Kolumni: Kädet menevät ristiin

”Sanomme, että Jumala on kaikkivaltias, mutta lähes huomaamattamme asetamme Hänelle rajoja”, pohtii Jussi Tuusa.

”En ole uskovainen, mutta sormet menevät ristiin.”

Tämänkaltaisiin lausahduksiin olen törmännyt sodan runnellessa Eurooppaa.

Miksi rukoilla? Jos Jumala on, miksi hänen apunsa olisi kiinni meidän ihmisten aneluista tai muistuttamisista?

Mieleeni palautuu iltahetki noin 15 vuoden takaa. Lukiessani iltarukousta 3-vuotias tyttäreni rukoili Ellen-mummun ja Lauri-taatan puolesta. Näistä satakuntalaisista isoisovanhemmista oli tyttärelleni kerrottu, mutta mummu ja taata olivat nukkuneet pois jo vuosikymmeniä aiemmin.

Vakuutuin kuitenkin, että lapsen rukous kuultiin ja siihen myös vastattiin Ellenin ja Laurin elämässä. Jumala ei ole sidottu aikaan.
Me kristityt sanomme, että Jumala on kaikkivaltias, mutta lähes huomaamattamme asetamme Hänelle rajoja. Aika on yksi, logiikka toinen, aivan kuin Jumala olisi näille alisteinen.

Nöyryys aavistaa, että näin ei kuitenkaan ole, vaikka ihmisillä näitä rajoja olisikin.

Meidän ei pidä suostua älylliseen laiskuuteen tai teologiseen anarkiaan. On elettävä ajassa ja määrätietoisen järjellisesti tehtävä hyvää ja selitettävä, mitä kristinuskon mukaan Jumalan ilmoitus tarkoittaa.

Mutta onhan se hemmetin vaikeaa, ellei mahdotonta, puhua Jumalasta, joka on tullut ihmisen maailmaan ja kulttuurihistoriaan Sanassaan, Jeesuksessa – ei fifty-fifty – vaan olemalla täysin ihminen ja täysin Jumala. Vaikeaa on sekin, että Jumalan rakkaus voi antaa Putinille anteeksi.

Menikö sotkuiseksi? Sellaiseksi, jota ei voi uskoa?

Uskovaiseksi ei voi ruveta, mutta kun maailman pahuus tai elämän tarkoituksettomuus tulee päälle, menevät kädet ristiin.

Hyvä niin.

Rukous on jotain, jota ei tarvitse pusertaa omasta skeptisyydestään. Se on suostumista mahdottomuuden keskellä kosketukseen Jumalan mahdollisuuksien kanssa.

Kirjoittaja on muhoslainen laiska rukoilija, jota kantavat Kannaksen evakoiden ja satakuntalaisten raivaajien rukoukset


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää