Ryhmä lähihoitajaopiskelijoita teki hypistelymuhveja lahjoiksi, Milla Koistisen käsissä niitä syntyi useita
Hyvän tekeminen on innostanut Suomen Diakoniaopiston Oulun kampuksen lähihoitajaopiskelijoita. Kevään aikana he saivat aikaiseksi yli 30 yksilöllistä hypistelymuhvia. Syksyllä ne lahjoitetaan yksityis- ja palvelukoteihin.
Hypistelymuhveja muistisairaille ja kehitysvammaisille ryhtyi maaliskuussa tekemään noin 20 hengen opiskelijajoukko. Haasteen tähän he saivat omalta opettajaltaan, Diakoniaopiston lehtorilta Paula Lonkilalta.
Lonkila toivoi, että muhvien valmistaminen innostaisi opiskelijoita hyvän tekemiseen ja opettelemaan yhdessä uusia asioita.
Opiskelija Milla Koistinen (kuvassa) vahvistaa, että näin myös kävi.
– Olemme neuvoneet käsitöissä toinen toisiamme. Kun koronaepidemia ja etäopiskelut alkoivat, auttamista jatkettiin puhelimessa, Koistinen kertoo.
– Lisää vinkkejä tekemiseen on haettu myös YouTuben videoista. Kyllä tässä on ollut yhdessä tekemisen meininkiä. Innostuttiin koko porukalla.
Muhveja neuloivat niin ikääntyvien hoitoon ja kuntoutukseen kuin sairaanhoitoon ja huolenpitoon erikoistuneet opiskelijat.
Levottomille käsille tekemistä
Terapiamuhviksi kutsuttu hypistelymuhvi lämmittää käsiä ja rauhoittaa mieltä. Erilaisten nauhojen hiplaaminen tai nappien avaaminen edistävät hienomotorisia kykyjä. Sormien liikutteleminen tekee hyvää.
Tämän on huomannut omalla harjoittelujaksollaan vanhusten parissa myös Milla Koistinen.
– Näprääminen tuo iloa monille. Käsillä tekeminen on saattanut olla heille terveinä päivinä verissä.
Opiskelijoille on tuonut iloa se, että muhvin tekemisessä on päässyt käyttämään rajattomasti omaa mielikuvitustaan. Muhveihin on ommeltu helmiä, nappeja, nauhoja ja ketjusilmukoista kukkasia.
Koistinen on käsityön harrastaja. Hän käytti muhvien tekemiseen pelkästään jämälankoja.
Kokista tuleekin lähihoitaja
Koistinen valmistuu lähihoitajaksi ensi syksynä. Hän on aiemmalta ammatiltaan kokki, mutta tunsi sitä työtä tehdessään, että ikäihmiset ovat hänen kutsumuksensa.
– Äitini työskentelee vanhusten parissa ja lapsuudessa olen viettänyt paljon aikaa mummolassa. Ehkä siinä selityksiä, miksi uravalinta muuttui kokista lähihoitajaksi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.