Nukeista innostuneesta tytöstä tuli nukketaiteilija

20.12.22

Nukketaiteilija Leena Takalo valmisti jouluseimen hahmot kahteen oululaiseen kirkkoon vuosina 2005-2007. Nyt hän miettii, voisiko seimihahmot valmistaa myös muihin Oulun kirkkoihin: "Seurakunnalla voisi olla vaikka jokin kerho, jossa hahmot valmistettaisiin. Ehkä nuoretkin innostuisivat mukaan".


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Seimihahmot Leena Takalo, henkilökuva Tarja Kettunen .

Ensimmäisenä adventtina kirkon kuoriin tuodaan tyhjä eläinsuoja. Joulua kohti hahmoja ilmestyy seimiasetelmaan lisää: Maria, Joosef sekä aasi aloittavat matkanteon kirkon takaosasta. Itämaan tietäjät lähtevät liikkeelle eteisen nurkasta. Myöhemmin seimeen lisätään Jeesus-lapsi, paimenet, enkeli, lampaita, härkä ja aasi. Viimeisenä seimiasetelmaan ilmestyvät loppiaisena tietäjät.

– Kokonaisuus on katseltavissa vasta loppiaisaamuna. Tai no, ehkä nykyään tietäjät laitetaan paikoilleen jo jouluyöksi, että ihmisillä on katseltavaa, miettii nukketaiteilija Leena Takalo.

Hän on valmistanut jouluseimen hahmot kahteen Oulun kirkkoon.

Posliinipäänukke oli 50-luvun lapsen toive joulupukille

Nykyisin Tampereella asuvan Takalon elämässä nuket ovat olleet läsnä aina.

– Olen lutrannut lapsena paljon saven kanssa. Isäni oli rakennusurakoitsija. Aina kun uudelle navetalle tai omakotitalolle kaivettiin perustukset, me kakarat keräsimme astiamme täyteen savea. Minulla oli aina naamoja kuivumassa jonkun laudan päällä.

Takalon varhaisin nukkemuisto on lapsuudesta Kalajoelta.

– Kotimme vieressä oleva kemikalioliike oli myös lelukauppa. Muistan kaupan hyllyltä rivistöt Martta-Pipsan päitä ja laatikollisen irtokäsiä.

Vuonna 1952 tai 1953 Takalo muistaa toivoneensa joulupukilta oikeaa posliinipäänukkea, sellaista kuin kaupan ikkunassa.

– Myöhemmin kävi ilmi, että pää olikin massaa eikä kestänyt kosteuden vaihteluita. Pää on minulla yhä tallessa, ehkä joskus vielä korjaan nuken.

Leenalla ja hänen sisaruksillaan ei ollut pulaa askartelumateriaaleista, sillä isoisä oli töissä pahvi- ja paperitehtaassa.

– Suurta juhlaa oli sekin, kun isä toi Helsingin olympialaisista tuliaisina ammattimaiseen käyttöön tarkoitetut värikynät. Vihreään koteloon pakatuissa kynissä oli satoja sävyjä. Takalo muistaa.

Ensimmäisen kesätyönsä palkalla vuonna 1963 Takalo osti nuken: italialaisen Carlo Ottolinin elävän näköisen pullean tyttönuken. Tiina on tallella edelleen.

Lapsuuden nukkeinnostus muuttui ammatiksi

Vuonna 1978 Takalo ryhtyi tekemään nukkeja Fimo-, Cernit- ja Darwi-massasta.

–Valmistin nostalgisia vanhanaikaisen näköisiä nukkeja, joilla oli hienot pitsi- ja brodyyrikoristeiset vaatteet. Markkinoin ilmeisesti nukkeni niin hyvin, että pääsin erään askartelumassan maahantuojan nukkeopettajaksi ja vedin myös sen nukkekursseja eri puolella Suomea.

Ensimmäiset posliininukkekurssit Takalo kävi Tampereella vuonna 1988.

– Siitä alkoi nukkehulluus, jota työ rupesi häiritsemään.

Pian kauppatieteitä ja taloustiedettä opiskellut Takalo jätti työnsä metalliteollisuuskonsernin materiaalijohtajana ja sanojensa mukaan ”hyppäsi huuhaa-taiteilijaksi”.

– Kun perustin yrityksen, kaupparekisteristä ei edes löytynyt sellaista nimikettä kuin nukentekijä. Toimialaksi merkittiin lankojen ja käsityötarvikkeiden välitys, koska välitin erikoismateriaaleja kurssieni oppilaille.

Takalo kulki ympäri Eurooppaa opiskelemassa ja kurssittautumassa.

Kotimaassa Takalon nukkekurssille ilmoittautui niin paljon nukkeharrastajia, että Takalon keittiö kävi pieneksi. Kursseja pidettiin sittemmin muun muassa Hervannan seurakunnan tiloissa.

Vuonna 1996 Leena Takalo muutti Ouluun.

– Sitten alkoi opetusrumba. Melkein kaikki Suomen työväen- ja kansalaisopistot halusivat nukkekurssit.

Takalo kiersi pitämässä lyhyempiä muotoilukursseja. 1990-luvun alussa hän veti ammattiin tähtäävää nukkekoulutusta Kalajoella ja Ikaalisissa. Lisäksi hän piti viikoittain nukkekursseja Oulussa.

Seimien rakentajalla piti kiirettä

Kun nukkemyynti alkoi hiljetä ja nukkekurssien järjestäminen eri puolilla maata hiipui, tuli iso tilaus: vuonna 2005 Takalo sai kutsun valmistaa seimet Oulun seurakuntayhtymän kirkkoihin.

– Seimien rakentaminen oli hienoa aikaa. Sain luoda koko ajan ja mikä parasta, tili tuli joka kuukausi, sellaiseen en ollut yrittäjänä tottunut.

– Mutta aina oli kiire, sillä Marian ja Joosepin piti aasinsa kanssa lähteä kirkon nurkasta verollepantavaksi jo adventin alussa. Paimenetkin olivat lampaittensa kanssa kedolla jossain kirkon nurkassa jo ennen joulua. Jeesuksen piti pullahtaa jouluyönä seimeen ja enkelten pyrähtää ensin kedolle ja sitten seimen äärelle. Tietäjät tulivat seimiasetelmaan loppiaisena.

Maaliskuusta 2005 helmikuun loppuun 2007 Takalo valmisti seimiä:

– Hahmot on tehty samoilla muoteilla mutta valettu eri massoista: Pyhän Tuomaan kirkkoon paperimassasta, Tuiran kirkon hahmot posliinista.

– Työhön lupautuessani en tiennyt, kuinka hirveän työläs homma se on. Seimien teko ei ollut mitään askartelua vaan muotoilin hahmot alusta alkaen itse, tein muotit, valoin hahmot. Poltin ne, maalasin ne, puin ne.

– Jotta lampaasta ja aasista tuli näköisiä, piti opetella niiden anatomiaa.

– Seimihahmojen vaatteisiin etsin esikuvia ja kaavoja pukuhistoriasta ja esimerkiksi suitsukkeeseen katsoin mallia Lohjan 1300-luvun kirkosta. Yksi sisaruksistani on keräillyt seimiaiheisia kortteja, niistä sain apua vaatetuksen suunnitteluun.

Vaikutteita Takalo kertoo saaneensa myös Signe Kanteleen kirjoittamasta ja Rudolf Koivun kuvittama Jeesuslapsi-kirjasta.

– Tuon kirjan kuvat jäivät sielunmaisemaani lapsena. Oulun seimien paimenille tein juuri samannäköiset raidalliset kaavut, Takalo hymyilee.

Kaikkiin Oulun kirkkoihin ei Takalon seimiasetelmaa lopulta tullut, koska niitä ei ehtinyt kahdessa vuodessa valmistaa ja rahoituskin loppui.

Takaloa on jäänyt harmittamaan, että Tuiran ja Pyhän Tuomaan seimiä ei koskaan siunattu käyttöön eikä niitä valmistuttuaan noteerattu taideteoksina.

Tekeillä viimeinen nukke lapsenlapsesta

Leena Takalo ehti olla nukketyöläinen 35 vuotta ennen kuin 2005 jäi eläkkeelle ja 2010 lopetti yrityksensä. Yrityksensä loppuvuodet hän korjasi nukkeja yksityishenkilöille sekä museoille.

– Nyt tekeillä on viimeinen nukkeni, jonka mallina on 12-vuotiaslapsenlapsi Minni, tammikuussa 76 vuotta täyttävä nukketaiteilija kertoo.

– Vaikka vähän huonoon aikaan tämä nukenteko osui: pelkona on, että kahdeksan tuntia kestävän polton aikana tulee sähkökatko, Takalo huolehtii.

Taitavissa käsissä on syntynyt nukkeja lähes kaikista mahdollisista materiaaleista: kankaasta, savesta, kivitavarasta, nukkeposliinista, askartelumassoista, muovista, vahasta, muovailtavasta ja valettavasta paperimassasta, paperisavesta, tinasta, puusta, kipsistä, huovasta, erilaisista luonnonmateriaaleista, suolataikinasta, metalliromusta, nahasta, sementistä ja niin edelleen.

– Viime vuosina olen lahjoitellut pois yli 100 nukkea kokoelmistani. Valmiiksi maalaamieni päiden kaveriksi olen etsinyt niille sopivat vartalonosat, peruukit sekä vaatteiden kaavat ja pistänyt niitä kiertoon.

– Jos joku vielä tekee itse nukkeja tai korjaa niitä, ottakaa yhteyttä, ettei kaikkia loppuja nukketarvikkeita tarvitsisi viedä kaatopaikalle.

Vuosikymmeniä nukkekursseja vetänyttä sekä nukkeharrastuslinjojen vetäjiä kouluttanutta Takaloa surettaa, että taito valmistaa nukkeja uhkaa kadota.

– Tuntuu että nukkekursseja ei järjestetä enää oikein missään.

Voisiko seimihahmoja valmistaa vaikka seurakunnan kerhossa?

 Takalon valmistamat muotit Oulun seimihahmoista omistaa Oulun seurakuntayhtymä, mutta tekijänoikeus on Takalolla; toisin sanoen hahmoja ei saa jäljentää ilman hänen lupaansa.

– Kaikki muotit tietäjien korulippaita myöten ovat varmaankin jossakin tallessa. Voin antaa luvan muottien käyttöön, jos Oulusta löytyy ihmisiä, jotka haluaisivat valmistaa seimiasetelmia kirkkoihin. Seurakunnalla voisi olla vaikka jokin kerho, jossa hahmot valmistettaisiin. Ehkä nuoretkin innostuisivat, Takalo miettii.

– Oulussa on entisiä oppilaitani, jotka voisivat opettaa seimentekoa. Ja kun valitaan oikea materiaali, hahmot voi valmistaa myös ilman uunipolttoa.

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Tuiran seurakunta Yleinen