Sodan varjo ei katoa, vaikka itse on päässyt turvaan

Miltä tuntuu, kun omaa kotimaata revitään riekaleiksi? Ukrainalainen Kateryna Zabolotna on asettunut Ouluun jo vuosia sitten, mutta sota on silti läsnä arjessa.

|||

Ukrainan sodan alkamisesta on kulunut lähes päivälleen vuosi. Hätä, epätietoisuus ja inhimillinen kärsimys ovat edelleen arkipäivää arkipäivää myös niille ukrainalaisille, jotka ovat päässeet pakoon sota-alueelta.

Kateryna Zabolotna on asunut Suomessa pian kuusi vuotta. Tampereen kautta Ouluun kotiutunut Kateryna on ollut turvassa koko sodan ajan. Ajatukset vaeltavat silti päivittäin kotimaahan.

 

Tuntuu, että maailma menee koko ajan hullummaksi.

 

– Tuntuu, että maailma menee koko ajan hullummaksi. Ukrainassa ei saatu minkäänlaista hengähdystaukoa koronapandemian jälkeen, koska sota alkoi miltei heti, kun pandemia näytti laantumisen merkkejä. Ja nyt vielä Turkin ja Syyrian kamalat maanjäristykset, hän huokaisee.

Kateryna vieraili kotimaassaan viimeksi vuosi sitten, kun hän haki äitinsä sekä perheen koiran ja kissan mukanaan Suomeen. Matka piti suunnitella tarkkaan, koska lentoliikenne Ukrainaan oli katkaistu. Paluumatka Suomeen kulki Puolan rajan kautta.

Kateryna Zabolotna odottamassa koiransa kanssa rajanylitystä Puolan rajalla toukokuussa 2022.

– Oli surrealistista nähdä valtavia tiloja, kauppakeskuksia ja kouluja, täynnä sänkyjä ja niissä makaavia ihmisiä – lähinnä äitejä lastensa kanssa. Paikalla oli paljon vapaaehtoisia tarjoilemassa ihmisille ruokaa ja auttamassa heitä kaikin tavoin. Monet odottivat mitä tahansa bussia päästäkseen ihan mihin tahansa. Heillä ei ollut suunnitelmaa siitä, mihin he olivat menossa. He halusivat vain päästä turvaan.

Huoli on koko ajan läsnä

Katerynan isä on edelleen Ukrainassa. Hän ei halua jättää kotimaataan. Kateryna kertoo, että isä haluaisi lähteä armeijaan ja puolustaa maataan.

– Olen joutunut rauhoittelemaan häntä asian kanssa hänen korkean ikänsä vuoksi ja korostanut, että nuoret, vahvat ja terveet miehet hoitavat maanpuolustuksen.

Isä yrittää jatkaa elämäänsä Ukrainassa, mutta se ei ole helppoa. Sähkö ja lämmitys pätkivät, pelko on jatkuvasti läsnä ja rahaa on käytettävissä aiempaa vähemmän.

Isänsä Kateryna Zabolenka tapasi viimeksi ennen sodan syttymistä.

Paitsi isästä Kateryna kantaa huolta ystävistään, jotka ovat yhä kotimaassa. Osalla heistä on lapsia, jotka ovat aloittaneet koulutaipaleensa koronapandemian alussa ja opiskelleet suurimman osan elämästään etäopetuksessa tai jonkinlaisessa hybridimallissa. Sota on tuonut opiskeluun uudenlaista jännitettä.

– Ystäväni kertoi hiljattain, että hänen poikansa oli mennyt normaalisti kouluun. Puolen tunnin päästä tuli ilmahälytys, joka kesti viisi tuntia. Lapset viettivät tuon koko ajan kellarissa suojassa.

 

Olen huolissani paikallisten lasten koulutuksellisesta vajeesta.

 

– Olen huolissani paikallisten lasten koulutuksellisesta vajeesta ja pahoillani heidän puolestaan, koska he eivät saa elää normaalia lapsuutta. Myös vanhempien jaksaminen huolettaa.

Piiloudunko metsään?

Kateryna kokee olevansa turvassa Suomessa. Hän kiittää suomalaisten harjoittamaa politiikkaa siitä, että suhteita Venäjään on hoidettu hyvin ja turvallisella tavalla. Ukraina ei ole Katerynan mielestä aina ollut kovin sensitiivinen puheissaan, ja se on ollut aina myös ilmeisen Nato-myönteinen.

 

Kun sota alkoi, olin peloissani, koska Suomi on maantieteellisesti lähellä Venäjää.

 

– Kun sota alkoi, olin peloissani, koska Suomi on maantieteellisesti lähellä Venäjää. Poikaystäväni vanhemmat omistavat kesämökin Saimaan rannalla, ja kävimme alkuun tarkkoja keskusteluja siitä, miten toimimme jos venäläiset sotilaat hyökkäävät sinne. Piiloudummeko metsään vai kellariin, hankimmeko ruokavarantoja? Asia on edelleen pelottava, koska ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu.

Kateryna kertoo, että tällä hetkellä hänen sukupolvensa kaipaa eniten varmuutta ja vakautta.

 

On typerää, että maailmaa johtavat miehet haluavat lisää valtaa tai maata viattomien siviilien kustannuksella.

 

–  Sota on kamalaa, eikä tällaisia asioita pitäisi tapahtua enää 2020-luvulla. On typerää, että maailmaa johtavat miehet haluavat lisää valtaa tai maata viattomien siviilien kustannuksella. Modernissa maailmassa tämän ei pitäisi olla mahdollista, etenkin, kun maailmansodat ovat edelleen tuoreessa muistissa.

Mustassa maailmantilanteessa Katerynaa pitävät pinnalla työ ja siihen liittyvä matkustelu sekä läheiset ihmiset. Globaali tuki ukrainalaisia kohtaan lämmittää: Kateryna on nähnyt Ukrainan lippuja niin tavallisten kotien ikkunoissa kuin kaupunkien virallisissa lipputangoissa.

Kateryna Zabolotna haki äitinsä Suomeen keväällä 2022.

Suomi ja Oulu saavat Katerynalta vuolaat kiitokset.

– Haluan kiittää Suomea ja suomalaisia ihmisiä kaikesta avusta ja siitä, että olette ottaneet ukrainalaiset lämpimästi vastaan, se on todella tärkeää meille. Kun muutin Suomeen, täällä ei ollut vielä kovin paljon ukrainalaisia. Nyt kun kävelen kadulla, saatan kuulla omaa äidinkieltäni puhuttavan kaupungilla. Siitä tulee kodikas ja turvallinen olo.

  • Kateryna Zabolotna on mukana lauantaina 18.2. klo 18–22 järjestettävässä Jano-tapahtumassa (Sofia seurakuntakeskus, Isokatu 17, Oulu). Tapahtuma on suunnattu nuorille aikuisille ja se on ilmainen. Jaossa on myös alkoholittomia juomia eri puolilta maailmaa. Voit ottaa mukaan oman mukin.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää