Kommentti: Kotisohvien kohtalot

Rakastan kulttuuria, sen jokaisessa muodossa. Parhaat kylmät väreet kiipeilevät ihollani teoksista, jotka saavat minut hämmentymään. Niistä, jotka eivät pure itseään minulle valmiiksi.

Tällaisia ikisuosikkejani ovat esimerkiksi PMMP:n kappale Kohkausrock ja Terhi Kokkosen palkittu Rajamaa-romaani. Ensimmäisen osaan ulkoa etu- ja takaperin, enkä vieläkään ymmärrä kaikkea tekstin sisältämää symboliikkaa ja biisin perimmäistä tarkoitusta. Ihan parasta!

Viimeisin kulttuurielämykseni oli Oulun teatterissa parhaillaan esityskierroksella oleva Yksi askel eteenpäin. Näytelmästä jäi samanlainen, ihanan hämmentävä outouden tunne.

Ikään kuin olisin päässyt kurkistamaan salaa jonnekin, jossa tausta on sumennettu samalla tavalla kuin etäkokouksessa voi tehdä – etteivät muut näe ihan kaikkea.

Kävin vajaan tunnin aikana läpi useita eri tunteita. Ahdistusta. Surua. Liikutusta. Iloa. Sääliä. Ja pahennusta siitä, että mieleeni vilahti tuo viimeinen.

Näytelmä tuli hyvällä tavalla lähelle sekä henkisesti että fyysisesti. Tähän hetkeen ja teemaan sopi se, että esitys rikkoi heti alkuun näyttämö- ja televisiotaiteessa tunnetun neljännen seinän, ja puhutteli suoraan yleisöä. Fakta ja fiktio olivat ikään kuin yhtäläisyysmerkin samalla puolella.

Kohtaamisen teemaa käsittelevä teos ammentaa aidosta elämästä. Autenttisuus näkyy ja tuntuu.

Mielessäni vilisivät kohtalot. Ne kaikki, jotka makaavat sängyn- tai sohvanpohjalla, kylpyhuoneiden lattioilla tai olohuoneiden perimmäisissä nurkissa. Ne, joiden päätä jäytävät vuorokauden ympäri rumat ajatukset ja ahdistus, joka rutistaa kasaan.

Lasten ja nuorten psyykkinen paha olo kasvaa koko ajan. Eristyksissä vietetyt koronavuodet, sosiaalisen median aiheuttamat paineet tai yhteiskunnan (lue: aikuisten) luoma arjen hektisyys eivät millään tavalla paranna tilannetta. Aina pitäisi olla jotenkin enemmän, nopeampi, parempi.

Taputan ilolla käsiäni yhteen Yhdistämö-hankkeen kaltaisille toimijoille. He ottavat syliinsä ne, jotka sitä eniten kaipaavat.

Ihmisen inhimillinen tarve on tulla nähdyksi. Kuulluksi. Kohdatuksi. Ymmärretyksi.

Tämä mahdollistaa sen, että on rohkeutta ja voimaa lopulta ottaa se yksi askel eteenpäin.