Artikkelit avainsanalla: Kirkkohistoria
29.7.2025
Kirkossa ennen wanhaan: Kirkkokuri ja sapatinrikos
Kirkossa ennen wanhaan -juttusarjasta selviää, mitä tarkoitetaan sapattirikoksella.
6.7.2025
Kirkkoarkkitehtuuria-sarja: Oulujoen kirkko
Metsäisellä kukkulalla sijaitseva, vuonna 1908 valmistunut Oulujoen kirkko on Pohjois-Suomen ainoa säilynyt puujugendkirkko. Torstai-iltoina 10. heinäkuuta ja 31. heinäkuuta kello 19 kirkkoa pääsee ihailemaan Kesäillan musiikkia -hetkien yhteydessä.
2.7.2025
Veera toimii oppaana Oulun tuomiokirkossa
Oulun tuomiokirkko on auki elokuun loppuun saakka joka päivä kello 10-20. Yksi kirkon oppaista on Veera Leinonen.
31.5.2025
Tiekirkot avaavat jälleen ovensa
Oulussa on kolme tiekirkkoa, Oulun tuomiokirkko, Haukiputaan kirkko ja Oulunsalon kirkko. Yleisölle ovat avoinna myös muun muassa Iin kirkko, Kempeleen vanha kirkko, Muhoksen, Utajärven ja Raahen kirkot.
10.2.2025
Kirkossa ennen wanhaan: Hautaaminen
Oulun hautausmaa rakennettiin Intiöön vuonna 1781. Siihen saakka kaikki halusivat tulla haudatuksi mahdollisimman lähelle kirkkoa. Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin vuonna 1822.
12.11.2024
Kirkossa ennen wanhaan: Penkkisija kertoi arvosta
Juttusarjassa kerrotaan tavoista ja käytännöistä, joiden mukaan kirkollista elämää vietettiin aiempina vuosisatoina myös Oulun seudulla.
29.9.2024
Kirkossa ennen wanhaan: Jumalanpalveluspakko
Juttusarjassa kerrotaan tavoista ja käytännöistä, joiden mukaan kirkollista elämää vietettiin aiempina vuosisatoina myös Oulun seudulla.