Kolumni: Sivustakatsojan hyvä osa
Papin ei tarvitse olla ”siellä missä tapahtuu”. Ehkä pappia tarvitaan juuri siellä, missä ei ”tapahdu”, pohtii Satu Kreivi-Palosaari.
Pappeus näyttäytyy usein aika keskeisenä roolina erilaisissa tilanteissa. Pappi johtaa messua, avustaa siinä, vihkii, siunaa ja kastaa. On näkysällä.
Siksipä yllätyinkin ratkaisusta ja varsinkin perusteluista tilanteessa, jossa pyysin rippikoululaista menemään kirkossa paikkaan, jossa hän ei haluaisi olla.
Hän meni sinne, missä papit tapaavat istua.
– Miksi tänne, tiedustelin kiinnostuneena.
– Tämä on sivustakatsojan paikka, poika sanoi.
Hätkähdin ja jäin miettimään asiaa. Onko pappi sivustakatsoja?
Yllättävä näkökulma. Fiksu.
Pappia arvitaan sairaalan yksinäisyydessä, surukodin tyhjyydessä, kastekodissa, jossa paikat ovat sekaisin.
Papin ei tarvitse olla ”siellä missä tapahtuu”. Ehkä pappia tarvitaan juuri siellä, missä ei ”tapahdu”, ainakaan meidän normaaleilla mittareilla.
Pappia tarvitaan sairaalan yksinäisyydessä, surukodin tyhjyydessä, tulevassa kastekodissa, jossa paikat ovat sekaisin ja sukassa reikä. Sivustakatsoja ei päsmäröi, vaan osaa myös kuunnella.
Sivustat ovat myös marginaaleja. Kristinuskon alkuparahdus tapahtui sivussa. Esimerkiksi Kiimingin kirkossa risti on alttaritaulussa laitimmaisena.
Kun kysyin rippikoulunuoriltani, missä he haluavat olla kirkossa, saarnatuoli täyttyi nuorista. Tarkemmin sanottuna nuorista tytöistä.
Kun kysyin, missä täällä rakastetaan, kaikki nuoret tulivat alttarille.
Mutta se poika pappien paikalla avasi sisimmässäni jotain.
Sivustakatsojan osa on hyvä osa.
Kirjoittaja on Oulujoen seurakunnan kappalainen
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.