Pitkäperjantain hartaus 29.3.
Pitkäperjantaina muistelemme häntä, joka oli kaikkien hyljeksimä, pilkattu ihminen, kirjoittaa Make Perttilä.
Nasaretin mies
Pitkäperjantaina muistelemme häntä, joka oli kaikkien hyljeksimä, pilkattu ihminen. Häntä, joka pienenä lapsena joutui vainon takia pakolaiseksi. Häntä, joka oli rakkauden sanomassaan radikaali. Häntä, joka viimeisinä hetkinään sanoi murhaajilleen: anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.
Elämme aikaa, jolloin äänenpainot moneen suuntaan ovat kovia ja armottomia. On uusi normaali puhua ihmisestä joko yhteiskuntaa hyödyttävänä tai yhteiskuntaa kuormittavana tekijänä. Mittarina on vain ja ainoastaan raha. Pidetään hyväksyttävänä, että hyväosaisen asemaa parannetaan samalla, kun vaikeammassa asemassa olevan turvaverkkoja puretaan pois.
Maahanmuuttajia tämän päivän puheessa mitataan pelkästään tuottavuuden mittareilla, samalla inhimillisyys häivytetään keskustelustamme kokonaan pois. Työttömyyttä tai osa-aikatyöllisyyttä pidetään ihmisen omana vikana. Jos et kykene työllistymään tai saamaan hyväpalkkaista ammattia, olet huono ja heikko. Hyvä tahto ja armo eivät ole nykypäivän muotia. Uskottelemme, että ihminen on oman onnensa seppä. Joskus se näin onkin, mutta tyhminkin tietää, ettei aina.
Euroopassa äärioikeisto nostaa kannatustaan. Puolustusbudjetit kasvavat, asetuotantokapasiteettia lisätään rajusti. Pasifisteista tulee militaristeja. Maapallon ruutitynnyrit ovat räjähdyspisteessä, maailma varustautuu hirmusotaan. Historia toistaa itseään ja tuntuu hurjalta olla sitä todistamassa. Tuntuu mahdottomalta pysäyttää tätä kehityskulkua. Viha kasvattaa vihaa.
Pitkäperjantain päähenkilö puhui hyvin erilaista kieltä. Hän ei ollut väkivallan kannattaja. Kun häntä puolustettiin miekalla, hän käski lopettaa vastarinnan ja laittaa miekan tuppeen. Rahan ja omistamisen suhteen hän oli kriittinen. Rikkaalle miehelle hän antoi yksinkertaisen neuvon: mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Pitkäperjantain päähenkilön rakkaus oli radikaalia. Rakkaus kasvattaa rakkautta.
Vaikka kristinuskon sanoma ja sisältö ei juuri sinulle tuntuisikaan oikealta ja omalta, saattaa välillä olla viisasta pysähtyä pohtimaan muutamaa pääsiäisen tarinaan liittyvää kysymystä:
Käännänkö katseeni, kun veljeni tai siskoni ristiinnaulitaan?
Pysynkö ankarien ja kovienkin aikojen keskellä rohkeana enkä tingi oikeudenmukaisuuden periaatteista?
Make Perttilä
Kirjoittaja on muusikko ja opettaja, jonka synnyinkaupunki on Addis-Abeba
Pitkäperjantain sanoma julistaa: Kristus on kuollut meidän edestämme. Hänen sovitustyönsä on täytetty. Siksi tämä on suuri päivä kristikunnassa. Monissa kielissä se näkyy jo päivän nimessä. Useissa slaavilaiskielissä ja jopa sukukielissämme unkarissa ja virossa käytetään nimityksiä, jotka merkitsevät ’suuri perjantai’ (esim. vir. suur reede). Kristityn saamaa sovituksen lahjaa kuvastaa myös englannin nimitys Good Friday, ’hyvä perjantai’. Monissa romaanisissa kielissä päivää kutsutaan ’pyhäksi perjantaiksi’ (esim. ransk. Vendredi saint). Saksan kielen nimityksessä Karfreitag taas korostuu Kristuksen ristinkuoleman murheellisuus (kar -osa on vanhaa saksaa ja merkitsee ’surua’).
Suomessa käytettävä nimitys pitkäperjantai on käännöslaina ruotsista: långfredag. ’Pitkää’ ilmaisevaa sanaa käytetään perjantain yhteydessä yleisesti vain Pohjoismaissa. Vanhoista lähteistä käy ilmi, että ’pitkää’ on käytetty aiemmin myös anglosaksien keskuudessa (Long Friday).
Pitkäperjantain raamatunteksteissä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen kuolemaan. Kello 15 voidaan viettää Jeesuksen kuolinhetken muistoa (ks. Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki Jumalanpalvelusten kirjassa). Pitkäperjantain iltajumalanpalvelus taas on perinteisesti omistettu Jeesuksen hautaamiselle, jolla Jumala on pyhittänyt meidänkin hautamme lepokammioksi.
Ps. 22:7–20
Minä olen maan mato, en enää ihminen,
olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.
Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät,
pudistavat päätään ja ivaavat minua:
”Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä.
Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!”
Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta
ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla.
Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi,
sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä
eikä kukaan minua auta.
Sonnien laumat piirittävät minua,
villit Basanin härät minut saartavat,
kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua,
kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.
Voimani valuu maahan kuin vesi,
luuni irtoavat toisistaan.
Sydämeni on kuin pehmeää vahaa,
se sulaa rinnassani.
Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen.
Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!
Koirien lauma saartaa minut,
minut ympäröi vihamiesten piiri.
Käteni ja jalkani ovat runnellut,
ruumiini luut näkyvät kaikki.
Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään
ja heittävät puvustani arpaa.
Herra, älä ole niin kaukana!
Anna minulle voimaa, riennä avuksi!
Jes. 53
Kuka uskoo meidän sanomamme?
Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?
Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet.
Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,
ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois
– kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin pois elävien maasta,
hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon.
Rikkaan haudassa hän sai leposijansa.
Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä,
eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
Herra näki hyväksi,
että hänet ruhjottiin,
että hänet lävistettiin.
Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi,
hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan,
ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon,
ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.
Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet,
heidän pahat tekonsa hän kantaa.
Minä annan hänelle paikan suurten joukossa,
hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa,
koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi
ja hänet luettiin rikollisten joukkoon.
Hän otti kantaakseen monien synnit,
hän pyysi pahantekijöilleen armoa.
Hepr. 5:7–10
Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia. Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta.
TAI
Hepr. 10:12–20
Kristus on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. Hän odottaa siellä, kunnes hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle, sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Tästä todistaa meille myös Pyhä Henki. Ensin näin:
– Tämän liiton minä teen heidän kanssaan
tulevina aikoina, sanoo Herra:
minä asetan lakini heidän sydämeensä,
kirjoitan sen heidän sisimpäänsä.
Ja sitten:
– Heidän syntejään ja vääriä tekojaan
minä en enää koskaan muista.
Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria.
Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta.
Matt. 27:33–54
Kun he tulivat paikkaan, jota kutsutaan Golgataksi, Pääkallonpaikaksi, he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea. Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda.
Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: ”Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas.” Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.
Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: ”Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!” Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan – pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.” Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.
Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: ”Hän huutaa Eliaa.” Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: ”Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen.” Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: ”Tämä oli todella Jumalan Poika!”
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.