Artikkelit avainsanalla: Lähetystyö
4.9.2024
Piispat äänestivät lähetysjärjestöistä
Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä (SLEY) ja Suomen Evankelisluterilaiselta Kansanlähetykseltä (SEKL) vaaditut selvitykset muun muassa Inkerin kirkon pappisvihkimyksiin osallistumisesta olivat piispainkokouksen mukaan puutteellisia. Piispainkokous päätti silti säilyttää niiden lähetysjärjestöaseman, mutta päätös ei ollut yksimielinen.
2.9.2024
Rukous korostui lähetysjuhlilla
Kristityt eri puolilta maailmaa vetosivat Oulunsalon lähetysjuhlien vieraisiin: rukoilkaa kirkkojemme puolesta.
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan Pauliina Parhialan rukouksissa muistetaan eteläisen Afrikan kuivuudesta kärsiviä köyhiä.
2.9.2024
Lähetysjuhlat Oulunsalossa
Rovaniemi, Kittilä, Kokkola ja Kemi. Siinä ainakin muutama paikkakunta, josta saavuttiin linja-autoilla 30.8.-1.9. vietetyille Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille. Ohessa tunnelmia juhlilta.
26.8.2024
Suomen Lähetysseuran vuosikokous 2024
Lähetysseuran taloustilanne on tasapainottunut irtisanomisten ja toiminnan muutosten avulla. Kokousedustajat antoivat kiitosta lähetystyön roolin kirkastamisesta toimintasuunnitelmassa. Lähetysseuran uusi hallitus järjestäytyy 24. syyskuuta.
21.8.2024
Siivillä Oulunsalossa
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla 30.8.–1.9. nähdään paikallista osaamista ja vieraita ympäri maailman. Pitkäkankaan koululla Oulunsalossa järjestettävät juhlat ovat ilmaiset ja kaikille avoimet.
8.7.2024
Ainosta kuoriutui myyjä – torikaupoilla voi tukea lähetystyötä
Torimyyjän on uskallettava heittäytyä juttusille asiakkaidensa kanssa. Olettko paikallisia? Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kojussa työskentelevä Aino Ristolainen kyselee ihmisiltä keskustelun käynnistymiseksi.
29.5.2024
Oulunsalossa tiedetään: juhlat syntyvät yhteisvoimin
Siivillä-lähetysjuhlille Oulunsalossa etsitään parhaillaan vapaaehtoisia. Jo muutaman tunnin työpanos on arvokas asia, juhlajärjestelyihin tiiviisti osallistuva Ulla Mäkinen sanoo.
25.5.2024
Frans Kinnunen toivoo vapaaehtoisille suurempaa roolia seurakunnissa
Vapaaehtoistyön lisäksi Haukiputaan seurakuntapastorin viransijaisena toimivan Kinnusen sydän sykkii lähetystyölle.
9.5.2024
Vaikealle kirkkomatkalle lähdetään vain kerran
Sanoma armosta leviää vain poistamalla liikkumista hankaloittavat esteet, kuten raskaat ovet ja korkeat kynnykset. Muun muassa tästä saarnattiin tänään Oulunsalon kirkossa.
20.3.2024
Lähetyskumppanuus Jäälissä
Mitä lähetyskumppanuus tarkoittaa käytännössä? Millaiset raamatulliset perusteet sillä om? Muun muassa näihin aiheisiin perehdytään Suomen Lähetysseuran ajankohtaispäivässä.
11.3.2024
Luulojen tilalle tietoa lähetystyöstä
Ennakkoluulot lähetystyötä kohtaan ovat sitkeitä ja vaativat jatkuvaa oikaisemista. Oikeaa tietoa on tarjolla esimerkiksi hiippakunnan lähetysjuhlilla Oulunsalossa.