Kerro meille elämäsi unohtumattomat päivämäärät

Jotkut päivät eivät unohdu koskaan. Millaisia ainutkertaisia, ikimuistettavia päivämääriä sinun mieleesi on jäänyt elämäsi varrelta?

Kun lottokansa veikkaa oikeaa riviä, moni uskoo numeroihin, joihin liittyy jokin henkilökohtaisesti merkittävä elämäntapahtuma, esimerkiksi lapsen syntymäpäivä tai oma vihkipäivä.

Veikkaajien lisäksi ikimuistettavia päivämääriä käytetään hyväksi tunnussanoja keksiessä, jotta esimerkiksi puhelimen PIN-koodi palautuisi helposti mieleen.

Numerot ja numerosarjat ovat tärkeitä. Yhden ihmisen elämänvarrelle saattaa mahtua useita unohtumattomia päivämääriä.

Helmikuun alkuun liittyy tänä vuonna päivämäärä, joka on historian harvinaisuuksia.
Päivä muodostaa erikoisen numerosarjan: 02022020. Sunnuntaista saattaa tulla monen rakastuneen vihkipäivä. Ehkäpä 0202-hääpäivän muistaa hajamielinen puolisokin.

Toinen kakkosia vilisevä päivä on 22.2.2020, jolloin Oulussa vietetään vihkihetkiä. Tuon päivämäärän numeroiden summaksi tulee muuten täysi kymppi.

Jotkut päivät eivät unohdu koskaan

Millaisia ainutkertaisia, ikimuistettavia päivämääriä sinun mieleesi on jäänyt elämäsi varrelta?

Mikä päivä oli se, kun tapasit rakastamasi ihmisen ensimmäisen kerran? Muistatko, milloin kosit puolisoasi tai menit kihloihin? Tai milloin suurin tuntein ja toivein perustettu liitto päättyi eroon ja elämässäsi alkoi uusi vaihe?

Milloin jäit eläkkeelle?

Milloin menetit läheisen ihmisen? Milloin muutit uuteen ikiomaan asuntoosi?
Entä onko mieleesi jäänyt jokin päivä, joka liittyy työelämääsi?

Kerro ikimuistettaviin päivämääriin liittyvä tarinasi lyhyesti tai pidemmästi viimeistään 26. tammikuuta osoitteeseen toimitus@rauhantervehdys.fi.

Voit halutessasi tehdä sen nimimerkillä, mutta jätä nimesi ja yhteystietosi toimituksen tietoon.

Kirjoittajien kesken arvotaan kirja- ja levypalkintoja.

Moni muistaa hyvin odottamattomat ja vahvoja tunteita, kuten surua tai pelkoa, sisältävät päivät.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää