Työajaton työ on papin työn etuoikeus ja taakka

Papin työn etuoikeus ja taakka on työajaton työ. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että harvemmin täytyy sännätä toimistolle aamutuimaan. Näin aikaa jää aamuisin sille, että voi rauhassa saattaa lapset kouluun ja päiväkotiin.

Papin työajan varjopuoli on siinä, että kuukaudessa on vain yksi viikonloppuvapaa, jonka vuoksi perheen yhteinen vapaa-aika jää kovin vähäiseksi. Toisaalta perheenjäsenillä on mahdollisuus osallistua esimerkiksi messujen kautta myös papin työelämään. Seurakuntahan on olemukseltaan ennen kaikkea yhteisö, Jumalan perhe. Perhe-elämään tai ystävyyteen ei sovellu tavallinen kahdeksasta neljään -työaika. Pappikin on aina pappi, 24/7.

Ystävänpäivä 14. helmikuuta on Suomessa laaja lakkopäivä ja näin ollen saan työpäivääni mukaan meidän 5-vuotiaan Pihlan. Keskiviikkoaamu alkaa rauhallisesti sähköposteja hoidellen kotosalta. Saatamme Leevin kouluun ja saamme virkistystä aamukävelystä.

Pihlan touhutessa kotona soittelen pari työpuhelua. Sovin toimituskeskustelut kasteperheen ja surevien omaisten kanssa. Teen itselleni ja Pihlalle sitten hyvät eväät mukaan, sillä edessä on kirkkokeskiviikon päivystys tuomiokirkossa. Se onkin hyvä työtehtävä, johon voi ottaa pienen ”lakkolaisenkin” mukaan.

Saavumme hieman ennen yhtätoista kirkolle. Vapaaehtoisemme Aino on jo järjestelemässä kirkkokeskiviikon tarjoiluja. Avaan kirkon pääovet ja lakaisen pahimmat lumet pois oven edestä. Auttelen Ainoa kahvinkeittimen kanssa ja rupattelemme siinä juuri remontoidun Kryptan asioista.

Hyvä, että Pihla on mukana, sillä hän keskeyttää meidät ja huomauttaa, että kahvi valuu lattialle. Kahvitermarin hanahan on jäänyt auki. Olipa hyvä, ettei tullut heti uutta vesivahinkoa Kryptaan!

Kirkkokeskiviikossa ei ole saarnaa eikä musiikkia

Laitan itseni valmiiksi ehtoollishartautta varten ja käyn jakamassa vielä osallistujille raamatuntekstit. Tänään mietiskelemme sitä, kuinka paastota oikealla tavalla. ”Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6)

Kirkkokeskiviikon hiljainen ehtoollishartaus kokoaa yleensä noin 25 seurakuntalaista. Siinä ei ole lainkaan musiikkia eikä saarnaa. Raamatuntekstin jälkeen rukoushiljaisuudessa kuulostellaan, mikä kohta Jumalan sanasta nousee juuri tänään minua puhuttelemaan. Se on papillekin hyvin antoisa palvelus, jossa saa olla itsekin vastaanottamassa.

Sana ja sakramentti ravitsevat meitä keskellä viikkoa. Hiljaisuus antaa ihanan lepohetken arjen huolten keskellä.

Sen jälkeen nautimme ehtoollisen. Pihlakin tulee muiden kanssa ehtoolliselle, jota on tottunut jo pienestä pitäen nauttimaan. Liikutun, kun pieni tyttönen niiaa kauniisti noustessaan ehtoollispöydästä.

Sana ja sakramentti ravitsevat meitä keskellä viikkoa. Hiljaisuus antaa ihanan lepohetken arjen huolten keskellä. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” jää soimaan, kun hartaus päättyy.

Osa seurakuntalaisista jatkaa arkeensa ja osa jää seurustelun sakramentin äärelle kirkon eteisaulaan. Pihla saa pillimehun keksin kaveriksi ja me aikuiset hörpimme kahvia.

On hauska huomata, kuinka seurakuntalaisista kuoriutuu hassuttelijoita Pihlan seurassa. Jäykkyys, joka toisinaan vaivaa seurakuntaelämäämme on tipotiessään. Nautimme hetkestä kuin lapset ja opimme tuntemaan lisää toisiamme. Yksi kertoo lapsenlapsistaan, toinen omasta lapsuudestaan.

Kirkkoon saapuu turisteja Aasiasta ja Keski-Euroopasta ja vaihdamme heidänkin kanssaan ajatuksia. Muutamat sytyttävät kynttilät rakkaidensa muistoksi tai rukoukseksi.

Kirkkokeskiviikon päivystysvuoro kestää meidän osaltamme kolmeen asti. Käymme vielä toimistolla, jossa hoidan muutaman juoksevan asian ja ehdin sitten viemään Pihlan vaimoni työpaikalle kotiinkuljetusta varten.

Hiljaisuuden jooga aloitetaan rukouksella

Minulla päivä jatkuu vielä Hiljaisuuden joogalla seurakuntakeskus Sofiassa. Roudaamme vahtimestareiden kanssa tuolit ja pöydät syrjään ja rupattelemme siinä sivussa työasioista.

Pieni tuolijumppa antaa mukavasti virtaa ja lämpöä viileässä kirkossa vietetyn iltapäivän jälkeen. Asettelen vielä maton, ikonin ja kynttilät ynnä muut tykötarpeet isoon seurakuntasaliin ja lähden syömään loput eväistä. Kahvihuoneen pöydälle on jätetty tuhteja ystävänpäiväleivoksia. Onpa huomaavaista ja kyllä meidän talon emännät osaavat! Puolikas riittää hyvin.

Viiden maissa Hiljaisuuden joogaan alkaa saapua jo ensimmäiset osallistujat. Osa laittaa rennosti pötkölleen matoilleen. Toiset juttelevat kuulumisiaan. Puoli kuudelta aloitamme rukouksella: ”Tule Pyhä Henki, lähetä taivaasta valosi säde sydämissämme Kristusta kirkastamaan.”

Harjoitus etenee tuttuun tapaan, hitaasti ja rauhallisesti. Sen ohjaaminen vaatii toki keskittymistä, mutta senkin lomassa on tilaa omalle hiljentymiselle. Saa hellittää omista jännityksistä ja antautua Jumalan kannateltavaksi.

Lopussa rukoilemme: ”Jumala, sinä olet rakkaus. Rakasta sinä minussa, niin että rakkautesi leviää kauttani toisillekin.”

Matoilta nousee autuaan näköisiä ihmisiä kiitollinen hymy kasvoillaan. Rauhallisesti lähdemme koteihimme. Päivä on ollut pitkä mutta antoisa.