Kolumni: Huumori, ironia ja överiys kuuluvat ihmisen elosta kertovaan musiikkiin

Pinnan alla, ja ylikin sen, kuplii jatkuvasti se, mitä musiikkia kirkon piirissä saa soittaa, laulaa ja kuunnella.

Olen mielenkiinnolla kuunnellut Antti Tuiskua ja Erika Vikmania, sekä euroviisujen niin kirkasta kuin pimeämpää puolta.

Taannoin Rauhan Tervehdyksestä luimme, kuinka psalmit välittävät ihmisen tuskaa. Kieli ei ole sensitiviistä eikä vihamiehiin suuntautuvaa kostonhalua jakseta piilottaa. Ihminen ei ole muuttunut. Usein on paha olla.

Minusta pappien toteuttama Syntisten pöytä -video oli koskettava ja hieno. Ymmärrän kevyen musiikin, iskelmän ja popin, mutta myös rockin ja hevin, kertovan ihmisen kompuroinnista, pettymyksestä, kaipauksesta ja ahdingosta tavalla, jota on tärkeää kuunnella tarkasti.

Erityisesti euroviisuissa purkautui paljon korona-ajan tunne-energiaa, jota sanoitettiin ja sävellettiin räväkästi. Huumori, ironia ja överiys kuuluvat ihmisen elosta kertovaan musiikkiin. Ihminen on ihminen. Jumala on Jumala.

Rakastan ylimaallisen paljon virsiä. Sielläkin sanoitetaan rohkeasti. ”Mun raadollinen sieluni on sairas kuoloon asti.” Olen tyytyväinen kirkon musiikkiin. Kuuntelen niin paljon muuta musiikkia, että kirkossa on hienoa yksinkertaisesti veisata yhdessä virsiä ja hiljentyä.

Ymmärrän toisenlaisiakin toiveita. Omaisia olen neuvonut valitsemaan erityisesti muistotilaisuuksiin juuri sitä musiikkia, mistä he saavat eniten lohtua.

Musiikki on kirkon tärkein ja melkein vaikein asia tällä hetkellä. Tarvitsemme kunnioittavaa asennetta toistemme musiikkimieltymyksiin. Ehkä soisin kuulevani myös kirkon ylimmältä johdolta ajatuksia aiheesta.

Rippikoulussa etsimme Jumalaa, ja yritämme ymmärtää itseämme, kaikenlaisen musiikin kautta. Tuu mun vaimoksein -kestohittiä saa laulaa myös ”tuu mun mieheksein” ja kuka milläkin sanoilla. Vaikka ”tuu mun heilaksein”.

Kirjoittaja on Oulujoen seurakunnan kappalainen