Kolumni: Uuden alun haikeutta

Uuden alkaminen on jännittävää, mutta siihen liittyy lisäksi surua, haikeutta, turhautumista, tyhjyyttä, innostusta, iloa ja pelkoa.

Uusi voi olla itse valittu tai jonkun muun tekijän pakottama asia. Kuitenkin aina ennen uutta täytyy luopua jostain vanhasta. Se aiheuttaa ristiriitaisia mylläköitä ihmisen sisälle.

Kun meidät pakotetaan siirtymään uuteen ilman omaa valintaa, voi tunneskaalaan kuulua pettymystä ja katkeruutta. Läheisen kuolema, työpaikan menetys, sairastuminen tai esimerkiksi ikääntyminen pakottavat ihmisen luopumaan tutusta ja usein turvallisesta. Silloin siirtyminen uuteen voi olla vaikea prosessi.

Jos taas muutos uutta kohti on ollut oma päätös – ehkäpä pitkän harkinnan jälkeen – saattaa prosessi olla paljon helpompi. Siihenkin liittyy surua ja luopumista, ilon ja jännityksen lisäksi.

Kun itse ensi kerran tietoisesti muutamia vuosia sitten päätin jättää urani yliopistolla ja siirtyä diakonissa-opiskelijaksi, tuntui että olen mokannut pahasti vaihtamalla vakaan työuran epävarmaan opiskelijaelämään. Nyt jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen valintaani.

Tänään tunnetila on vähän ylläkuvatun kaltainen. Olen jättämässä rakasta ja hyvää työyhteisöä: ihmisiä, joiden kanssa olen ystävystynyt ja joihin luotan.

Tyhjyys valtaa elämän hetkeksi, kun minulla ei ole vielä uutta yhteisöä, johon liittyä. Toki uskon, että siirtyessäni taas opiskelijaksi rakennan koulussa uusia ihmissuhteita ja pääsen mukaan porukkaan.

Nyt saan kuitenkin täyttää tämän tyhjän hetken välitilassa haikeudella ja surulla, joudunhan minäkin luopumaan tehdäkseni tilaa uudelle. Voin saman tien tunnustaa, että tuo innostava uusi on myös pelottavaa, kun ei tiedä, mihin on oikein alkamassa.

Mutta onneksi on Luoja, joka tietää kaiken. Hän ohjaa minun tietäni ja antaa kaiken tarvittavan, myös siinä uudessa!

Kirjoittaja on Limingan seurakunnan diakonissa, joka on aloittamassa puutarhuriopinnot