Tatu Päkkilä on mies paikallaan
”On hienoa olla osa työyhteisöä”, sanoo Haukiputaan seurakunnassa avotöissä työskentelevä Tatu Päkkilä.
– Kaikki työpäivät on mukavia, ei mulla aika käy pitkäksi, toteaa 31-vuotias Tatu Päkkilä. Hän työskentelee avotöissä Haukiputaan seurakunnassa ja osan viikkoa toimintakeskus Tsempissä.
Päkkilä aloitti työt Haukiputaalla vuonna 2018. Kiimingin seurakunnalla noin kymmenen vuotta työskennellyt Päkkilä muutti Haukiputaalle ja kulki aluksi töihin Kiiminkiin linja-autolla.
– Se oli kuitenkin raskasta, koska minun piti lähteä aikaisin ja matkanteko kesti tunnin.
Päivät venyivät pitkiksi.
– Mietin, olisiko minulla mahdollista päästä Haukiputaan seurakunnalle töihin. Lähdin avotyön ohjaajan kanssa käymään kysymässä töitä. Heti onnistui, Päkkilä iloitsee.
Ihmisten kanssa on kiva jutella
Päkkilä tekee töitä niin diakoniatyön kuin varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön parissa.
– Maanantaina olen diakoniatyön apuna, autan virsikirjojen jakamisessa ja laitan virret virsitaululle valmiiksi, kun ihmisiä tulee yhteiselle aamupuurolle seurakuntatalolle.
Juttelen ihmisten kanssa, minulla on siellä paljon tuttuja, ja uusia tulee, koska olen sosiaalinen, empaattinen ja vitsikäs.
– Juttelen ihmisten kanssa, minulla on siellä paljon tuttuja, ja uusia tulee, koska olen sosiaalinen, empaattinen ja vitsikäs. Ihmiset ovat kivoja, heidän kanssaan on kiva jutella ja huomaan, että hekin tykkäävät minusta.
Maanantaina ohjelmassa on myös kahvikoneen puhdistus sekä keräyspaperin ja pahvien vienti roskiskatoksen lajitteluastioihin.
Tiistaina leikkimistä, keskiviikkona ulkotöitä
Tiistaina Päkkilä on varhaiskasvatuksen apuna, työpisteenä on Kellon seurakuntatalo.
– Leikin lasten kanssa, ja olen heille rauhallisena esimerkkinä aamupiirissä ja aamuhartaudessa. Käymme myös ulkoilemassa.
Keskiviikko on toimintakeskus Tsempin päivä.
– Kuulun siellä ulkotyöryhmään: meillä on polttopuiden tekoa, niiden vientiä asiakkaille sekä lumitöitä, joita teemme esimerkiksi vanhuksille. Minulla on siinä mahtava työporukka ja hyvä ryhmänvetäjä Harri.
– Torstaina sitten olen taas Kellon seurakuntatalolla. Iltapäivällä on välipalakahvila koululaisille ja minun tehtäviini kuuluu välipalatarvikkeiden purkaminen kasseista, tiskien tiskaaminen ja pingispöydän kasaaminen pelikuntoon. Seurustelen nuorten kanssa, se on minusta mukavaa.
Perjantai on Päkkilän vapaapäivä. Vapaa-aikana hän käy avustajan kanssa uimassa tai kuntosalilla ja ehtii harrastaa sählyä kerran viikossa maanantaisin.
Viikonloppuna mökille tai Symppis-kotiin
– Viikonloppuisin käyn vanhempieni luona, ja joskus menen mökille heidän kanssaan. Mökillä on kiva olla, olemme sopineet äidin ja isän kanssa, että siellä ollaan rennosti, kertoo Päkkilä.
– Välillä olen viikonlopun Symppis-kodilla, siellä minulla on paljon kavereita. Kyläilemme toistemme luona, juttelemme ja pelailemme. Symppiksessä teemme myös ohjaajien kanssa yhdessä ruokaa, tykkään siitä.
– Joka toinen torstai meillä on musiikki-ilta ja karaokea. Laulaminen on kivaa, olen laulanut joskus myös kuorossa, kertoo Päkkilä.
Laulaminen on kivaa, olen laulanut joskus myös kuorossa.
Päkkilän elämässä on myös erityinen ihminen, pieni kummilapsi.
– Kummius on minulle iso ja tärkeä asia. Kun veljeni pyysi minua lapsensa kummiksi, suostuin heti.
”Kehitysvammaisten palkkaus ei ole kohdillaan”
Sympaattinen ja iloinen Päkkilä on onnellinen työstään: siinä voi tehdä monenlaisia asioita, ja toteuttaa itseään esimerkiksi kädentaidoilla.
– Moni on ihmetellyt, miten osaan ja olenpa taitava, kertoo Päkkilä.
– Kaikki ovat olleet minulle mukavia, harvoin tympäisee lähteä töihin, aina on virtaa ja intoa töiden tekemiseen.
Harvoin tympäisee lähteä töihin, aina on virtaa ja intoa töiden tekemiseen.
Ainoa asia, joka ei ole kohdallaan, on avotöissä olevien kehitysvammaisten palkkaus.
– Palkka on pieni, vaikka teemme paljon töitä. Siihen haluaisin muutosta. Toivon, että meidän työpanostamme arvostettaisiin enemmän, miettii Päkkilä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.