Kolumni: Kolme kalastajaa

Ensimmäinen kalastaja istui veneessä Merikosken voimalaitoksen alapuolella Hartaanselän tuntumassa. Lohet loiskahtelivat ympärillä ja Merijalinrannassa oli pitkä rivi kalastajia. Puhuttiin ennätysmäisestä lohivuodesta, oliko nyt lohta enemmän kuin ennen ja kalastajista, joita oli tullut maakunnista saakka.

Kalat saavat ihmiset jättämään muut arkipuuhansa ja suuntaamaan rannoille tavoittelemaan saaliita. Usein pelkkä usko saaliin mahdollisuudesta ajaa liikkeelle. Kokemus ja tieto auttavat kalastajaa. Toisaalta moni kalastaja hakeutuu vesien äärelle ollakseen luonnossa, ollakseen yksin ja hiljentyäkseen.

Kalat saavat ihmiset jättämään muut arkipuuhansa ja suuntaamaan rannoille tavoittelemaan
saaliita.

Toinen kalastaja oli Victoriajärvellä Tansaniassa nostamassa verkkojaan. Verkko oli juuttunut johonkin. Kalastaja uskoi, että järven pohjassa asuu kansa, joka välillä sekaantuu ihmisten elämään.

Nyt hän näki, miten useamman metrin syvyydessä pohjassa verkkoa pitelikin vanha mies. Kalastaja päätti sillä hetkellä, ettei jatka enää kalastajana, vaan etsii muuta työtä, mieluiten kirkon piiristä. Nykyisin hän on yksi Tansanian Luterilaisen kirkon työntekijöistä, ja tekee työtä Victoriajärven saaristossa pienten saaristoseurakuntien tukemiseksi.

Kolmas kalastaja oli Andreas. Hän oli veljensä Pietarin kanssa verkkokalassa Galileanjärvellä. Heidän kohdalleen pysähtyi mies, joka sanoi: ”Lähtekää minun mukaani”.

En tiedä, mitä kaikkea muuta he siinä puhuivat, mutta niin he vain uskoivat mieheen, jättivät arkipuuhansa ja lähtivät. Pian joukkoon liittyivät kalastajat Jaakob ja Johannes, jotka olivat jättäneet veneensä ja lähtivät Jeesuksen mukaan.

Kalastajia kun olivat, ei veto vesien ääreen hälvennyt. Joku mukava saaliskin osui myöhemmin kohdalle.

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä.