Kati Luoma rakastaa pienten ihmisten suuria tarinoita

15.6.20

Nämä tarinat ansaitsevat jäädä elämään, ajatteli Kati Luoma, asetti nauhurin isoäitinsä lipaston päälle ja istui itse kuuntelemaan. Mummin tarinat siivittivät Katin lopulta kirjoittamaan kirjaa.


Minna Kolistaja Toni Luoma

Aivan lapsesta saakka Kati Luoma on kuunnellut mumminsa tarinointia.

Hän muistaa selvästi, kuinka Helena-mummi keitti kahvit, nosti pullavadin pöytään ja alkoi elävään tyyliinsä kertoa elämänsä varrella sattuneita juttuja pöydän ympärillä olijoille.

– Jo parikymmentä vuotta sitten minulle syntyi ajatus, että mummin tarinat täytyy saada talteen.

Kymmenisen vuotta sitten Luoma alkoi kulkea mummin luona nauhurin ja muistiinpanovälineiden kanssa.

– Mummi istui keinutuolissa ikkunan vieressä, minä sohvalla, nauhuri oli lipaston päällä.

Tarinoiden muistiin kirjaaminen oli molemmille uudenlainen tilanne.

– Kohtaamisemme eivät olleet aivan tavanomaista isovanhemman ja lapsenlapsen jutustelua, mutta eivät toisaalta mitään haastattelutilanteitakaan, sanoo toimittajataustainen Luoma.

– Minun ei tarvinnut juurikaan kysellä, ennemminkin olin kuuntelijan roolissa. Tarinat etenivät mummin ehdoilla.

Seuraavalla tapaamiskerralla Luoma ehkä palasi edelliseen juttutuokioon ja teki jokusia täsmentäviä kysymyksiä, mutta sitten Helena-mummi siirtyi jo uuteen tarinaan. Monet niistä Luoma kuuli ensi kertaa.

– Itse ajattelen, että olimme niissä hetkissä kuin kaksi ystävystä, joiden välille syntyi uudenlainen yhteys.

Alussa mummi hiukan ihmetteli lapsenlapsen innostusta tallentaa kertomuksia.

– ”Minullahan on ollut niin keskinkertainen elämä”, mummi sanoi monesti. Mutta alusta saakka hän oli innostunut tarinoimaan ja tempautui kertomuksiinsa elävästi ja täydestä sydämestä.

”Nämä tarinat ansaitsevat jäädä elämään”

Alun perin Kati tallensi mummin kertomuksia, koska ajatteli, että ne ansaitsevat jäädä elämään.

– Nauhoitin keskustelut ja purin ne paperille, jotta mummin jutut jäisivät tekstimuodossa omillekin lapsilleni.

Tänä keväänä Kati Luoma julkaisi esikoiskirjansa Brooklynin märkä lumi. Sen monet henkilöhahmot ja juonenkäänteet ovat saaneet inspiraationsa mummin kertomista tarinoista.

Kirjassa on useampia teemoja, joita kuljetetaan kolmikymppisen Emman ja kahdeksankymppisen Annan kautta.

Yksi taso on 1900-luvun alkupuolen oululainen elämänmeno, Oulun historia ja oululaiset ihmiskohtalot. Yksi kirjan ydintarinoista liittyy Amerikan-siirtolaisuuteen.

Toinen kerronnan taso on nykypäivää. Emman kautta lukijalle avautuvat nykynaisen haasteet pätkätöiden, työttömyyden ja haastavien ihmissuhteiden puristuksessa.

Mikä on totta, mikä on fiktiota?

 Kuinka paljon kirjassa on totta, kuinka paljon fiktiota?

– Romaani on fiktiota. Lähtökohtana ovat mummini tarinat, jotka kirjan sivuilla ovat lähteneet elämään omaa elämäänsä.

Luoma myöntää, että Emma-hahmo muistuttaa paljon häntä itseään.

– Olen voinut ammentaa paljon omista kokemuksistani, mutta jo kirjoittamisen alussa tein itselleni selväksi, että minä en ole Emma eikä mummi ole Anna. Tajusin, että minun ei tarvitse kuvata asioita juuri siten kuin ne oikeassa elämässä ovat tapahtuneet.

Nauhoitteita keskusteluista mummin kanssa sekä nauhoituksista litteroituja tekstiliuskoja oli koossa valtavasti, mutta kirjaa varten tarvittiin vielä iso määrä taustatyötä.

Yksityiskohtia ja sävyjä ajankuvaan Luoma haki muun muassa katsomalla vanhasta Oulusta kertovia dokumenttielokuvia, lukemalla historiallisia teoksia ja tietokirjoja, perehtymällä Siirtolaisuusinstituutin arkistoihin sekä tutkimalla mummin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjoja.

Yksi kirjan teemoista on kirjoittajaksi kasvaminen

Yksi tärkeä kantava teema Brooklynin märkä lumi -romaanissa on kirjoittajaksi kasvaminen.

– Kirjan tekeminen on ollut iso osa omaa elämääni pitkään, sanoo kirjaa kaikkiaan seitsemän vuotta töiden ja opiskelun ohessa tehnyt Luoma.

– Yhdessä kirjan kanssa olemme muuttuneet, kasvaneet ja kehittyneet – muokanneet toinen toistamme.

Toukokuussa posti toi ensimmäiset kappaleet kirjasta.

– Mummi oli ensimmäinen, joka luki jo tekstin raakaversioita ja antoi tärkeää, muun muassa ajankuvaan liittyvää palautetta. Ihanaa, että hän nyt vihdoin sai käsiinsä myös kirjan – jotakin konkreettista kaikista yhdessä viettämistämme juttutuokioista.

Edellisiä sukupolvia kannattaa kuunnella

Haukiputaalainen Kati Luoma sanoo, että häntä ovat aina kiehtoneet pienten ihmisten suuret tarinat.

– Toimittajana työskennellessäni nautin, kun sain kaivaa esiin mielenkiintoisia tarinoita ihan tavallisistakin ihmisistä.

Kaikkien ei tarvitse kirjoittaa kirjaa, mutta ikääntyneitä sukulasisia kannattaa silti kuunnella, Kati Luoma kannustaa.

– Sanotaan, että on viisautta tuntea historiaa. Se, mitä edellisiltä sukupolvilta kuulemme on historiaa, joka on osaltaan muokannut meitäkin.

Kaikki ikäihmiset eivät välttämättä innostu tarinoimaan yhtä luontevasti kuin Luoman isoäiti.

– He eivät ehkä näe omien kokemustensa arvoa. Mutta kertomisen alkuun voi päästä jo sillä, että joku osoittaa kiinnostusta ja hiukan kyselee, Luoma muistuttaa.

”Haluan ajatella, että vielä joskus kirjoitan jotakin”

Kirjaa kirjoittaessaan Kati Luoma sanoo kokeneensa sellaisia onnellisuuden hetkiä, että haluaa jatkaa kirjoittamista.

– Tahdon ajatella, että joskus vielä kirjoitan jotakin muutakin.

Itse asiassa ajatusleikki tulevasta kirjasta on jo hiukan käynnistynyt.

– Ehkä jotakin fantasiaan vivahtavaa, sanoo muinaissuomalaisuuteen, uskomuksiin ja metsään liittyvästä kirjallisuudesta pitävä esikoiskirjailija.

Metsät ja rannat ovat Kati Luoman lempipaikkoja. ”Pystyn ajattelemaan parhaiten silloin, kun kävelen luonnossa. Ulkona kävellessä ajatus kulkee vapaammin ja ideoille on enemmän tilaa syntyä.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Yleinen