Kolumni: Silta aikuisen ja nuoren välillä

On lämmin keväinen päivä, ja istun ruokapöydän ääressä vanhempieni kanssa. Aloitamme yhteisen ruokailun keskustelemalla päivän tapahtumista ja rauhoittumalla olemaan läsnä toisillemme.

Tällaiset rauhalliset hetket aikuisten kanssa ovat tärkeitä minulle ja monille muille nuorille. Toivomme ymmärrystä ja myötätuntoa.

On hyvä miettiä myös toisenlaista tilannetta, jossa nuoren ja aikuisen välinen kommunikointi ei onnistu. Nuoret saattavat tuntea, ettei heitä ymmärretä. Erityisesti näin voi käydä keskusteltaessa mielenterveydestä.

Monilla aikuisilla ja yleensäkin vanhemmilla ihmisillä saattaa olla erilainen käsitys mielenterveydestä kuin nuorilla. Nuoren näkökulmasta vanhemmat sukupolvet ovat usein tottuneet vaikenemaan ja tuntemaan häpeää mieltä horjuttavista asioista, eivätkä kaikki aikuiset edes osaa tunnistaa näissä tilanteissa avun tarvetta.

Koulusta sekä ympäristöstä opittujen taitojen kautta nuorilla on yleensä enemmän valmiuksia kohdata mielenterveysongelmia. Heille tilanteen tunnistaminen käy yleensä luontevasti ja moni nuorista ymmärtää ammattiavun tärkeyden.

Me nuoret kaipaamme aikuisia, jotka ottavat meidät tosissaan ja uskaltavat astua häpeänsä yläpuolelle.

Joskus nuoren avunpyyntö voi jäädä ikään kuin leijumaan ilmaan, sillä ajatus nuoren ongelmasta koetaan uhkaavana. Päivän kääntyessä iltaan on myös aikuisen aika kääntyä nuoren puoleen ja huomata, millaisen kehityksen olemme onnistuneet kulkemaan avun tuomisessa yhä lähemmäs kaikkia sitä tarvitsevia.

Me nuoret kaipaamme aikuisia, jotka ottavat meidät tosissaan ja uskaltavat astua häpeänsä yläpuolelle. Esimerkiksi kirkko on ottanut kopin nuorista ja järjestänyt walk in -terapiamahdollisuuden nuorille vaikeista ajatuksista keskustelemiseen. Joskus ammattiapu voi helpottaa nuoren ja aikuisen välisen sillan rakentamista.

Kirjoittaja on lukiossa opiskeleva innokas nuori