38/2022

Aina valmiina Partiolaisten määrä on Suomessa kasvussa. Yli 110 vuotta vaikuttaneiden partiolaisten ”aina valmiina” -tunnuslause lienee tuttu monelle sellaisellekin, joka […]
30.11.22Oululaisille nuorille sekä nuorille aikuisille on huhtikuusta saakka tarjottu lyhytterapiaa mielen hyvinvoinnin tueksi. Tätä kirkon walk in -terapiaa on tähän […]
30.11.22Pinja Kumento tykästyi kehitysvammaisten diakoniatyön monipuolisuuteen suorittaessaan sosionomi-diakonin opintoihin liittyvää harjoittelua. – Harjoittelujakso ajoittui pahimpaan korona-aikaan. Kerhot ja leirit olivat […]
29.11.22Kahvi tippasee keittimessä ja tarjolle ilmestyy voileipiä, hedelmiä ja kääretorttua. Pitkä pöytä täytyy pikku hiljaa, kun paikalle saapuu väkeä. Ollaan […]
29.11.22Oulun seurakunnat juhlistavat itsenäisyyspäivää tiistaina 6. joulukuuta. Kello 10 pidetään itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukset Oulun tuomiokirkossa sekä Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon, Oulujoen, Ylikiimingin […]
29.11.22Urheilulla on yleensä vaikutuksia, jotka auttavat unohtamaan arjen murheita. Qatarissa on tällä hetkellä käynnissä maailman katsotuin urheilutapahtuma, jalkapallon MM-kisat. Kyse […]
29.11.22Oulun seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa on ensi vuoden alusta alkaen edustettuina viisi ryhmää aiemman neljän sijaan, kun liberaalilla ohjelmalla vaaleihin lähtenyt […]
29.11.22Oulun alueen sankarihautoihin on siunattu yli tuhat vuosien 1939–1945 sodissa kaatunutta sotilasta. Oulun seurakuntayhtymällä on oma hautausmaiden karttapalvelu oulu.hautausmaat.fi, jonka […]
28.11.22Oululainen sotaveteraani Onni Toljamo oli vastikään mukana puolustusvoimien kutsuntatilaisuudessa. Puheenvuorossaan Toljamo muistutti nuoria kutsunnanalaisia siitä, että he saavat osallistua kutsuntoihin […]
28.11.22Kainuun prikaati järjestää alueellisen Rauha-kirkkojuhlan Oulun tuomiokirkossa keskiviikkona 30. marraskuuta kello 18. Puolustusvoimat juhlii yhä kirkoissa ja tätä juhlaperinnettä on […]
28.11.22Tuiran seurakunta Äänestysprosentti 7,7 (vuonna 2o18: 9,1) Eniten henkilökohtaisia ääniä sai Juhani Liukkonen, Kristillisten perusarvojen puolesta (162 ääntä eli 6,4 […]
26.11.22Kiimingin seurakunta Äänestysprosentti 15,4 (vuonna 2018: 19,3) Eniten ääniä sai Antti Lauri Kristillisten perusarvojen puolesta (205 ääntä eli 12,6 % […]
26.11.22Muhoksen seurakunta Äänestysprosentti 17,4 (vuoden 2018 seurakuntavaaleissa 20,8) 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 6,6 Eniten ääniä sai Eveliina Kyllönen Kristillisten perusarvojen puolesta […]
24.11.22Tyrnävän seurakunta Äänestysprosentti 20,1 (vuoden 2018 seurakuntavaaleissa 24,9) 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 12,8 Eniten ääniä sai Mika Tölli Kristillisten perusarvojen puolesta […]
24.11.22Limingan seurakunta Äänestysprosentti 23,7 (vuoden 2018 seurakuntavaaleissa 23,0) 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 21,3 Eniten ääniä sai Risto Sääskilahti Kristillisten perusarvojen puolesta […]
24.11.22Juoksetko hetkestä toiseen? Täytätkö kalenterin ääriään myöten ja kellahdatko illalla lopen uupuneena levottomiin uniin? Tai yritätkö ylikierroksilla hoitaa vielä jonkun […]
24.11.22Vapauttaja antaa elämän Miltä sinusta tuntuisi, jos Oulun kävelykadulla olisi vieraan vallan sotilaita, eikä meillä olisi omaa armeijaa? Näin olisi […]
23.11.22Haukiputaan seurakunta Äänestysprosentti 11,9 (vuonna 2018: 13,8) Eniten ääniä sai Laura Jokitalo, Kristillisen perusarvojen puolesta -ryhmästä (158 ääntä eli 12,5 […]
23.11.22Oulujoen seurakunta Äänestysprosentti seurakunnassa 11,1 (vuonna 2018: 11,2) 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 3,9 Eniten ääniä sai Merja Rasinkangas KATSE-ehdokaslistalta (150 ääntä […]
23.11.22Oulunsalon seurakunta Äänestysprosentti seurakunnassa 19,2 (vuonna 2018: 22,6) 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 8,8 Eniten ääniä sai Antti Korkiakoski Kristillisten perusarvojen puolesta […]
23.11.22Oulun tuomiokirkkoseurakunta Äänestysprosentti seurakunnassa 9,7 (vuonna 2018: 11,3) 16-17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 2,1 Eniten ääniä sai Juha Hänninen Katse-ryhmästä (159 ääntä […]
22.11.22Kiimingin seurakunta tarttuu hartiavoimin seurakunnan toimintoja kohdanneeseen kävijäkatoon. Seurakunta aloittaa Kiimingin painopistevuoden eli Jääli Mission, jonka tarkoituksena on käynnistää uusia […]
22.11.22Oranssit päivät on ajanjakso, jolloin kiinnitetään huomiota naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan. Tämä vuosittainen 16 päivän mittainen kampanja alkaa naisiin […]
22.11.22Oulussa Löytävän vanhustyön verkostossa mukana olevat toimijat jakavat kolmessa eri paikassa sekä tietoa verkostosta ja sen toimijoiden tarjoamista palveluista että […]
22.11.22Konsertin laajassa esiintyjäjoukossa ovat niin MPK Pohjois-Suomen soittokunta, Tammenlehväkuoro kuin nuorisokuorot Celeste Limingasta ja Suvilinnut Lumijoelta. Solisteina kuullaan Lassi Makkosta, […]
22.11.22Seurakuntiin on nyt valittu uudet päättäjät, eli onneksi olkoon ja siunausta kaikille teille valituille! Valituksi tulemisen jälkeen on vaalilupausten lunastamisen […]
21.11.22Karjasillan seurakunta Äänestysprosentti seurakunnassa 9,1 (vuonna 2018: 11,1) 16-17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 1,7 Eniten ääniä sai Eero Hyytinen, Kristillisen perusarvojen puolesta […]
21.11.22Alustavien tulosten mukaan seurakuntavaalien äänestysprosentti laski vuoden 2018 vaaleista. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on 12,7, kun se neljä vuotta sitten oli 14,4. […]
21.11.22Jouluradion perustaja, Jouluradion muoriksi itseään kutsuva Riitta Kalliorinne kuratoi joulumusiikkia suomalaisille jo 20. kerran. Espoon, Helsingin ja Vantaan alueelta vuonna […]
21.11.22Seurakuntavaalien varsinaisena vaalipäivänä äänestetään seurakuntien pääkirkoissa. Kiimingin kirkossa äänestys alkoi heti sanajumalanpalveluksen jälkeen. Ensimmäisen tunnin aikana annettiin 58 ääntä. Kiimingin […]
20.11.22Tervetuloa, ei muuta kuin peremmälle vaan! kirkkoherra Teemu Isokääntä toivottaa äänestämään tulijoita tervetulleiksi kirkon keskikäytävällä. – On tässä oma juhlallisuutensa […]
20.11.22Jokainen meistä on kohdannut viestintätulvan, jossa monenlaisia huolia on maalattu eteemme. Venäjän hyökkäyssodan järjettömyys ja sen jalkoihin jäävien ihmisten kärsimys […]
19.11.22Kakskaks konsertti- ja keskustelusarja jatkuu lauantaina 19. marraskuuta kello 20 Oulun tuomiokirkossa. Maailman kautta kuljemme laulain -nimen saaneen illan musiikkiosuudet […]
18.11.22Hoosiannajuhla pidetään yhdeksättä kertaa ja tilaisuudesta on muodostunut oululainen perinne joulun aloittamisen juhlana. Juhlaa vietetään Oulun tuomiokirkon edustalla. Tapahtuma alkaa […]
17.11.22Paratiisin tuulia Kaipaammeko me esivanhempiemme tavoin paratiisiin, ihmiskunnan alkukotiin ja elämän lopulliseen päämäärään? Sana ”paratiisi” viittaa yleensä viinitarhoihin, puutarhoihin ja […]
17.11.22Kunpa voisin löytää oikean äänensävyn! parahti Paavali koettaessaan kirjeen välityksellä vakuuttaa uskossaan harhautuneet kuulijansa. Hän tiesi, kuinka suuri merkitys viestinnässä […]
17.11.22Joulu lähestyy. Kenties juuri sinä voit auttaa, jotta vähävarainen lähimmäinen pääsee vaikkapa elokuviin, uimahalliin, kylpylään, kampaajalle, parturiin tai hierojalle. Myös […]
15.11.22Pohjoisessa, Lapin tuntureilla, yli puolen vuosisadan ajan säännöllisesti vaeltanut Matti Häkkinen rakastaa valokuvata luontoa. Luontopapiksi itsensä mieltävä Häkkinen kertoo, että […]
14.11.22Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä ääniä annettiin Oulussa 1 579 kappaletta. Viiden päivän aikana ääniä annettiin yhteensä 7 510, mikä tarkoittaa, että äänestysprosentti […]
14.11.22Herättäjä-Yhdistyksen Waltava-tapahtuma järjestetään 17.–20. marraskuuta, nyt neljättä kertaa. Lauantaina iltapäivällä tutustutaan Siionin virsiin, mietiskellään ja viljellään hiljaisuutta. – Olen valinnut muutamia […]
14.11.22Parhaillaan käytävissä seurakuntavaleissa valitaan seurakuntiin päättäjät vuosiksi 2023–2026. Esimerkiksi kirjastoissa, oppilaitoksissa, kirkkoherranvirastoissa ja kaupoissa on ollut mahdollista äänestää ennakkoon. Viimeinen […]
12.11.22Kirkolliskokous keskusteli viime viikolla vilkkaasti kirkon tulevaisuusselonteosta: lähetekeskustelussa käytettiin lähes 60 puheenvuoroa. Kirkon neljättä tulevaisuusselontekoa luonnehdittiin kiinnostavaksi, mutta se herätti […]
11.11.22Olen ihan vain tapakristitty, voinko olla ehdolla seurakuntavaaleissa? Hetken pohdittuani tajusin, että se on syy, miksi haluankin olla ehdolla. Viime […]
11.11.22Kirkko on kulkenut suomalaisten mukana jo vuosisatojen ajan. Se on määrittänyt juhlapäiviä ja perinteitä, joita useita vielä tänäkin päivänä vietämme. […]
11.11.22Parahiksi Halloweenin (ent. pyhäinpäivä) tienoilla julkaistiin uutinen, jonka mukaan pohjoispohjalainen perhe oli saanut kunnalta 1 500 euron korvauksen siitä, että […]
11.11.22Seurakunta on minulle mukavaa touhua. Olen toiminut Pyhän Luukkaan kappelissa messuavustajana. Luen Raamatun tekstejä suunnilleen kuukauden välein, sekä Vanhan testamentin […]
11.11.22Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne (Jeremia […]
11.11.22Marraskuu. Pimeys valtaa alaa, herääminen on yhä vaikeampaa. Ja joulusuklaat maistuisivat jo – nehän ilmestyivät kauppoihinkin yli kuukausi sitten. Mutta […]
10.11.22Pidetään huolta isän tavoin Valvomisen sunnuntai osuu kalenterissa usein samaan ruutuun kuin isänpäivä. Muskarissa lapsineen käyvien isien kanssa olemme todenneet […]
10.11.22Kirkkoon kuuluminen on monelle ihmiselle itsestään selvää. Kirkko tarjoaa kristinuskon sanoman lisäksi kiinnostavaa toimintaa, mutta myös apua ja rohkaisua niitä […]
9.11.22Kuinka erilainen oli maailmamme neljä vuotta sitten kun viimeksi käytiin seurakuntavaaleja. Ei ollut maailmanlaajuista pandemiaa ja Euroopassa oli aika rauhallista […]
9.11.22Politiikka on rikki, demokratia on rikki, terveyspalvelut on rikki. Nyt tuntuu jo siltä, että koko maailma on rikki. Tai ainakin […]
9.11.22Olen ensimmäistä kertaa ehdolla seurakuntavaaleissa. Tilanne on minulle jännittävä ja uusi, mutta miksi lähdin ehdolle? Toimin nuorena monta vuotta seurakunnan […]
9.11.22Seurakunnan tehtävä on julistaa evankeliumia ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta ja jakaa sakramentteja, jotta ihmiset voisivat saada syntinsä anteeksi ja päästä Isän […]
9.11.22Rakastan kulttuuria, sen jokaisessa muodossa. Parhaat kylmät väreet kiipeilevät ihollani teoksista, jotka saavat minut hämmentymään. Niistä, jotka eivät pure itseään […]
9.11.22Oulun teatteri on paneutunut viime vuosina yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimiseen teatteritaiteen kautta. Ensin tuli Poikani, joka katosi, ja kuluvan syksyn aikana […]
9.11.22Päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä Tellervo Kianto on ohjannut huumeiden käyttäjien läheisten vertaistukiryhmää vuodesta 2016 lähtien. Ryhmä syntyi ihmisten, seurakuntalaisten, tarpeesta. […]
8.11.22Iskelmä- ja tanssimusiikin ystävien askeleet johtavat marraskuussa takuuvarmasti Oulun tuomiokirkkoon. Toista kertaa toteutettavan iskelmämessun pääesiintyjänä soittaa oululainen Afrikan Tähti -yhtye, […]
8.11.22Tyhjällä sylillä viitataan lapsensa menettäneisiin tai lapsettomiin henkilöihin. Esikoislapsensa kymmenen vuotta sitten menettänyt Piritta Aatsinki sanoo, että syli voi olla […]
8.11.22Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. Kaikkiin maamme evankelisluterilaisiin seurakuntiin valitaan uudet luottamushenkilöt, jotka omalla äänellämme […]
8.11.22Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli kirkolliskokouksen avauspuheessaan demokratiaa, seurakuntavaaleja sekä kirkon tehtävää ja vetovoimaa. Hänen mielestään kunnioittava rakkaus on välttämätön edellytys sille, […]
7.11.22Ehkäisevän päihdetyön viikko nostaa esiin huumeidenkäyttäjien läheisten näkökulmaa Rakkauteni Helvettiin kiedottu -valokuvanäyttelyn muodossa. Näyttely on Oulussa toimivan monitaiteellisen vapaan kentän […]
7.11.22Kirkon Ulkomaanavun keräysvarat ohjataan katastrofirahastoon, jonka avulla KUA toimittaa hätäapua erilaisista katastrofeista kärsiville ihmisille ja vastaa pitkäkestoisiin humanitaarisiin tarpeisiin maailmanlaajuisesti. Kirkon […]
7.11.22Listat ovat alla aakkojärjestyksessä alla. OULU (sisältää Haukiputaan, Karjasillan, Kiimingin, Oulujoen, Oulunsalon, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan ja Tuiran seurakunnat) Elävä seurakunta – […]
5.11.22Requiem on sielunmessu, jossa keskeistä on rukous. Itävaltalaisen klassismin ajan säveltäjän, Wolfgang Amadeus Mozartin, Requiem kuuluu vahvasti taidemusiikin kaanoniin. Mozartin […]
5.11.22Pyhäinpäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 5. marraskuuta. Hautausmaille syttyy kynttilöiden valomeri ja kirkoissa muistellaan kuluneen vuoden aikana kuolleita seurakuntalaisia. Johtava […]
4.11.22Helsingin kirjamessuilla lokakuun viimeisenä viikonloppuna oli myynnissä kasapäin kirjoja, uusia ja vanhoja. Oululainen Tuuli Kankaansyrjä ei kuitenkaan tuntenut houkutusta ostaa. […]
4.11.22Äänestyspaikoilta löytyvät paperiset listat vain kyseisen seurakunnan ehdokkaista. Jos siis äänestät ennakkoon kaukana kotoa, muista varmistaa numerot etukäteen. Ehdokkaiden numerot […]
4.11.22Pari–kolme vuotta näihin yhteydenottoihin vastannut Kokko tietää, että lapsiperheissä on monenlaisia arjen haasteita: Vauva itkee koliikkiaan tai valvottaa muuten yöllä. […]
3.11.22Murheesta iloon Sinulle kaikki elävät, myös tuolle puolen siirtyjät (Virsi 829) Katsoessaan rakkaansa juuri peiteltyä hautaa, hänen katseensa ei päässyt […]
3.11.22Valtteri Huovinen oli tuttu näky Oulugospelin yleisössä parikymmentä vuotta sitten. Hän tempautui mukaan tapahtumaan Kempeleen seurakunnan nuorisotyön innoittamana. – Oulugospelissa […]
3.11.22Kaivurin kauha laskeutuu maahan, ja vetää ruohomaton rullalle. Alta paljastuu hiekkainen maa. Kauha kauhalta paikalle muodostuu hauta, jonkun ihmisen viimeinen […]
3.11.22Kaikki ystävyyssuhteet eivät synny lapsuuden hiekkalaatikolla. Ne syntyvät ja kehittyvät siellä missä liikumme, työskentelemme, harrastamme tai vietämme aikaa. Aikuisena ystävyyssuhteiden […]
2.11.22Nepal, Katmandu ja vuosi 2008. Piia Viitanen on suorittamassa sosionomiopintoihin kuuluvaa työharjoittelua paikallisessa katulapsikeskuksessa. Kaupungissa säännösteltiin sähköä iltaisin, ja katkon […]
2.11.22Tänä lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Monet meistä lähtevät hautausmaille muistelemaan pois nukkuneita läheisiään ja sytyttämään kynttilöitä. Lepattava liekki voi muistuttaa toivon […]
1.11.22Seurakunnan perustehtävä on kertoa Jumalan rakkaudesta ja toteuttaa lähimmäisenrakkautta maailmassa. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja jokaisella jäsenellä on siinä oma […]
1.11.22Me suomalaiset olemme tutkitusti maailman onnellisimpia ihmisiä. Mihin onnellisuutemme perustuu? Kovin vähälle huomiolle on jäänyt, että yhteiset arvomme ja lakimme […]
1.11.22Seurakuntavaalit lähestyvät. Suomessa on kansankirkko, joten olisi tärkeää, että mahdollisimman moni äänestäisi. Suomalaisessa yhteiskunnassa kirkolla on ollut keskeinen asema. Se, […]
1.11.22Nyt on aika avata silmät, sillä osa lapsista ja nuorista voi todella pahoin. Peräänkuulutan perheitä ja huoltajia siitä, että jokaisen […]
1.11.22