Raamatun kuvat muuttuvat musiikiksi

”Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa”, todetaan vanhassa sananlaskussa. Sananparsi muuttui todeksi eräässä helsinkiläiskodissa lähes 20 vuotta sitten.

|

Säveltäjä Jarno Vanhanen harjoitteli Beethovenin ja Bachin pianomusiikkia. Vuosi oli 2005, ja Vanhanen oli vasta hiljattain aloittanut säveltämisen ja pianonsoiton aktiivisemman opiskelun klassisen musiikin puolella.

Ammattirumpalin uraa luonut Vanhanen oli päättänyt, että säveltäminen ja piano ovat ne asiat, jotka pysyvät elämässä loppuun saakka.

– Kyseisenä päivänä tauotin soittamisen ja menin pläräämään perheraamattua. Avasin kirjan ja jäin tuijottamaan kuvaa, jossa Mooses lasketaan virtaan. Pianonsoittotreenit jäivät kesken, ja sävelsin saman päivän aikana ensimmäisen Raamatun kuvan.

Vanhasta inspiroineet kuvat ovat kahden eri taiteilijan, Gustave Dorén ja Héliodore Pisan, tekemiä.

Vanhasen kunnianhimoisena, omien sanojensa mukaan jopa suuruudenhulluna tavoitteena on säveltää seuraavan kymmenen vuoden aikana kaikista perheraamatun kuvista oma musiikillinen teoksensa. Vuonna 2018 uudelleen aktivoitunut projekti tulee valmistuessaan sisältämään koko klassisen musiikin repertuaarin: kvartettoja, sonaatteja, sinfonioita, konserttoja sekä kirkko-, kuoro- ja pianomusiikkia.

– Olen säveltänyt Mooses-kuvan lisäksi kuusiosaisen sonaatin viululle ja pianolle. Se sisältää säikeitä uuteen musiikilliseen maailmaan, johon teos lopulta johdattaa kuulijan. Sonaatti äänitetään ja julkaistaan tänä vuonna.

Pitää tehdä, kun polttaa

Sittemmin oululaistuneen Vanhasen musiikilliset juuret alkoivat kasvaa jo lapsena. Kuusivuotias Vanhanen tuijotti Finlandia-talolla esiintynyttä Kaartin soittokunnan rumpalia koko konsertin ajan ja vaati äidiltään saman tien omia rumpuja. Vuoden jankkaamisen jälkeen äiti passitti lapsen rumputunneille ja seuraavana vuonna Vanhasen huonetta koristivat ikiomat rummut.

 

Pahinta olisi päätyä mieheksi, joka istuu jossain baarin nurkassa puhumassa asioista, jotka tapahtuivat 20 vuotta sitten.

 

– Rumpalin tietä kuljinkin sitten kolmekymppiseksi asti. Olen kiertänyt muun muassa Euroopassa, Intiassa ja Japanissa Jessica Wolffin bändissä. Haluan kuitenkin mennä elämässä eteenpäin ja tehdä uusia juttuja.

– Koen, että oikea kutsumukseni on olla säveltäjä. Olen tehnyt henkistä siirtymää tätä kohti jo monia vuosia, ja joutunut puntaroimaan, mitä olen musiikillisesti. Pahinta olisi päätyä mieheksi, joka istuu jossain baarin nurkassa puhumassa asioista, jotka tapahtuivat 20 vuotta sitten.

Klassinen musiikki pujahti Vanhasen elämään, kun hän haki Vaskivuoren lukioon – rumpujen ohella toiseksi soittimeksi valikoitui piano.

Musiikin teoria ja nuotit eivät olleet Vanhaselle vielä tuttuja. Siitä huolimatta harjoitteluohjelmistoon valikoitui muun muassa Beethovenin Kuutamosonaatti.

– Piirsin viisi oktaavia nuottiviivastolle ja katsoin yksitellen sonaatin nuotit läpi. Sen jälkeen opettelin soittamaan teoksen ulkoa. Samaan aikaan minulle tuli todella vahva tarve säveltää, tietynlainen pakko.

– Nälkä oli kyltymätön, ja ajattelin, että nyt pitää tehdä, kun polte on näin kova. Soitin pianoa kahdeksan tuntia päivässä ja sävelsin toiset kahdeksan. Kouluhan siinä toki kärsi kovasti.

Vanhanen sai tukea tekemiseensä oopperadramaturgi Jussi Törnvallilta. Myös säveltäjä Jouni Kaipaisen useiden vuosien yksityiset sävellystunnit valmistivat Vanhasta ammattisäveltäjäksi. Samalla hän lisäsi soitinskaalaa käyrätorveen ja kitaraan – säveltäjän kun täytyy osata säveltää teoksensa useille eri soittimille.

– Halusin fokusoida myös rumpuja takaisin elämääni. Tajusin jo varhain, että minusta ei voi tulla ammattipianistia, koska olen aloittanut sen soittamisen liian myöhään. Tiesin kuitenkin, että minusta tulee ammattisäveltäjä. Rumpujen soittaminen ammattimaisesti takasi sen, että leipää tulee pöytään ja voin jatkaa säveltämistä.

Taide herää eloon

Oman sävellysprosessin kulku aukesi Vanhaselle kunnolla vasta hiljattain. Nuottipaperin mukana kuljettamisen sijaan hän luottaa valokuvamuistiinsa.

 

Vanhasta inspiroineet Raamatun kuvat ovat Gustave Dorén ja Héliodore Pisan tekemiä.

– Olen aina kokenut kaiken taiteen vahvasti. Se ikään kuin herää eloon, ja näen kuvat ja maisemat musiikkina mielessäni. Raamatun kuvien säveltämisessä lähtökohtanani on ollut se, että tutkin ensin kuvaa ja sävellän sen jälkeen musiikin. Luen kyseisen Raamatun luvun vasta, kun sävellys on jollakin tavalla lukittu. Aika usein tulee tunne, että minähän tiesin tämän jo.

Tarina ja kuvat antavat siis vahvasti tukea musiikille.

Säveltäminen ei toistaiseksi elätä Vanhasta kokonaan. Viime vuonna hän päätti aloittaa säveltäjän töiden tekemisen yrittäjänä päivätyön ohella.

– Tajusin, että joudun taistelemaan kutsumustani vastaan. Koin tietynlaisen heräämisen koronapandemian alkamisen aikoihin. Sain tuolloin myös ADHD-diagnoosin ja -lääkityksen. Yhtäkkiä kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja ymmärsin, että säveltäminen on se asia, joka tekee minut onnelliseksi.

 

Raamatussa on valtavan mielenkiintoisia tarinoita ja kohtaloita.

 

Tälle vuodelle Vanhanen on ahkeroinut valmiiksi ensimmäisen piano-viulu-sonaatin. Lisäksi hän työstää Jaakobin tarinaan perustuvaa jousikvartettoa. Raamatun kuvia kuullaan tänä vuonna myös kirkkokonserteissa.

Maailma, joka ei ole täysin näkyvä

Vaikka Vanhanen on ansioitunut rumpalina, piano on varastanut hänen sydämensä. Säveltäjänä hän ei hae niinkään erilaisia jänniä soundeja tai sointuja: lähtökohtana toimii musiikillinen ilmaisu.

– Tykkään siitä, että musiikin voi tuntea, sen värähtelyn ja massan. Tämän takia musiikki on aina parasta livenä ja akustisena. Olen aika varma, että se liittyy jotenkin yläsävelsarjoihin, joita on hyvin vaikeaa vangita äänittäessä. Joskus tuntuu että yläsävelsarjat ovat eräänlainen solutason maailma, jonka ihminen kuulee mutta joka ei ole täysin näkyvä.

Musiikin ja tarinoiden yhdistäminen motivoi Vanhasta. Raamatun kuvien sävellysten kanssa hänen tähtäimensä on ulkomailla.
Vanhasen korviin ei ole kantautunut, että kukaan muu maailmalla olisi ottanut kantaakseen näin valtavaa projektia.

– Raamatussa on valtavan mielenkiintoisia tarinoita ja kohtaloita. Kun musiikki alkaa virtaamaan minussa kuvien inspiroimana, saan kylmiä väreitä. Sellaisia tuntemuksia, että tämä on pakko tehdä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää