Kolumni: Rukoilija jäässä

Somevuosi, ihmissuhdevuosi, työvuosi, perhevuosi. Kannatan listoja ja otsikoita. Asioiden jäsentämistä.

Oma somevuoteni on jatkunut tavallisen kiihkeänä, ehkä aiempaa maltillisempana, mutta on siellä rohkeitakin vetoja.

Yksi oudoimmista tehtävistäni oli jäädyttää kuukaudeksi iltarukousryhmän jäsen, joka ei noudattanut sääntöjä. Rukoilija pääsee kohta sulamaan. Miten sulla meni?

Ihmissuhdevuosi on ollut erikoisempi. Haluan kyllä olla monenlaisten ryhmien jäsen, mutta niin, että minulla on aito vuorovaikutussuhde ryhmän henkilöihin. Haen sellaista aikuista kohtaamista, jossa uskalletaan puhua myös vaikeista asioista.

Tämä oivallus on luonut uusia ihmissuhteita, syventänyt vanhoja, tuonut löytöjä ja jotkut ihmissuhteet ovat ohentuneet. Sellaista elämä on. Jatkan tutkimusmatkaani.

Työssä olen työtoverieni kanssa joutunut taipumaan sen edessä, että ”huomispäivästä vielä en tiedä”. Voi suunnitella, mutta koko ajan on oltava taipuisa ja toimittava sillä tavalla kun oikeasti voi toimia. Korona teki meistä tällaisia pajunoksia. Lopultakin.

Näen pakotetussa joustavuudessa paljon hyvää, mutta on se ollut myös raskasta. Tietääköhän ihminen koskaan enää etukäteen, miten kauneimpia joululauluja voi seuraavana jouluna laulaa?

Perhe-elämä on ihmisen tärkein elämä. Aina perheeseen ei liity juridisia tai biologisia siteitä. Puhun omasta lähiperheestä, johon kuuluu toistakymmentä ihmistä. Yksi sädehtii, toisella on raskaampaa, kolmas on pyrähtänyt kasvussaan konkreettisesti tai henkisesti uuteen sfääriin.

Perheemme jännittävin jäsen on vielä äitinsä mahassa. Häntä odotetaan syntyväksi huhtikuussa. Perheen vuodesta jää mieleen kohtaus, kun kolmivuotias arpoi, nukuttaako hänet äiti vai ämmi. Päätös syntyi hitaasti ja varmasti kuin hävittäjäkaupoissa. ”Mä nukun niin, että olen äidin kainalossa ja ämmi hieroo samalla jalkaa.”

Kirjoittaja on ämmi, äiti, kappalainen