Kolumni: Kokemustoimijaksi

”Tiedän miltä tuntuu olla se potilas, jonka kohdalla kaikki menee pieleen. Tiedän myös miltä tuntuu, kun leikkaus onnistuu ja hoitajalla on aikaa juuri minulle”, kirjoittaa Virpi Sillanpää-Posio.

Olen opiskellut kolme ammattia: sisätautien ja kirurgian sairaanhoitajan, diakonissan ja teologian maisterin. Teologian maisteri ei ole ammatti, mutta se oli edellytys pappisvihkimykselle.

Kun vuonna 2011 menin ensimmäiseen selkäleikkaukseeni, en tiennyt olevani uuden ”uran” alkulähteillä. Minulle on kertynyt kokemusta potilaana olosta sairaalassa, liikaakin. Tiedän miltä tuntuu olla se potilas, jonka kohdalla kaikki menee pieleen. Tiedän myös miltä tuntuu, kun leikkaus onnistuu ja hoitajalla on aikaa juuri minulle.

Tiedän mitä on kärsiä kroonisista kivuista. Tiedän myös, miltä tuntuu menettää liikuntakyky. Näiden ”sairaiden vuosien” aikana olen jakanut tuntemuksiani sosiaalisessa mediassa. Olen antanut ystävien kurkistaa potilashuoneeseen minun kauttani.

Tänä keväänä pääsin kokemustoimijakoulutukseen, jonka nämä edeltäneet oppivuodet mahdollistivat. Kokemustoimijat ovat kokemustoimintaverkoston kouluttamia eri potilasjärjestöihin kuuluvia ihmisiä, joilla on kokemusta jostakin vammasta, sairaudesta tai haastavasta elämäntilanteesta joko itsellään tai läheisenä.

Kokemuksensa kautta he voivat toimia sote-ammattilaisten, alalle opiskelevien tai eri sidosryhmien tiedon ja ymmärryksen lisääjinä. Heidän tietoaan hyödynnetään myös sote-palveluiden kehittämisessä kokemuksen tuoman asiantuntijuuden kautta.

Koulutuksessa opeteltiin jäsentämään oma kokemustarina. Vaikein harjoitus oli niin sanottu hissipuhe, jossa piti kahdessa minuutissa kertoa tiivistetysti oma tarina.

Nyt edessä on vielä arvioitavan näyttöluennon pitäminen. Tuon viimeisen osion jälkeen tiedot lisätään kokemuspankkiin. Sieltä tilaajat etsivät tarvitsemiaan kokemustoimijoita.

Kertomalla kokemuksistani voin olla muuttamassa ja inhimillistämässä sairaalamaailmaa. Tämä on vapaaehtoistyötä eli aivan ammatiksi tästä ei ole.

Kirjoittaja on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva oppilaitospappi


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää