Kolumni: Kun nuoret kysyivät mielipidettäni elämästä

Teimme kesällä kyselyn rippikoululaisille. Nuoret saivat ehdottaa rippikoulussa käsiteltäviä kysymyksiä.

Yksi suosittu kysymys oli: ”Miksi haluatte työskennellä kirkossa?”. Toinen, vielä suositumpi, kuului: ”Mielipide elämästä?”

Jälkimmäiseen tiedusteluun vastasin muistaakseni Tapio Rautavaaran laulun sanoin: ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.”

Sitä ennen elämä voi kuitenkin olla pääasiassa vaikeaa. Edeltävillä sukupolvilla elämä on luultavasti ollut vielä vaikeampaa.

En ole vakuuttunut televisiokanava Nelosen sloganista ”Viihde on hyväksi”. Elämässä ei nähdäkseni ole kyse pääasiassa viihtymisestä tai itsensä viihdyttämisestä.

Toki hauskuus ja ilo ovat tärkeitä kokonaisvaltaisessa elämässä, mutta kuten filosofi Kierkegaardkin totesi, todellinen huumori on yleensä elämän tragedian läheinen sukulainen.

Huumori nimittäin nousee usein ihmiselämän haasteiden tuntemisesta. Ironia ja sarkasmi – joita nykyajan huumorina tarjotaan – ovat oikeastaan elämän merkityksettömyyden serkkuja.

Merkityksettömyys tuntuu vaivaavan lähes kaikkia. Se näkyy henkisen pahoinvoinnin mittareissa Suomessa, vaikka materiaalisesti asiat ovat monilla aika mukavasti. Opiskelijoista jopa neljäsosa kärsii mielenterveyden ongelmista.

Henkiseen tyhjyyteen tarvitaan kipeästi lääkkeitä, jotta elämän voi oivaltaa ihanaksi. Me monet olemme kuitenkin niin vaikeassa tilanteessa, että käperrymme itsemme ympärille ja vaadimme maailmaa täyttämään omia tarpeitamme, jos häpeältämme edes sitä uskallamme.

Toinen puoli ihmisyydessä lienee vastuuseen kasvaminen ja liittyminen johonkin itseä suurempaan: toisiin ihmisiin, itseä isompiin elämänarvoihin.

Rippikouluiässä tämä ei ole aivan ajankohtaista, mutta aikuisella uskoakseni väistämätön tehtävä, jotta elämä on ihanaa vielä silloinkin, kun ymmärtää rajallisuutensa.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kappalainen