Kolumni: Keski-ikä – kukoistuksen huippu vai alamäen alku?

Mitä keski-ikä tarkoittaa? Onko se ikävaihe, jolloin ollaan tilastollisesti elämänjanan keskivaiheilla, matkalla kohti vääjäämätöntä loppua? Vai onko se elämänvaihe, jossa on uransa huipulla ja vihdoin tavoittanut jotakin oleellista siitä, kuka on, mitä osaa ja mikä on elämässä tärkeintä.

En ole varma, onko se hyvä vai huono uutinen, että keski-ikä nousee koko ajan ihmisten eläessä pidempään. Minusta keski-ikäisissä on karismaa. Heissä on elämänvoimaa ja arvokkuutta, vaikka keho muuttuu ja tuntuu, että kaiken maailman kremppaa tulee helposti, milloin mihinkin osaan rapistuvaa maallista tomumajaa. Vihdoinkin olisi aikaa myös nukkua, mutta uni katkeaa helposti, milloin mistäkin syystä.

Keski-ikä on venyvä käsite. 1950-luvulla keski-ikäiset olivat kolmekymppisiä, nyt he ovat neli-viisikymppisiä. Ja jos joku kolmekymppinen kokee itsensä keski-ikäiseksi, hänen kokemuksensa on aito. Ennen puhuttiin vain viidenkympin villityksestä, nyt puhekielessä on myös viidenkympin kriisi.

Meihin keski-ikäisiin kohdistuu yhteiskunnan taholta paljon odotuksia. Maksamme melkoisesti veroja, äänestämme vaaleissa, osallistumme yhdistyksiin, kasvatamme tulevaa sukupolvea, huolehdimme omista vanhemmistamme ja myös työelämässä kannamme paljosta vastuuta. Löydä sitten tasapaino kaiken tämän välillä!

Monet tekevät täydellisen elämänmuutoksen juuri keski-ikäisenä. Ehkä elämän päätepisteen läheneminen vaikuttaa siihen, että unelmia kannattaa tavoitella.

Olen ajatellut tätä aihetta paljon, niin paljon, että järjestämme toimittaja Minna Akimon kanssa keskustelutilaisuuksia otsikolla Asiapuhetta keski-iästä. Tehdään iästä numero ja puhutaan näistä asioista, jotka niin paljon askarruttavat minunkin, viisikymppisen naisen mieltä.

Menovinkki sinullekin keski-ikäinen: Tule D-asemalle keskiviikkona 31. tammikuuta kello 18. Laita kalenteriin heti, muuten unohtuu.

Kirjoittaja on Oulun seurakuntayhtymän viestintäjohtaja