Haukiputaan seurakunta

Haukiputaan vanhalle hautausmaalle nousi uusi risti talkoovoimin
Haukiputaan vanhan hautausmaan kunnostuksesta vastannut talkooporukka on vastannut myös hautausmaalle nousseesta rististä.

Ensimmäinen adventtisunnuntai kutsuu laulamaan yhdessä Hoosiannaa
Tänä vuonna ensimmäinen adventtisunnuntai on 3. joulukuuta. Siitä alkaa joulunodotus ja jouluun valmistautuminen.

Lahjoittamalla jouluiloa lähimmäisille
On taas se aika vuodesta, jolloin on mahdollista ilahduttaa joululahjalla itselle tuntematonta lähimmäistä. Seurakuntien diakoniatyö jakaa lahjoitukset eteenpäin vähävaraisiin koteihin.
Osa seurakunnista kerää ainoastaan lahjakortteja, jotkut seurakunnat ottavat vastaan myös esimeriksi villasukkia ja makeisia.
Haukiputaan tapahtumat
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ke 6.12. klo 10 Haukiputaan kirkko. Toimittaa Outi Pohjanen, diakoni Teija Keränen, kanttori Hannu Niemelä, Haukiputaan mieskuoro.
Itsenäisyyspäivän juhla ke 6.12. klo 11.45 Haukiputaan srk-keskuksessa. Juhlapuhe Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen, avaussanat lukiolainen Hilda Latvakoski. Mukana myös Haukiputaan Mieskuoro ja kamariorkseteri OKKO. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10 ja seppeleenlasku sankarihaudoilla. Juhlakahvit srk-keskuksessa. Kunniamerkit. Tervetuloa!
Messu su 10.12. Haukiputaan kirkko. Toimittaa Sanna Kilpelänaho, kanttori Kaisa Säkkinen, avustava pappi Jussi Rinta-Jouppi. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta.
Kirkkoherra Jaakko Tuiskun lähtöjuhla su 17.12. alkaen klo 10 messulla kirkossa, jonka jälkeen juhla srk-keskuksessa. Yhteisöjen tervehdyksistä pyydetään ilmoittamaan etukäteen kirkkoherranvirastoon p. 08 5471 185.
Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta.
Perheiden kauneimmat joululaulut su 10.12. klo 17 Haukiputaan kirkko. Mukana Outi Palokangas, Kaisa Säkkinen ja lapsikuoro.
Kauneimmat joululaulut su 10.12. klo 19 Haukiputaan kirkko. Mukana Saila Karppinen, Kaisa Säkkinen ja lauluyhtye Heliä.
Kauneimmat joululaulut ma 11.12. klo 19 Kellon srk-koti. Mukana Jaakko Tuisku, Kaisa Säkkinen ja Seniorikuoro johtaa Ahti Sepp. Marttojen järjestämä kahvitarjoilu alkaen 18.30.
Kauneimmat joululaulut ti 12.12. klo 19 Martinniemen koulu. Mukana Sanna Kilpelänaho, Kaisa Säkkinen, Haukiputaan Mieskuoro ja koulun lauluryhmä. Puurotarjoilu koulun ruokalassa klo 17.30–18.30.
Kauneimmat joululaulut ke 13.12. klo 18.30. Jokikylän koululla Minna ja Markus Niemelällä. Kanttori Hannu Niemelä laulattaa.
Lapsille ja lapsiperheille
Perhekerhot tiistaisin klo 9.30–11.30 Wirkkula, keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 Martinniemen srk-koti ja perjantaisin klo 9–11 Kellon srk-koti.
Lauantain lapsiparkki la 16.12. klo 10–13 Kellon srk-koti. Alle kouluikäisille lapsille! Haluatko itsellesi hetken omaa aikaa? Tuo lapsesi lapsiparkkiin. Parkissa leikitään ja touhutaan yhdessä. Ilmoittautuminen ma 11.12. klo 13–15.30 p. 045 6577 426 / Anitta. Lapsia otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukaan pienet eväät.
Nuoret
Nuorten illat perjantaisin klo 18–22. Wirkkula. Pelejä, iltapalaa ja rentoa olemista. Mukana seurakunnan nuorisotyöohjaajat.
Muut menot
Raamattukeskustelusarja emerituspiispa Martin Lönnebon rukoushelmiaiheiden äärellä to 7.12. klo 18 srk-keskus Poiju, aiheena Ensimmäinen rakkaus eli Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan, Outi Pohjanen. Pohdintaa elämän- ja uskonkysymyksistä Raamatun, keskustelun ja hiljaisuuden kautta.
Kässämissio to 7.12. klo 18 Wirkkula.
Kaiken kansan puuropäivä perjantaina 8.12. klo 12 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Kaikille avoin puuro- ja kahvitarjoilu kello 12–17. Kaiken kansan yhteinen puuropäivä, jossa mahdollisuus virittäytyä joulutunnelmaan. Herkuttelun lomassa on mahdollista tehdä jouluhankintoja lähetysmyyjäisistä.
Joulutunnelmaa tuovat yhteislauluhetket tunnin välein alkaen klo 12.30. Lapsille joulupolku kirkkopihalla sekä oma joulutupa seurakuntakeskuksessa. Jouluinen ruokakassi vähävaraisten aikuisten kotitalouksille. Kassien ennakkovaraus puuropäivässä klo 13–15. Ruokakassit jaetaan viikolla 51.
Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. Raamatun tutkiskelua.
TULOSSA: Vietetään yhdessä jouluaattoiltaa su 24.12. klo 18 alkaen Wirkkulassa (Kirkkotie 10).
Haluatko viettää erilaisen aattoillan? Kaipaatko joulunviettoa toisten kanssa? Ohjelmassa on yhdessäoloa, joululauluja, lautapelejä, jouluinen iltapala ja sään mukaan ulkoilua. Illan pääteeksi voi osallistua klo 23 alkavaan jouluyön messuun Haukiputaan kirkossa. Ilmoittautuminen ennakkoon
s-postilla: haukipudas.diakonia@evl.fi tai puhelimitse Teijalle, p. 040 5819 316 ke 13.12. mennessä.
Rauhanyhdistyksen toimintaa: Haukipudas: Joulumyyjäiset la 9.12. klo 15 ry:llä, seurat su 10.12. klo 17 ry:llä. Jokikylä: seurat su 10.12. klo 17 ry:llä. Kello: myyjäiset la 9.12. klo 13 ry:llä.
Haluatko tehdä käsitöitä lähetystyölle?
Materiaalit ja lisätietoja Karitalta,
p. 040 501 4764.
Jouluajan diakonia-apu Haukiputaan seurakunnan alueella asuville
Jouluinen ruokakassi vähävaraisten aikuisten kotitalouksille
Kassien ennakkovaraukset Kaiken kansan puuropäivässä 8.12. klo 13-15 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Kirkkotie 10. Ruokakassit jaetaan viikolla 51.
Joulun kynttiläpalvelu
22.12. Voit muistaa edesmennyttä läheistäsi Haukiputaan hautausmaalle toimitettavalla hautakynttilällä.
Viemme kynttilän puolestasi läheisesi haudalle. Palvelun hinta on 20 euroa. Tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyölle. Hintaan sisältyy kukan vieminen haudalle sekä kuva läheisesi haudasta. lähetämme tilauksesta maksulinkin. Voit maksaa myös MobilePayllä tai Klarnalla. Tilaukset 15.12. mennessä Karita Isolalle P. 040 501 4764 tai karita.isola@evl.fi