Sairaanhoitaja-diakonissat puhuvat näkymättömäksi jäävästä osaamisesta

Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuvat sairaanhoitaja-diakonissaopiskelijat saavat kelpoisuuden kahteen eri virkaan: sairaanhoitajan ja diakoniatyöntekijän.

Hoitotyötä sairaalassa tekevä oululainen Leena Vuolteenaho kertoisi mielellään työasunsa nimikyltissä nämä molemmat pätevyytensä. Hän on hoitaja, mutta tärkeä osa omaa ammatti-identiteettiä on tutkinnon toisen puolen antama osaaminen: diakonissan taito keskustella tarvittaessa, potilaan toivomuksesta, myös hengellisistä asioista.

Tätä valmiutta sairaanhoitajan nimikyltti ei kerro.

Vuolteenaho sanoo, että erityisesti vakavat sairaudet nostavat herkästi pintaan hengellisiä kysymyksiä.

Terveydenhuoltoon annettavaa

OYS:ssä työskentelevä Vuolteenaho, Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Kirsi Laukkonen sekä hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka ovat kaikki koulutukseltaan sairaanhoitaja-diakonissoja.

He pitävät tärkeänä sitä, että suomalaisessa terveydenhuollossa nähtäisiin nykyistä paremmin kaksoiskelpoisuuden arvo. Kyse ei ole heille pelkästään siitä, mitä nimikyltissä lukee.

– Diakonissan koulutus antaa lisäarvoa sairaanhoidolliseen työhön, sillä se antaa valmiudet kokonaisvaltaiseen ihmisen kohtaamiseen esimerkiksi parantumattoman sairauden keskellä tai saattohoidossa, kolmikko sanoo.

He tähdentävät, että monille hengellisyys ja henkisyys – itselle tärkeiden, omien uskomusten ja arvojen mukainen pohdinta – on tärkeä osa omaa identiteettiä ja elämäntapaa. Sairastuneen elämässä vakaumukset saattavat vaikuttaa taustalla moniin häntä koskeviin asioihin.

Sairastuminen myllertää usein myös läheisten maailmaa. Heille laajan koulutuksen saanut hoitaja osaa vinkata, millaista apua ja tukea yhteiskunnassamme on saatavilla kriisien hetkillä.

Koulutus edellä monia muita

Kun Vuolteenaho, Laukkonen ja Kuikka tapasivat viime kesänä opintomatkallaan Skotlannissa eri maiden hengellisen hoitotyön osaajia, heille kirkastui, miten lähes ainutlaatuinen suomalainen sairaanhoitaja-diakonissa-koulutus on.

Diakonissan koulutus antaa lisäarvoa sairaanhoidolliseen työhön, sillä se antaa valmiudet kokonaisvaltaiseen ihmisen kohtaamiseen.

–  Siinä olemme edellä monia maita, kuten Saksaa, Iso-Britaniaa tai Ukrainaa, he toteavat

– Kun muiden osallistujamaiden edustajat kertoivat hengellisen hoitotyön -koulutuksen koostuvan joissain tapauksissa vain muutaman tunnin kurssituksesta, suomalaisilla sairaanhoitaja-diakonissoilla on valmistuessaan takanaan vähintään reippaat 1600 tuntia kirkon alan opintoja.

– Yksin jo koulutuksen laajuus herätteli meitä miettimään, miten voisimme Suomessa nykyistä paremmin hyödyntää koko ammattitaitomme lähimmäistemme parhaaksi, Kirsi Laukkonen sanoo.

– Kaksoistutkinnon sisältö tulisi ehdottomasti ymmärtää työantajien parissa. Suomalaisten diakonissojen asiantuntijuus ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä pidä jättää käyttämättä.

Pelottaako hengellisyys?

Kuikka ja Laukkonen miettivät, arkaillaanko suomalaisessa terveydenhuollossa ilmaista esimerkiksi juuri nimikyltillä hoitajan valmius puhua myös hengellisistä ja henkisistä asioista.

– Onko meillä jonkinlaista uskonnon pelkoa, vaikka valtaosassa kulttuureja uskonnosta voidaan puhua hyvin arkipäiväisesti, he kyselevät.

Vuolteenaholla, Laukkosella ja Kuikalla on terveiset myös kirkon suuntaan. Sielläkään ei kannata hukata kaksoistutkinnon tuomaa hyötyä.

Sairaanhoidollisen osaamisen tarpeesta kertovat diakoniantyön omat tilastot. Viime vuosina yksi tärkeä syy asiakaskohtaamisissa on liittynyt juuri terveyteen ja sairauteen. Huono-osaisuus on usein yhteydessä ihmisen terveydentilaan.

Vuosikymmeniä sitten terveydenhoidollinen osaaminen oli luonteva osa diakonissojen työtä: 1900-luvun alussa diakonissan velvollisuuksiin liitettiin muun muassa tartuntatautien ehkäisytyö.

Onko meillä jonkinlaista uskonnon pelkoa, vaikka valtaosassa kulttuureja uskonnosta voidaan puhua hyvin arkipäiväisesti?