Artikkelit avainsanalla: Päätöksenteko
25.5.2025
Hailuodon uusi kirkkoherra on valittu
Hailuotolaiset äänestivät uudeksi kirkkoherrakseen Seija Helomaan. Hän toimii parhaillaan väliaikaisena kirkkoherrana.
15.5.2025
Jouni Jomppanen: "Kaikki lähtee liikkeelle seurakuntatasolta"
Inarista Oulun hiippakuntapäiville matkanneen Jomppasen mukaan seurakunnan perustyö tehdään juuritasolla.
24.4.2025
Kiimingissä toimii neljä aluetyöryhmää
Kiimingin seurakunnassa toimii neljä aluetyöryhmää: Jäälissä, kirkonkylällä, Ylikiimingissä ja Yli-Iissä. Aluetyöryhmiin kuuluu työntekijöiden lisäksi paikallisia ihmisiä - myös muita kuin kirkkovaltuutettuja.
22.4.2025
Pääkirjoitus | Elsi Salovaara
"Seuraavat koko maan alueella käytävät vaalit ovat marraskuussa 2026 pidettävät evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit. Ehdokkaiden etsintä alkaa jo tänä vuonna", muistuttaa Elsi Salovaara.
17.4.2025
Via Crucis nähdään Oulussa 2026
1.4.2025
Piispainkokous linjasi kasteen ja kummiuden kriteereistä
17.2.2025
Oulun hiippakuntavaltuusto kannattaa pyrkimystä nostaa lähetystyön ja kansainvälisen diakonian tuki kolmeen prosenttiin
Pyhän Andreaan kirkolla koolla ollut hiippakuntavaltuusto katsoi käymässään keskustelussa, että myös Oulun hiippakunnan seurakunnissa olisi hyvä asettaa tavoitteeksi nostaa lähetystyön ja kansainvälisen diakonian tuki kolmeen prosenttiin seurakunnan kirkollisverotulosta.
6.2.2025
Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi 14 hakijaa
24.1.2025
Kokouspostia tammikuulta 2025
Ohessa poimintoja seurakuntien kirkkovaltuustojen ja kirkkoneuvostojen pöytäkirjoista tammikuulta 2025.
15.1.2025
Eero Hyytinen Oulun kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi
13.12.2024
Oulunsalon Toimitaloa halutaan laajentaa
12. joulukuuta kokoontunut yhteinen kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle Oulunsalon seurakunnan Toimitalon laajentamista. Laajennuksen arvioidut kustannukset ovat noin 2,8 miljoonaa euroa. Pohjaesityksenä oli 530 000 euron hintainen muokkaus nykyisiin tiloihin.
22.11.2024
Sanna Kilpelänaho Oulun vankilan uudeksi vankilapapiksi
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi kokouksessaan 20. marraskuuta useita viranhoitomääräyksiä ja jakoi arvonimiä.
21.11.2024
Kokousuutisia ykn 21.11.
Oulun yhteinen kirkkoneuvosto äänesti Kiimingin seurakuntakeskuksen purkamisen puolesta. Käsittelyssä olivat myös muun muassa hautauspalvelujen maksut ensi vuodelle, talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä virantäyttöihin liittyviä asioita.
15.11.2024
Hailuodossa kirkkoherrahaku ja kirkkoremontti
Hailuodon kirkkoneuvosto esittää määräaikaiseksi kirkkoherraksi Seija Helomaata. Määräaikainen kirkkoherra aloittaa tehtävässään heti loppiaisen jälkeen. Seurakunnassa valmistaudutaan myös kirkkoremonttiin.
6.11.2024
Oulun kirkollisveroprosentti 2025
Oulun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että Oulun seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti pidetään ennallaan. Kirkollisveroprosentiksi vahvistettiin 1,30 vuodelle 2025.
14.10.2024
Rauhan Tervehdyksen syyskokous saa jatkoa
11.10.2024
Yhdistymisessä tarvitaan yhteistyötä
4.10.2024
Rauhan Tervehdyksen syyskokous keskeytettiin
Syyskokousta jatketaan, kunhan Oulun seurakuntayhtymä on päättänyt yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessaan lehden tilaamiseen käytettävän rahamäärän suuruuden.
23.9.2024
Uskontosanakirja: Kuka kirkossa päättää?
Rauhan Tervehdyksen uskontosanakirjassa käydään läpi kirkollista termistöä. Sarjan ensimmäinen osa paneutuu kirkon hallintoon ja rakenteeseen.
4.9.2024
Piispat äänestivät lähetysjärjestöistä
Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä (SLEY) ja Suomen Evankelisluterilaiselta Kansanlähetykseltä (SEKL) vaaditut selvitykset muun muassa Inkerin kirkon pappisvihkimyksiin osallistumisesta olivat piispainkokouksen mukaan puutteellisia. Piispainkokous päätti silti säilyttää niiden lähetysjärjestöaseman, mutta päätös ei ollut yksimielinen.
26.8.2024
Suomen Lähetysseuran vuosikokous 2024
Lähetysseuran taloustilanne on tasapainottunut irtisanomisten ja toiminnan muutosten avulla. Kokousedustajat antoivat kiitosta lähetystyön roolin kirkastamisesta toimintasuunnitelmassa. Lähetysseuran uusi hallitus järjestäytyy 24. syyskuuta.
19.8.2024
Oulun seurakunnat ottavat lisäaskeleita tiedolla johtamisessa
Kirkon eläessä murrosten keskellä pitkänlinjan luottamushenkilö Marjo Kemppainen kaipaa päätöksenteon tueksi vankkaa, ajankohtaista tietoa. Pelkkä tiedon kerääminen ei riitä, vaan tietoa on myös osattava hyödyntää seurakuntien arkityössä.
9.6.2024
Hiippakuntavaltuusto kesäkuu 2024
– On tärkeää kyetä keskittymään seurakuntien perustehtävään ja olennaiseen epäolennaisen sijasta. Toivon keskustelevaa ja rakentavaa työskentelyä valtuuston kokouksissa, puheenjohtaja Jukka Paananen sanoo.
7.6.2024
Oulun tilinpäätöskokous 2024
15.5.2024
Arkkipiispa vetosi kirkolliskokousedustajiin: Kunnioittava kuunteleminen on nyt erityisen tärkeää
Arkkipiispa Tapio Luoma peräänkuulutti kirkolliskokouksessa kunnioittavaa ja kuuntelevaa keskustelua kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä.
16.4.2024
Pyhän Tuomaan kohtalo
Keskustelutilaisuus Oulun Puolivälinkankaan kirkon tulevaisuudesta sai ihmisiä liikkeelle. Monelle oululaiselle arvokas rakennus on ollut tärkeä paikka elämän käännekohdissa. Siksi tunteenpurkauksiltakaan ei säästytty yleisökysymyksien aikana.
13.3.2024
Avioliittokeskustelu nytkähti eteenpäin
Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia.
– Otamme ison askeleen pitkään jatkuneen avioliittokeskustelun eteenpäin viemiseksi, arkkipiispa Tapio Luoma kuvaa ehdotuksen merkitystä.
10.2.2024
Kokouspostia 1/2024
Ohessa poimintoja luottamuselinten tekemistä päätöksistä. Pöytäkirjat löytyvät seurakuntien verkkosivuilta kohdasta Päätöksenteko.
31.1.2024
Piispat jäivät odottamaan korjausliikkeitä
Piispainkokous päätti: Sley ja Kansanlähetys saavat neljä kuukautta aikaa korjata toimintaansa.
22.1.2024
Kirkon vaalien ehdokasgalleria avattiin
Valtakunnallisesti ehdokasmäärä on laskussa, mutta Oulun hiippakunnassa erityisesti maallikkoehdokkaiden määrä nousi reilusti.
17.1.2024
Oulun seurakuntayhtymä käynnistää kyselytunnit
Oulun seurakuntayhtymä on aloittamassa ensimmäisten seurakuntien joukossa luottamushenkilöille tarkoitetut kyselytunnit. "Hyvä uudistus, aion käyttää uutta mahdollisuutta hyväksi", kommentoi Lyly Rajala.
7.12.2023
Kokouspostia marraskuulta 2023
1.12.2023
Limingan kirkkovaltuusto otti aikalisän
Partiotyönohjaajan viran lakkautus ja perhetoiminnan ohjaajan viran perustaminen palautettiin yksimielisesti valmisteluun.
30.11.2023
Valtuusto nuijii ratkaisun rahanjakoon
Oulun yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu 5. joulukuuta. Esityslistalla on aiheita, joista kirkon sisällä on näkemyseroja.
24.11.2023
Kirkollinen päätöksenteko kiinnostaa yhä useampaa
Oulun hiippakunnassa erityisesti maallikkoehdokkaiden määrä nousi selkeästi niin hiippakuntavaltuuston jäsenten vaalissa kuin kirkolliskokousedustajien vaalissa.
13.11.2023
Kirkolliskokous nuiji päätöksiä, edustajat muistuttivat rukouksessaan siviilien suojelemisesta sodassa
Toimikautensa viimeiseen istuntoon kokoontunut kirkolliskokous päätti muun muassa uusista, ihmisläheisistä rukouksista, joita on tarkoitus käyttää kirkollisissa toimituksissa, kuten kastejuhlissa. Kirkolliskokousedustajat julkaisivat myös vetoomuksen Gazan rauhan puolesta: "Geneven sopimusta humanitäärisen oikeuden noudattamisesta ja siviilihenkilöiden suojelemisesta täytyy noudattaa. "
13.11.2023
Päättäjät kiperässä paikassa
Seurakunnat käsittelevät parhaillaan talousarvioita vuodelle 2024 ja päänvaivana ovat kiistanalaiset avustukset lähetysjärjestöille
25.10.2023
Kaksi lähetysjärjestöä rikkoi lähetystyön perussopimusta – kuulemiset käynnistyvät
Kuulemisen lopputuloksena saattaa olla ratkaisu, että Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys menettävät asemansa kirkon lähetysjärjestönä.
20.10.2023
Kirkollisveroprosentti Oulussa pysynee ennallaan
Oulun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää, että kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan 1,30 prosentissa.
11.10.2023
Kokouspostia numerossa 30/2023
Poimintoja seurakunta- ja kirkkoneuvostojen tekemistä päätöksistä ja esityksistä Oulusta, Limingasta ja Tyrnävältä elo-syyskuulta.
29.9.2023
Tuleeko kolmesta seurakunnasta yksi?
Muhoksen, Utajärven ja Vaalan seurakunnissa mietitään parhaillaan, tuleeko kolmesta seurakunnasta yksi. Muhoslaiset voivat keskustella aloitteesta tiistaina 10. lokakuuta kello 18 iltakahveilla seurakuntatalolla.
24.8.2023
Pauli Niemelä on vetänyt pois valituksensa hallinto-oikeudesta
Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtajan virkavalinta saanee lainvoiman jo lähiaikoina, sillä Pauli Niemelä on vetänyt pois hallinto-oikeuteen tekemänsä valituksen päätöksestä.
1.6.2023
Aarne Kiviniemeä esitetään Oulun seurakuntayhtymän johtajaksi
Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen (11–6.) Yhteinen kirkkovaltuusto tekee yhtymäjohtajasta päätöksen kokouksessaan 13. kesäkuuta.
26.4.2023
Kokouspostia: Oulun seurakunnat hakevat uutta yhtymäjohtajaa
Ohessa päätöksiä Oulun yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston sekä Tyrnävän kirkkoneuvoston ja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin kokouksista.
18.4.2023
Kirkkoherra Petri Satomaa yhtymäjohtajan sijaiseksi
Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra Petri Satomaa nimitettiin yhtymäjohtajan sijaiseksi Oulun seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa. Uuden yhtymäjohtajan haku alkaa tällä viikolla.
15.3.2023
Rohkeaa asennetta toiminnan kehittämiseen
Muhoksen seurakunnan uusi strategia on nimeltään Rohkeasti vuoteen 2026. Huomiota kiinnitetään työikäisille tarjolla olevan toiminnan ja vapaaehtoistyön kehittämiseen.
12.2.2023
Limingan seurakunta etsii suuntaa kyselyllä
Liminkalaisilla on mahdollisuus kertoa helmikuun loppuun saakka, millainen näkemys heillä on kotiseurakunnastaan ja millaista toimintaa he toivovat.
8.12.2021
Rauhan Tervehdyksen syyskokous äänesti henkilöistä ja pohti tulevaisuutta
Vuonna 2022 lehden toimituksen resurssit pienenevät ja lehden strategiaa päivitetään. Tilaajaseurakuntien edustajat äänestivät niin puheenjohtajasta kuin hallituksen jäsenistä.
6.5.2021
Neuvottelut Rauhan Tervehdys -lehden julkaisuoikeuksien siirrosta päättyivät
Rauhan Tervehdys ry:n ja Oulun seurakuntayhtymän välisissä neuvotteluissa Rauhan Tervehdys -lehden julkaisuoikeuksien mahdollisesta siirrosta ei päästy yhteiseen lopputulokseen.