Kolumni: Kuka on kirkon kasvot ja ääni?

”Kirkon kasvot ja ääni ovat muuttuneet vuosien varrella. Kirkko on yhtä aikaa vanha ja perinteikäs, vaikka sen kasvoissa näkyy joidenkin ihmisten myötä nuoruuden intoa ja rohkeutta”, kirjoittaa Harriet Urponen.

Jos pitäisi valita tämän viikon kirkon kasvot ja ääni, olisi voittaja ehdottomasti kulttuuritutkija, teologi Satu Saarinen. Hän on kirjoittanut kirjan Annikin sota ja rauha (Otava) ja näin kertonut meille kaikille sukunsa tarinaa, johon pääsi tutustumaan isoäitinsä kirjoittamien kirjeiden kautta.

Olen lukenut kirjaan liittyen monta mielenkiintoista juttua esimerkiksi Lapin Kansasta, Kalevasta, Ilta-Sanomista, MTV uutisista, STT:n tiedotteesta ja Mun Oulusta. Kaikkialla näen Satu Saarisen kasvot, jotka ovat myös kirkon kasvot.

Satu Saarinen on taitava viestijä. Hän on elementissään kameroiden edessä ja puhuu luontevasti paitsi toimittajille, myös suurille yleisöjoukoille. Lisäksi kirjassa hän käsittelee rohkealla tavalla asioista, joista niin monet ovat vaienneet. Hän ikään kuin nostaa häpeän niin kirkkaisiin parrasvaloihin, että se kumartaa kauniisti ja poistuu paikalta sanaakaan sanomatta.

Kirkon kasvot ovat sen jokaisen työntekijän kasvot. Nämä kasvot voivat tulla vastaan kirkossa tai seurakunnan tilaisuudessa, mutta yhtä lailla kirkon työntekijöiden kasvoja voi nähdä myös muualla.

Tietenkin kirkon kasvot ovat myös sen johtajien kasvot; piispojen ja kirkkoherrojen kasvot. Toisaalta kirkon kasvot ovat vielä enemmän kirkon jäsenten kasvot ja seurakuntien työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten vastuunkantajien kasvot. Nämä tuovat kirkon opetuksen ja uskon käytäntöön ja ovat monissa tapauksissa sen näkyvin osa.

Kirkon kasvot ja ääni ovat muuttuneet vuosien varrella. Kirkko on yhtä aikaa vanha ja perinteikäs, vaikka sen kasvoissa näkyy joidenkin ihmisten myötä nuoruuden intoa ja rohkeutta. Siinä kirkon ikuinen kauneus piileekin: kyvyssä uudistua ja kasvaa, kyvyssä kurottautua kohti uusia näkökulmia ja kantaa perintömme ylpeydellä.

Kirjoittaja on Oulun seurakuntayhtymän viestintäjohtaja


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää