Kolumni: Viinit ja leivät omasta maasta

Poistan pakkaspeitteitä viiniköynnösten päältä. Seitsemästä lajikkeesta vain Pinot Noir oli talven peiton alla. Mietityttää, kestikö noista seitsemästä lajikkeesta yksikään talven kovia pakkasjaksoja.

Kesälläkin köynnös tarvitsee sopivan mikroilmaston kasvupaikalleen, jotta rypäleet ehtivät kypsyä. Meidän tontiltamme tuollaista ei löydy muuta kuin muovikatteen alta.

Uskottavalta tuntuu pastori Jaakko Heinimäen kirjan Harrasta viiniä ajatus, että juuri kristinuskon leviämisellä on ollut merkitystä viinikulttuurin maailmanvalloitukseen. Monet viinialueet maailmalla ovat kasvaneet nimenomaan lähetysasemien ympärille.

Syynä ei varmaankaan ollut hyvän viinin arvostus ruoka- ja seurustelujuomana, vaan Jeesuksen sanat viimeisellä ehtoollisella: ”Minä sanon teille, etten koske viiniin ennen kuin sinä päivänä, kun juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt 26:29, UT2020). Jos halusi viettää ehtoollista, oli viini kasvatettava itse.

Lumijoen seurakunnan 100-vuotisjuhlavuonna 2018 tarjottiin ensimmäisen kerran messussa omassa pitäjässä kasvanutta viiniä ja paikallisen emännän valmistamia öylättejä. Esikuvana oli ensimmäisen seurakunnan käytäntö yhteisillä aterioilla. Kukin toi sitä, mitä kotoa löytyi. Tästä kolehdista löytyi myös viini ja leipä siunattaviksi.

Ehtoollisen jälkeen ruokaa vietiin myös niille, jotka syystä tai toisesta eivät päässeet yhteiseen kokoontumiseen. Kristus ei tarvitse hienoa tuontiviiniä. Hänelle kelpaa samassa pellossa perunoiden ja porkkanoiden kanssa kasvanut maalaisviini ja kotona leivottu leipä. Halutessaan seurakunnalla edelleen on mahdollisuus tarjota näitä lahjoja yhteisessä messussa.

Kirjoittaja on Lumijoen seurakunnan kirkkokuoron tenori