Lumijoen seurakunta

Lumijoelle kirkon korjaamiseen avustusta Kirkkohallitukselta
Lumijoen kirkon yläpohjan korjaus maksaa yli 400 000 euroa. Osa kustannuksista katetaan Kirkkohallitukselta saadulla korjausavustuksella. Kirkko on poissa käytöstä elo–marraskuun ajan.

Evakkojen päivää juhlitaan nostamalla liput salkoihin
20. huhtikuuta kunnioitetaan liputtamalla kaikkia heitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa vasten tahtoaan. Karjalan liiton aloitteesta syntynyttä päivää vietetään nyt ensimmäistä kertaa.
Lumijoen tapahtumat
Jumalanpalvelukset
Koko kylän kansanlaulukirkko messuna su 25.5. klo 12 kirkkopuistossa. Toimittaa Olli Lohi, kanttorina Ilpo Kämäräinen. Musiikissa avustavat soitinyhtye Impro, kirkkokuoro ja Suvilinnut-kuoro. Kahvit.
Helatorstain sanajumalanpalvelus to 29.5. klo 10 kirkossa. Toimittaa Olli Lohi, kanttorina Emilia Soranta.
Sanajumalanpalvelus su 1.6. klo 10 kirkossa. Toimittaa Olli Lohi, kanttorina Emilia Soranta.
Diakonia
Kehitysvammaisten kevätkirkko Tyrnävän kirkossa ma 19.5. klo 13, kirkkokahvit kirkossa. Järjestää Tyrnävän, Limingan ja Lumijoen seurakunnat/diakonia.
Aikuisille
Haudanhoitosopimukset tehtävä viimeistään toukokuun aikana: soittele tai laita s-postia Marjolle, p. 045 6381 973 / 044 7750 600 tai lumijoen.seurakunta@evl.fi.
Kylvönsiunaus 20.5. klo 12 Kyrön myllyllä.
Kirkkovaltuuston kokous to 22.5. klo 18 srk-talossa. Kokouksen striimi nähtävissä kokouksen ajan seurakunnan YouTube-kanavalla.
Musiikkia
Kesäillan konsertti to 5.6. klo 19 kirkossa. Kesäillan laulukonsertissa kuullaan tunnelmapaloja muun muassa Merikannolta, Kuulalta, Kilpiseltä ja Schubertilta.
Esiintymässä laulajat Terttu Heikkinen (sopraano),
Päivi Lapinlampi (mezzosopraano) ja Reijo Alatalo (baritoni) sekä pianisti Minna Joki-Luomala.
Vapaa pääsy. Käsiohjelma 10 euroa,
tuotto Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tervetuloa!
Järjestää Lumijoen seurakunta.
Lapsille ja lapsiperheille
Lasten päiväkerho maanantaisin toukokuun ajan.
Syksyn päiväkerhoon ilmoittautumiset paivi.varjus@evl.fi tai p. 044 7750 601. Kerhot 3–5- vuotiaille, maanantaisin klo 12–14. Leikitään, lauletaan ja touhutaan.
Lasten pihakesäkerhot kesäkuussa 6 kertaa, tiistaisin ja torstaisin. Ilmoittautumiset ja lisätiedot, soita Päiville p. 044 7750 601. Lisätietoa seurakunnan nettisivulta.
Alakouluikäisten päiväleiri ke 4.6. klo 10–14 srk-talolla. Ohjelmassa käsitöitä, liikuntaa, opetustuokio ja pientä grillausta. Lisätietoa Mikolta p. 044 372 6955.
Muut menot
Kirkon ovet avoinna ti 3.6. klo 11–14.
Mahdollisuus myös tornissa käyntiin.
Lisätietoa virastosta p. 044 7750 600.
Rauhanyhdistyksen toiminta: Ma 19.5. klo 19 miestenilta, ry. Rauhanyhdistyksen toiminta: https://rauhanyhdistys.fi/lumijoki/toimintakalenteri/
www.lumijoenseurakunta.fi
Kirkkoherranvirasto
Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki
Kirkkoherranvirasto avoinna ke 21.5. klo 12–15, ma 26.5. klo 9–14, ma 2.6. klo 9–14, ke 4.6. klo 9–14.
Voit myös hoitaa asioita puhelimitse tai sähköpostilla:
marjo.koski-vahala@evl.fi tai p. 044 7750 600.
Kiireellisissä asioissa laita viestiä puhelimitse tai sähköpostilla:
marjo.koski-vahala@evl.fi tai p. 044 7750 600.
Voit hoitaa asioita myös puhelimitse ja sähköpostilla lumijoen.seurakunta@evl.fi tai p. 044 7750 600.
Seurakunnan työntekijöiden yhteystiedot
Kirkkoherra Olli Lohi, p. 044 3161 434
Diakonissa-srk-sihteeri Marjo Koski-Vähälä, p. 045 6381 973
Kanttori Emilia Sorantap. 044 7750 603
Lastenohjaaja Päivi Varjus p. 044 7750 601
Seurakuntamestari Mikko Jesiöjärvi p. 044 7750 604
Sähköpostit
etunimi.sukunimi@evl.fi