Kolumni: Seurakunta elää

”Seurakunta ei kuitenkaan ole vain työmuotojen laadukasta työtä, vaan jokainen seurakuntalainen on kutsuttu kirkon rakentajaksi”, muistuttaa Haukiputaan kirkkoherraksi ehdolla oleva Lauri Kujala.

Haukiputaan seurakunta on yksi Oulun seurakuntayhtymän seitsemästä seurakunnasta. Vaikka Oulun yhtymän seurakunnilla on paljon yhteistä, Haukiputaan seurakunnalla on silti oma identiteetti, joka nousee seurakunnan työstä, paikallishistoriasta, siellä vaikuttaneista seurakuntalaisista, luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista.

Tälle pohjalle myös seurakunnan tulevaisuus rakentuu: yhteinen usko, rukous ja työ jatkuvat hyvän Jumalan siunauksen myötä.

Seurakunta koostuu erilaisista ihmisistä, jotka liittyvät kirkon uskoon eri lähtökohdista, erilaisin näkemyksin ja uskon tulkinnan sekä taustojen kautta. Seurakunnassa on tärkeintä etsiä sitä, mikä yhdistää eikä keskittyä pelkästään meluamaan asioista, jotka erottavat ja jakavat mielipiteemme.

Seurakunnassa on tärkeintä etsiä sitä, mikä yhdistää eikä keskittyä pelkästään meluamaan asioista, jotka erottavat ja jakavat mielipiteemme.

Toinen toistamme kunnioittavaa keskustelua uskosta ja elämästä tarvitaan. Tehtävämme on etsiä yhteistä ja rohkaista toisiamme uskossa ja toivossa.

Luterilaisessa seurakunnassa erilaiset työmuodot on viritetty huippuunsa, ammattitaitoiset ihmiset on kutsuttu virkaan ja tehtävään palvelemaan seurakuntaa. Seurakunnassa saa hyvää palvelua kaikkina ikäkausina. Kirkko kasvattaa yhdessä perheen kanssa, tukee ja auttaa, antaa hengellistä ja aineellista apua sitä tarvitsevalle: Seurakunta elää meidän kanssamme.

Seurakunta ei kuitenkaan ole vain työmuotojen laadukasta työtä, vaan jokainen seurakuntalainen on kutsuttu kirkon rakentajaksi. Jokaiselle on paikka yhteisössä.

Jokaiselle on paikka yhteisössä.

Seurakunta on myös vahva perinteen vaalija sen vaikutusalueella. Se on vaikuttanut sukupolvien ajan paikallisten ihmisten elämään. Tuttu kirkko seisoo edelleen vakaasti paikallaan, vaikka moni muu asia on muuttunut vuosien aikana.

Kirkko ja seurakunta ovat muistuttamassa meitä kaikkia siitä, että kaikkien elämän muutosten ja yllättävien vaiheiden keskellä on jotain, joka pysyy ja eikä häviä, vaikka kaikki muu elämästä häviäisi. Jumala ja hänen armonsa ihmistä kohtaan pysyvät.

Kirjoittaja on Tuiran seurakunnan kappalainen, joka on ehdolla Haukiputaan seurakunnan kirkkoherraksi


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää