Kolumni: Vuodenkiertoa ja elämänkiertoa

Kirkkoherranvirastossa Hannu Luukinen on mukana järjestämässä ihmisten isoja juhlia. Mehiläistenhoitajan roolissa elämää ryhmittävät vuodenajat.

Mehiläishoitajana on oppinut siihen, että vuosi jakaantuu kahteen erilaiseen osaan: mehiläisten kesään ja mehiläishoitajan talveen. Kesällä joutuu pakosta jättämään monet muut hommat syrjään ja keskittymään mehiläisten hoitamiseen.

Menneenä kesänä pystyin järjestämään aikatauluni niin, että pääsin käymään pesiä tarkastamassa ja hoitamassa jopa päiväsaikaan. Helpottaa hoitotoimia, kun mehiläiset ovat lennolla eivätkä siksi hermostu pesän kolistelusta. Toisaalta hellepäivinä työskentely umpinaisessa mehiläishaalarissa oli jo huolestuttavan raskasta.

Talvella vuorostaan touhutaan sitten kaikkea muuta. Hunaja on purkeissa ja myynti pyörii. Välillä ehtii plarata yrityksen papereita ja pistää toimistoasioitakin ajan tasalle. Kalenteri on jo nyt täyttynyt kokouksista, ja määräpäivät painavat päälle, kun ensi vuoden toimintaa suunnitellaan. Välillä on onneksi rentojakin mehiläishoitajien kokoontumisia, joissa voidaan vaihtaa kuulumisia ja virkistyä yhdessä.

Tahti vaihtelee myös kirkkoherranvirastossa. Nyt viime päivinä on ollut ruuhkaa hautajaisjärjestelyissä. Limingassa kuolee keskimäärin yksi ihminen viikossa, mutta siinä on kuitenkin oma erikoinen rytminsä. Välillä kuluu pitkiäkin aikoja ilman hautajaisia ja välillä niitä taas sovitaan useita päivässä.

Uusia seurakuntalaisia meillä syntyy ja kastetaan tuplaten kuolleiden määrään verrattuna, mutta myös syntymisissä on oma vuosirytminsä. Joinain kuukausina lapsia syntyy jopa nelinkertainen määrä hiljaisempiin verrattuna. Viikkorytmissä sekä hautajaiset, että ristiäiset ovat varsin usein viikonloppuna, kun taas muut päivät käytetään niiden järjestelemiseen.

Saarnaajan kirjan mukaan kaikella on määräaikansa. Välillä itketään ja välillä nauretaan. Tavallaan karua, mutta myös lohduttavaa.

Kirjoittaja on Limingan seurakunnan toimistosihteeri ja mehiläistarhuri


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää