Pääkirjoitus: Kirkkotaiteen ei tarvitse olla yksiselitteistä

Oulun tuomiokirkko sai hiljakkoin seinälleen uuden taideteoksen. Sampo Kaikkosen teos nimeltä Taivaanranta – Divine Horizon sijoitettiin kirkon kuoriosaan, kryptaan johtavan oven läheisyyteen.

Näin se asettuu Johannes Messeniuksen muotokuvan ja alttarin välimaastoon täydentäen teosjatkumoa, joka muodostaa ihmisen elämän suuntaa ja päämäärää kuvaavan kokonaisuuden.

Jatkumo päättyy Robert Wilhelm Ekmanin maalaamaan alttaritauluun, jonka aiheena on Kristuksen kirkastuminen.

Taivaanranta on jo herättänyt paljon myönteisiä reaktioita, mutta joidenkin sanan säilä on välähtänyt terävästi. Ilmoille on noussut kirkkotaiteesta käytävän keskustelun kestoaihe: millainen taide sopii kirkkoon? Kaikkosen teosta ovat jotkut pitäneet kirkkoon sopimattomana. Sitä on moitittu sanomaltaan epäselväksi ja tunnelmaltaan jopa eroottiseksi johtuen alastomista hahmoista.

Paljasta pintaa vieroksuville voi kyllä muistuttaa, että alastomuus ei ole mikään uusi asia kirkkotaiteessa. Tämän voi todentaa Oulun seudullakin vaikkapa käymällä Haukiputaan kirkossa tutustumassa 1700-luvun kirkkomaalarin Mikael Toppeliuksen viimeistä tuomiota esittävään kahdeksanmetriseen seinämaalaukseen.

Taide synnyttää meissä aina tunteita sekä erilaisia mielikuvia ja tulkintoja. Hyvän taiteen yksi tunnusmerkki on että se ei ole koskaan yksiselitteistä.

Katsellessani Kaikkosen teosta näen siinä hahmoja, jotka hellästi ja hienotunteisesti saattelevat toisiaan matkaan, elämän rajan tuolle puolelle. Näky on mielestäni hyvin lohduttava. Joku toinen näkee varmasti taulussa jotain muuta.

Muodostaakseen mielipiteen teoksesta sitä on joka tapauksessa hyvä käydä katsomassa paikan päällä.

Kirjoittaja on Hailuodon kirkkoherra