Kolumni: Älä hyvä ihminen kirkosta eroa

Katsoin surullisena erään teologiopiskelijan videon, jossa hän kertoi kivuistaan liittyen kirkkoon. Hän pohti jopa kirkosta eroamista.

Opiskelija ei enää halunnut kuulua yhteisöön, jossa ollaan niin erimielisiä.

Mutta onko samaa mieltä oleminen kaikista asioista realistinen tavoite missään yhteisössä? Voivatko asiat mennä eteenpäin, jos ihmisten kesken vallitsee samanmielisyys?

Ja olisiko niin, että erimielisyydet ovat marginaalisia suhteutettuna asioiden määrään?

Polarisaatio koskettaa kirkkoa yhtä lailla kuin yhteiskuntaakin.

Tämä näkyy kirkon jäsenten mielipiteiden jakautumisena äärilaidoille ja ajattelun eroavaisuutena sukupolvien välillä. Vanhemmat arvostavat kirkon perinteistä roolia, kun taas nuoremmat kiinnostuvat uusista tavoista olla kristitty.

Nykyään mielipiteet nousevat helposti esiin. Meillä on mahdollisuus minkä tahansa uutisen jälkeen lausua siitä kommenttina oma kantamme.

Jos haluan tehdä hajuraon ihmisiin, joiden kanssa en jaa kaikilta osin samanlaisia arvoja, onko se tie muutokseen? Veisikö sellainen kirkkoa oikeaan suuntaan?

Kirkon yhtenäisyyden kannalta tärkeämpää on ymmärtää ja käsitellä polarisaatiota. Dialogi, avoimuus ja kyky kuunnella poikkeavia näkemyksiä ovat tässä keskeisiä työkaluja.

Kirkko on eri tavalla ajattelevien ihmisten yhteisö. Jos usko tai armo kiinnostaa sinua, älä hyvä ihminen eroa kirkosta, vaan tule rakentamaan sitä.

Kannetaan jokainen oma kortemme kekoon siinä, että keskustelua käydään rakentavasti ja kunnioittavasti – toisiltamme oppien.

Minun silmissäni kirkko näyttää ihmisarvon puolustajalta – ei aina, eikä kaikkialla, mutta näyttäytyy.

Näen seurakunnissa ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeiden asioiden, yhdenvertaisuuden ja rakkauden puolella. Tästä olen iloinen.
Itselläni ei tulisi mieleen erota kirkosta siksi, että joku ajattelee asioista eri tavalla kuin minä.

Kirjoittaja on Oulun seurakuntien viestintäjohtaja