Kolumni: Omana itsenään omalla paikalla

Koko ihmiselämä taitaa kulua siihen, että yritämme kasvaa siksi ihmiseksi, joksi meidät on tarkoitettu ja – yllättävää kyllä – tulla näkyväksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin meidät on luotu.

Meidän mökkipolulle on vuosikymmeniä sitten aseteltu kivilaattoja askeltamista helpottamaan. Jokunen kesä sitten haravoin tarmokkaasti polkua eteenpäin ja löysin lisää laattoja sammalen alta. Virheettömiä sileitä kivilaattoja. Paitsi yksi. Ihan erivärinen, epämääräisen muotoinen ja kaiken lisäksi murtunut monesta kohtaa.

Se oli siihen laitettu, otaksun, paikkaamaan tyhjää kohtaan täydellisten laattojen väliin. Ehkä ei ollut juuri silloin saatavilla samanlaista laattakiveä paikkaajaksi, piti tyytyä tähän.

Hyvin se on paikkansa täyttänyt. Vaikka on niin vaillinainen, suoraan sanottuna palasina. Se on kuitenkin jo aikuinen kivilaatta ja tietää tehtävänsä. Se ei enää pienestä hätkähdä ja on reilusti sitä mitä on.

Koko kesän olen yrittänyt opetella tämän kivilaatan sanomaa.

Viime sunnuntai oli YK:n kansainvälinen Tyttöjen päivä. Teemapäivää on ryhdytty viettämään vasta muutama vuosi sitten. Hyvä kun on alettu. Kaikilla maailman tytöillä on oikeus kasvaa rauhassa aikuiseksi ja olla sellainen kuin on. Tämä on Tyttöjen päivän tärkeä sanoma.

Jokaisella tytöllä, jokaisella lapsella on oltava #kasvurauha ja myös #kehorauha. Se tarkoittaa, ettei kenenkään, ei varsinkaan aikuisen, pidä kommentoida lapsen ja nuoren kehoa kielteisesti. Meidän, siis minun, on kiinnitettävä huomiota siihen, miten puhumme itsestämme ja muista ihmisistä.

On oltava oikeus olla lihava tai laiha, pitkä tai lyhyt. Pukeutua kuten haluaa, syödä sitä ruokaa, jota haluaa. Kenelläkään ei pitäisi olla tarvetta näitä kommentoida.

Kunnioittava puhe itsestä ja toisesta auttaa lasta kasvamaan rauhassa aikuiseksi. Olemaan se paikkansa täyttävä ja juuri oikeanlainen kivi muiden laattakivien rivistössä.

Kirjoittaja on Oulun NNKY:n toiminnanjohtaja