Artikkelit avainsanalla: Kirkko ja usko
26.3.2025
Janne Sihvo nähdään jälleen Jeesuksena
Bachin Johannes-passio kuullaan Oulun tuomiokirkossa kahtena päivänä. Jeesuksen roolin laulaa liminkalaissyntyinen Janne Sihvo.
24.3.2025
Pääsiäisaiheinen ikoninäyttely Sofia seurakuntakeskuksessa
Näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua oululaiseen ikonimaalausperinteeseen, joka juontaa juurensa vuoteen 1979.
21.3.2025
Utajärvellä sivakoitiin Yhteisvastuun hyväksi
Hiihtäjiä oli saapunut Vaalasta ja Muhokselta saakka.
20.3.2025
Tiet – polut – risteykset -antologia lisää ymmärrystä saamelaisuudesta
Saamelaisten ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteisiin syventyvä kokoelmateos on valmistunut. Se julkistetaan Enontekiöllä Marianpäivän piispanmessun yhteydessä.
18.3.2025
Selvitys: Uskonnolliset toimijat voivat edistää tasa-arvoa vaikuttamalla sosiaalisiin normeihin
Viime viikolla julkaistu selvitys 30 Years On from The Beijing Platform for Action: Faith-Based Actors as Catalyst Towards Positive Norm Change tuo esiin uskonnollisten toimijoiden roolin sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten asemaan vaikuttavien sosiaalisten normien muuttamisessa.
18.3.2025
Kolme hakee Tyrnävän kirkkoherraksi
Tyrnävän seurakunnan kirkkoherran virkaa hakevat Minna Lainimo, Matias Muhola ja Rainer Väänänen.
16.3.2025
Hartaus sunnuntaille 16.3.2025
"Olit hetken tässä. Sinä, ja sinun koko ainutlaatuinen eletty elämäsi", muistuttaa Katja Kangas.
14.3.2025
Yhteisvastuukeräys käynnistyi vahvasti Oulussa
Yhteisvastuukeräys käynnistyi koko maassa helmikuun alussa. Oulun seurakunnissa keräys on lähtenyt hyvin käyntiin. Ensimmäisen kuukauden aikana rahaa on kerätty jo noin 16 000 euroa.
14.3.2025
Seurakunnat ovat merkittävässä asemassa maahanmuuttajien kotouttamisessa
Evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat perinteisesti toimineet nopeasti ja tehokkaasti kriisien aikana. Vuonna 2015 Suomeen saapui poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita, minkä myötä seurakuntien panos laajeni dramaattisesti. Vastaava kehitys havaittiin myös, kun ukrainalaiset saapuivat Suomeen vuonna 2022.
11.3.2025
Käytettyjen kätköjen karkelot Yhteisvastuun hyväksi
Käytettyjen kätköjen karkelot järjestetään 12. huhtikuuta Pyhän Luukkaan kappelissa Linnanmaalla. Lahjoituksia myyjäisiin otetaan vastaan 17. maaliskuuta alkaen.
10.3.2025
Tarjolla hirsitalon tunnelmaa – Laitasaaren rukoushuone herättää kiinnostusta juhlapaikkana
Laitasaaren rukoushuoneyhdistys tarvitsee vuokratuloja remonttikassaan. Nyt he markkinoivat 1930-luvulla rakennettua hirsirakennusta kodikkaana juhlapaikkana.
9.3.2025
Tyrnävällä eletään Jumalan kämmenellä
Kirkon jäsenmäärä on loivassa laskusuunnassa, mutta Tyrnävällä valtakunnallinen suuntaus ei näy: yli 80 prosenttia tyrnäväläisistä kuuluu kirkkoon ja lapset kastetaan. Tyrnävällä pohjavire kirkkoa ja kristillistä elämää kohtaan on hyvin myönteinen. ”Jumalan kämmenellä” ei ole vain seurakunnan strategian nimi, iloitsee kirkkoherra Teemu Isokääntä.
8.3.2025
Köyhyys, kriisit ja konservatiivisuus – esteet naisten taloudelliselle itsenäisyydelle kasvavat
Naisten Pankki korostaa naisten työn merkitystä globaalille kehitykselle. Maailmantalous kasvaisi neljänneksellä, jos naiset voisivat osallistua tasa-arvoisesti työelämään.
8.3.2025
Rukous vapauttaa maailman naisia hengellisestä pimeydestä
Toivoa naisille -rukouskalenterissa on rukousaihe vuoden jokaiselle päivälle. Saman rukouksen äärellä ollaan eri puolilla maailmaa, joko rukousryhmissä tai itsekseen.
7.3.2025
Utajärvellä hiihdetään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi
Utajärvellä on kerätty vuosittain kirkon Yhteisvastuukeräykseen merkittävä summa, 2000–3000 euroa, hiihtämällä. Perinteiseen haastehiihtotapahtumaan 11. maaliskuuta odotellaan mukaan ainakin kunnanjohtajaa, kirkkoherraa, seurakunnan luottamushenkilöitä ja on haaste heitetty myös paikalliselle "viisikolle".
5.3.2025
Paastossa raivataan tilaa rukoukselle, hiljentymiselle ja hengellisyydelle
Luterilaisille paasto ei ole päämäärä vaan väline, joka auttaa keskittymään olennaiseen ja valmistautumaan pääsiäisen suureen juhlaan.
5.3.2025
Paastoperinne ja kutsu olennaisen äärelle kiinnostaa suomalaisia
Suomessa kiinnostus paastoperinteeseen on nousussa. Yksi esimerkki lisääntyneestä kiinnostuksesta paastonaikaan ovat tuhkakeskiviikon messut.
4.3.2025
Karjasillan kirkossa paastopassi
Karjasillan kirkossa voi syventyä paastonajan messuihin messupassin kanssa. Tuhkakeskiviikosta pääsiäisyön messuun asti passiin on tarjolla vaihtuvia leimoja ja rukouslauseita, jotka toimivat merkkipaaluina paastopolulla, kertoo Karjasillan seurakuntapastori Ville Vakkuri.
4.3.2025
Yhdysvallat jäädytti kansainvälisen avun – lapset ja nuoret kärsijöinä
Yhdysvaltojen tekemät leikkaukset kehitysavusta ovat seurauksiltaan karmivia, Kirkon Ulkomaanavun toimitusjohtaja Tomi Järvinen sanoo.
3.3.2025
Laskiaista seuraa paastonaika
Laskiaistiistai on paaston alkamisen aatto. Tänä vuonna laskiaistiistai on 4. maaliskuuta.
3.3.2025
Kansliapäällikön virkaan haastatellaan neljää – Niilo Pesonen mukana
Tuiran kirkkoherran Niilo Pesosen on yksi neljästä Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi hakeneista, jotka haastatellaan 6. maaliskuuta. Valinta tehdään toukokuun kirkolliskokouksessa.
2.3.2025
Tour de Ski kannustaa lapsia laduille hiihtolomaviikolla
Lasten Tour de Ski järjestetään lauantaina 8.3. Sankivaaran hiihtostadionilla. Tour de Skin piti olla alunperin Lämsänjärvellä, mutta tapahtuma on siirretty Sankivaaraan Tervahiihdon peruuntumisen ja lumitilanteen vuoksi.
27.2.2025
Hailuodon kirkkoherraehdokkaat asetettiin vaalisijoille
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli teki kokouksessaan 27. helmikuuta Hailuodon seurakunnan kirkkoherran virkaa koskevan vaaliehdotuksen.
26.2.2025
Arkkipiispa Tapio Luoma vieraili Lähi-idässä
Arkkipiispa Tapio Luoma tutustui viime viikolla Lähi-idän tilanteeseen. Matkallaan arkkipiispan delegaatio tutustui erityisesti Jordanian ja Pyhän maan kirkon tilanteeseen ja Lähetysseuran työhön alueella, kun Gazan sota on ollut käynnissä lähes puolitoista vuotta.
26.2.2025
Kaukovainiolle uusi seurakunnan tila asukkaiden kokoontumispaikaksi
Kaukovainiolle on avautumassa uusi seurakunnan tila ehkä jo maaliskuussa. Alueen asukkailta on kysytty toiveita mieluisasta toiminnasta. Puhetta on syntynyt muun muassa yhteisöllisestä puutarhasta, ruoka-avusta ja elävän musiikin illoista.
25.2.2025
Tansanian raamattukoulu taistelee harhaoppeja vastaan
Raamattukoulu analysoi Harhaanjohtavat opetukset -nimisen hankkeen kautta sitä, miten uskontoa käytetään harhaanjohtamiseen tansanialaisessa yhteiskunnassa. Matkasta kuullaan lisää Tansania-illassa 12. maaliskuuta.
23.2.2025
Kastemessu Oulussa maaliskuussa 2025
Rippikoulun yhteydessä kastettavien määrä on selkeässä kasvussa Oulun seurakunnissa.
22.2.2025
International Fellowship kokoaa kristityt yhteen
Pyhän Luukkaan kappeli Linnanmaan kampuksella on kansainvälisen kristillisen yhteisön keskus Oulussa. Kävimme katsomassa, mitä englanninkielinen hartaushetki pitää sisällään.
22.2.2025
Kirkon tilastot 2024 julkaistiin
Kirkon eri elämäntilanteisiin tarjoamalle tuelle on suuri tarve, tuomiorovasti Satu Saarinen kertoo.
21.2.2025
Kiinteistöasiaa Oulun kirkkoneuvostossa
Oulun seurakuntien yhteisessä kirkkoneuvostossa 20. helmikuuta käsiteltiin useita kiinteistöasioita.
19.2.2025
Limingan uudisrakennuksen nimikilpailu
Nimikilpailussa otettiin vastaan yli 300 nimiehdotusta.
18.2.2025
Kempeleen piispantarkastus 2025
Kempeleen piispantarkastuksen kokonaisarvosana nousi piispa Jukka Keskitalon luonnehdinnan mukaan kiitettäväksi. Huomiota tulee kuitenkin kiinnittää työntekijäresurssien riittävyyteen erityisesti nuorisotyössä ja varojen tuottavaan käyttöön.
17.2.2025
Supersuosittu Hevimessu Kalevalanpäivänä 2025
Kalevalanpäivänä perjantaina 28. helmikuuta Oulun tuomiokirkossa vietetään Hevimessua. Jumalanpalvelus toimitetaan perinteisen messukaavan mukaan, mutta laulettavat virret on sovitettu raskaaksi musiikiksi.
17.2.2025
Oulun hiippakuntavaltuusto kannattaa pyrkimystä nostaa lähetystyön ja kansainvälisen diakonian tuki kolmeen prosenttiin
Pyhän Andreaan kirkolla koolla ollut hiippakuntavaltuusto katsoi käymässään keskustelussa, että myös Oulun hiippakunnan seurakunnissa olisi hyvä asettaa tavoitteeksi nostaa lähetystyön ja kansainvälisen diakonian tuki kolmeen prosenttiin seurakunnan kirkollisverotulosta.
12.2.2025
Terapiakoira Lahja on diakoniatyöntekijän työpari asiakaskohtaamisissa
Diakoniatyöntekijä Minna Lappalainen tekee kotikäyntejä Lahja-koiransa kanssa. Eläimen läsnäolo helpottaa avautumista vaikeista asioista.
10.2.2025
Kirkossa ennen wanhaan: Hautaaminen
Oulun hautausmaa rakennettiin Intiöön vuonna 1781. Siihen saakka kaikki halusivat tulla haudatuksi mahdollisimman lähelle kirkkoa. Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin vuonna 1822.
10.2.2025
Messukansa pirstaloituu - Uusi kirkkokansa.fi-sivusto listasi Raamatulle uskolliset messut
Kirkkokansa-sivuston taustalla on SLEY:n lisäksi muun muassa Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopisto. Kun Kirkkokansa kirjoittaa raamattu-uskollisista herätysliikkeistä ja niiden messuista, herää kysymys, eikö Isolle kirjalle ollakaan uskollisia kaikissa messuissa.
6.2.2025
Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi 14 hakijaa
5.2.2025
Yv-keräyksen tuotonjako uusiksi
Oletko huomannut, että Yhteisvastuukeräyksen tuotonjako on muuttunut? Keräyspäällikkö Ruut Lemmetyisen mukaan kyse on kolmivuotisesta kokeilusta.
4.2.2025
Suomen Lähetysseuralle neuvoa antava ryhmä
- Tämä kääntää työn tekemistä ja ajattelua siihen paikallisjohtoiseen ja dekolonisoivaan suuntaan, jota Lähetysseura on tavoitellut. Olemme ilolla tässä mukana, sanoo Bruk Ayele Etiopian Mekane Yesus -kirkosta.
3.2.2025
Messut yhdessä suunnittelemalla
Karjasillan seurakunnassa suunnitellaan joka keskiviikko tulevan sunnuntain messua kaikille avoimessa suunnittelupalaverissa. Yhteisen suunnittelun tavoitteena on lisätä seurakuntalaisten osallisuutta jumalanpalveluselämässä.
3.2.2025
Saamelaisten osallisuus kirkossa suositukset
Saamelaiset kirkossa -hankkeen loppuraportti suosittelee, että resurssointia saamelaistyöhön lisätään niin seurakunnissa, hiippakunnissa kuin koko kirkollisessa organisaatiossa.
2.2.2025
Elinkautisvanki sai armahduksen
Tuula Karjalainen taltioi tunnelmia Suomen Raamattuopiston kirkkopyhästä Muhoksella. Kirkkokahveilla kuultiin aikanaan elinkautiseen vankeustuomioon tuomitun Pentti Olkkosen elämäntarinaa.
31.1.2025
Lasten piirustukset heräävät eloon Pentti Kinnusen käsissä
Pentti Kinnunen nikkaroi lasten piirtämistä eläinhahmoista puuleluja Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi.
30.1.2025
Evankeliumivisa - Luukkaan evankeliumi
Evankeliumiwisojen kolmannessa illassa testattiin tietoa Luukkaan evankeliumista - ja vähän muustakin.
29.1.2025
Yhteisvastuun aloitus Oulussa
28.1.2025
Minidiakonin matkassa
Tampereella pidettyjen kasvatuksen ja diakonian päivien teemana oli ulkopuolisuuden ehkäisy. Ohessa Minidiakonin ajatuksia ja tunnelmia päivien ohjelmasta.
28.1.2025
Nyt pääsee kertomaan messukokemuksiaan – opiskelija tutkii aikuistuvien nuorten jumalanpalveluksiin osallistumista
Millainen jumalanpalvelus on mielestäsi erityisen onnistunut? Muun muassa tätä kysytään teologiaa opiskelevan Mikko Raatikaisen kyselyssä.
27.1.2025
Kaikkien osaamia virsiä on enää muutama, Maiju Helin Suomen Kanttori-urkuriliitosta sanoo suoraan
Onko tulevaisuudessa enää virsien osaajia? Suomen Kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja Maiju Helin näkee, että virsiperinteen elävöittämiseksi tarvitaan nyt kanttoreiden voimakasta työtä.
Nuoret äidit Kastellin muskarissa uskovat, että seuraavatkin sukupolvet veisaavat. Heidän mielestään raikkaat ja rohkeat virsisovitukset voivat tehdä vanhankin virren innostavaksi.
25.1.2025
Pöytäliinojen käyttöön rajoituksia
35 euron korvaus perhejuhlissa käytetyistä pöytäliinoista osoittautui liian pieneksi, joten Oulun seurakunnat päättivät rajoittaa liinojen käyttömäärää. Tilat kirkollisiin perhejuhliin ovat jatkossakin ilmaisia.
24.1.2025
Kokouspostia tammikuulta 2025
Ohessa poimintoja seurakuntien kirkkovaltuustojen ja kirkkoneuvostojen pöytäkirjoista tammikuulta 2025.
23.1.2025
Vihkihetket palaavat tuomiokirkkoon helmikuussa
Vihkihetki tarjoaa pariskunnille mahdollisuuden avioliiton solmimiseen helposti, mutta juhlavasti.
22.1.2025
Toivo saapui Gazaan
Israelissa työskentelevä suomalaislähetti Tarmo Heikkilä iloitsee aseiden vaikenemisesta Gazassa, mutta miettii, miten aluetta hallitaan jatkossa. Miten Gazan jälleenrakennus toteutetaan?
21.1.2025
Draamattupiirit keväällä 2025 Oulun tuomiokirkossa
Kevään 2025 aikana Oulun tuomiokirkossa nähdään ja kuullaan neljänä keskiviikkoiltana Raamatun tarinoita Joose Mikkosen ja Tuula Väänänen tulkitsemina.
19.1.2025
Keskustelusarja kirkon tulevaisuudesta
Espoolaisen Auroran kappelin 25-vuotisjuhlavuoden luentosarja tarjoaa vuoden mittaisen tilaisuuden syventyä näihin kysymyksiin. Iltoja voi seurata Facebookissa ja YouTubessa.
18.1.2025
Ekumeeninen rukousviikko 2025
Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa eli ekumeenista rukousviikkoa vietetään vuosittain 18.–25. tammikuuta ympäri maailmaa. Tänä vuonna rukousviikon viettoa värittää kristittyjen yhteisen, vuonna 325 laaditun Nikean uskontunnustuksen juhlavuosi.
17.1.2025
Raamattu kuvissa Haukiputaan kirkossa
Haukiputaalla järjestetään talven ja kevään mittaan seitsemän iltaa, joissa perehdytään kirkon seinillä ja katossa oleviin maalauksiin, niihin liittyviin raamatunkohtiin sekä siihen, mitä tuotavaa kuvilla ja Raamatun sanomalla on omaan aikaamme.
17.1.2025
Pääsiäisen tuplanumero kiri viime vuoden luetuimmaksi näköislehdeksi – kannessa Finlandia-voittaja
Toimitus listasi viime vuoden luetuimmat näköislehdet.
15.1.2025
Eero Hyytinen Oulun kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi
15.1.2025
Uskontosanakirja: Mikä on päivän epistola?
Rauhan Tervehdyksen uskontosanakirjan kolmas osa pureutuu muun muassa kirkon historian, etiikan ja tekstiilien termistöön.
10.1.2025
Yhteislaululla on ystäviä
Haukiputaalla päätettiin järjestää joulun alla muutama Kauneimmat joululaulut -tilaisuus enemmän, koska kaikki osallistumishaluiset eivät mahtuneet edellisvuonna kirkkoon laulamaan yhdessä. "Kun kauneimmat joululaulut kerran ovat näin suosittuja, täytyy seurakuntalaisille antaa mahdollisuus niitä laulaa", toteaa kirkkoherra Salla Autere.
4.1.2025
Yhteisvastuu kerää tukea partiotoiminnalle
30.12.2024
Kirkon ulkosuomalaistyö Merimieskirkolle
23.12.2024
Oululaiskodin seimiasetelma pysäyttää runsaudellaan
Seimikulttuurin synnyinmaassa Italiassa seimiasetelmiin laitetaan kymmenittäin ihmishahmoja ja eläimiä. Tuula Lausmaa-Samuellin ja hänen Maurizio-puolisonsa seimestä voi bongata Jeesus-lapsen mutta myös leipurin ja savenvalajan. Onpa siellä seimen omistajatkin veneretkellä.
21.12.2024
Kauneimmat joululaulut auttaa lapsia
Tekstiviestillä, MobilePaylla, tekstiviestillä, tilisiirrolla tai Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa kolehtiin osallistumalla autat maailman lapsia.
21.12.2024
Suosikkivirteen liittyy tapa, joka voi nuorempia oudoksuttaa
Seistä vai istua? Maa on niin kaunis -virteen liittyvä tapa nousta ylös kolmannen säkeistön kohdalla jakaa helposti seurakuntalaiset seisoviin ja istuviin. Hurskauden mittariksi vanhasta seisomisperinteestä ei ole.
20.12.2024
Kriiseistä kohti tulevaisuutta
Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahasto auttaa maailman katastrofialueilla esimerkiksi mahdollistamalla lasten ja nuorten koulunkäyntiä.
20.12.2024
Jouluna kirkossa saarnaavat kynttilät ja kuusetkin
Joulun ihmeellistä kertomusta Jeesuksen syntymästä valottavat lukuisat symbolit kirkossa. Ne tulevat avuksi silloin, kun sanat loppuvat.
19.12.2024
Viitasaarien konsertti
Seimen sydän -konsertti tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua joulun tunnelmaan laulujen kautta jouluaattoiltana. Vanhassa kappelissa Intiön hautausmaalla kuullaan joululauluja sekä runoja.
18.12.2024
Suomalaisten suosituimmat jouluperinteet
Suomen Lähetysseuran Taloustutkimuksella teettämä kysely kertoo, että 69 prosenttia suomalaisista käy jouluna haudoilla, 52 prosenttia kuuntelee joulurauhan julistuksen ja tasan puolet kansasta lahjoittaa joulukeräyksiin. Nämä kolme nousivat kärkeen, kun vastaajat saivat valita kahdeksasta kristilliseen joulunviettoon liittyvästä asiasta omaan jouluunsa kuuluvat perinteet.
17.12.2024
Joulu kokoaa ihmiset yhteen
Seurakunnissa on tarjolla tapahtumia, messuja, hartauksia ja jumalanpalveluksia myös joulunpyhinä.
16.12.2024
Rauhan Tervehdys muutoksessa vuonna 2025
Ensi vuosi tuo lukijoille tullessaan vähemmän paperilehtiä. Sisällöntuotantoa vahvistetaan kuitenkin verkkolehdessä ja sosiaalisen median kanavilla.
13.12.2024
Oulunsalon Toimitaloa halutaan laajentaa
12. joulukuuta kokoontunut yhteinen kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle Oulunsalon seurakunnan Toimitalon laajentamista. Laajennuksen arvioidut kustannukset ovat noin 2,8 miljoonaa euroa. Pohjaesityksenä oli 530 000 euron hintainen muokkaus nykyisiin tiloihin.
10.12.2024
Kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävät maksut nousevat
9.12.2024
Iso murros vaatii kirkolta rohkeutta: "Ihminen hakee hengellisyyttä sieltä, missä tulee kohdatuksi ja hyväksytyksi"
Kriisien ja epävarmuuden aika haastaa kirkkoa toimimaan entistä aktiivisemmin yhteiskunnallisissa muutoksissa.
7.12.2024
Ouluiloa jouluksi
Ouluilo-keräyksellä tuetaan taloudelliseen ahdinkoon joutuneita oululaisia. Perheelleen apua saanut äiti kertoo, millaista tukea keräys antaa.
4.12.2024
Muhoksen kirkkotekstiilit
Kirkkotekstiilien valmistaminen useana värisarjana yleistyi Suomen kirkoissa vasta 1900-luvun puolivälissä. Vanhaan aikaan kirkossa saattoi olla esimerkiksi vain yksi alttarivaate. Se oli yksivärinen mutta runsaasti kirjailtu, kertoo Marjaana Kojo-Eskola, joka suunnitteli ja toteutti Muhoksen kirkon uudet kirkkotekstiilit.
4.12.2024
Virsiä vai iskelmiä kirkossa - kanttori varoisi turhaa vastakkainasettelua aiheesta
Iskelmämessujen suosio ei vähennä ihmisten kiinnostusta virsilauluun, Virsi nyt -festivaalin tuottaja, kanttori Pirjo Mäntyvaara sanoo.
3.12.2024
Joululaulukilpailu
Jouluradion ja Aito Iskelmän joululaulukilpailun voitti VP Kantolan laulama Joulu joka toinen vuosi. Kappaleen ovat säveltäneet Jussi Rasinkangas ja Toni Nygård ja sanoittanut Kati Valjus. Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä.
3.12.2024
Yhteisvastuukeräyksen tulos 2024
Tämän vuoden keräyksen kohteena ovat nuoret, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuuden hyvään elämään. Keräyksellä tuetaan nuoria sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.
3.12.2024
Messuavustajana toimiva Greetta Kinnunen saa hyödyntää lahjaansa hyvän asian puolesta
Madetojan musiikkilukiossa opiskelevan Greetta Kinnusen tärkein instrumentti on laulu.
2.12.2024
Muhoksen kirkko 390 vuotta
Muhoslaisilla oli sunnuntaina kaksi aihetta juhlaan: kirkkoon kokoonnuttiin juhlistamaan 390-vuotiasta kirkkorakennusta sekä seurakunnan uusia kirkkotekstiilejä.
Muhoksen nykyinen kirkko on paikkakunnan kolmas kirkko ja se on otettu käyttöön vuonna 1634. Muhoksen kirkko on Suomen vanhin lähes laajentamattomana säilynyt puukirkko, joka on edelleen säännöllisessä ja ympärivuotisessa käytössä.
Kirkkotekstiilit valmisti raahelainen tekstiilisuunnittelija Marjaana Kojo-Eskola.
2.12.2024
Horisontti ja Pisara
Yle Radio 1:n uskonto- ja katsomusjournalistinen Horisontti-ohjelma kuullaan viimeisen kerran 5.1.2025. Raamatunluvun ympärille rakennettuja pieniä henkilökuvia tarjoillut Pisara nähdään Yle TV 1:ssä viimeisen kerran 18.1. Syynä ohjelmien lopettamiselle on Yleisradion säästöohjelma.
29.11.2024
Uskonnonopetusta vai yhteinen katsomusaine? Oulun piispa puhuu varoittavasti Ruotsin tiestä
Uskontojen tuntemista on parannettava. Näin toteaa piispa Jukka Keskitalo, mutta hän ei korvaisi uskonnontunteja yhteisellä katsomusopilla.
27.11.2024
Uskontosanakirja: Mitä eroa on papilla ja rovastilla?
Kirkon henkilökunta kantaa mukanaan monenlaisia titteleitä ja nimikkeitä. Rauhan Tervehdyksen uskontosanakirjan toinen osa kertoo, kuka kirkossa on kukin.
26.11.2024
Lumijoella pidettiin piispantarkastus
Myös kirkkoherralla on oikeus laskea työn taakka välillä harteiltaan ja olla ihan tavallinen ihminen, piispa Jukka Keskitalo totesi Olli Lohen virkaanasettamisjuhlassa Lumijoen kirkossa.
22.11.2024
Sanna Kilpelänaho Oulun vankilan uudeksi vankilapapiksi
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi kokouksessaan 20. marraskuuta useita viranhoitomääräyksiä ja jakoi arvonimiä.
21.11.2024
Kokousuutisia ykn 21.11.
Oulun yhteinen kirkkoneuvosto äänesti Kiimingin seurakuntakeskuksen purkamisen puolesta. Käsittelyssä olivat myös muun muassa hautauspalvelujen maksut ensi vuodelle, talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä virantäyttöihin liittyviä asioita.
21.11.2024
Kirkkoarkkitehtuuri Oulun tuomiokirkko
Oulun tuomiokirkon hahmo erottuu selkeänä kaupungin maisemassa. Ristikirkko oli valmistuessaan Suomen toiseksi suurin kirkko, johon mahtui kerrallaan lähes koko kaupungin silloinen väkimäärä.
18.11.2024
Lumijoen piispantarkastus
Lumijoen seurakunnassa pidetään piispantarkastusta 22. ja 24. marraskuuta. Sunnuntain messussa piispa myös asettaa virkaansa Lumijoen seurakunnan uuden kirkkoherran Olli Lohen. Messuun, ruokailuun ja juhlaan ovat kaikki tervetulleita.
15.11.2024
Hailuodossa kirkkoherrahaku ja kirkkoremontti
Hailuodon kirkkoneuvosto esittää määräaikaiseksi kirkkoherraksi Seija Helomaata. Määräaikainen kirkkoherra aloittaa tehtävässään heti loppiaisen jälkeen. Seurakunnassa valmistaudutaan myös kirkkoremonttiin.
14.11.2024
Kiimingin seurakuntakeskus aiotaan purkaa
Osa Kiimingin seurakuntakeskuksen tiloista on ollut pois käytöstä kesän kuntotutkimuksen jälkeen. Seurakuntakeskusta ehdotetaan kokonaisuudessaan purettavaksi ja tilalle suunnitellaan neliömäärältään huomattavasti pienempää seurakuntataloa.
12.11.2024
Kirkossa ennen wanhaan: Penkkisija kertoi arvosta
Juttusarjassa kerrotaan tavoista ja käytännöistä, joiden mukaan kirkollista elämää vietettiin aiempina vuosisatoina myös Oulun seudulla.
8.11.2024
Määräenemmistösäännöksen lieventäminen etenee
Kirkolliskokouksen päätöksiä 8.11.2024.
7.11.2024
Kirkolliskokous ja valtion rahoitus
Kirkolliskokouksen päätöksiä 7.11.2024.
6.11.2024
Kirkolliskokous ja vaikuttajanuoret
Ohessa kirkolliskokouksen 6.11.2024 tekemiä päätöksiä.
6.11.2024
Oulun kirkollisveroprosentti 2025
Oulun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että Oulun seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti pidetään ennallaan. Kirkollisveroprosentiksi vahvistettiin 1,30 vuodelle 2025.
5.11.2024
Kirkolliskokous ja kirkollisten toimitusten kirja
Kirkolliskokouksessa 5.11.2024 tehtyjä päätöksiä.
5.11.2024
Piano soi isänpäivänä
Pateniemenrannan seurakuntakoti Ankkurissa on luvassa korvia hivelevä ja makunystyröitä hellivä jumalanpalvelus. Messussa ei lauleta virsiä tai soiteta urkuja, vaan musiikkina kuullaan klassisia säveliä pianolla.
4.11.2024
Pääkirjoitus: Ateistitkin arvostavat kirkon työtä
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2020-2023 kertoo, että suomalaiset pitävät tärkeänä kirkon osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kriisitilanteiden hoitamiseen.
1.11.2024
Temmeksen kirkko siunattiin
Kevyen lumivaipan peittämä kirkkomaa täyttyi jalkapareista, kun piispanmessu keräsi kirkon täyteen lokakuun viimeisenä iltana. Messussa piispa Jukka Keskitalo siunasi kirkon uudelleen sen pyhään tehtävään kattavan remontin jälkeen.
1.11.2024
perinteet kannattelevat
Haudoilla käyminen pyhäinpäivänä on monessa suvussa perinne. Psykoterapeutti ja teologian tohtori Heli Pruuki muistuttaa kirjoituksessaan kirkon verkkosivuilla, että jos oman suvun rakkaiden haudat ovat kaukana, myös kotona voi sytyttää muistokynttilän ja muistella edesmenneitä.
31.10.2024
Kirkon nelivuotiskertomus 2020-2023
Tuore kirkon nelivuotiskertomus osoittaa, että nuorten naisten ja miesten uskonnollisuus eriytyy sukupuolen mukaan. Naiset uskovat kaikissa ikäryhmissä miehiä yleisemmin erilaisiin yleisuskonnollisiin uskomuksiin, kuten enkeleihin tai jälleensyntymiseen.
30.10.2024
Laajenevan Muhoksen veroprosentti vuodelle 2025
Vuoden 2025 alusta alkaen Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat kattavan Muhoksen seurakunnan kirkollisveroprosentiksi on päätetty 1,65. Muhoslaisille se tarkoittaa veroprosentin nousua, muille laskua.
24.10.2024
Rauhan Tervehdyksen syyskokous vietiin loppuun
Jäsenseurakunnat kokoontuivat viemään Rauhan Tervehdys ry:n syyskokouksen päätökseen 23. lokakuuta. Kokouksessa tehtiin useita henkilövalintoja.
24.10.2024
Toivon puutarha Muhos
Hautausmaan kauneus voi olla lääkitsevää ja lohduttavaa, uskoo Muhoksen kirkkoherra Vesa Palokangas.
18.10.2024
Krematorion lämmöt talteen
Oulun yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että Intiön kappelin krematoriotoiminnasta ja poltetusta polttoöljystä syntyvää lämpöenergiaa voidaan käyttää Intiön kappelin ja varikkoalueen rakennusten lämmitykseen.
16.10.2024
Oulunsalossa todettiin: liian jäykästä messusta on päästävä eroon
Jumalanpalvelus saattaa tuntua kaavamaiselta ja jopa pelonsekaiselta suorittamiselta. Marja Miettusen mukaan rento, ystävällinen meininki messussa syntyy lopulta pienistä asioista, kuten iloisesta tervetulotoivotuksesta kirkon ovella. Liika vakavuus ei sovi papillekaan.
15.10.2024
Pääkirjoitus: Onko jumalanpalvelus seurakuntaelämän keskus?
"Kutsummeko työntekijöinä ja luottamushenkilöinä arkityössä ihmisiä kirkkoon? Se taas riippuu siitä, osallistummeko itse jumalanpalvelukseen. On vaikea kutsua siihen, mihin itse ei osallistu", muistuttaa Pauli Niemelä.
14.10.2024
Päihdemaailmassa syvällä olleet kertovat elämänmuutoksesta: raittiit vuodet ovat tuoneet elämään hyviä asioita
Yli 20 vuotta hurjaa päihteiden käyttöä ja sitten Markus Mäntylä kysyi itseltään: mitä minä haluan elämältäni? Päihdekierteessä pitkään elänyt Pia ymmärsi, ettei ollutkaan ujo, vaan häneltä puuttui kokemus puhumisesta selvinpäin.
14.10.2024
Muhoksen uuden seurakuntatalon rakentaminen polkaistaan käyntiin ensi kesänä
Seurakuntatalon on tarkoitus palvella monipuolisesti ja pitkään.
14.10.2024
Rauhan Tervehdyksen syyskokous saa jatkoa
11.10.2024
Yhdistymisessä tarvitaan yhteistyötä
6.10.2024
KUA vie apua myös Libanoniin
Libanonissa tarvitaan nyt esimerkiksi ruokaa, hygieniatarvikkeita ja psykososiaalista tukea. Kirkon Ulkomaanapu auttaa pakolaisia yhdessä kumppanijärjestönsä kanssa.
4.10.2024
Rauhan Tervehdyksen syyskokous keskeytettiin
Syyskokousta jatketaan, kunhan Oulun seurakuntayhtymä on päättänyt yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessaan lehden tilaamiseen käytettävän rahamäärän suuruuden.
3.10.2024
Vetoomus Lähi-idän rauhan puolesta
Arkkipiispa Tapio Luoma, Espoon piispa Kaisamari Hintikka ja Kirkon Ulkomaanapu toteavat, että ainoa kestävä tie kärsimyksen lopettamiseksi ja tilanteen vakauttamiseksi on pysyvä tulitauko, rauhanprosessin käynnistäminen ja Israelin miehitysvallan lopettaminen palestiinalaisalueilla.
2.10.2024
KUA vie apua Gazan lapsille
Gazassa siviilit ovat eläneet sodan keskellä jo vuoden. Osana uutta alueellista hätäavun operaatiotaan KUA aloittaa Gazassa työn, joka tavoittaa erityisesti traumatisoituneita ja sodassa vammautuneita lapsia sekä aikuisia heidän ympärillään.
30.9.2024
Jaakobinpaini on painia Jumalan kanssa
Vanhassa testamentissa kerrotaan Jaakobin ja Jumalan välisestä painiottelusta, jonka päätteeksi Jaakob sai siunauksen. Nykyihmisillä on omat jaakobinpaininsa.
29.9.2024
Kirkossa ennen wanhaan: Jumalanpalveluspakko
Juttusarjassa kerrotaan tavoista ja käytännöistä, joiden mukaan kirkollista elämää vietettiin aiempina vuosisatoina myös Oulun seudulla.
27.9.2024
Kirkkovuosi: Mikkelinpäivä on enkelien päivä
Mikkelinpäivästä on muodostunut kaikkien enkelien päivä, jolloin voi pysähtyä tutkimaan enkelien merkitystä ja tehtäviä.
26.9.2024
Uskontoasioiden neuvottelukunta koolla ensimmäistä kertaa
Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi järjesti ensimmäistä kertaa uskontoasioiden neuvottelukunnan, johon osallistui seitsemän uskontokunnan sekä viranomaistahojen edustajia. Noin 25 hengen neuvottelukunta kokoontui Helsingissä 24. syyskuuta.
23.9.2024
Kiimingin kyläkirkkoviikolla kokoonnuttiin niin laavulle, asukastuvalle kuin koteihin
Ilta Tirinkylän koululla päätti Kiimingin seurakunnan Kyläkirkkoviikon. Viikon aikana kokoonnuttiin niin laavulle, asukastuvalle kuin koteihinkin.
23.9.2024
Kirkkoarkkitehtuuri Karjasillan kirkko
Karjasillan kirkko lukeutuu Pohjois-Pohjanmaan merkittävimpiin modernistisiin sakraalitiloihin. Valmistuessaan vuonna 1963 rakennus herätti kiinnostusta voimakkaan ja totutusta poikkeavan ulkomuotonsa vuoksi.
23.9.2024
Uskontosanakirja: Kuka kirkossa päättää?
Rauhan Tervehdyksen uskontosanakirjassa käydään läpi kirkollista termistöä. Sarjan ensimmäinen osa paneutuu kirkon hallintoon ja rakenteeseen.
20.9.2024
Haukiputaan seurakunta tarjoaa jokaiselle jotakin
Mitä tekee diakoni tai seurakuntamestari? Kauanko kanttorit harjoittelevat soitettavia kappaleita? Se selviää, kun tiimimme kertovat työstään.
18.9.2024
Ruoka-apua ja aterioita tarjolla joka arkipäivä
Oulun seurakunnat tarjoavat maksuttomia tai edullisia aterioita kaikille, joilla on taloudellisia haasteita tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa. Tarkasta aterioiden ja ruoka-avun ajankohdat alla olevasta listasta.
13.9.2024
Sähköauton latauspisteet
Sähköautojen latauspisteitä ilmestyy kirkkojen pihoille loppuvuoden aikana. Latauspisteet ovat kaikkien käytössä samalla kilowattihinnalla. Huumorimielessä on jo keksitty lause: Lataa autosi ja sielusi.
4.9.2024
Piispat äänestivät lähetysjärjestöistä
Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä (SLEY) ja Suomen Evankelisluterilaiselta Kansanlähetykseltä (SEKL) vaaditut selvitykset muun muassa Inkerin kirkon pappisvihkimyksiin osallistumisesta olivat piispainkokouksen mukaan puutteellisia. Piispainkokous päätti silti säilyttää niiden lähetysjärjestöaseman, mutta päätös ei ollut yksimielinen.
3.9.2024
Yhteisvastuukeräys muistuttaa: Tervehdi ja huomioi, kysy mitä kuuluu
Yksinäisyyttä voi vähentää, muistuttaa kriisityötä tekevä Heidi Rouhiainen HelsinkiMissiosta.
2.9.2024
Diakoniaruokailut ehkäisevät yksinäisyyttä
Diakonian aamupaloille ja aterioille ei tulla pelkästään ruoan vuoksi. Ruokailuhetket vastaavat myös kaipaukseen tavata toisia ihmisiä.
2.9.2024
Lähetysjuhlat Oulunsalossa
Rovaniemi, Kittilä, Kokkola ja Kemi. Siinä ainakin muutama paikkakunta, josta saavuttiin linja-autoilla 30.8.-1.9. vietetyille Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille. Ohessa tunnelmia juhlilta.
2.9.2024
Ouluilo-keräys auttaa taloudellisessa ahdingossa olevia
Oulun seurakuntien järjestämä keräys kestää vuoden loppuun saakka ja sen tuotto käytetään lyhentämättömänä kirkon diakoniatyöhön.
30.8.2024
Lähetyskumppanuusneuvottelut
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tämän vuoden merkittävin kansainvälinen tapahtuma, Lähetyskumppanuusneuvottelut, järjestettiin Helsingissä elokuun viimeisellä viikolla.
26.8.2024
Suomen Lähetysseuran vuosikokous 2024
Lähetysseuran taloustilanne on tasapainottunut irtisanomisten ja toiminnan muutosten avulla. Kokousedustajat antoivat kiitosta lähetystyön roolin kirkastamisesta toimintasuunnitelmassa. Lähetysseuran uusi hallitus järjestäytyy 24. syyskuuta.
26.8.2024
Yli-Iin seurakuntakoti siunattiin käyttöön
25.8.2024
Hengelliset syventymispäivät 2024
Hengellisillä syventymispäivillä puhunut ministeri muistutti, että oikeudenmukaisuus, lähimmäisyys ja vapaus ovat tärkeitä asioita, mutta kristinuskon ydinsanoma ne eivät ole.
21.8.2024
Vankilapapin työn vetovoima koettiin Oulussa
Hakijoiden runsaus avoimena olleeseen virkaan ei yllätä pappisliiton edustajaa.
21.8.2024
Siivillä Oulunsalossa
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla 30.8.–1.9. nähdään paikallista osaamista ja vieraita ympäri maailman. Pitkäkankaan koululla Oulunsalossa järjestettävät juhlat ovat ilmaiset ja kaikille avoimet.
19.8.2024
Oulun seurakunnat ottavat lisäaskeleita tiedolla johtamisessa
Kirkon eläessä murrosten keskellä pitkänlinjan luottamushenkilö Marjo Kemppainen kaipaa päätöksenteon tueksi vankkaa, ajankohtaista tietoa. Pelkkä tiedon kerääminen ei riitä, vaan tietoa on myös osattava hyödyntää seurakuntien arkityössä.
16.8.2024
Kempeleen pappilan käyttöönottojuhla
Kempeleen seurakunta järjesti torstaina 15. elokuuta kaikille avoimen tilaisuuden uudelleenrakennetussa pappilassa.
7.8.2024
Elojuhlat 2024
Elojuhlassa 18. elokuuta kuullaan partisaani-iskussa surmansa saaneen piispa Wallinmaan elämänvaiheista, kuullaan puhetta ja musiikkia ja nautitaan tanssiesityksestä. Luvassa myös marttojen tarjoilemat kahvit.
26.7.2024
Holy Water Barin ilmaiset mocktailit ihastuttavat jälleen Qstockissa
Oulun ev.lut. seurakuntien vesibaari Holy Water Bar tarjoaa festarikansalle vilvoitusta helteisessä Qstockissa.
22.7.2024
Miten papista tulee pappi? Kirkon tutkimusjulkaisu avaa papiksi kasvamisen matkaa
Kirkon tutkimusjulkaisu luotaa muun muassa virkaiältään nuorten pappien osaamista ja identiteettiä.
9.7.2024
Diakoniatyöntekijä kohtaa ihmisiä läpi kesän
Vilja Paaso perehtyy diakoniatyöhön Oulujoen seurakunnassa kesä–heinäkuun ajan.
18.6.2024
Kirkkovuosi: juhannus
Raamatussa Johannes Kastaja kuvataan edelläkävijäksi, jonka tehtävänä oli valmistaa tietä Jeesukselle.
11.6.2024
Säilyvätkö paanukatot?
Paanukatot ovat kulttuuriperintöä, jonka vaaliminen on käynyt kirkolle vaikeaksi. Osaajia, oikeanlaista paanumateriaalia ja hyvää hautatervaa on haastava löytää.
11.6.2024
Temmeksen kirkkoon uusi katto
Temmeksen kirkko on pois käytöstä lokakuun loppuun saakka kattoremontin vuoksi.
9.6.2024
Hiippakuntavaltuusto kesäkuu 2024
– On tärkeää kyetä keskittymään seurakuntien perustehtävään ja olennaiseen epäolennaisen sijasta. Toivon keskustelevaa ja rakentavaa työskentelyä valtuuston kokouksissa, puheenjohtaja Jukka Paananen sanoo.
7.6.2024
Oulun tilinpäätöskokous 2024
1.6.2024
Bless my Oulu 2024
Kaikille avoin Bless my Oulu -tapahtuma tuo Rotuaarin aukiolle musiikkipitoista ohjelmaa 16. kesäkuuta.
31.5.2024
Pia Rättyälle on lisätty yksi kummi jälkeenpäin ja hän itsekin on bonuskummi
Ensi sunnuntai, 2. kesäkuuta, on valtakunnallinen Kummipäivä. Kummilapsen muistaminen voi olla joskus kännykällä lähetetty sydänemoji. "Pieni teko, joka kertoo välittämisestä", moninkertainen kummi Pia Rättyä sanoo.
31.5.2024
Liminka sai avustusta
Kirkkohallitus on myöntänyt avustusta maalausten ja saarnatuolin konservointiin.
31.5.2024
Kapituli käsitteli Muhoksen laajenemisen
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli käsitteli kokouksessaan 30. toukokuuta muun muassa mahdollisiin seurakuntajakojen muutoksiin liittyviä asioita.
29.5.2024
Rauhan Tervehdys kevätkokous 2024
Kilpailutusta lehden painamisesta ja jakelusta lähdetään tekemään siitä lähtökohdasta, että lehti ilmestyy 26 kertaa vuonna 2025. Näin paperinen lehti jaettaisiin läpi vuoden kahden viikon välein.
26.5.2024
Kirkon mediasäätiö kevät 2024
Oulun lasten- ja nuortenelokuvafestivaalille myönnettiin tukea Kirkon mediasäätiön vuoden ensimmäisessä tukien jaossa.
23.5.2024
Kohde-hanke
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja ODL Liikuntaklinikan yhteinen KOHDE-hanke tarjoaa osaamisen syventämistä lapsiperheiden kanssa työskenteleville seurakuntien ammattilaisille.
21.5.2024
Kirkon juhlat 2024
Toivon voimalla -teemalla pidettyjä juhlia helli lämmin sää, joka houkutteli kansaa varsinkin Tampereen keskustorin yleisötapahtumiin.
21.5.2024
Pappisvihkimys toukokuu 2024
20.5.2024
Kirkolliskokous toukokuu 2024
Kirkkojärjestyksen muuttaminen avioliittokäsityksen osalta eteni kirkolliskokouksen lakivaliokuntaan, joka pyytää lausunnon perustevaliokunnalta. Kirkolliskokous on koolla seuraavan kerran marraskuussa.
18.5.2024
Helluntai
15.5.2024
Arkkipiispa vetosi kirkolliskokousedustajiin: Kunnioittava kuunteleminen on nyt erityisen tärkeää
Arkkipiispa Tapio Luoma peräänkuulutti kirkolliskokouksessa kunnioittavaa ja kuuntelevaa keskustelua kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä.
13.5.2024
Kirkolliskokousedustajat esittelyssä
Suomi-neidon päälaelta aina Perhoon ulottuvasta Oulun hiippakunnasta on äänestetty 14 edustajaa “kirkon eduskuntaan” eli kirkolliskokoukseen. Helmikuussa valitut kirkolliskokousedustajat ovat ensimmäistä kertaa koolla tällä viikolla Turussa.
12.5.2024
Lähemmäs ihmisiä
Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa päihde- ja kriminaalidiakoniatyöntekijänä aloittanut Jonna Ollakka nauttii ihmisten kohtaamisesta.
9.5.2024
Vaikealle kirkkomatkalle lähdetään vain kerran
Sanoma armosta leviää vain poistamalla liikkumista hankaloittavat esteet, kuten raskaat ovet ja korkeat kynnykset. Muun muassa tästä saarnattiin tänään Oulunsalon kirkossa.
8.5.2024
Kirkon ammattiliittojen kannanotto
AKI-liitot, Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT kehottavat uutta kirkolliskokousta parantamaan kirkon työntekijöiden työoloja, palkkausta ja rekrytointia.
7.5.2024
Diakonian vihkimys 2024
Piispa Jukka Keskitalo vihkii Oulun tuomiokirkossa helatorstaina 9. toukokuuta kello 10 alkavassa messussa yhteensä kymmenen kirkon, kristillisen järjestökentän ja Pohteen työntekijää diakonian virkaan.
6.5.2024
Renkaanvaihtoa Pateniemessä
Pateniemessä järjestettiin huhtikuun viimeisenä lauantaina vapaaehtoisvoimin renkaanvaihtotapahtuma, jonka tuotto meni Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
4.5.2024
Yhteisvastuukeräyksen 2023 tulos
Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kokonaistulos ylsi yli 2,6 miljoonaan euroon, kasvaen edellisvuodesta jopa yli 20 prosenttia. Keräyskohteena olivat väkivallan, konfliktien ja katastrofien keskellä elävät nuoret.
3.5.2024
Ekumeeninen teko 2024
Suomen Ekumeeninen Neuvosto on myöntänyt Ekumeeninen teko 2023 -tunnustuksen tamperelaisten seurakuntien yhteistyölle Turvallisempi seurakunta tai muu kristillinen yhteisö -lausunnon laatimisesta.
29.4.2024
Pohjoisen itsenäiset seurakunnat vähenemässä?
Pohjoisen seurakunnat etsivät laajempia hartioita talouden hoitoon. Tuore selvitystyö antaa tukea Ylitornion ja Pellon seurakuntien yhdistymiselle. Pohdittavana on myös mahdollinen Tunturi-Lapin seurakuntayhtymä.
22.4.2024
Kirkkoarkkitehtuuri Pyhän Tuomaan kirkko
Pyhän Tuomaan kirkko on arkkitehti Juha Leiviskän taidonnäyte, jota pidetään yhtenä hänen päätöistään. Kirkkorakennuksessa on tunnistettavasti esillä hänen muotokielensä. Päivänvalon hyödyntäminen, rakennuksen suhde ympäristöön sekä hillitty materiaalipaletti luovat arkkitehtuuria, jossa tilat soivat valossa.
20.4.2024
Oulun tuomiokirkon remontti kesä 2024
Viime kesänä alkanut Oulun tuomiokirkon julkisivuremontti käynnistyi jälleen talvitauon jälkeen. Pikku-Sofian kirkko ei ole tänä kesänä käytössä, Cafe Krypta toimii viime kesän tapaan Vanhassa pappilassa.
19.4.2024
Kokouspostia 15/2024
Poimintoja Oulussa, Limingassa ja Muhoksella tehdyistä päätöksistä. Mukana myös tilannekatsaus Rauhan Tervehdys ry:n ylimääräisestä kokouksesta.
17.4.2024
Kirkkoon palanneet
Mikko Palovaara ja Miina-Anniina Heiskanen erosivat molemmat kirkosta, mutta palasivat takaisin. Heille seurakunnasta on tullut yhteisö.
16.4.2024
Pyhän Tuomaan kohtalo
Keskustelutilaisuus Oulun Puolivälinkankaan kirkon tulevaisuudesta sai ihmisiä liikkeelle. Monelle oululaiselle arvokas rakennus on ollut tärkeä paikka elämän käännekohdissa. Siksi tunteenpurkauksiltakaan ei säästytty yleisökysymyksien aikana.
13.4.2024
Kirkon juhlat Tampereella
Kirkon juhlat kokoaa väkeä eri puolilta Suomea toukokuiseksi viikonlopuksi Tampereelle.
"Kirkon juhlille kannattaa lähteä, koska ne antavat isoa kuvaa siitä, mitkä asiat kirkossa nyt puhututtavat. Kirkon juhlat on realismin, toivon ja unelmien kohtaamispaikka – siellä on tärkeää olla itse mukana", sanoo Tampereen seurakuntien yhtymäjohtaja Tapani Rantala.
8.4.2024
Mitä tehdä Pyhän Tuomaan kirkolle?
Kaikille kiinnostuneille avoin keskustelutilaisuus järjestetään Pyhän Tuomaan kirkossa 15. huhtikuuta kello 18 alkaen.
7.4.2024
Risto Ainali
Kiiminkiin jo vuosikymmeniä sitten kotiutunut urkuri, säveltäjä Risto Ainali konsertoi Yhteisvastuun hyväksi 14. huhtikuuta Karjasillan kirkossa.
5.4.2024
Lumijoen kirkkoherran virkaan yksi hakija
Avoinna olevaa Lumijoen kirkkoherran virka on hakenut yksi hakija, Lumijoen nykyinen vt. kirkkoherra Olli Lohi. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli haastattelee Lohen kokouksessaan 25. huhtikuuta. Samassa kokouksessa päätetään, miten virantäyttö etenee.
5.4.2024
Diakoniassa näkyy asumiskustannusten nousu
Kirkon diakoniarahasto myönsi avustuksia yli miljoona euroa vuonna 2023. Määrä on noin 25 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
4.4.2024
Limingan kirkon remontti kesä 2024
Sorcolor Oy korjaa ja maalaa kirkon ja tapulin. Urakka kestää syksyyn saakka.
4.4.2024
Uusia rukouksia kirkollisiin toimituksiin
Uudet rukoukset kirkollisiin toimituksiin eli kasteeseen, konfirmaatioon, vihkimiseen, kodin siunaamiseen ja hautajaisiin on nyt julkaistu kirjana.
30.3.2024
Kirja äidin kohtalosta peilaa sukupolvien traumoja
Finlandia-palkinnon 36 uurnaa -teoksestaan saanut Sirpa Kähkönen ajattelee, että rankan kirjan aihe tavallaan annettiin hänelle.
27.3.2024
Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla
Pääsiäisenä juhlitaan Kristuksen ylösnousemista kuolleista.
26.3.2024
Piispanmessu Muhos 2024
Muhoksen piispantarkastus päättyi palmusunnuntaina messuun ja yhteiseen lounaaseen. Kirkossa pidettyyn messuun saapui reilut parisataa muhoslaista.
26.3.2024
Seurakunta eheyttävänä yhteisönä
Oulussa järjestetään 12.–14. huhtikuuta yhteiskristillinen Kohti valoa – täyteen iloon -tapahtuma, jonka taustalla vaikuttaa Englannin anglikaanikirkosta ympäri maailman levinnyt New Wine -verkosto.
25.3.2024
Juuri pimeydessä valo on tärkeää
Erkki Jokinen on kirjoittanut uudessa teoksessaan pahuudesta satoja sivuja. Tässä haastattelussa hän kysyy, mitä Suomen itärajalla uhkaa tapahtua ja onko pitkäperjantain jälkeen valon vuoro.
25.3.2024
Kiirastorstai Oulun seurakunnissa
23.3.2024
pääsiäisen symboliikkaa
Oletko tullut ajatelleeksi, että monet tutut pääsiäiskoristeet ovat uuden elämän, kuoleman voittamisen ja ylösnousemuksen vertauskuvia?
23.3.2024
Kirkkotuvan siunaus Muhoksella
Muhoksen seurakunnan piispantarkastus alkoi vasta valmistuneen Kirkkotuvan siunauksella. Kiinteistöasiat ovat vahvasti esillä koko viikonlopun ajan.
23.3.2024
Pääsiäisnäytelmä Kastellissa
Pääsiäisen alla seurakunnissa järjestetään paljon kaikenikäisille sopivia tapahtumia. Kävimme seuraamassa pääsiäisnäytelmää Kastellin kirkossa.
22.3.2024
Latukirkko palmusunnuntaina
Toista kertaa järjestettävässä Latukirkossa on tarjolla sanan ja virsien lisäksi mehua ja makkaraa.
20.3.2024
Lähetyskumppanuus Jäälissä
Mitä lähetyskumppanuus tarkoittaa käytännössä? Millaiset raamatulliset perusteet sillä om? Muun muassa näihin aiheisiin perehdytään Suomen Lähetysseuran ajankohtaispäivässä.
20.3.2024
Kaksikielinen messu palmusunnuntaina Oulussa
Oulun tuomiokirkossa järjestetään palmusunnuntaina 24. maaliskuuta jumalanpalvelus, jossa saarnataan ja lauletaan niin suomen- kuin ruotsinkielellä.
20.3.2024
Muhoksen piispantarkastus 2024
Muhoslaiset pääsevät jututtamaan piispa Jukka Keskitaloa viikonloppuna. Sunnuntaina kuullaan piispantarkastuksen raportti ja kokoonnutaan juhlalounaalle.
19.3.2024
Psalmit 2024
Suomen Pipliaseuran psalmien käännöstyö hepreankielisestä alkutekstistä suomeksi on valmistunut. Kaikille avointa julkaisujuhlaa vietetään verkossa 21. maaliskuuta.
19.3.2024
Ovet auki kaikille
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen kirkossa on avioliittokysymystä laajempi. Nyt julkaistava toiminnallinen suunnitelma avaa ovia työn monipuolisemmalle ymmärtämiselle ja edistämiselle.
18.3.2024
Palmusunnuntaina saa innostua
Palmusunnuntaina monissa jumalanpalveluksissa lapset, mutta toivottavasti myös aikuiset, heiluttavat koristeltuja pajunoksia. Tapa on Jeesuksen Jerusalemiin saapumisen muistelemista. Näkyisikö tuolloin, tulevana sunnuntaina, kirkoissa valoisia, iloitsevia kasvoja?
16.3.2024
Marian ilmestyspäivä
Maaliskuussa vietettävä Marian ilmestyspäivä on joulun ajan erityispyhä, vaikka se osuu kalenterissa pääsiäisen paastonaikaan.
15.3.2024
Uusi Kirkkovieras-ohjelma
Kirkkovieras on uusi jumalanpalvelusohjelma, jossa kiinnostava vieras osallistuu yhteiseen jumalanpalvelukseen ja käy sen teemoista keskustelua papin ja juontajan kanssa. Vieraina maalis–toukokuussa ovat räppäri, rokkari, toimittaja sekä professori.
14.3.2024
Saamelaiset kirkossa -hanke etenee
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käynnissä kaksivuotinen hanke, jonka pitkän aikavälin tavoitteena on purkaa mahdollisia jännitteitä saamelaisten ja kirkon välillä.
14.3.2024
Kolme seurakuntaa yhteen
Utajärven ja Vaalan seurakunnat lakkaavat olemasta itsenäisinä seurakuntina ja ne liitetään Muhoksen seurakuntaan. Tällaista esitystä seurakuntarakenteen muutoksesta käsittelevät kirkkovaltuustot huhtikuussa ja hiippakunnan tuomiokapituli toukokuussa. Lopullisen päätöksen tekee kirkkohallitus alkusyksystä. Jos esitys hyväksytään, Oulujokilaaksoon muodostuva uusi Muhoksen seurakunta voi aloittaa vuoden 2025 alussa.
13.3.2024
Kolumni: Elämää ei voi tilastoida
"Jokaisella meistä on tarve tulla katsotuksi silmiin sekä kuunnelluksi, sillä niiden kautta vahvistuu kokemus olemassa olemisesta", kirjoittaa Johanna Juntunen.
13.3.2024
Avioliittokeskustelu nytkähti eteenpäin
Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia.
– Otamme ison askeleen pitkään jatkuneen avioliittokeskustelun eteenpäin viemiseksi, arkkipiispa Tapio Luoma kuvaa ehdotuksen merkitystä.
12.3.2024
Matteus-passio tehdään yhteisvoimin
Matteus-passio on barokkimestari Bachin kolmetuntinen spektaakkeli pääsiäisen tapahtumista. Oulussa Matteus-passiota on tekemässä yli 130-henkinen ryhmä.
12.3.2024
Päivän työ: Lauri Holma
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastorin Lauri Holman toimittamassa ehtoollishartaudessa sana ja sakramentti ravitsevat keskellä viikkoa.
9.3.2024
Kolumni: Paastota voi monella tavalla
"Paastonaika on puolivälissä. Mistä sinä olet paastonnut tänä vuonna? Vai onko paastonaika näkynyt elämässäsi lainkaan?" kysyy Mari Liukkonen.
8.3.2024
Päiväkotien ja kirkon yhteistyö tiivistyi
Kunnalliset päiväkodit ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat perinteisesti tehneet yhteistyötä. Viime vuonna yhteistyö tiivistyi entisestään.
8.3.2024
Ylimääräinen piispainkokous
Piispainkokous jatkaa työskentelyä avioliittokäsityksessä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi pitämällä ylimääräisen piispainkokouksen 12. maaliskuuta.
8.3.2024
Ella Pääkkö
Paluu kirkon töihin on tuntunut oikein mukavalta, toteaa Ella Pääkkö, joka aloitti Kiimingin seurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen työn ohjaajana vuoden alussa.
1.3.2024
Rippikoulu kiinnostaa myös kirkkoon kuulumattomia
Kaikki nuoret ovat yhtä lailla tervetulleita rippikouluun, sanoo Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen.
26.2.2024
”Kirkkosulkeisten aika on ohi”
Juhani Holma muistuttaa, että jumalanpalvelusta ei suoriteta pelonsekaisesti. Pienet mokat eivät messua haittaa.
23.2.2024
Kirkkoherran virka Lumijoki
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli päätti, että Lumijoen seurakunta voi ryhtyä hakemaan kirkkoherraa. Huhtikuun loppupuolella hakijat haastatellaan. Silloin selvinnee myös, milloin seurakuntalaiset pääsevät äänestämään uutta kirkkoherraa.
23.2.2024
UT:n henkilöt nykypäivässä
Kati Kemppaisen kirjassa Raamatusta tutut hahmot saavat elämän ja arjen nykyajassa. Esimerkiksi Raakel käy traumaterapiassa.
22.2.2024
Jumalanpalvelus televisiossa jälleen joka sunnuntai
Yleisöpalaute sai Yleisradion palaamaan koronavuosilta tuttuun, normaalia tiiviimpään jumalanpalvelusten esitystahtiin. Ainakin elokuun 2024 loppuun saakka televisiossa esitetään jumalanpalvelus joka sunnuntai.
21.2.2024
Kellot soivat jälleen Ukrainalle
Oulun tuomiokirkon ja ortodoksisen Pyhän Kolminaisuuden katedraalin kellot soittavat surusoiton lauantaina 24. helmikuuta kello 17 sodan vuosipäivän ja sodan uhrien muistoksi.
21.2.2024
Oulun krematorio vähentää tuhkauksia
Oulun krematorio keskittyy kevään ajan vain Oulusta kotoisin olevien vainajien tuhkaukseen.
21.2.2024
Yhä useampi pääsee osalliseksi ruoka-avusta
Prikka kiertoon -ruoka-aputoiminta laajenee Oulussa haja-asutusalueille. Toimintamalli on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.
19.2.2024
Kirkolliskokous uudistui reippaasti
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin kirkolliskokous on valittu. Lähes kaksi kolmasosaa valituista on uusia. Uudistusmielisillä on kirkolliskokouksessa niukka enemmistö. Naiset saivat lisää paikkoja.
Myös Oulun hiippakunnan kirkolliskokousryhmään tuli uusia nimiä.
18.2.2024
Oulun seurakuntien yhteiset ateriat 2024
"Yleinen kustannusten nousu ja ruoan kallistuminen näkyvät kävijöiden määrässä", toteaa johtava diakonian viranhaltija Heli Mattila Tuiran seurakunnasta.
17.2.2024
Muhoslaiset saivat olohuoneen keskelle kylää
Muhoksen seurakunnan uusi, Ankkuriksi nimetty tila on otettu avosylin vastaan. Tarjolla on monenlaista toimintaa. Uutta on tiistaisin kello 12–14 toimiva kahvila.
15.2.2024
Piispa Hintikan nuoruustrauma
Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden Yhteisvastuu-piispa Kaisamari Hintikka koki teini-ikäisenä totaalisen yksinäisyyden kesän. Välittävät aikuiset palauttivat uskon siihen, että elämä kantaa sittenkin.
13.2.2024
Jaakko Tuiskun tervetulomessu
"Toivon Jaakko Tuiskun virkaanasettamismessusta juhlaa, jossa seurakuntaa on paljon paikalla", toteaa piispa Jukka Keskitalo. Messu, ruokailu ja juhla 18. helmikuuta Karjasillan kirkossa ovat kaikille avoimia tilaisuuksia.
10.2.2024
Kokouspostia 1/2024
Ohessa poimintoja luottamuselinten tekemistä päätöksistä. Pöytäkirjat löytyvät seurakuntien verkkosivuilta kohdasta Päätöksenteko.
9.2.2024
Puuleluja yhteiseksi hyväksi
Pentti Kinnunen on tehnyt puisia eläinhahmoja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi jo 30 vuotta. Hän toivoo, että työlle löytyisi jatkajia vaikka ympäri Suomea.
8.2.2024
Laskiainen ja tuhkakeskiviikko
Laskiainen-sana on johdettu joko paastoon "laskeutumisesta" tai siitä, että laskiaisena alkaa paastopäivien laskeminen. Oli niin tai näin, laskiaisena on ilakoitu ja syöty tuhdisti, sillä seuraavana päivänä alkaa paasto. Laskiaistiistai on tänä vuonna 13. helmikuuta ja tuhkakeskiviikko 14. helmikuuta.
5.2.2024
Kirkon jäsentilastot 2023
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vahvistettujen jäsentilastojen mukaan vuoden 2023 lopussa kirkkoon kuuluvien osuus oli 63,5 prosenttia väestöstä.
5.2.2024
Kirkon jäsentilasto Oulussa 2023
Vuoden 2023 lopussa oululaisista 67 prosenttia oli evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä.
3.2.2024
Yli-Iin seurakuntakodin harjannostajaiset
Harjannostajaisissa kuultiin puheita ja trubaduurimusiikkia sekä nautittiin hernekeittoa.
2.2.2024
Yhteisvastuu Utsjoki
Nyt on selvillä seurakunta, joka viime vuonna paransi suhteellisesti eniten keräystuottoaan viime vuoden Yhteisvastuukeräyksessä. Voittaja on Utsjoen seurakunta, jonka keräystuotto nousi vuodesta 2022 huimat 1236 prosenttia.
2.2.2024
Kotikolon rakentaminen
Elokuussa 2022 dramaattisesti tulipalossa tuhoutunut Kotikolo rakennetaan uudelleen Limingan pappilan pihapiiriin.
2.2.2024
Kirkkoa ei voi syrjäyttää yhteiskunnallisesta keskustelusta
Arkkipiispa Tapio Luoma ei näe evankelis-luterilaisen kirkon olevan poliittinen toimija. Kirkolla on Luoman mukaan kuitenkin oikeus ja jopa velvollisuus esittää kantojaan myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
2.2.2024
Kirkkovuosi kynttilänpäivä
Kynttilänpäivä on vanha kristillinen juhlapyhä, sitä tiedetään vietetyn jo 300-luvulla. Sen perinteinen paikka kirkkovuodessa on 40 päivää joulun jälkeen. Mikäli se ei osu sunnuntaille, kynttilänpäivää vietetään seuraavana sunnuntaina. Tänä vuonna kynttilänpäivä on 4. helmikuuta.
31.1.2024
Piispat jäivät odottamaan korjausliikkeitä
Piispainkokous päätti: Sley ja Kansanlähetys saavat neljä kuukautta aikaa korjata toimintaansa.
29.1.2024
Kristittyjen vainot
Pohjois-Korea pysyi vainoraportin kärkimaana, mutta kristityt ovat yhä ahtaammalla myös Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Vähintään vakavaa vainoa kokee noin 365 miljoonaa kristittyä.
29.1.2024
Leikkuri osui heikoimpiin
Päättäjiltä surullisia ratkaisuja, kommentoivat asiantuntijat hallituksen säästöjä kehitysyhteistyöstä.
24.1.2024
Intiön kappelin peruskorjaus alkaa
Intiön kappelin varsinainen korjaustyö alkaa 5. helmikuuta. Työmaan valmistelevia töitä, kuten aitauksia ja sosiaalitilojen perustamista aloitetaan jo aiemmin.
22.1.2024
Kirkon vaalien ehdokasgalleria avattiin
Valtakunnallisesti ehdokasmäärä on laskussa, mutta Oulun hiippakunnassa erityisesti maallikkoehdokkaiden määrä nousi reilusti.
19.1.2024
Kaksi haki Haukiputaan kirkkoherraksi
Haukiputaan seurakunnan kirkkoherran virka oli avoinna 18.1. saakka. Virkaa haki määräaikaan mennessä kaksi henkilöä.
17.1.2024
Oulun seurakuntayhtymä käynnistää kyselytunnit
Oulun seurakuntayhtymä on aloittamassa ensimmäisten seurakuntien joukossa luottamushenkilöille tarkoitetut kyselytunnit. "Hyvä uudistus, aion käyttää uutta mahdollisuutta hyväksi", kommentoi Lyly Rajala.
17.1.2024
Kuulevissa korvissa on kuuntelija tarjolla
Seurakuntien perhetoiminnanohjaajat haluavat olla perheiden avuksi silloin, kun arjen sujuvuus on koetuksella. Myös yhdessä iloitseminen on hyvä syy soittaa Kuulevat korvat -puhelinpalveluun.
15.1.2024
Maailmanlaaja tapahtuma lähestyy: miljoonat kristityt asettuvat viettämään rukousviikkoa
Juttu sisältää kolme henkilökohtaista kokemusta ekumeniasta eli siitä, kuinka kristityt etsivät tietä toistensa seuraan ja iloitsevat yhteisestä uskosta. Tammikuisella rukousviikolla kristillisissä kirkkokunnissa rukoillaan kirkkojen lähentymispyrkimysten ja ykseyden puolesta. Näin tapahtuu myös Oulussa.
8.1.2024
Huolellista ihmisten palvelua
Työ aluekeskusrekisterissä on näköalapaikka ihmiselämän käännekohtiin
6.1.2024
Diakonian ruokakomero Tuirassa
Pian vuoden käytössä ollut ruokakomero on suunnattu Tuiran seurakunnan diakoniatyön asiakkaille, joiden avuntarve on jatkuvaa.
5.1.2024
Päivän työ: Diakoniatyöntekijä Kati Kivekäs arvostaa kohtaamisia
Päivän työ -sarjassa seurakuntien työntekijät kertovat omasta työstään ja sen synnyttämistä ajatuksista. Kirjoitusvuorossa oleva diakoniatyöntekijä Kati Kivekäs iloitsee erityisestä yhteisöllisyyden tunteesta, joka yhdessä aterioinnissa syntyy.
28.12.2023
Kirkon jäsenyys on 64 prosentilla suomalaisista
Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen ennakkoarvion mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vuoden 2023 lopussa tulee olemaan noin 3 558 000.
26.12.2023
Martinniemen seurakuntakoti sulkee ovensa
Jäähyväisjumalanpalvelus Martinniemen seurakuntakodilla pidetään 14. tammikuuta.
20.12.2023
Kirkon keskusteluapu päivystää joulunakin
Kirkon keskusteluapu pitää pitää huolta siitä, ettei kenenkään tarvitse jouluna jäädä yksin hätänsä kanssa.
19.12.2023
Tikuista kirkkoja
Kauko Hiltusen pienoismalleissa on kirkkoväelle penkit ja alttari kynttilöineen. Kellot soivat kirkon tornissa.
18.12.2023
Jaakko Nuutila sai Jumalalta käskyn ryhtyä papiksi
Marraskuussa papiksi vihitty Jaakko Nuutila on töissä koko joulun ajan. Tiedossa messuja, hartauksia ja Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia. Nuutila odottaa kovasti myös jouluyön messua, jossa hän toimii liturgina.
16.12.2023
Mielikuvakysely Liminka
Limingassa toteutettu mielikuvakysely kertoo, että seurakunnan tulisi satsata muun muassa perheisiin ja nuoriin aikuisiin.
12.12.2023
Haukiputaan puuropäivästä on tullut supersuosittu, tänä jouluna kävijöitä lähes 900
Haukiputaan seurakuntakeskuksessa vietettiin viime viikolla kaiken kansan puuropäivää kinkkuvoileipineen. Yhteinen ruokahetki keräsi väkeä enemmän kuin tuvan täydeltä. Putaalla pohdittiin, selittääkö puuroaterian menestystä ihmisten kaipaus tulla yhteen aikana, jolloin maailmantilanne sotineen koettelee jopa mielen hyvinvointia.
11.12.2023
Kodit puhtaaksi yhteisvoimin
Siivoaminen on iloinen asia, kun sitä voi tehdä yhdessä ystäviensä kanssa. Kolme naista siivoaa vuoron perään toistensa kodit perinpohjaisesti.
7.12.2023
Kokouspostia marraskuulta 2023
7.12.2023
Tärkeä työ tarvitsee tukea
Kysely paljastaa: jaksavista vapaaehtoisista on miljardien eurojen hyöty yhteiskunnalle
1.12.2023
Limingan kirkkovaltuusto otti aikalisän
Partiotyönohjaajan viran lakkautus ja perhetoiminnan ohjaajan viran perustaminen palautettiin yksimielisesti valmisteluun.
30.11.2023
Tekoäly otettiin mukaan Hoosianna-hymnin tekoon
Jouluradiossa soi vuosittain uusi versio Hoosianna-hymnistä. Tänä vuonna versioita on peräti kaksi ja mukana on ollut tekoäly.
30.11.2023
Valtuusto nuijii ratkaisun rahanjakoon
Oulun yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu 5. joulukuuta. Esityslistalla on aiheita, joista kirkon sisällä on näkemyseroja.
29.11.2023
Rauhan Tervehdyksen syyskokouksen päätöksiä
Rauhan Tervehdyksen syyskokouksen edustajat kiittelivät vain hieman miinukselle menevän talousarvion lisäksi konkreettisia tavoitteita listannutta toimintasuunnitelmaa.
28.11.2023
Kirkkovuosi rytmittää kiivasta ajankulkua
Iki-ihana Hoosianna ja yhden kynttilän ensimmäinen adventti ovat vasta kirkkovuoden alkutahteja. Lisää kiinnostavia, jopa ihmismieltä ravistelevia pyhiä on tulossa., kirjoittaa toimittaja Riitta Hirvonen.
27.11.2023
Rauha rakentuu sanoista ja teoista
Metodistipastori Mayvor Wärn-Ranckenin mukaan kaikki ihmiset voivat halutessaan olla rauhantekijöitä.
25.11.2023
Kolumbian totuuskomission kokemuksista oppia rauhan rakentamiseen
Kirkkojen ja kirkollisten järjestöjen edustajia ympäri maailmaa kokoontui Bogotaan keskustelemaan rauhanrakentamisesta ja tutustumaan Kolumbian rauhanprosessiin ja luterilaisen kirkon rauhantyöhön.
24.11.2023
Kirkollinen päätöksenteko kiinnostaa yhä useampaa
Oulun hiippakunnassa erityisesti maallikkoehdokkaiden määrä nousi selkeästi niin hiippakuntavaltuuston jäsenten vaalissa kuin kirkolliskokousedustajien vaalissa.
24.11.2023
Itärajan "ei-kenenkään-maalla" palelevat ihmiset huolenaiheena
Kirkkohallitus: Suomen rajan on oltava turvallinen niin oman maan kansalaisille kuin maahan pyrkiville ulkomaalaisille.
23.11.2023
Käsityökauppa Silimukka aukesi jälleen
Oulun seurakuntien käsityökauppa Silimukka on jälleen avannut joulupuotinsa Oulun keskustassa Vanhan apteekin talossa osoitteessa Torikatu 7.
23.11.2023
Minun kirkkoni: Juan Castillo on kulttuurien tulkki
Helluntailaisuus on aina ollut mukana Juan Castillon elämässä. Oulun helluntaiseurakunnan pastorille eri kulttuurien välillä toimiminen on tärkeää.
21.11.2023
Oululaiskirkkojen lämpötilat keskusteluttavat
Kirkkojen ja seurakuntasalien viileydestä ovat antaneet palautetta niin seurakuntalaiset kuin työntekijät.
20.11.2023
Messuja eri tahdeilla
Hevimessu ja Iskelmämessu vetivät väkeä Oulun tuomiokirkkoon marraskuussa. Jumalanpalveluselämän asiantuntijoille tämä ei ole yllätys, sillä moni hakee messusta perinteistä jumalanpalvelusta rennompaa kokemusta.
20.11.2023
Turvattomuus lisääntyi diakoniassa
Palvelujen huono saatavuus lisää ihmisten aggressiivisuutta, kokenut diakoniatyöntekijä Heidi Karvonen sanoo.
14.11.2023
Karjasillan kirkkoa juhlitaan
Karjasillan kirkon 60-vuotisjuhlaa vietetään 19. marraskuuta.
Oululainen Sulo Lehto osallistui vuonna 1963 kirkon harjannostajaisiin ja aikoo olla paikalla kirkon 60-vuotisjuhlinnassakin.
13.11.2023
Kirkolliskokous nuiji päätöksiä, edustajat muistuttivat rukouksessaan siviilien suojelemisesta sodassa
Toimikautensa viimeiseen istuntoon kokoontunut kirkolliskokous päätti muun muassa uusista, ihmisläheisistä rukouksista, joita on tarkoitus käyttää kirkollisissa toimituksissa, kuten kastejuhlissa. Kirkolliskokousedustajat julkaisivat myös vetoomuksen Gazan rauhan puolesta: "Geneven sopimusta humanitäärisen oikeuden noudattamisesta ja siviilihenkilöiden suojelemisesta täytyy noudattaa. "
13.11.2023
Päättäjät kiperässä paikassa
Seurakunnat käsittelevät parhaillaan talousarvioita vuodelle 2024 ja päänvaivana ovat kiistanalaiset avustukset lähetysjärjestöille
12.11.2023
Hevimessu houkutti kirkkoon Oulussa
Oulussa pidetty Hevimessu keräsi yli 600 eri ikäistä kuulijaa tuomiokirkkoon. Seuraavan Hevimessun ajankohta on jo sovittu.
10.11.2023
Maallikoilta uusi lista kirkolliskokousvaaliin
Kirkolle valitaan uudet päättäjät helmikuussa 2024. Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleihin on syntymässä kokonaan uusi ehdokaslista Oulun hiippakunnassa.
7.11.2023
Oulun kirkkoihin aiempaa enemmän hautaan siunaamisia
Intiön kappelin peruskorjaus lisää hautauksia arkipäivinä.
7.11.2023
Tuiran kirkon sunnuntai-illan messut
Pastori Ulla Rissanen kertoo, että he ovat rukoilleet erityisesti nuorten aikuisten löytävän messuun.
6.11.2023
Pienillä teoilla suurta tavoitetta kohti
Oulun seurakunnat ponnistelevat ympäristön hyväksi uusimalla ympäristödiplominsa.
3.11.2023
Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä läheisiä
Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 4. marraskuuta. Edesmenneitä läheisiä muistetaan kirkoissa ja hautausmailla. Seurakuntien iltakirkoissa luetaan vuoden aikana kuolleiden nimet ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. Osa seurakunnista tarjoaa pyhäinpäivän hautausmaakävjöille mehua tai glögiä.
31.10.2023
Rukous ei maailmasta lopu
Piispat kirjoittivat kirjeen rukouksesta. Toimittaja Riitta Hirvonen luki Rukouksen kaipuu -kirjasen tekstejä miettien, mitä niistä ajattelevat ahkerat rukoilijat tai rukoilemisesta vieraantuneet.
31.10.2023
Hevimessu tuo jytinää rintalastaan Oulussa
Liki kolmentoista vuoden odotus on ohi, sillä Hevimessu järjestetään perjantaina 10. marraskuuta Oulun tuomiokirkossa.
30.10.2023
Lumijoen uurnalehto siunataan käyttöön
Tähän saakka lumijokisten vainajien uurnahautaus on tapahtunut arkkuhautapaikoille. Pyhäinpäivänä käyttöön siunataan uurnalehtoalue.
25.10.2023
Kaksi lähetysjärjestöä rikkoi lähetystyön perussopimusta – kuulemiset käynnistyvät
Kuulemisen lopputuloksena saattaa olla ratkaisu, että Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys menettävät asemansa kirkon lähetysjärjestönä.
24.10.2023
Intiön satavuotias Vanha kappeli
Hartauden ja hyvästien tyyssijan 100 vuoden ikää juhlitaan marraskuun kunakin torstaina puheen, musiikin ja tanssin keinoin.
23.10.2023
Prikkakeskuksen toiminta laajenee
Prikkakeskuksessa puhutaan yhteisöllisen ruoan puolesta. "Haluamme puhua yhdenvertaisesta ruoka-avusta", Prikka kiertoon -hankkeen projektipäällikkö Katja McQueen-Winberg sanoo.
20.10.2023
Kirkollisveroprosentti Oulussa pysynee ennallaan
Oulun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää, että kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan 1,30 prosentissa.
20.10.2023
Kirkkovaltuustot sanoivat ”Kyllä”
Seuraava vaihe Muhoksen, Utajärven ja Vaalan seurakuntien yhdistymisessä alkaa, kun tuomiokapituli nimeää selvittäjän. Selvittäjä laatii ehdotuksen siitä, kuinka seurakuntajaon muutos toteutetaan.
20.10.2023
Oulun tuomiokirkossa lähes 17 000 kävijää
Tiekirkkona toimineessa Oulun tuomiokirkossa oli kesällä 2023 kävijöitä ainakin 47 eri maasta.
18.10.2023
Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään rauha-teemalla
Ekumeeninen vastuuviikko haastaa kristittyjä miettimään, mitä yhteisiä keinoja meillä on rakentaa rauhaa.
14.10.2023
Rauhan Tervehdyksen kysely: Kolehdit herättävät voimakkaita tunteita
Somekyselyyn vastanneet kertovat, että kolehtikohteella on merkitystä heidän rahalahjoituksensa suuruuteen. Joskus kolehti jätetään myös kokonaan antamatta - mutta miksi? Syyt selviävät kyselyvastauksista.
11.10.2023
Kokouspostia numerossa 30/2023
Poimintoja seurakunta- ja kirkkoneuvostojen tekemistä päätöksistä ja esityksistä Oulusta, Limingasta ja Tyrnävältä elo-syyskuulta.
11.10.2023
Kyllä rukoukselle, ei viholliskuville
Lähetystyöntekijä Satu Haapanen palasi Israelista elokuun lopussa. Nyt hän seuraa järkyttyneenä Lähi-idän väkivaltaisia tapahtumia.
11.10.2023
Maaseutu tarvitsee rohkeita tekoja
Kirkon uudessa maaseutulinjauksessa tuodaan selkeästi esille, että maaseutuseurakunnilla on uudistumisen pakko.
10.10.2023
Vastaa: Onko kolehtikohteella merkitystä? Jätätkö eurosi antamatta jollekin kohteelle?
Kirkossa keskustellaan parhaillaan siitä, tulisiko jatkossakin kolehteja kerätä myös niille järjestöille, jotka eivät hyväksy naispappeutta. Vaikuttaako kolehdin saaja sinun tekemääsi lahjoituksen määrään?
9.10.2023
Kappelimessu svengaa kerran kuussa Maikkulassa
ChapelBandin rytmittämä Kappelimessu sopii erityisesti niille, jotka kokevat perinteisen kirkkomusiikin ja kirkonmenot itselleen vieraaksi.
5.10.2023
Elämänpuu-konsertissa pysähdytään olennaisen äärelle
Elämänpuu-kiertueella kuullaan uusia psalmien pohjalta tehtyjä lauluja. Perjantaina 6. lokakuuta konsertti kuullaan Oulujoen kirkossa.
5.10.2023
Liminka rakentaa uutta pappilan pihapiiriin
Limingan pappilan pihapiiriin rakennetaan uusi Kotikolo. Se nousee viime vuoden elokuussa palaneen vanhan kivinavetan paikalle.
4.10.2023
Protestoiville opiskelijoille on tarjolla sympatiaa kirkolta
Oppilaitospappi jakaa opiskelijoiden taloushuolet ja näkee hallituksen leikkausaikeissa epäloogisuutta.
29.9.2023
Tuleeko kolmesta seurakunnasta yksi?
Muhoksen, Utajärven ja Vaalan seurakunnissa mietitään parhaillaan, tuleeko kolmesta seurakunnasta yksi. Muhoslaiset voivat keskustella aloitteesta tiistaina 10. lokakuuta kello 18 iltakahveilla seurakuntatalolla.
29.9.2023
Vielä on esteitä poistettavaksi
Kirkossa yhdenvertaisuuden pitäisi olla itsestäänselvyys, sanoo kirkon saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija Katri Suhonen.
29.9.2023
Kirkon pitää olla kaikkien saavutettavissa
Mahdollisuus olla osallinen on ihmisoikeus, muistuttaa saavutettavuusajattelua esillä pitävä pyörätuolin käyttäjä.
27.9.2023
Kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys alkaa Karjasillalla
Karjasillan tulevaa kirkkoherraa pääsee äänestämään ennakkoon 2.-6. lokakuuta Karjasillalla, Kastellissa, Kaakkurissa tai Maikkulassa. Varsinainen vaalipäivä on 8. lokakuuta.
26.9.2023
Kempeleessä käydään kirkkoherranvaalit lokakuussa
Kempeleen seurakunnan seuraavan kirkkoherran nimi selviää 15. lokakuuta. Mikäli Kempeleen kirkkovaltuusto olisi saanut päättää, valinta olisi jo tehty.
20.9.2023
Pyhiinvaellus on ihmistä muuttava kokemus
Jyrki Hautaniemelle pyhiinvaellus on tilaisuus arjesta irtautumiseen ja Jumala-suhteen hoitamiseen. Rinkkaansa Hautaniemi pakkaa aina ikivanhan Raamattunsa.
18.9.2023
Kirkon yhteiskuntapäivät pureutuu maaseudun ja kaupunkien kohtalonyhteyteen
Tällä viikolla Joensuussa järjestettävien Kirkon yhteiskuntapäivien perjantain 22.9. ohjelmaa voi seurata myös YouTubessa. Keskustelussa ovat myös kirkon uudet maaseutulinjaukset.
15.9.2023
Maallikkoedustus vahvistui Tuiran seurakunnassa
Tuiran seurakuntaneuvostossa muutoksia: maallikosta tuli toinen puheenjohtaja kirkkoherran rinnalle.
15.9.2023
Intiön krematorio kunnossa
Tuhkausuuni on jälleen käytössä. Mahdollisesti jo joulukuussa alkava kappeliremontti tuo muutoksia. Siunaamisia aiempaa enemmän Oulun kirkoissa ja hautaukset arkipäivinä lisääntyvät.
15.9.2023
Muhoksella alkaa keskustelu uudesta seurakuntatalosta
Muhoksen seurakuntatalosta on löytynyt kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja. Rakennukseen jäävät toistaiseksi vielä taloustoimisto sekä pappien työhuoneet, mutta talosta luovutaan asteittain.
8.9.2023
Oulun tuomiokirkon kellarissa kuivataan vesivahinkoa
Pelastuslaitos hälytettiin perjantaiaamuna 8. syyskuuta pumppaamaan pois vettä tuomiokirkon kellarista.
6.9.2023
Tervetuloa yhteiseen pöytään
Oulun seurakuntien tarjoamia aamupaloja tai aterioita on tarjolla viikon jokaisena arkipäivänä eri puolilla Oulua. Katso linkistä kaikki kokoontumiset.
5.9.2023
Vakaumustahto auttaa ilmaisemaan oman vakaumuksen hoivapalveluissa
– Vakaumustahto on kuin hoitotahto, mutta vakaumuksen näkökulmasta. Se tarjoaa konkreettisen keinon ilmaista ja säilyttää oma vakaumus hoivapalveluissa, kertoo lomakkeen kehittänyt Tiina Kuopanportti.
5.9.2023
Minun kirkkoni: Cleon Alleynen usko on palvelemista
Uskonnonvapauslain 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esittelemme henkilöitä eri kirkkokunnista ja uskonnollisista yhteisöistä. Cleon Alleyne toimii nuorisopastorina Oulun vapaaseurakunnassa.
1.9.2023
Asbestipurku ja -siivous sulkee tuomiokirkon vajaaksi viikoksi
Tuomiokirkon lattian alta on löytynyt asbestipitoisia materiaaleja. Niiden poisto on alkanut perjantaina 1. syyskuuta. Myös kirkkosalin pinnoille tehdään asbestisiivous. Kirkko on tämän vuoksi jonkin aikaa pois käytöstä.
28.8.2023
Uudet kirkkotekstiilit Muhoksen kirkkoon
Muhoksen kirkko saa uudet kirkkotekstiilit. Ne suunnittelee ja valmistaa tekstiilisuunnittelija Marjaana Kojo-Eskola. Vihreän tekstiilisarjan tunnuskuvio on viinipuu, violetin sarjan orjantappura, punaisen sarjan palava pensas ja valkoisen sarjan voitonseppele.
25.8.2023
Oulussa etsitään keinoja nuorten väkivaltaisen käytöksen estämiseen
Piispa Jukka Keskitalon koolle kutsumassa paneelikeskustelussa puhutaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista Oulun seudulla. Kaikille avoin tilaisuus on myös katsottavissa Oulun hiippakunnan YouTube-kanavalla.
24.8.2023
Pauli Niemelä on vetänyt pois valituksensa hallinto-oikeudesta
Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtajan virkavalinta saanee lainvoiman jo lähiaikoina, sillä Pauli Niemelä on vetänyt pois hallinto-oikeuteen tekemänsä valituksen päätöksestä.
23.8.2023
Kirkon viesti rasismikeskusteluun: ihmisarvon toteutuminen vaatii jatkuvaa työtä
Hallituksella on valmisteilla tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Valmistelutyöryhmä on kuullut sitä varten lähes sataa tahoa, myös evankelis-luterilaista kirkkoa.
21.8.2023
Ranualla käydään keskustelua maailman tulevaisuudesta
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlia vietetään 25.–27. elokuuta Ranualla. Piispa keskustelee juhlilla poliitikon, lähetystyöntekijän ja kenttäpiispan kanssa toivosta ja luottamuksesta.
21.8.2023
Toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala korostaa lähetystyön muutosta
”Kirkon tehtävää toteuttavat paikalliset vapaaehtoiset ja työntekijät maailmalla. Tämän kehityskulun myötä Lähetysseura on muuttunut ja muuttuu”, sanoi uusi toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala vuosikokouksessa.
14.8.2023
Ilmaiset ruokailut jatkuvat seurakunnissa elokuussa
Ilmaisia tai hyvin huokean hintaisia diakonian aterioita järjestetään koko maassa suurimmissa kaupunkiseurakunnissa vakituisesti. Oulussa kesätauko ruokailuissa päättyy elokuussa.
14.8.2023
Hiippakunnallinen lähetysjuhla kokoaa mission, musiikin ja keskusteluiden ääreen Ranualle
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlia vietetään 25.–27. elokuuta Ranualla. Vuosittain järjestettävät lähetysjuhlat tarjoavat kansainvälisiä vieraita, lähetystyöntekijöiden puheenvuoroja sekä värikästä musiikkia. Tämän vuoden juhlien teema on Silmiesi alla.
3.8.2023
Siunausta koulun alkuun
Kouluun lähtevien siunaamistilaisuudessa toivotaan yhdessä hyvää alkavalle koulutaipaleelle, sanoo Karjasillan seurakunnan vs. seurakuntapastori Sanna Nygård.
3.8.2023
Nuorten ilo ja haikeus
Tyrnäväläisnuoret suosittelevat riparia leirin jälkeenkin. Heinäkuisena sunnuntaina jälleen monen nuoren rippikoulumatka päättyi konfirmaatioon Tyrnävän kirkossa. Meea, Unni ja Cristo kertoivat ajatuksiaan heti konfirmaation jälkeen.
2.8.2023
Muhokselle rakennetaan enemmän tilaa vainajien kylmäsäilytykseen
Muhoksen kirkon pihapiiriin aletaan elokuussa rakentaa uutta vainajien kylmäsäilytystilaa. Uusi rakennus nousee 1980-luvulla rakennetun wc-tilan paikalle.
1.8.2023
Omannäköiseen messuun turvallisin mielin
Oulussa vietetään sateenkaarimessua torstaina 3. elokuuta. Messuun toivotetaan kaikki tervetulleiksi sellaisena kuin on.
26.7.2023
Oulun seurakuntayhtymän johtajavalinta etenee oikeuteen
Uusi yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi aloittaa tehtävässään virkaa tekevänä Pauli Niemelän hallinto-oikeudelle tekemän valituksen vuoksi.
21.7.2023
Kohdataan toisemme veden äärellä
Oulun seurakuntien suosittu Holy Water Bar -vesibaari on riemastuttanut Qstockissa jo usean vuoden ajan. Kirkko haluaa olla mukana ihmisten riemussa ja Pyhä vesi -teemalla on monta merkitystä.
20.7.2023
Leirillä on nukuttavakin
Parasta riparilla on vapaa-aika ja isosten järjestämät iltaohjelmat. Myös levon tarve korostuu.
19.7.2023
Oulun yhtymäjohtajan valinnasta tehtiin valitus hallinto-oikeudelle
Tehtävään valittu Aarne Kiviniemi aloittaa vt. yhtymäjohtajana elokuun alussa. Yhteinen kirkkoneuvosto valmistelee seurakuntayhtymän lausunnon valituksesta hallinto-oikeudelle elokuun aikana.
19.7.2023
Puheenvuoro: Pölyjen pölläytys ei ole vaarallista
"Jos kirkko haluaisi aidosti olla heikomman puolella, esimerkiksi tasa-arvoista avioliittoa ei tarvitsisi miettiä, vaan papit saisivat vihkiä sateenkaaripareja ilman pelkoa siitä, että siitä syntyisi valituksia tai maalitusta", pohtii Minna Laamanen.
14.7.2023
Enemmän monimuotoisuutta, vähemmän nurmikenttää
Lumijoen kirkkopuistoon tulee luonnonkukkia, omenapuita sekä hiljentymispaikka. Kukansiemenet kylvettiin jo kesäkuussa, puistossa mutkittelevat polut valmistuivat vastikään ja alttari tulee paikalleen viimeistään elokuisiin Lumijoki-päiviin mennessä.
7.7.2023
Helsingin hulinasta kotiin kesäksi töihin
Micaela Järvenpää haluaa olla turvallinen aikuinen lapsille ja nuorille. Pitkään jatkunut isosharrastus selkiytti, että työ kirkon ja ihmisten parissa on mahdollista. Järvenpää asustaa nykyään Helsingissä, mutta kotiseurakunta löytyy Kiimingistä.
5.7.2023
"On virkistävää tehdä työtä kesällä vähän eri syklissä"
Haukiputaan diakoniatyöntekijä Sari Lukka teki kesäisenä työpäivänä muun muassa järjestelyjä venekirkkoa varten ja oli odotettu vieras ikäihmisen luona.
3.7.2023
Entistä läheisempi seurakunta
Kaupunkiseurakuntia pidetään kyselyn mukaan entistä läheisempinä, rohkeampina ja kokeilunhaluisempina.
2.7.2023
Suviseuroille Kauhavalla osallistui runsaat 86 000 seuravierasta
Suviseurojen vierasmäärä yllätti järjestäjät. Ohjelmaa oli kaikenikäisille ja seurakentällä viihdyttiinkin pitkälle iltaan saakka.
30.6.2023
Kauhavan lentokenttä täyttyi Suviseurojen ohjelmasta
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vuoden suurin juhla tuo Etelä-Pohjanmaalle kymmeniä tuhansia kävijöitä. Juhlia vietetään 30.6.–3.7.
30.6.2023
Arkkipiispan talossa -podcast raivaa tilaa arvokeskustelulle
Arkkipiispa Tapio Luoman luotsaamassa podcast-sarjassa käydään keskusteluja muun muassa artistin paineista, rahan vallasta ja vanhusten asemasta.
30.6.2023
Kirkon keskusteluapu kuuntelee juttukaveria tarvitsevaa
Kirkon keskusteluvun vapaaehtoiset ovat tavoitettavissa tänäkin vuonna koko kesän. Voit soittaa, chatata, kirjoittaa nettipäivystäjille tai lähettää kirjepostia.
28.6.2023
Kutsumustyöhön etelästä pohjoiseen
Vihdistä muuttanut Taija Valtonen aloittaa uudessa työssään pappina Limingan seurakunnassa hyvillä mielin.
22.6.2023
Kolumni: Mitä asiaa Johanneksella on viestijöille?
"Kun Johannes Kastaja kastoi ihmisiä, hän kommunikoi suoraan heidän kanssaan. Hänen viestinsä kuului toisinaan yhdelle ihmiselle kerrallaan, toisinaan hän julisti Jumalan sanaa suurille ihmisjoukoille. Nämä molemmat viestintätavat ovat edelleen voimissaan", muistuttaa Harriet Urponen.
22.6.2023
Luomakunta on kristitylle pyhä
Luonnossa hiljentyminen on syvällä meissä suomalaisissa, sanoo pappi, ekoteologi ja kirjailija Pauliina Kainulainen. Monissa tutuissa elementeissä – vaikkapa mustikanpoiminnassa, saunomisessa tai nuotiolla istumisessa – on mukana hengellinen syvyysulottuvuus. Sitä Kainulainen sanoittaa uudessa kirjassaan Metsämaja – luontomietiskelyjä maan kielellä.
19.6.2023
Työn kuormittavuus kasvoi, työssä uupuminen ja kyynisyys lisääntyivät
Pappien ja kanttorien työn kuormittavuus lisääntyi korona-aikana. Myös pappien ja kanttorien kokemus seurakuntatyön tärkeydestä heikkeni
9.6.2023
Angolasta palannut Teija Lievonen on kesällä tien päällä pohjoisessa
Lähetystyöntekijä Teija Lievonen lähtee kesällä tien päälle ja vierailee työtään tukevissa seurakunnissa pohjoisessa Suomessa. Laitasaaren rukoushuoneella Muhoksella Teijan voi tavata 19. kesäkuuta.
8.6.2023
Kenttäpiispa Pekka Asikainen siunataan virkaansa
Uusi kenttäpiispa Pekka Asikainen siunataan virkaansa Helsingin tuomiokirkossa torstaina 15. kesäkuuta kello 18. Tilaisuutta voi seurata striimattuna Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanavalta.
5.6.2023
Kymmenen uutta pappia Oulun hiippakuntaan
Piispa Jukka Keskitalo vihkii Oulun tuomiokirkossa sunnuntaina 11.6. kello 10 alkavassa messussa kymmenen uutta pappia Oulun hiippakuntaan. Pappisvihkimysmessu on kaikille avoin tilaisuus.
1.6.2023
Aarne Kiviniemeä esitetään Oulun seurakuntayhtymän johtajaksi
Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen (11–6.) Yhteinen kirkkovaltuusto tekee yhtymäjohtajasta päätöksen kokouksessaan 13. kesäkuuta.
28.5.2023
Hallinto-oikeus ei puutu seurakunnan tilojen avaamiseen kaikille vihkipareille
Tuiran seurakunnan kirkkotilojen avaamista kaikille vihkipareille koskenut valitus jätettiin tutkimatta hallinto-oikeudessa.
– Seurakuntaneuvoston päätös koski tilojen käyttöä, ei kirkon avioliittokäsitystä sinänsä. Siitä päättää kirkolliskokous, kirkkoherra Niilo Pesonen toteaa.
23.5.2023
Medialähetysjärjestö Sansalla on juhlavuosi
Medialähetysjärjestö Sansa perustettiin 50 vuotta sitten viemään Jumalan sanaa suljettuihin maihin. Nykypäivän lähetystyötä tehdään esimerkiksi chatissa, älypuhelinsovelluksella tai podcasteilla.
22.5.2023
Itselle räätälöity rippikoulu
Rippikoulumahdollisuudet ovat laajentuneet ja kehittyneet leirimallista, jotta kaikki riparille haluavat saisivat hyvän rippikoulukokemuksen.
20.5.2023
Hengelliset kesäjuhlat kutsuvat
Tämän kesän ensimmäiset hengelliset kesäjuhlat pidetään 9.–11. kesäkuuta Tampereella ja Hyvinkäällä, viimeiset 25.–27. elokuuta Kauniaisissa.
19.5.2023
Pääkirjoitus: Suomi koki tappion kahdella areenalla
Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja Elsi Salovaara pohtii pääkirjoituksessaan kirkolliskokouksen ja Euroviisujen äänestystuloksia.
17.5.2023
Miksi helatorstaita vietetään?
Helatorstaion pääsiäisaikaan kuuluva kirkkovuoden juhlapäivä. Silloin muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista. Helatorstai on tänä vuonna 18. toukokuuta.
15.5.2023
Kirkolliskokous ei muuttanut avioliittoon vihkimisen ehtoja
Kirkolliskokous käsitteli muun muassa avioliittoon vihkimiseen, kummiuteen ja seurakuntavaalien toimittamiseen liittyviä asioita kevätistunnossaan Turussa.
11.5.2023
Nuoret visioivat kirkon tulevaisuutta Tampereella
Tyrnävän seurakunnassa isosina toimivat Heini Kärsämä ja Tiia Haapala osallistuivat nuorten tulevaisuusseminaariin. Tampereella.
Nuorten tulevaisuusseminaari on tapahtuma, jossa nuoret keskustelevat ajankohtaisista teemoista kirkossa sekä siitä, millaisessa kirkossa haluavat toimia myös tulevaisuudessa. Mukana oli myös kirkollisia päättäjiä.
11.5.2023
Kirkolliskokous kannustaa siunauksen signaalien keruuseen
Kirkolliskokous kannustaa seurakuntia ja hiippakuntia hyödyntämään Siunauksen signaalit -tulevaisuusselonteon signaalihuonemetodia toiminnan kehittämisessä.
10.5.2023
Pääkirjoitus: Lisää hyviä keskusteluja, kiitos
Kirkkojen ovet kannattaa avata yhä isommin auki tällaisille kohtaamisille, kirjoittaa Riitta Hirvonen Oulunsalossa pidetystä paneelikeskustelusta, jossa keskusteltiin erilaisista vakaumuksista.
9.5.2023
Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi, avioerot vähenivät
Vuonna 2022 solmittiin 21 942 avioliittoa, toiseksi vähiten sataan vuoteen. Eroon päättyi 11 370 avioliittoa; avioerojen määrä vuodessa on viimeksi ollut yhtä pieni yli 30 vuotta sitten.
28.4.2023
Oulunsalossa puhutaan vakaumuksesta ja suvaitsevaisuudesta
Millaisia haasteita vakaumusten erilaisuus tuo tullessaan ja mitä suvaitsevaisuus oikeastaan tarkoittaa. Muun muasa näistä aiheista keskustellaan keskiviikkona 3. toukokuuta Oulunsalossa.
27.4.2023
Päivän työ: Olipa rikas päivä!
Lumijoen kanttori Emilia Soranta sai hyvän mielen, kun kirkko täyttyi: konsertti tavoitti ja palveli. Ilonlähde hänelle ovat myös työkaverit, joiden kanssa rinta rinnan luovitaan tilanteesta toiseen.
27.4.2023
Pappi voi jatkossa valita virkapukunsa vapaammin
Uusi virkapukuohje antaa papeille vapaammat kädet valita itselleen luontevin virka-asu.
26.4.2023
Kokouspostia: Oulun seurakunnat hakevat uutta yhtymäjohtajaa
Ohessa päätöksiä Oulun yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston sekä Tyrnävän kirkkoneuvoston ja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin kokouksista.
18.4.2023
Kaste kiinnostaa taas
– Rituaalit ja pysyvyys tuovat turvallisuuden tunnetta ja rauhaa epävarmuuden keskelle. Ehkä tästä syystä kaste voi tuntua turvalliselta jutulta, mietti Joonas Vapaavuori, joka saattaa kastaa kaksikin lasta viikossa.
18.4.2023
Kirkkoherra Petri Satomaa yhtymäjohtajan sijaiseksi
Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra Petri Satomaa nimitettiin yhtymäjohtajan sijaiseksi Oulun seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa. Uuden yhtymäjohtajan haku alkaa tällä viikolla.
14.4.2023
Yhtymäjohtaja Pekka Asikainen valittiin kenttäpiispaksi
Pekka Asikainen aloittaa Puolustusvoimien palveluksessa kesäkuun alussa. Kenttäpiispuus on viiden vuoden määräaikainen virka. Oulun seurakuntayhtymään etsitään nyt uutta yhtymäjohtajaa.
8.4.2023
Piispan pääsiäistervehdys: Ylösnousemus tuo ilon
"Ahdistuksen aikanakin kristillisen kirkon viesti on silti selvä. Se kuuluu: Iloitkaa! Evankeliumi valaa meihin uskoa, että ahdistuksella on rajansa. Uusi elämä Jeesuksessa Kristuksessa voittaa lopulta ahdistukset", muistuttaa piispa Jukka Keskitalo.
6.4.2023
Pääsiäisyön messut vievät hämärästä valoon
Pääsiäisyön messuun pääsee tunnelmoimaan Oulussa Karjasillan, Haukiputaan ja Pyhän Tuomaan kirkoissa sekä tuomiokirkossa lauantaina 8.4. kello 23. Messuun kokoonnutaan myös Limingassa, jossa messu alkaa jo kello 22.
6.4.2023
Pääsiäisen trilogia tuo toivon
Pääsiäisen kertomus tuo esiin sen, mistä kristinuskossa on kyse. Matka kiirastorstain illasta pääsiäispäivän iltaan on suuri kertomus kärsimyksestä iloon.
6.4.2023
Pääsiäisen kertomukseen liittyy monenlaisia tunteita
Mikä pääsiäiseen liittyvä raamatunkohta, virren sanoitus, runo tai muu teksti on mielestäsi puhuttelevin? Tässä jutussa kaksitoista seurakunnan työntekijää kertoo oman valintansa.
3.4.2023
Aikuisrippikoulu avasi uuden näkökulman kristinuskoon
Aikuisrippikouluun osallistutaan monista eri syistä. Yli kuusikymppinen Ritva sai inspiraation omalta lapsenlapseltaan.
31.3.2023
Palmusunnuntaista piinaviikon kautta pääsiäisen riemuun
Palmusunnuntai on tänä vuonna 2. huhtikuuta. Palmusunnuntai aloittaa niin kutsutun hiljaisen viikon, jota kutsutaan myös nimellä piinaviikko. Tällä pääsiäistä edeltävällä viikolla muistellaan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita.
31.3.2023
Pääsiäiseen liittyy paljon symboliikkaa
Tutut pääsiäiskoristeet ovat uuden elämän, kuoleman voittamisen ja ylösnousemuksen vertauskuvia.
27.3.2023
Kirkon ruotsinkielinen työ ulottuu Ouluun saakka
Sofia seurakuntakeskuksessa järjestettävä ruotsinkielinen pääsiäishartaus tarjoaa mahdollisuuden kuulla kirkon sanomaa ruotsin kielellä.
23.3.2023
"Kirkon pitää pystyä sanoittamaan, mitä hyvää se pystyy tuottamaan"
Kirkolla voi olla tulevaisuudessa merkittävä rooli sosiaalisesti oikeudenmukaisen, vastuullisen ja kestävän elämänmuodon edelläkävijänä, uskoo Liisa Björklund.
23.3.2023
Kirkko ja Luontoliitto selvittävät yhteistyössä metsien luontoarvoja
Kirkko ja Luontoliitto alkavat selvittää seurakuntametsien luontoarvoja vapaaehtoisin kartoituksin, joita tehdään toukokuusta lokakuulle. Kartoitusten tulosten toivotaan edistävän metsien suojelua.
21.3.2023
Pääkirjoitus: Kirkko ei ole samanmielisten yhteisö
"Kirkon kynnys on matala ja erilaisten hengellisten, jopa poliittisten, virtausten annetaan vaikuttaa rinnakkain kirkossamme", muistuttaa Niilo Pesonen.
21.3.2023
Hiuskassa ja tuomiokirkossa tunnelmoidaan kynttilänvalossa Earth Hour -ilmastotempauksessa
Oulun ev.-lut. seurakunnat osallistuvat Earth Hour -tempaukseen lauantaina 25. maaliskuuta, jolloin on mahdollista kokea myös messu kyntilänvalossa.
15.3.2023
Uudenlainen iltamessu kutsuu Kastellin kirkkoon
Kerran kuussa järjestettävä iltamessu kutsuu Kastellin kirkkoon lauantai-iltaisin. Seuraava messu on 18. maaliskuuta. – Tällä messulla on vapaaehtoisten kasvot, toteaa kappalainen Maija Hyvönen.
15.3.2023
Rohkeaa asennetta toiminnan kehittämiseen
Muhoksen seurakunnan uusi strategia on nimeltään Rohkeasti vuoteen 2026. Huomiota kiinnitetään työikäisille tarjolla olevan toiminnan ja vapaaehtoistyön kehittämiseen.
10.3.2023
Yhteistä pappeutta 35 vuotta
Suomen evankelisluterilainen kirkko vihki papiksi ensimmäiset naiset 6. maaliskuuta 1988. Merkkipaalua juhlistettiin päivälleen 35 vuotta myöhemmin Oulun tuomiokirkossa.
28.2.2023
Intiön kappelin peruskorjaus voi alkaa jo joulukuussa
– Alustavien suunnitelmien mukaan työt käynnistyvät joulukuussa 2023 ja kappeli on valmis käyttöön otettavaksi syyskuussa 2025, Oulun seurakuntien kiinteistöjohtaja Pekka Syrjäpalo sanoo.
27.2.2023
Kirkko kutsui puoluejohtajat arvokeskusteluun
Tiistaina 28. helmikuuta eduskuntapuolueiden edustajat keskustelevat tunnin ajan arvoista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kutsumina. Helsingin tuomiokirkossa pidettävää tilaisuutta voi seurata etänä kirkon YouTube-kanavalta.
26.2.2023
Yhteistä pappeutta juhlistetaan Oulussa
Ensimmäiset naiset vihittiin papiksi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa 35 vuotta sitten. Oulussa merkkivuotta juhlistetaan 6. maaliskuuta.
24.2.2023
Tuhkaukseen pääsy nopeutuu Oulussa
Tuhkaukseen pääsy nopeutuu Oulussa kevään mittaan, sillä Lapin alueen vainajat tuhkataan jatkossa pääsääntöisesti Rovaniemellä.
23.2.2023
Elämästä ja kuolemasta -podcastissa tutustutaan kirkon alojen ammattilaisiin
Oulun seurakuntayhtymän tuottamassa podcast-sarjassa kuullaan työntekijöiden tarinoita ja vastataan kysymyksiin, joita moni voi miettiä, mutta harva pääsee kysymään.
22.2.2023
Kolumni: Paastoaminen on keskittymistä siihen, mikä on tärkeää
Petra Uusimaa on tutkinut paastoa ja myös paastonnut itse. Tänä vuonna hän vähentää sosiaalisen median käyttönsä minimiin. - Ajatuksettoman selailun sijaan aion viettää aikaani keskittyen rukoukseen ja lukemiseen.
20.2.2023
Paasto raivaa tilaa hengellisyydelle
Luterilaisille paasto ei ole päämäärä vaan väline, joka auttaa keskittymään olennaiseen. Luterilaiseen perinteeseen kuuluva paasto ei niinkään tarkoita ruoasta pidättäytymistä vaan pyrkimystä yksinkertaiseen elämäntyyliin. Pidättäytymällä esimerkiksi joistakin etuoikeuksista tai nautinnoista raivataan tilaa hengellisyydelle.
17.2.2023
Kirkonkelloja soitetaan Ukrainan tueksi 24. helmikuuta
Aloite kirkonkellojen soittamiseen sodan syttymisen vuosipäivänä tuli evankelisluterilaisen kirkon piispoilta. Useissa seurakunnissa kirkkoon pääsee myös rukoilemaan kello 12 alkavan kellojensoiton aikana.
16.2.2023
Uskontolukutaidon vahvistaminen halutaan hallitusohjelmaan
Kirkko esittää eduskuntavaalien jälkeen tehtävään uuteen hallitusohjelmaan tavoitteita, jotka rakentaisivat ihmisten arkeen turvaa, toivoa ja luottamusta. Piispa Jukka Keskitalon mukaan seuraavan hallituksen ohjelmaan tulisi saada kirjaus ainakin uskonnonlukutaidon tärkeyttä korostava kirjaus.
15.2.2023
Pääsiäisen paastoaika alkaa tuhkakeskiviikosta
Laskiaissunnuntain jälkeinen keskiviikko 22. helmikuuta on tuhkakeskiviikko. Silloin alkaa paastonaika, joka kestää pääsiäissunnuntaihin saakka.
14.2.2023
Karjasillan nuorten rippikoulumessu nähdään televisiossa
YLE taltioi nuorten rippikoulumessun Karjasillan kirkossa helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina ja messu nähdään televisiossa 19. helmikuuta. Messussa kuullaan nuoria laulajia ja soittajia.
13.2.2023
Veijo Koivula vie ihmisiä Jeesuksen jalanjäljille
Ryhmä- ja seurakuntamatkat ovat tulleet Oulun aluerekisterikeskuksen johtajalle Veijo Koivulalle tutuksi vuosien varrella. Tämän vuoden marraskuulle suunniteltu Israelin pyhiinvaellusmatka on hänelle kuudes laatuaan.
12.2.2023
Limingan seurakunta etsii suuntaa kyselyllä
Liminkalaisilla on mahdollisuus kertoa helmikuun loppuun saakka, millainen näkemys heillä on kotiseurakunnastaan ja millaista toimintaa he toivovat.
7.2.2023
Yhteisvastuukeräyksen kautta voit auttaa myös Syyrian maanjäristyksen uhreja
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, josta menee apua myös Syyriaan. Uhrien auttamiseen on välittömästi myönnetty 200 000 euroa.
7.2.2023
Millenniaalien kirkko on moniarvoinen ja moniääninen
Millainen olisi se kirkko, jossa millenniaalikin haluaisi olla osallisena? Muun muassa tähän haetaan vastauksia evankelis-luterilaisen kirkon selvityshankkeessa sekä hankkeeseen liittyvässä julkaisussa.
4.2.2023
Yhteisvastuukeräyksellä varoja katusovitteluun ja nuorten konfliktien ratkomiseen
Tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen tuotosta noin 20 prosenttia osoitetaan Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen.
3.2.2023
Presidentti Niinistö avaa Yhteisvastuukeräyksen sunnuntaina
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avaa vuoden 2023 Yhteisvastuukampanjan Yle TV1:ssä. sunnuntaina 5. helmikuuta. Keräyksen avajaisjumalanpalvelus televisioidaan tänä vuonna Oulusta. Lähetys Karjasillan kirkosta alkaa Yle TV 1:llä sunnuntaina kello 10.
3.2.2023
KUA:n Kenian maajohtaja osallistuu Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelukseen Oulussa
Kirkon Ulkomaanavun Kenian maatoimiston ohjelmapäällikkö Alexon Mwasi osallistuu Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelukseen Karjasillan kirkossa sunnuntaina 5. helmikuuta. Keräystuotolla tuetaan tuetaan koulunsa kesken jättäneiden nuorten kouluun paluuta ja koulussa pysymistä Keniassa.
2.2.2023
Piispa julisti rahanarvoisen Yhteisvastuu-kilpailun seurakunnille
Prosentuaalisesti eniten keräystuottoaan kasvattava Oulun hiippakunnan seurakunta saa 3000 euroa diakoniatyöhön. Piispa Jukka Keskitalo toivoo, että kilpailu kannustaa seurakuntia hyvään keräystulokseen.
31.1.2023
Hauta-arkun nikkaroiminen läheiselle oli ekoteko ja luonnollinen tehtävä
Juha Valppu ja Maija Mattiina Pihlaja ryhtyivät molemmat rakentamaan isilleen arkkuja näiden kuoltua. Kumpikaan ei ollut suunnitellut sitä ennakkoon, mutta se tuntui oikealta.
30.1.2023
Vapaaehtoisuus lisää sosiaalisia kontakteja
Suomen laajimpaan vapaaehtoisten kyselyyn vastasi lähes tuhat ihmistä. Toiminnan koettiin antavan merkityksellisyyden tunnetta omaan elämään. Vapaaehtoiset toivat kuitenkin esiin myös työn kuormittavuuden.
27.1.2023
Kauneimmat Joululaulut -äänestyksen voitti yllätyssuosikki
Yli 25 000 suomalaista äänesti kauneinta joululaulua, ja äänestyksen kärkeen kiilasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Taivas sylissäni -kappale.
24.1.2023
Yhteisvastuukeräyksen avajaismessu televisioidaan Karjasillan kirkosta
Yhteisvastuukeräys käynnistyy helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tänä vuonna varoja kerätään nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.
23.1.2023
Seminaari aloittaa 100-vuotiaan uskonnonvapauslain juhlavuoden
Suomalainen uskonnonvapauslaki täyttää tänä vuonna sata vuotta. Juhlavuosi avataan seminaarilla 26.1. kello 12–14 Eduskunnan pikkuparlamentista. Kaikille avointa ja maksutonta seminaariia voi seurata myös verkossa.
23.1.2023
Tanssilla ja kristinuskolla on rikas, yhteinen historia
Keskiajan Euroopassa tanssi kuului niin kansalle, munkeille, nunnille kuin papeille. Kolonialismin myötä asenne tanssiin ja kehollisuuteen kuitenkin muuttui.
19.1.2023
Piispa Kaisamari Hintikka vie kiven Itämerestä paavi Fransiscukselle
Paaville annetaan lahjaksi pala Itämerta. – Sovinto luonnon kanssa edellyttää yksittäisiltä ihmisiltä ja yhteisöiltä, myös kirkolta, kohtuullisuutta ja nykyistä kestävämpää elämäntapaa, toteaa piispa Kaisamari Hintikka.
18.1.2023
Vaikuttavin saarnastuoli on media
Asioita kyseenalaistava keskustelu olisi kirkon etu, sanoo Julkisen sanan neuvostossakin vaikuttanut kirkkoherra Tuomo Törmänen.
18.1.2023
Kirkollinen kulttuuriperintö kuuluu kaikille
Kirkon kulttuuriperintöstrategian mukaan Suomen seurakuntien täytyy luetteloida ja inventoida esineistönsä vuoteen 2024 mennessä. Oulussa homma on jo hyvässä vauhdissa.
18.1.2023
Tieto luo pohjan kaikelle toiminnalle
Kirkolliskokous edellytti jo vuonna 1998, että kaikkien seurakuntien tulee suorittaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden esineiden inventointi.
16.1.2023
Oulussa vastaanottokeskus on valmis keskusteluun
Huoli uskonnonvapauden toteutumisesta vastaanottokeskuksissa synnytti kirkkojen johtajien vetoomuksen. Kansainvälisen työn pastorin Árpád Kovácsin mukaan hengellinen työ vastaanottokeskusten asukkaiden parissa on herkästi ongelmallista.
15.1.2023
Tammikuussa liitytään taas rukousketjuun maapallon ympäri
"Tehkää hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta" on kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon tämänvuotinen teema.
11.1.2023
Haaveena Jerusalem
Suomen Lähetysseuran järjestämä Lähde liikkeelle -koulutus tarjoaa mahdollisuuden tehdä lähetystyötä Suomessa tai ulkomailla.
9.1.2023
Kirkkoa tarvitaan nyt enemmän kuin pitkään aikaan
Parasta mitä tulevaisuusselonteon pohjalta kirkossa voi tapahtua on se, että kirkko jatkaa ihmisten kuuntelemista. Siten seurakunnat voivat elää lähempänä ihmisten arkea ja kirkko voi vastata ihmisille sanomallaan armosta, lähimmäisenrakkaudesta ja rakastavasta Jumalasta, sanoo kirkon tulevaisuusvaliokunnan jäsen Tuula Okkonen.
9.1.2023
Kirkonvartijan tehtävä tuomiokirkossa osoittautui suosituksi
Kun Oulun tuomiokirkkoon etsittiin loppuvuodesta vapaaehtoisia kirkonvartijoita, lähes 70 ilmoittautui. Termi kirkonvartija on herättänyt keskustelua.
4.1.2023
Loppiaisena kirkossa pääsee vielä laulamaan joululauluja
Joulun pyhiin kuuluvaa loppiaista 6. tammikuuta vietetään jumalanpalvelusten ja joululaulujen merkeissä.
31.12.2022
Uuttavuotta otetaan vastaan hartauksissa ja messuissa
Uudenvuodenaattona ja uudenvuodenpäivänä muistutetaan messuissa erityisesti siitä, että Jumala antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudelleen.
27.12.2022
Oulun tuomiokirkkoon etsitään kirkonvartijoita
Toiveena on, että vapaaehtoisten avulla Oulun tuomiokirkkoa voitaisiin pitää avoinna mahdollisimman paljon jo alkuvuodesta alkaen. Vastaavanlaista toimintaa on esimerkiksi Kuopiossa.
23.12.2022
Piispan joulutervehdys: Levottomanakin aikana tulee joulu
"Elämä on nytkin, armon vuonna 2022, haurasta. Euroopassa on käynnistynyt laajamittainen sota, joka luo uhkakuvia koko maailman ylle. Vapahtaja Jeesus tuo rauhan sydämeen rauhattoman maailman keskellä", muistuttaa piispa Jukka Keskitalo.
22.12.2022
Anna-Mari Kaskiselle Kirkon kulttuuripalkinto 2022
Palkintoperusteissa kiitetään Anna-Mari Kaskisen kirjallista tuotantoa, joka on kristillisen kulttuurin alueella poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen.
22.12.2022
Ylpeä ja onnellinen Kauneimmat joululaulut -konsertin kapellimestari
Monista viihdeohjelmistakin tuttu Esa Nieminen nähdään kapellimestarina Yle TV1:n Kauneimmat joululaulut -juhlakonsertissa. - Se on minulle kunniatehtävä, Nieminen sanoo.
21.12.2022
Joulun ajan kirkonmenot kuulee tai näkee kotoakin
Mikäli joulun aikaan ei pääse kirkkoon, Oulun ja lähikuntien sanajumalanpalveluksia ja messuja voi seurata myös kotoa radion, tietokoneen tai älylaitteen välityksellä.
14.12.2022
Joululaulut saavat kaverikseen jousiorkesterin
Oulun konservatorion DaCapo -jousiorkesteri säestää Kauneimpia joululauluja Karjasillan kirkossa tulevana lauantaina.
8.12.2022
Saamenkieliset joululaulut soivat kaikilla kolmella saamenkielellä
Saamenkielisiä Kauneimpia joululauluja kokoonnutaan laulamaan Oulun tuomiokirkkoon 15. joulukuuta. Mukana on myös yksi uusi joululaulu.
7.12.2022
Lucianpäivänä tuomiokirkossa lauletaan ruotsiksi
Lucianpäivää vietetään 13. joulukuuta. Oulussa Lucian kruunauksen jälkeen vietetään ruotsalaisen koulun kaikille avointa joulujuhlaa Oulun tuomiokirkossa.
7.12.2022
Kauneimmat joululaulut goes Runoilta
Sanataidetta ja joululauluja yhdistävä tapahtuma kunnioittaa edesmenneen ja pidetyn kulttuuripapin elämäntyötä.
28.11.2022
Rauha-kirkkojuhla Oulun tuomiokirkossa marraskuun viimeisenä päivänä
Puolustusvoimien vuosittaisessa kirkkojuhlassa tehdään näkyväksi kirkon ja Puolustusvoimien yhteistyötä. Keskiviikkona 30. 11. kello 18 Oulun tuomiokirkossa alkava juhla on kaikille avoin. Juhlaa voi seurata myös Virtuaalikirkon kautta.
26.11.2022
Tuirassa kokenut Juhani Liukkonen sai eniten ääniä
Tuiran seurakunnan äänestysprosentti oli vain 7,7. Isoin ryhmä on Elävä seurakunta – Lähellä ihmistä (ESLI), mutta eniten henkilökohtaisia ääniä sai Juhani Liukkonen Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmästä.
26.11.2022
Kiimingissä suurimman äänisaaliin keräsi Antti Lauri
Kiimingissä äänestysporosentti oli 15,4. Puolet neuvoston paikoista otti Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmä. Eniten henkilökohtaisia ääniä sai ensikertalainen Antti Lauri.
24.11.2022
Ensikertalainen Eveliina Kyllönen sai eniten ääniä Muhoksella
Muhoksen seurakunnassa äänestysprosentti on 17,4. 16–17-vuotiaista äänioikeuttaan käytti 6,6 prosenttia. Kirkkovaltuustossa suurin ryhmä on Kristillisten perusarvojen puolesta, jolla on uudessa valtuustossa 9 paikkaa.
24.11.2022
Risto Sääskilahti on Limingan ääniharava
Limingan seurakunnassa äänestysprosentti on 23,7. 16–17-vuotiaista äänioikeuttaan käytti 21,3 % prosenttia. Kirkkovaltuustossa suurin ryhmä on niukasti Kristillisten perusarvojen puolesta, joka sai läpi 12 ehdokasta. Katse-listalta valtuustoon pääsi 11 ehdokasta.
23.11.2022
Ensikertalainen Laura Jokitalo kahmi äänet Haukiputaalla
Haukiputaan seurakunnassa äänesti 11,9 prosenttia. Seurakunnan suurimmaksi ryhmäksi nousi Kristillisten perusarvojen puolesta kuudella valtuutetulla. Eniten ääniä sai Laura Jokitalo.
23.11.2022
Oulujoelle valittu Merja Rasinkangas haluaa puuttua syrjäytymiseen
Oulujoen seurakunnan äänestysprosentti oli 11,1. 16–17-vuotiaista äänensä antoi 3,9 prosenttia. Seurakuntaneuvoston suurin ryhmä on Kristillisten perusarvojen puolesta kuudella valtuutetulla. Eniten henkilökohtaisia ääniä sai Katse-ryhmän Merja Rasinkangas.
23.11.2022
Antti Korkiakoski nousi Oulunsalon seurakunnan ääniharavaksi
Oulunsalon seurakunnan äänestysprosentti oli 19,2. 16–17-vuotiaista äänensä antoi 8,8 prosenttia. Seurakuntaneuvoston suurin ryhmä on Kristillisten perusarvojen puolesta, joka sai neuvostoon seitsemän valtuutettua.
22.11.2022
Juha Hänninen sai kolmatta kertaa eniten ääniä tuomiokirkkoseurakunnassa
Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa Juha Hänninen oli äänikuningas kolmansissa perättäisissä seurakuntavaaleissa. Seurakunnan äänestysprosentti oli 9,7. Suurin ryhmä viidellä paikalla on Katse, jonka taustaryhmiä ovat Keskusta ja Kokoomus.
22.11.2022
Jääli kaipaa uutta säpinää
Jääli Missio -tapahtumavuoden avaava Jäälin messu tuo ensimmäiseen adventtisunnuntaihin musiikillisen tuulahduksen 18 vuoden takaa.
21.11.2022
Eero Hyytinen keräsi äänipotin Karjasillan seurakunnassa
Karjasillan seurakunnassa äänesti 9,1 prosenttia äänioikeutetuista. 16–17-vuotiaista äänensä antoi 1,7 prosenttia. Seurakuntanevoston suurin ryhmä seitsemällä valtuutetulla on Kristillisten perusarvojen puolesta. Ryhmää yhdistää vanhoillislestadiolaisuus.
21.11.2022
Seurakuntavaalien äänestysprosentti jatkoi laskuaan
Seurakuntavaalien alustava äänestysprosentti on 12,7. Epävirallisten tulosten mukaan äänestysprosentti laski edellisvaaleihin verrattuna kaikissa Oulu seurakunnissa, Muhoksella, Tyrnävällä sekä Lumijoella mutta alustavien tulosten mukaan äänestysprosentti nousi hienoisesti Limingassa.
20.11.2022
Vaalipäivänä oltiin kiitollisia äänioikeudesta
Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 20. marraskuuta. Ohessa tunnelmia päivästä Kiimingin ja Tuiran äänestyspaikoilta. Vaalien tulokset, grafiikkaa ja ääniharavien haastatteluja julkaistaan Rauhan Tervehdyksen verkkolehdessä vaalien jälkeisellä viikolla. Paperilehdestä ne ovat luettavissa 1.12.
20.11.2022
Vaalipäivä toi väkeä kirkkoihin
Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä oli sunnuntai 20. marraskuuta. Seurakuntien vaalilautakunnat vahvistavat seurakuntakohtaiset tulokset viimeistään keskiviikkona 23. marraskuuta.
19.11.2022
Pääkirjoitus: Kirkon merkitys kokonaisturvallisuudessa
Kirkolla on aivan erityinen rooli henkisessä kriisinkestävyydessä. Se on osa kokonaisturvallisuutta eli sitä, että kaikki elintärkeät toiminnot turvataan yhteiskunnassa, muistuttaa Pekka Asikainen.
17.11.2022
Hoosianna-juhla johdattaa jouluun Oulussa
Oulussa järjestetään lauantaina 26. marraskuuta kello 16 suuri Hoosianna-juhla tuomiokirkon edustalla sekä heti sen jälkeen kamarikuoro Soma Ensemblen joulukonsertti kirkossa.
14.11.2022
Hidas veisuu johdattelee mietiskelemään
Siionin virret ovat oikeastaan arkirukousta, sanoo Heikki Kaikkonen, joka ideoi Hiljaisuus Siionin virsin -tilaisuuden. Körttivirsiä veisataan Oulussa Vanhassa pappilassa 19. marraskuuta Waltava-tapahtuman yhteydessä.
12.11.2022
Vielä kaksi päivää aikaa käyttää äänioikeuttaan seurakuntavaaleissa
Äänestäminen on oikeus, tiivistivät ihmiset, joita Rauhan Tervehdys jututti ennakkoäänestyspaikoilla. Tätä oikeuttaan kirkon jäsenet voivat käyttää vielä lauantaina 12. marraskuuta, joka on seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen viimeinen päivä sekä sunnuntaina 20. marraskuuta, joka on seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä.
11.11.2022
Tulevaisuusselonteko puhutti kirkolliskokousta
Kirkon tulevaisuusselontekoa varten seurakunnissa on kerätty ajan merkkejä, joita kuuntelemalla kirkko voisi ylläpitää merkityksellisen yhteyden suomalaisiin. Kirkolliskokouksessa selonteko kirvoitti liki 60 puheenvuoroa.
8.11.2022
"Miksi kynttilään lyhyeen saa tulta, mutta vain lainaan?"
Tyhjän sylin messu tarjoaa tilaa, teetä ja vertaistukea lapsensa menettäneille ja lapsettomille. Messua vietetään lauantaina 12. marraskuuta Tuiran kirkossa.
7.11.2022
Arkkipiispa kannusti antamaan ääniä rakkaudelle
Kirkolliskokouksen avauspuheessaan arkkipiispa Tapio Luoma totesi, että seurakuntavaaleissa on kyse kirkon vetovoimasta. – Jos kirkko haluaa täyttää tehtävänsä toivon ja valon tuojana tälle maailmalle, se ei voi onnistua tehtävässään eikä pysyä vetovoimaisena ilman kunnioittavaa rakkautta.
5.11.2022
“Iäinen lepo anna heille, Herra” – Requiem soi pyhäinpäivänä tuomiokirkossa
Pyhäinpäivänä Oulun tuomiokirkossa soivat Wolfgang Amadeus Mozartin Requiemin sävelet. Sielunmessun keskiössä ovat kuolevan ihmisen toive armahduksesta ja rauhasta Jumalan luona.
4.11.2022
Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä läheisiä ja tunnelmoidaan konserteissa
”Elävä tuli hautakynttilässä on rukouksen ja rakkauden symboli", toteaa sairaalapastori Juha Kyllönen, joka työssään kohtaa paljon tuoreen menetyksen kokeneita.
4.11.2022
Katso kaikki seurakuntavaalien ennakkoäänestyspaikat
Vuoden 2022 seurakuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä 8.–12. marraskuuta. Tiistain ja lauantain välillä oman seurakunnan ehdokasta voi äänestää missä päin Suomea tahansa. Äänestyspaikalla riittää, kun mukana on henkilöllisyystodistus.
1.11.2022
Pääkirjoitus: Kynttilät syttyvät hautausmailla
"Hautausmailla on kyky puhutella syvällisellä tavalla, ja niiden ylläpitämiseksi ei suotta nähdä seurakunnissa vaivaa. Hautausmailla tunne sukupolvien ketjusta voi olla melkein käsin kosketeltavissa", kirjoittaa piispa Jukka Keskitalo.
31.10.2022
Elsa-Helena Topin ikoneita esillä Muhoksella
Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa voi tutustua yli kolmeenkymmeneen paikallisen ikonitaiteilijan teokseen. Näyttely on avoinna 29. marraskuuta saakka.
30.10.2022
Päättäjiä päästään valitsemaan marraskuussa
Seurakuntavaaleissa äänestävä vaikuttaa kirkon tulevaisuuteen, sanoo tutkija Veli-Matti Salminen. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 8. marraskuuta koko maassa.
29.10.2022
Tekeillä Vanhan testamentin käännös nykysuomalaiselle avautuvalla kielellä
Vanhasta testamentista tehdään käännös, joka tekee ikiaikaisia tekstejä uudella tavalla eläviksi.
27.10.2022
Limingalla on kaksi omaa vaalikonekysymystä
Seurakunnilla oli mahdollisuus laatia seurakuntavaalikoneeseen 1–5 omaa, paikallista kysymystä. Rauhan Tervehdyksen ilmestymisalueella tätä mahdollisuutta käytti vain Limingan seurakunta.
25.10.2022
Liminka jaksottaa rakennushankkeita
Limingan seurakunnassa remontoidaan lähivuodet kirkkoa ja tapulia. Uuden seurakuntatalon rakennushanke on toistaiseksi pysähdyksissä. Rakennushankkeita on tarpeen jaksottaa, ettei maksutaakka kasva kohtuuttomaksi.
24.10.2022
Musiikki auttaa järjestelemään sisintä
Pentti Korkiakosken kalenteri on pölyyntynyt pöytälaatikossa heinäkuun alusta saakka. Tyrnävän seurakunnasta eläköityneen kanttorin läksiäiskonsertti järjestetään marraskuun alussa Tyrnävän kirkossa.
21.10.2022
Virkatodistusten jonot on purettu koko maassa
"Oulun aluekeskusrekisterissä virkatodistuksen saa muuta maata nopeammin ja toimitusaika on vaihdellut yhdestä päivästä kahteen viikkoon", kertoo aluekeskusrekisterin johtaja Veijo Koivula.
18.10.2022
Vaalikone auttaa tutustumaan ehdokkaiden näkemyksiin
Kysymykset ovat asiallisia, merkittäviä aihepiirejä käsitteleviä sekä vastaajien arvopohjaa luotaavia. Kyllä vaalikoneesta saa suuntaa siihen, ketä seurakuntavaaleissa voisi äänestää, sanoo Oulun seurakuntien yhteisen vaalityöryhmän puheenjohtaja Petri Satomaa.
18.10.2022
Lehdissä on syksyn todellisuus
Eero Junkkaalan eläkepäiviin mahtuu juoksemista ja puhujantyötä. Tulevana viikonloppuna hän alustaa Pyhän Andreaan kirkossa keskustelua siitä, onko Raamattu satukirja.
18.10.2022
Kakskaks-illassa pohditaan elämää kuoleman näkökulmasta
Kipeän teeman äärellä kaikki tunteet ovat sallittuja. Teemasta Vanhassa kappelissa keskustelevat Matti Pikkarainen, Lauri Holma ja Erja Oikarinen.
14.10.2022
Turvaverkko-hanke etsii parhaat tavat auttaa pakolaisia
"Tavoitteena on selvittää ja kokeilla erilaisia toiminnan organisoitumistapoja, joilla saataisiin asianmukaiset ja kestävät rakenteet tarjota välitöntä apua, tukea, neuvontaa ja palveluja", kertoo projektipäällikkö Matti Vainiokangas.
14.10.2022
Piispojen viesti huolten keskelle: Jumalassa on toivo
”Jumala on kanssamme aivan erityisesti pimeyden ja vaikeiden aikojen keskellä”, muistuttavat evankelis-luterilaisen kirkon piispat yhteisessä viestissään.
11.10.2022
Temmeksellä etsittiin porukalla aarretta
Valtakunnallinen Se löytyi -kampanja on jatkunut monenlaisilla tapahtumilla. Aarteenmetsästyksen lisäksi on pidetty muun muassa pop up -kappelia kauppakeskuksessa ja etsitty kultaa.
11.10.2022
Olympiavoittaja Samppa Lajunen löysi elämäänsä puuttuvan palasen
Samppa Lajusen elämä pohjaa kristillisiin arvoihin, joista hän on puhumassa Se löytyi -kampanjan tapahtumissa.
10.10.2022
Vaalikone auttaa äänestäjiä ehdokkaan löytämisessä
Seurakuntavaalien vaalikone avautuu 10. lokakuuta. Oulussa äänioikeutetuille lähetetään viikolla 42 kirjeet, joissa esitellään oman seurakunnan ehdokkaat.
4.10.2022
Se löytyi -taideviikko Vapaakirkolla kutsuu oululaisia kokemaan
Se löytyi -taideviikko kutsuu oululaisia nauttimaan Lost&Found -taidenäyttelystä, taideiltamista ja teatterista Oulun Vapaakirkolle, osoitteeseen Kirkkokatu 34.
4.10.2022
Luento oululaisen diakoniatyön historiasta nähdään Virtuaalikirkossakin
Emeritusprofessori Hannu Mustakallio ei ole asunut Oulussa päivääkään, mutta hän osaa paikallisen kirkkohistorian miltei ulkoa.
27.9.2022
Oulussa seurakuntaneuvostoon valitaan lähes joka toinen ehdolla olevista
Marraskuussa valitaan uudet päättäjät kaikkiin Suomen evankelis-luterilaisiin seurakuntiin. Oulussa ehdolle asettuneista liki 75 prosenttia on "uusia", eli he eivät ole olleet päättyvällä kaudella seurakuntaneuvoston tai yhteisen kirkkovaltuuston jäseniä.
27.9.2022
"Rukouksella on merkitystä myös Ukrainan sodan kannalta"
Kansan Raamattuseuran kouluttaja Olli Seppänen esitelmöi eri puolilla Suomea muun muassa Israelista Jumalan pelastussuunnitelmassa, Suomen sodista ja nyt myös Ukrainan tilanteesta. Ensi viikonloppuna hän vierailee Kellonkartanossa.
16.9.2022
Seurakuntavaalien ehdokasmäärissä nähtiin myös nousua
Marraskuussa 2022 käytävien seurakuntavaalien ehdokaslistat on jätetty seurakuntiin. Oulussa ja Muhoksella ehdokasmäärä laski, muissa Rauhan Tervehdyksen tilaajaseurakunnissa ehdokasmäärät nousivat tai pysyivät ennallaan.
15.9.2022
Seurakuntavaalien ehdokasmäärä laski Oulussa lähes 30 prosentilla
Oulussa seurakuntavaaleissa ehdokkaita asetti viisi valitsijayhdistystä. Varsinainen vaalipäivä on 20. marraskuuta.
14.9.2022
"Tiukat opilliset tulkinnat johtavat ihmisoikeusloukkauksiin"
Miksi ihmisoikeusloukkaukset yhä sallitaan uskonnollisissa yhteisöissä, kysyy kirjan hengellisestä väkivallasta kirjoittanut Maija-Leena Rova.
13.9.2022
Missio 2022 näkyy ja kuuluu
Tuiran ja Tyrnävän seurakunnat ovat mukana valtakunnallisessa Missio 2022 -mediakampanjassa. Tyrnävällä kampanja lähtee liikkeelle jo 17. syyskuuta toritapahtumalla.
11.9.2022
Moni suomalainen haluaa auttaa lähellä olevaa
Kotimaanapu tarjoaa täsmäkohteita heille, jotka haluavat antaa apua lähellä olevaan hätään. Apua on haettu viime vuosina muun muassa pesukoneen, sängyn, silmälasien hankkimiseen tai kuolinsiivouksen maksamiseen.
8.9.2022
Piispantarkastus on keskustelua kannustavassa hengessä
Piispan vierailu on vain yksi osa seurakunnissa tehtäviä piispantarkastuksia. Prosessiin kuuluu muun muassa hallinnon ja talouden tarkastus. "Läpi käydään esimerkiksi siitä, onko työntekijäresurssit kohdistettu oikein, miten kiinteistöt palvelevat seurakuntalaisia ja miten ihmisiä tavoitetaan", kuvailee pappisasessori Mirva Ahola.
31.8.2022
Veteraanien kirkkopäivä järjestetään Kiimingissä
Veteraanijärjestöjen yhteistä kirkkopäivää vietetään 11. syyskuuta Kiimingissä messun, ruoan, puheiden ja musiikin parissa. Juhlaan on myös yhteinen linja-autokuljetus.
30.8.2022
Diakonia on haluttu yhteistyökumppani
Kirkon diakoniaa pidetään luotettavana avunjakajana. Siksi se onkin haluttu yhteistyökumppani.
29.8.2022
Kokouspäätöksiä: Tuirassa linjattiin yhdenvertaisuudesta ja Oulussa DOM Second Hand halutaan osaksi vakituista toimintaa
Oulussa seurakuntien luottamushenkilöt linjasivat viime viikolla niin yhdenvertaisuutta kuin yhteisöllisen toiminnan jatkoa ja päättivät henkilövalinnoista.
29.8.2022
Tätä on vapaaehtoistyö: hyödyksi muille ja hyvä mieli itselle
Vapaaehtoistyön palkkapäivä on silloin, kun tuntee olleensa hyödyksi muille. Tämän tietävät Jorma ja Sirkka Viitala, Jorma Laapotti, Anu Haipus, Päivi Tuomivaara sekä Anne Riikola. He tapasivat syksyn alkaessa Karjasillan seurakunnan uuden vapaaehtoistyön koordinaattorin, pappi Maija Hyvösen.
22.8.2022
Kampanja kannustaa ryhtymään ehdokkaaksi
Syksyn seurakuntavaaleille haetaan näkyvyyttä tänään käynnistyvällä valtakunnallisella mainoskampanjalla. Sosiaalisessa mediassa ja verkossa keskitytään nyt kahden viikon ajan erityisesti ehdokkaiden hakuun.
17.8.2022
"Miten minun nyt käy?"
Kokeneet auttajat korostavat: avunpyytämistä ei tarvitse hävetä. Kirkkojen ruoka-apu on suuri siunaus, Heli Pellikka toteaa.
8.8.2022
Menneisyyden syvät haavat saivat hoitoa
"Minun on vaikea hyväksyä, että minulle rakas kirkko ei ole aina kunnioittanut meidän yhteisöämme ja meidän suruamme." Näin tunteellisesti puhui saamelaisten pappi Mari Valjakka.
4.8.2022
Yhteisvastuukeräys jatkuu poikkeuksellisesti läpi syksyn
- Peräti 67 prosenttia seurakunnista aikoo jatkaa keräystä koulujen alkamisen yhteydessä ja myöhemmin syksyllä, kertoo viestinnän suunnittelija Sirpa Seppä Kirkkopalveluista.
25.7.2022
Saamelainen kulttuuri ja kirkollinen elämä pääroolissa Inarissa
Joka neljäs vuosi järjestettävillä saamelaisten kirkkopäivillä on keskipistessä saamelainen kulttuuri ja kirkollinen elämä. Ohjelmassa on jumalanpalveluksia, keskusteluita, luentoja ja kulttuuriohjelmaa. Tapahtuma on ilmainen eikä siihen ole ilmoittautumista.
14.7.2022
Leila Ikonen tuuraa, kun seurakunnissa tarvitaan
Eläkkeelle 2010 jäänyt Leila Ikonen tekee edelleen papin töitä silloin tällöin. Hän lupautuu "apupapiksi", kun seurakunnissa tarvitaan tuuraajaa.
4.7.2022
"Ihmiset haluavat nyt tosissaan kuulla hengellistä sanomaa"
Rippileirillä on ollut liikuttavaa huomata, kuinka nuoret ovat halukkaita kuulemaan sanomaa toivosta sekä armollisesta ja rakastavasta Jumalasta, sanoo Jaana Helistén-Heikkilä, Karjasillan seurakunnan vs. seurakuntapastori.
3.7.2022
Kristinuskon taivas on maailma 2.0
Raamatussa taivaasta puhutaan kielikuvin, eikä ihminen pysty hahmottamaan, millainen paikka se lopulta on. Kristinuskon mukaan jotain erityisen hyvää ja hienoa on kuitenkin tiedossa.
2.7.2022
Lopen Suviseurat alkoivat kiitoksilla ja toivon sanomalla
"Joskus tuntuu häivähdyksenomaisesti, että lapsi näkee jotain sellaista, jota aikuinen ei tavoita. Tuntuu kuin pieni ihminen katselisi salattua todellisuutta. Tuntuu kuin lapsi näkisi Jumalan maailman, kuin hän katselisi enkelien taivasta", totesi Tampereen tuomiorovasti Olli Hallikainen.
30.6.2022
SRK:n tuleva pääsihteeri: Kuuntelu kuuluu johtamiseen
Pyhäntäläinen Arto Tölli aloittaa vanhoillislestadiolaisen SRK:n uutena pääsihteerinä syyskuun alussa. Aiemmasta työstään Töllille on tuttua keskusteleva johtaminen.
30.6.2022
Hengellisessä kesäjuhlassa torjutaan yksin jäämistä
Herättäjäjuhlat tavoittelee ihmisiä ennakkoluulottomilla ideoilla. Ohjelmassa huomioidaan muun muassa juhlille yksin tulleet.
29.6.2022
Leiri ei ole kaikkien juttu
Seurakunnissa puhutaan nyt nuoren leirikuntoisuudesta. Nuorten ja heidän vanhempiensa kannattaa kertoa etukäteen leirin työntekijöille, jos nuorta ahdistaa esimerkiksi nukkuminen muiden kanssa samassa huoneessa.
27.6.2022
Kirkon keskusteluapu päivystää koko kesän
Kirkon keskusteluapu on tänäkin vuonna tavoitettavissa koko kesän. Voit soittaa, chatata sekä kirjoittaa nettipäivystäjille taikka lähettää perinteisen kirjeen.
22.6.2022
Suviseurojen historian ensimmäinen TV-jumalanpalvelus suorana Lopelta
Oululaisrovasti Hannu Ojalehto saarnaa historiallisessa televisioinnissa sunnuntaina 3. heinäkuuta.
20.6.2022
Oululaiset levittivät maailmalla hyvää uutista
Oululaistutkimus nousi esille kansainvälisessä tapahtumassa. Tutkimuksen mukaan kirkon oppilaitostyöhön luotetaan ja sitä arvostetaan.
18.6.2022
Kaste on lahja
Kasteessa ihminen saa lahjaksi Jumalan armon ja rakkauden. Kasteessa hän liittyy kirkon ja kotiseurakuntansa jäseneksi sekä osaksi maailmanlaajuista kristillistä yhteisöä.
Miksi kastamisen yhteydessä luetaan usein psalmia 139: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” – tähän ja muihin kasteeseen liittyviin kysymyksiin vastaa jutussa Tyrnävän kirkkoherra Teemu Isokääntä.
16.6.2022
Onneen ei tarvita suurta tai loistavaa
Työssäni ihmisten parissa koen hienoja oivalluksia siitä, mikä elämässä on tärkeää. Onneen ei lopulta tarvita mitään suurta ja loistavaa, sanoo Haukiputaan seurakuntapappi Nuusa Niskala.
15.6.2022
Mitä lähetystyö on nykypäivänä, uusi video tarjoaa aiheesta yhden väläyksen
Uusi Yhteyttä-video kertoo lyhyesti lähetystyöstä tänä päivänä. Katsokaa ja hyödyntäkää video toiminnassanne, sanoo hiippakuntasihteeri Matti Laurila terveisensä muun muassa seurakuntiin.
14.6.2022
Kesän alku toi kiireet hautausmaalle
Hautausmailla edistetään ympäristöystävällisiä työskentelytapoja yhä enemmän. Seurakunnissa pohditaankin nyt, onko tarkoituksenmukaista leikata nurmikkoa kaikkialta yhtä intensiivisesti. Vai voisiko jokin alue olla enemmän luonnonmukaisesti hoidettu? Entä miten veden kulutusta voitaisiin vähentää?
13.6.2022
Kunnon töitä alusta saakka
Sosionomi-diakoniksi opiskeleva Heli Salonpää haluaa oppia kesätyössään ihmisten kohtaamista ja rauhallista läsnä olemista.
8.6.2022
Liikkeellä puistossa
Asunnottomille on apua tarjolla Oulussa läpi kesän. Viestiä avusta ja tuesta kerrottiin tällä viikolla pullakahvin kera Mannerheiminpuistossa.
8.6.2022
Maksutonta puuroa Karjasillalla, kesäkahvit ja pullat keskustassa
Karjasillan seurakunta tarjoaa maksuttomia aamupuuroaterioita kesäkuussa Maikkulassa, Karjasillalla ja Kaakkurissa. Oulun tuomiokirkkoseurakunnalla on kahvitarjoilu Sofia seurakuntakeskuksessa elokuun alkupuolelle saakka.
3.6.2022
Viestinnän ammattilaiset valitsivat piispa Mari Leppäsen Vuoden johtajaksi
Palkinnon perusteluissa todetaan: "Mari Leppäsessä yhdistyy sekä teologin harras näkemyksellisyys että ripeästi asioihin tarttuva käytännönläheisyys. Folkloristina hän osaa käyttää tarinankerrontaa vaikuttamistyössään."
1.6.2022
Tuomiokirkon kryptassa pohditaan kristinuskon tulkintoja keskiviikkoisin
Kesäkuun keskiviikkoiltoina kannattaa suunnata Oulun tuomiokirkon kryptaan, jossa tarjoillaan mielenkiintoinen luentotrilogia kello 18 alkaen.
26.5.2022
Miksi helatorstaita vietetään?
Helatorstai linkittyy pääsiäiseen, mutta tämänkin kirkollisen juhlan ajankohdalla on myös ulottuvuuksia pakanalliselle ajalle.
23.5.2022
Joka kymmenes diakonian virka ilman pätevää työntekijää
Kirkkoherroille teetetyn kyselyn mukaan diakoniatyöntekijöiden virkojen täyttämistä vaikeuttaa työn vaativuuteen nähden matala palkkataso.
23.5.2022
Oulun Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat päättyivät uusien lähetystyöntekijöiden siunaamiseen
"Lähetystyö on myös osallistumista työhön rauhan ja oikeudenmukaisuuden sekä ihmisoikeuksien puolesta. Myös ilmastonmuutoskysymykset ovat ihmisoikeuskysymyksiä", totesi piispa Jukka Keskitalo saarnassaan.
23.5.2022
Hengellisille kesäjuhlille ennakoidaan ennätysvilkasta kysyntää
Kesälle 2022 on valmisteilla yli kymmenen valtakunnallista hengellisten kesäjuhlien suurtapahtumaa eri puolille Suomea. Tapahtumien kysyntä käy vilkkaana. Oulun seudulla asuville lähimmät kesäjuhlat ovat Rauhan Sanan Suvijuhlat Ylivieskassa ja Uusheräyksen Kesäseurat Kurikassa. Muut juhlapaikat ovat tänä kesänä Joensuun eteläpuolella.
22.5.2022
Motoristikirkossa ihaillaan prätkiä ja pyydetään varjelusta tien päälle
Jo perinteeksi muodostunut Ylikiimingin kirkon motoristikirkko kokoaa helatorstaina yhteen motoristeja ja moottoriajoneuvoista kiinnostuneita jopa naapurimaakunnista saakka.
21.5.2022
#Yhdessä2022: Kyllä mielipiteensä saa vaihtaa
Vuonna 2015 suuren pakolaisaallon yhteydessä Anneli Nieminen ennätti ajatella, etteivät uudet turvapaikanhakijat mahdu hänen kotimaahansa. Muuri Tornioon ja pysykööt vieraat pois Suomesta, hän tuumi. Jyrkkä suhtautuminen loiventui, kun Nieminen päätti kohdata pakolaisia yksi kerrallaan.
21.5.2022
#Yhdessä2022: Toni Långström huolehtii kirkkopäivävieraiden turvallisuudesta
Toni Långström kouluttautui talvella järjestyksenvalvojaksi. Ensimmäinen kokemus "järkkärin" pestistä Oulun Kirkkopäivillä on ollut viikonloppuna niin mieluinen, että se rohkaisee lisäkeikkojenkin ottamiseen. Ihmisten kanssa Långström pärjää, koska suhtautuu kaikkiin ilman ennakkoasenteita.
21.5.2022
#Yhdessä2022: Askartelua, rastirata... Lapsille ja kouluikäisille puuhaa Myllytullin koululla
Vielä ehtii osallistua lapsille ja perheille suunnattuun ohjelmaan Myllytullin koululla ja Pikku Sofian kirkossa.
20.5.2022
#Yhdessä2022: ”Älkää pimittäkö sitä, että kirkossa on ihan kivaa”, toivoi Tarja Halonen
Presidentti Tarja Haloselta udeltiin Kirkkopäivillä Oulussa, mitä hän haluaisi sanoa kirkosta.
20.5.2022
#Yhdessä2022 Piispa Hintikka: Kirkon tasa-arvokysely oli hurjaa ja surullista luettavaa
Lähes kymmenesosa kirkon työntekijöistä on kokenut häirintää sekä työyhteisön sisältä että ulkopuolelta. Espoon piispa Kaisamari Hintikka pitää lukua surullisena. Jokainen prosentti on liikaa, kun kyse on häirintäkokemuksista, hän sanoi Kirkkopäivillä Oulussa.
20.5.2022
#Yhdessä2022: "Meidän on tehtävä kaikkemme ympäristökatastrofin torjumiseksi"
Kirkolla pitäisi olla iso rooli ympäristöaktivismissa, totesivat piispa Mari Leppänen, kristittyjen Elokapinaan kuuluva luokanopettaja Susse Huhta sekä erityisasiantuntija Heta Heiskanen Kirkkopäivillä. Huhdan mukaan papit pantapaitoineen olisivat toivottava näky, kun ihmiset kerääntyvät mielenilmaukseen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
20.5.2022
#Yhdessä2022: Puhetta hengellisestä väkivallasta uskonyhteisöissä
Oulun Kirkkopäivillä puhuttiin muun muassa siitä, miten ehkäistä hengellistä väkivaltaa uskonyhteisöissä. Oulun teatterin pienellä näyttämöllä kuultiin Satu Saarisen, Eero Hyytisen ja Leevi Launosen ajatuksia.
20.5.2022
#Yhdessä2022: Muutosjohtajuus on joukkuepeliä sekin
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ja Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Pekka Asikainen keskustelivat yhdessä kirkkoherra Kari Kanalan kanssa muutosjohtamisesta paineiden keskellä.
17.5.2022
Pääkirjoitus: Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat kokoavat yhteen
"Jokainen pystyy kuuntelemaan toista, jos vain malttaa pysähtyä. Ymmärtäminen sen sijaan vaatii jo syvempää kuuntelemista ja eri näkökulmista katsomista", Petri Satomaa kirjoittaa.
17.5.2022
Maaseutuseurakunnille etsitään keinoja tulevaisuustyöhön
Kirkko saa uuden maaseutulinjauksen. "Haluamme löytää keinoja, joilla kirkko voisi antaa tukensa maaseudun elinvoimaisuudelle", tiivistää työryhmän puheenjohtaja Tuomo Törmänen. Uusi maaseutulinjaus on tarkoitus julkistaa syksyllä 2023 kirkon yhteiskuntapäivillä Joensuussa.
16.5.2022
Lähetystyön konkari Olli Pitkänen: Epävarmoista ajoista mennään yli epäitsekkyyden avulla
Ovatko vanhat hyvät ajat takanapäin Suomessa ja luvassa aiempaa epävakaampi lähitulevaisuus? Lähetystyöntekijät ovat maailmalla nähneet, mistä toivo syntyy silloin, kun kansakunta kohtaa vaikeuksia
13.5.2022
Vastuuta on kannettava niin ympäristöstä kuin sanoista
Oululainen ministeri Tytti Tuppurainen keskustelee ylisukupolvisesta vastuusta Yhdessä2022-tapahtumassa yhdessä piispa Jukka Keskitalon ja kansanedustaja Juha Sipilän kanssa.
12.5.2022
Tulevaisuus oli vahvasti esillä kirkolliskokouksessa
Kirkon korkeimmassa päättävässä elimessä olivat esillä muun muassa evankelioimisen edistäminen, näkemykset samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja ympäristövaikutusten arvioinnista.
6.5.2022
Kirkkohallitukselle tehtäväksi kehittää ympäristövaikutusten mittaamista
Kirkon energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on, että kirkko on hiilineutraali vuonna 2030.
6.5.2022
Luterilainen perhe voi pyytää ortodoksin kummiksi
Kirkkokuntien yhteinen julistus kasteesta on tärkeä niin ekumeenisen yhteistyön kuin yksittäisten kirkkokuntaa vaihtavien ihmisten kannalta.
4.5.2022
Vihkiparien toivemusiikit lisäävät helposti kanttoreiden työnmäärää
Hääparit miettivät tarkoin musiikkivalintojaan ja kertovat rohkeasti omat toiveensa. Kanttorit haluavat palvella vihittäviä, mutta aina parasta palvelua ei ole se, että pakottaa urut musisointiin, johon kuningassoitin ei hyvällä taivu.
3.5.2022
Hääinfon tärkein ohje on ehkä sittenkin: kaikki menee hyvin
Entä jos mokaan omissa häissäni? Voikohan kirkkoon tuoda omia koristuksia? Olemmeko jo liian vanhoja järjestämään kirkkohäät? Entä jos haluaisin kirjoittaa itse sormuslupauksen? Tässä jutussa pastorit Jukka Kolmonen, Ulla Rissanen, Jussi Rinta-Jouppi sekä seurakuntamestari Hannu Kukkurainen vastaavat vihkimiseen liittyviin kysymyksiin.
2.5.2022
Uusi Nuotioteologiaa-kirja on hyvän messun kimpussa
Hyvä jumalanpalvelus on sekoitus kovaa työtä, rentoa läsnä olemista ja uskallusta poiketa tarpeen vaatiessa tutusta kaavasta.
1.5.2022
Rakkauden lähettiläs uskoo ajatuksen parantavaan voimaan
Oululainen näkijä ja henkinen parantaja Erika Juusola ymmärtää myös, miksi ihmiset "karkaavat" kirkosta. Hänen mukaansa ihmiset haluavat osallistua eivätkä vain istua ja kuunnella.
29.4.2022
Laulaja Virpi Kätkä kuuntelee Raamattua
− Minulle Raamattu on ollut vaikea kirja enkä ole sitä siksi aiemmin lukenut. Nyt saan ahaa-elämyksiä joka päivä. Tutkimusmatkani Raamattuun on ollut mielenkiintoinen, Kätkä kertoo.
22.4.2022
"Usko itseesi, luota Jumalaan"
Jumala on värisokea. Hän ei katso ihonväriä, vaan rakastaa meitä jokaista ihan yhtä paljon, julisti laulaja evankelista Rainer Frisk romanien kansallispäivän juhlassa.
22.4.2022
Vihille sukupuolesta riippumatta
Seurakuntaneuvoston äänin 10-7 tehdyn päätöksen mukaan Tuiran kirkkoja voi käyttää samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä ja avioliiton siunaamisessa. Kolme valtuutettua kertoo perustelut omalle äänestyspäätökselleen.
22.4.2022
Joka kymmenes kirkon työntekijä on kokenut työssään häirintää
Seurakunnissa esiintyy sekä sanallista että fyysistä häirintää. Tämä käy ilmi kyselystä, joka kokosi alkuvuonna tietoa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
20.4.2022
Kaikki ovat tervetulleita seurakunnan tiloihin vihittäviksi
Tuiran seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti avata kirkkotilansa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille ja avioliittojen siunaamisille.
15.4.2022
Jeesuksen viimeiset päivät – mitä oikein tapahtuikaan?
Jeesuksen viimeisissä päivissä nähdään juhlitun kansansankarin taival kansan riemusaatosta petoksen kautta ristille ja kuolemaan. Mitä tapahtuikaan ennen kuin Jeesuksen seuraajat saivat tehtäväkseen ilosanoman julistamisen?
12.4.2022
Piispan pääsiäistervehdys: Toivon valo pimeydessä
"Hauta ei ole elämän lopullinen päämäärä. Kuolema ei lausu viimeistä sanaa", sanoo Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo pääsiäistervehdyksessään.
12.4.2022
Pääsiäinen on kirkkovuoden ehdoton huippukohta
Pääsiäisen viettoon liittyy monta merkittävää kirkkopyhää: kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäispäivä. Jeesuksen elämänvaiheita seuratessa tunteet kulkevat surusta iloon. Katso jutusta, miten Oulussa vietetään pääsiäistä.
12.4.2022
Jumalan avulla eteenpäin
Pohjois-Suomen ortodoksien pääsiäinen tulee olemaan poikkeuksellinen. Euroopassa pauhaa sota ja sitä paenneita Ukrainan pakolaisia elää jo seurakunnan keskellä Oulun seudulla.
12.4.2022
Muskarikirkossa saa olla utelias
Muskarikirkko on lasten oma jumalanpalvelus, jossa Raamatun kertomukset käydään läpi lapsille ymmärrettävässä muodossa. Eikä tarvitse vain istua penkissä. – Täällä saa nousta, kävellä ja tutkia paikkoja, kertoo seurakuntapastori Kirsi Chen.
10.4.2022
Virpomisella on kristilliset juuret
Palmusunnuntaina ne tulevat ja rimpauttavat ovikelloa, pienet virpojat. Arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen kirjallisuuden seurasta muistuttaa, että aikuinen ei saa käyttäytyä tylysti, vaikka virpoja olisi ei-toivottu. Virpomiseen voi koettaa suhtautua iloisena kohtaamisena, Nirkko kannustaa.
9.4.2022
Palmusunnuntai on kuin juhlakulkue Jumalan luo
– Jumala opitaan tuntemaan ennen kaikkea uskonnollisten käytäntöjen kautta, joista hyvä esimerkki on juhlakulkue, Päivi Jussila pohtii. Palmusunnuntaina heiluvat lehvät ja lauletaan Hoosiannaa.
6.4.2022
Uupuneen ja masentuneen psalmissa on toivo
"Mitä enemmän tätä psalmia lukee, sitä enemmänhän se näyttää aivan tämän päivän ihmiseltä", toteaa johtajuusvalmentaja Päivi Tuohimaa Paastonajan psalmit -sarjassa.
5.4.2022
Kirkoista kotoisia tiloja pyhyydestä tinkimättä
Oulun tuomiokirkossa tehdään tänä keväänä vain huoltotöitä, mutta Turun tuomiokirkkoon on tulossa iso peruskorjaus. Liedon harmaakivikirkon remonttiin valmistauduttiin viemällä monia aiemmin seurakuntatalolla järjestettyjä tilaisuuksia kirkkotilaan. Seurakunnissa nähdään kehitys, jossa kirkkosalit muuttuvat monikäyttöisiksi keskuksiksi, joissa kokoonnutaan seitsemänä päivänä viikossa.
4.4.2022
Merimieskirkko Oritkarin satamassa ryhtyi kotouttamaan maahanmuuttajia
Oulun merimieskirkon uudet vapaaehtoiset tulevat Jemenistä ja Kamerunista. Merenkävijöitä palvellessaan he oppivat suomen kieltä, suomalaista työkulttuuria ja työelämätaitoa.
31.3.2022
Psalmit ovat helmiä hädän hetkellä
Outi Uusimäelle Psalmien kirja on hänelle ehkä käytetyin Raamatun kirjoista. "Psalmit ovat kuin helmiä hädän keskellä, niihin voi liittyä. Niissä kuuluu ihmisen ääni, ne ovat aitoa ihmisen puhetta", hän kertoo Paastonajan psalmit -juttusarjassa.
30.3.2022
Musta morsian nostaa esiin hyväksytyksi tulemisen kaipuun
Oulun tuomiokirkossa saa ensi-iltansa vappuviikolla Musta morsian -teos, joka puolustaa vahvasti samaa sukupuolta olevien parien oikeutta kirkolliseen vihkimiseen.
30.3.2022
Ruohot pois kirkkotieltä
"Meiltä vaaditaan nöyrää uudelleenajattelua, mielenmuutosta ja kestävää elämäntapaa." Piispa Mari Leppänen peräsi jumalanpalveluspäivillä uudenlaista lepopäivän viettoa.
28.3.2022
Romanikulttuuri tutuksi
Tervetuloa luterilaiseen seurakuntaan, todetaan romaneille Karjasillan kirkon juhlassa romanien erityisenä päivänä huhtikuussa. Tilaisuuden suunnittelussa on ollut mukana muun muassa Jani Lindroos (kuvassa) Romano Missio -järjestöstä.
28.3.2022
Yhteisötila Toivon toiminta laajentuu Asemakadulla, uudet ideat tervetulleita
Yhteisötila Toivossa kokoontuu torstaisin ryhmä, jossa voi viettää kahvihetken yhdessä toisten kanssa ja samalla keventää mieltään. Mitä muuta Caritas-Säätiön toimintaa kodikkaassa paikassa voisi olla?
25.3.2022
Kuolemaan liittyy jälleennäkemisen toivo
Omaisille luopumisen hetki on raskas, mutta ylösnousemuksen sanoma antaa toivoa: vielä nähdään. Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Hautajaisiin kuuluu myös kiitollisuus yhteisestä ajasta ja elämästä.
Tässä jutussa Haukiputaan seurakunnan kappalainen Outi Pohjanen vastaa hautaamiseen liittyviin kysymyksiin.
22.3.2022
Psalmi osuu kipeällä tavalla juuri tähän hetkeen
Uskonnon ja psykologian opettaja Sari Annunen pohtii Paastonajan psalmit -sarjassa, millaisessa elämäntilanteessa psalmit ovat syntyneet ja mistä ne kertovat.
22.3.2022
Suoraan kysyttynä: Milloin tila vihitään ja milloin siunataan?
Pateniemenrannan seurakuntakoti vihitään käyttöön sunnuntaina 27. maaliskuuta. Otimme selvää, mitä eroa on tilan vihkimisellä ja siunaamisella.
17.3.2022
#YHDESSÄ2022-tapahtuman liput ovat myynnissä
Toukokuussa Oulussa järjestettävässä kaupunkifestivaalissa on tarjolla yli 70 ajankohtaisohjelmaa teemalla Kuuntelen. Ymmärrän. Kunnioitan.
16.3.2022
Piispan juhlakirja Risteyksissä tarjoilee kirkolle tärkeää roolia
Osaisimmeko me suomalaiset elää koronan jälkeisessä ajassa laadukkaampaa ja kestävämpiin arvoihin nojaavaa elämää kuin tähän asti? Näin kysyy päätoimittaja Antero Mukka Risteyksissä-kirjassa. Kiinnostava esseekokoelma oli lahja piispa Jukka Keskitalolle, joka täytti tammikuussa 60 vuotta.
16.3.2022
Uskalletaan astua häpeän yli
"Minulle psalmit ovat tärkeitä siksi, että ne ovat syvintä ihmisyyttä", toteaa Tuomo Kinnunen Paastonajan psalmit -sarjan toisessa osassa.
15.3.2022
Oulujoella käydään paastonaikana matkaa katumuksesta anteeksiantoon
Pääsiäistä edeltävänä paastonaikana messuun osallistujia johdatellaan Oulujoella itsetutkiskeluun. Olennainen osa on myös synninpäästö.
15.3.2022
Kirkon mediasäätiön palkinto ohjaaja Susanna Helkelle
Hoivatyön arjesta kertova elokuva Armotonta menoa - Hoivatyön lauluja käsittelee muun muassa kristillistä vastuuta nyky-yhteiskunnassa.
15.3.2022
Mietinnässä pienen seurakunnan tulevaisuus
Oulun hiippakunnan pienin seurakunta Hailuoto sai piispantarkastuksessa kiitosta muun muassa vahvasta identiteetistään, toiminnan diakonisesta ulottuvuudesta sekä pienestä mutta pippurisesta työyhteisöstään. Hailuotolaisille piispa viestitti: "Tulkaa kirkkoon ja tuokaa kaverikin mukana".
15.3.2022
Tavoitteet avoimesti esille seurakuntavaaleissa
Syksyllä käytävien seurakuntavaalien ehdokasasettelu on alkanut. Vaaliohjelmissa on hyvä olla konkretiaa, neuvoo seurakuntavaali-inspiraattori Annnmari Salmela.
11.3.2022
Kirkot rukoilevat yhdessä
Eri uskontojen edustajat rukoilevat sunnuntaina 13.3. yhdessä rauhan puolesta. Rukoukseen voi liittyä television välityksellä.
9.3.2022
Metropoliitta Elia vetoaa suomalaisiin: Älkää syyllistäkö ja hyökätkö tavallisia venäläisiä kohtaan
Ortodoksipiispa pitää järkyttävänä vihamielistä asennetta Suomen venäjänkielisiä asukkaita kohtaan. Hän perää malttia kanssakäymisiin. Ukrainasta saapuville pakolaisisille metropoliitta Elia sanoo: teemme hyväksenne kaiken sen, mitä voimme.
8.3.2022
Syksyn seurakuntavaaleihin voi nyt asettua ehdokkaaksi
Seurakuntavaalit.fi -sivusto kertoo, miten toimia jos haluaa asettua ehdokkaaksi. Seurakuntavaaleista saa tietoa myös Oulun seurakuntien infotilaisuudesta virtuaalikirkko.fi:ssä.
8.3.2022
Psalmit antavat kaikille tunteille luvan
Paastonajan psalmit -juttusarjassa tutustutaan psalmeihin ja pohditaan niiden herättämiä tunteita eri henkilöiden kanssa. Ensimmäisessä osassa Matti Laurila toteaa, että psalmit avaavat vahvasti ihmisen kokemien tunteiden syvyyttä.
7.3.2022
Kirkon Ulkomaanapu toimittaa hätäapua Lvivissä
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kumppanijärjestö Hungarian Interchurch Aid (HIA) aloitti KUA:n tukemana avustusoperaatiot sodasta kärsivien tukemiseksi Ukrainassa Lvivin kaupungissa ja Taka-Karpatian alueella.
7.3.2022
Radiohartaudet ovat tuoneet turvaa ja lohtua 90 vuoden ajan
Viikolla 10 aamu- ja iltahartauksina Radio Yle 1:ssä kuullaan kuuntelijoiden toiveuusintoja vuosien varrelta.
7.3.2022
Seurakunnat järjestävät tukikonsertteja ja tarjoavat tiloja hätämajoitukseen
Oulun lisäksi myös Kempeleessä, Limingassa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Tyrnävällä on tiloja pakolaisten hätämajoitukseen. Kotimaanapu on alkanut myös kerätä lahjoituksia Suomeen tulevien pakolaisten tukemiseen.
7.3.2022
Piispa tarkastaa Hailuodon seurakunnan
Piispantarkastus pitää sisällään muun muassa vierailun vanhainkodissa ja panimossa. Sunnuntaina piispantarkastuksen päätösmessussa juhlitaan myös 50-vuotiasta Hailuodon kirkkoa.
2.3.2022
Oulun seurakunnat on valmis vastaanottamaan Ukrainan pakolaisia
Ukrainasta Ouluun mahdollisesti saapuville pakolaisille on tarjolla majoitusta leirikeskuksissa sekä diakonista tukea. Myös yksityishenkilöillä on mahdollisuus tarjota majoitusta. Tukea voi antaa myös osallistumalla keräyksiin.
25.2.2022
Laskiainen valmistaa paastoon - paasto antaa tilaa hengellisyydelle
Laskiaistiistain jälkeisenä keskiviikkona alkaa paasto. Luterilaisessa perinteessä paasto ei tarkoita niinkään ruoasta pidättäytymistä vaan paaston avulla ihminen tavoittelee mielenmuutosta.
24.2.2022
Rauhaa Ukrainaan rukoiltiin ympäri Suomen
Evankelisluterilaisen kirkon piispojen vetoomus täytti kirkot ympäri maan. Oulun piispa Jukka Keskitalo muistutti, että vaikka sota on syttynyt, toivoa ei ole menetetty,
23.2.2022
Sairaaloiden hoitohenkilökunnan tuen tarve on lisääntynyt korona-aikana
Koronaepidemian vaikutus näkyy sairaalasielunhoidon tilastoissa selvästi. Sairaalapappien henkilökunnalle antama työnohjausten määrä lähes kolminkertaistui vuosien 2020 ja 2021 välillä.
18.2.2022
Vihkimistä ei rajoiteta
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto kävi vaikean keskustelun: Samaa sukupuolta olevia saa vihkiä seurakunnan tiloissa, vaikka ei saisikaan.
16.2.2022
"Rakas kotiväki"
Yli-Iistä kotoisin ollut Erkki Turtinen oli parikymppinen joutuessaan jatkosotaan. Hän piti yhteyttä kotiin kirjeitse opiskelujen, asevelvollisuuden ja rintamalla olonsa ajan. Erkki kaatui Aunuksessa, mutta perheenjäsenten kesken kirjoitetut kirjeet ovat yhä tallessa.
15.2.2022
Kohtaamiset antoivat voimia
Ikäihmiset eivät ole yhtenäinen joukko, muistuttaa vanhustyön diakoniatyöntekijä Asta Leinonen.
14.2.2022
Rukoillaan Ukrainan puolesta, piispa Keskitalo kehottaa
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ottaa kantaa kiristyvään Ukrainan tilanteeseen. Piispa kehottaa rukoilemaan Ukrainan puolesta. samoin rukoilemaan malttia ja viisautta maailman johtajille.
12.2.2022
Aina ehtii uusiin töihin
Veijo Lohiniva on ennättänyt olla niin historian opettaja kuin jakelukuorma-auton kuljettaja ennen pappisvihkimystään.
10.2.2022
Piispa vihkii neljä uutta pappia Oulun hiippakuntaan
Piispa Jukka Keskitalo vihkii Oulun tuomiokirkossa sunnuntaina 13. helmikuuta. Yksi uusista papeista suuntaa ulkosuomalaistyöhön Sveitsiin.
8.2.2022
Saapaslaiset tulevat juttusille
Viisikymppinen Saapas-toiminta laajenee Yhteisvastuukeräyksen varoilla. Saapas-päivystäjät tapaavat nuoria kaduilla ja NettiSaapas kohtaa heitä sosiaalisessa mediassa. Suunnitteilla on myös KouluSaapas.
8.2.2022
Entiset saapaslaiset saavat haasteen Yhteisvastuukeräykseen
Oulun seurakuntayhtymässä Saapas-toiminta alkoi 1970-luvun puolivälissä ja päättyi vuonna 2000. Saappaan päivystäjinä toimivat 18 vuotta täyttäneet vapaaehtoiset. Näin neljä entistä saapaslaista muistelee kokemuksiaan:
8.2.2022
Kehuja keräävät ukot tositoimissa jälleen
Yhteisvastuukerääjiksi valjastetut vaivaisukot saavat kehuja vaivaisukkoperinnettä vaalivasta yhdistyksestä.
4.2.2022
Kirkon saamenkieliset verkkosivut on julkaistu
Sivustolla sisältöä on inarinsaamen, pohjoissaamen ja koltansaamen kielillä. Sivustolla nostetaan esille erityisesti saamelaisille keskeisiä sisältöjä, kuten rippikoulua ja konfirmaatiota.
3.2.2022
Samuel ikävöi paluuta kouluun
Sudanilaislapset saavat tukea koulunkäyntiin suomalaisilta. Apu tulee Yhteisvastuukeräyksestä.
3.2.2022
Pekka Mustakallio on piispa Jukka Keskitalon uusi erityisavustaja
Pekka Mustakallio siirtyy piispan erityisavustajaksi Karjasillan kappalaisen tehtävästä. "Mielenkiinnolla tartun uusiin haasteisiin", hän toteaa.
2.2.2022
Lyhytterapiasta apua nuorten hätään
Kirkko alkaa tarjota nuorille sekä nuorille aikuisille lyhytterapiavastaanottoja, joihin pääsee ilmaiseksi ja ilman ajanvarausta. Tällaista vastaanottoa suunnitellaan nyt Ouluunkin.
1.2.2022
Toiveena moottoripaja nuorille
Haukiputaan seurakunnan nuorisotyöntekijöillä on suunnitelma, mihin Yhteisvastuukeräyksen varoja käytetään: nuorille halutaan tarjota puuhailua moottoripajalla.
1.2.2022
Raamattupiiri toimii WhatsApp-versionakin
Oululaisen Raija Marjamaan perustamassa ryhmässä voi osallistua keskusteluun silloin kun se itselle parhaiten sopii. Marjamaa ja kaksi raamattupiirin jäsentä kertovat, kuinka ryhmä toimii ja mitä se heille merkitsee.
31.1.2022
Kristitty pappi kuoli aseellisessa hyökkäyksessä Pakistanissa
Moottoripyörällä liikkuneet hyökkääjät avasivat tulen kahta Peshawarin hiippakunnan pappia kohti Pakistanissa sunnuntaina 30. tammikuuta. Toinen papeista kuoli välittömästi ja toinen kuljetettiin loukkaantuneena sairaalaan.
30.1.2022
Perheneuvonnan asiakasmäärät kasvoivat ennätyslukemiin
Vuorovaikutusongelmat parisuhteessa ovat yleisin neuvontaan hakeutumisen syy. Koronan aikana ovat lisääntyneet vanhemmuuteen liittyvät kyselyt. Myös lähisuhdeväkivalta näkyy aiempaa enemmän.
30.1.2022
Rap-artisti Palefacelle oma ohjelmasarja Radio Deihin
Räppäri Paleface aloittaa helmikuun alussa oman radio-ohjelmasarjan, joka keskittyy gospeliin. Sarja on mahdollisuus kuunnella myös uudessa Dei Plus -suoratoistopalvelussa.
28.1.2022
Muhoksen kirkkoherraksi kolme hakijaa toisella hakukierroksella
Kolme ehdokasta työskentelevät jo nyt lähiseudulla: Kemissä, Oulunsalossa ja Vaalassa. Uusi kirkkoherra valitaan 20. maaliskuuta.
27.1.2022
Saa ottaa: rusinoita toisesta kirkosta
Paavi Franciscus innostaa laajasti myös luterilaisia. Kirkkoherra Kari Tiirola ei kiinnostusta hämmästele, mutta haluaa tavata paavin ylpeänä omasta luterilaisuudestaan.
25.1.2022
Kauneimmat Joululaulut keräsi lähes puoli miljoonaa euroa
Joululaulutilaisuuksia järjestettiin erilaisten osallistumisrajoitusten alla, mutta lopputuloksessa päästiin suunnilleen samaan kuin vuotta aiemmin. Joululauluäänestyksen voitti vanha suosikki.
20.1.2022
Moni meistä kaipaa tähteä taivaalle
Kristityt kaikkialla maailmassa viettävät vuosittain yhteistä rukousviikkoa 18.–25. tammikuuta. Lähi-idän kristityt ovat valinneet tämän vuoden teemaksi loppiaisesta tutun kertomuksen tietäjistä ja tähdestä: ”Näimme hänen tähtensä nousevan ja tulimme kunnioittamaan häntä” (Matteuksen evankeliumi).
19.1.2022
Oulun piispa jatkoi edeltäjänsä työtä
Piispa Jukka Keskitalon ja hänen seurueensa vierailu paavi Franciscuksen vastaanotolla nosti esille Samuel Salmen kymmenen vuotta sitten esitetyn anteeksipyynnön saamelaisille. Salmen työlle antaa kunniaa niin Jukka Keskitalo kuin saamelaispappi Mari Valjakka.
18.1.2022
Millaista palvelua haluaisit Pateniemenrantaan?
Pateniemenrannan uusi seurakuntakoti avautuu helmikuussa. Tuiran seurakunta kysyy, millaista toimintaa tiloissa pitäisi järjestää.
17.1.2022
Piispa Jukka Keskitalo paavi Franciscukselle: Kirkkojen on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta
"Tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelis-luterilainen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta", totesi piispa Jukka Keskitalo puheessaan.
15.1.2022
Oulun piispa ja saamelaisedustajat paavin vieraina Roomassa
Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon vierailulla puhutaan myös alkuperäiskansojen oikeuksista. Oululainen Voces-yhtye esiintyy vierailun tilaisuuksissa.
13.1.2022
Diakoniatyössä paineita, talousavussa muutoksia Tuirassa
Asiakasmäärän kasvu Tuiran seurakunnan diakoniatyössä joudutti muuttamaan avustuskäytäntöjä. Uudistuksella tähdätään myös avustusvarojen riittämiseen mahdollisimman monelle.
10.1.2022
Taiteilijan tavoitteena oli saada lämpö ja lähestyttävyys piispan muotokuvaan
Meillä oli malli-istuntojen aikana kiinnostavia keskusteluja, sanoo piispa Jukka Keskitalosta muotokuvan maalannut taiteilija Joonas Vähäsöyrinki.
10.1.2022
Myös Vanha testamentti käännetään mobiilikäyttäjille
Varta vasten mobiilikäyttäjille tehty Uuden testamentin käännös lisäsi Raamatun käyttöä. Nyt myös Vanha testamentti käännetään alkukielestä mobiilikäyttäjille.
9.1.2022
60-vuotias Oulun hiippakunnan piispa pohtii: Millaiset kasvot kirkolla on?
Piispa Jukka Keskitalon syntymäpäiville voi osallistua huomanna maanantaina 10. tammikuuta virtuaalisesti. Jutun loppu sisältää kuvia piispan Facebook-sivuilta. Ne paljastavat millaisista asioista piispa saa voimia työhönsä.
7.1.2022
Tammikuussa tarjolla on virtuaalisia konsertteja
Tuiran kirkosta lähetetään neljänä perättäisenä sunnuntaina Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen -konsertti. Ohjelmistossa on niin barokkia, romantiikkaa kuin afroamerikkalaista gospelia.
4.1.2022
Nojatuolikirkossa ovat vieraana näyttelijä, kirjailija ja muusikko
Loppiaisena radiojumalanpalveluksessa soivat kanteleet ja television Nojatuolikirkossa keskustellaan uskosta. Sunnuntaina radion meditatiivisessa messussa kuullaan Irja Askolan saarna.
3.1.2022
Miehet puhuvat uskosta
Tuiran miestenpiirissä on käsitelty hengellisiä kysymyksiä jo neljä vuosikymmentä keskinäisen kunnioituksen hengessä.
1.1.2022
Kirkko mukaan ministeriön antirasistiseen työhön
Kirkko on liittynyt mukaan oikeusministeriön ja yhdenvertaisuus-valtuutetun toteuttamaan Olen antirasisti -kampanjaan.
31.12.2021
"Olethan yhtä lähellä, kun uusi vuosi alkaa"
Satu Kreivi-Palosaaren rukouksessa vuodenvaihteessa Jumalalle jätetään itkut ja naurut ja pyydetään, että Jumala olisi lähellä myös uuden vuoden alkaessa.
29.12.2021
Hyvinvointia voi tehdä vaikkapa halaamalla
Läsnäoleminen ja syliin ottaminen ovat arjen keinoja lisätä lasten hyvinvointia. Tuore kouluterveyskysely herätti keskustelua Sinä riität hyvään vanhemmuuteen -tapahtumassa.
29.12.2021
Toivoa pitää tehdä, se ei rakennu tyhjän päälle
Mistä toivo syntyy? Kolme henkilöä vastaa kysymykseen. Olli Pitkänen on Etelä- ja Kaakkois-Aasian aluejohtaja Suomen Lähetysseurassa, Juha Kyllönen työskentelee Oulun seurakuntien sairaalapappina ja Maija on kirkon Palvelevan Puhelimen (PP) pitkäaikainen päivystäjä.
28.12.2021
Viranomaisohjeistukset otettiin todesta: joulukirkkoja seurattiin enimmäkseen kotisohvilta
Juuri joulunpyhien alla voimaan tulleet tiukentuneet kokoontumisrajoitukset Pohjois-Pohjanmaalla karsivat väkeä hengellisistä tilaisuuksista kirkoissa. Kirkkoväärti Heimo Tölli vietti jouluaamun jumalanpalvelusta Oulunsalon kirkossa, jossa oli paikalla reilu 20 joulunviettäjää. Oulujoen seurakunnan aattohartaudet ulkona keräsivät runsaasti väkeä.
27.12.2021
Tarve päihdetyön tuelle kasvaa juhlapyhinä
Päihdeongelmien kasvu jouluna näkyy myös Oulun seurakuntien diakoniatyössä, joka tarjoaa ympäri vuoden tukea päihdeongelmaisille muun muassa erilaisten tukiryhmien ja leirien muodossa.
22.12.2021
Yleisötilaisuudet peruuntuvat, mutta joulukirkot pidetään
Koronatoimet kiristyivät Pohjois-Pohjanmaalla. Ilouutinen monelle joulunviettäjälle on kuitenkin se, että joulukirkkoja ei ole peruttu. Niitä vietetään normaalia pienemmillä väkimäärillä ja osin myös ulkotiloissa.
21.12.2021
Suuri lahja pienessä lapsessa
Arkkipiispa Tapio Luoma kuvailee jouluevankeliumia pohjattoman rikkaaksi ja saarnaa Jeesuksesta, joka katsoo ihmisiä rakastavasti.
20.12.2021
Seimiperinne elää
Katolisista maista tuttu seimiperinne elää myös Suomessa. Seimiin kirkoissa, kappeleissa, ikkunoilla tai pihamailla voi tutustua muun muassa Oulunsalossa ja Limingassa.
20.12.2021
Kirkon keskusteluapu päivystää joulunakin
Yksinäisyyden tunne voi korostua juhlapyhien aikaan. Henkistä taakkaa voi keventää ottamalla yhteyttä Kirkon keskusteluapuun.
20.12.2021
Jouluna Jumala syntyi ihmiseksi
Mikä on joulun sanoma tämän ajan ihmisille? Papit tiivistivät sen Rauhan Tervehdyksen pyynnöstä 280 merkkiin, Twitter-viestin mittaiseksi.
17.12.2021
Uskonnollisille kesätapahtumille reilu miljoona euroa korona-avustuksina
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhdeksälle uskonnolliselle taholle yhteensä 1 064 347 euroa. Avustuksen tavoitteena on turvata uskonnonvapauden toteutumista tukemalla uskonnollisia kesätapahtumia, joiden järjestäminen on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja suositusten vuoksi.
17.12.2021
Ministeriö tiedusteli: Löytyisikö kirkon työntekijöistä rokottajia?
Kirkko vastasi pyyntöön nopeasti: rokotuksiin ja koronajäljitykseen on tarvittaessa käytössä omia työntekijöitä ja tiloja. Oulun hiippakunnassa asia nytkähti jo eteenpäin. Sairaanhoitopiireihin annettiin yhteyshenkilöt diakoniatyöstä.
17.12.2021
Joulun sanaa ja säveliä verkossa, radiossa ja televisiossa
Joulun aikaan radiossa, televisiossa ja verkossa on tarjolla suoria lähetyksiä kirkoista ja muuta jouluista ohjelmaa.
16.12.2021
Arvioi: noin 3 697 000 suomalaista kuuluu vuoden viimeisenä päivänä kirkkoon
Kirkon tutkimuskeskus ennakoi, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa on noin 3 697 000. Kirkon jäsenten osuus väestöstä olisi tuolloin noin 66,6 prosenttia. Vuotta aiemmin kirkon jäsenyys oli 67,7 prosentilla suomalaisista.
15.12.2021
Oulun piispa otti vastaan Betlehemin rauhantulen
Ympäri Eurooppaa kulkenut tuli palaa tuomiokapitulin seimessä, josta liekin saa hakea omaan lyhtyynsä muistuttamaan rauhan tärkeydestä niin ihmissuhteissa kuin kansojen välillä.
15.12.2021
Hengellisissä tilaisuuksissa rajataan väkimäärää, yleisötilaisuuksiin voi päästä koronapassilla
Maakunnan heikentynyt koronatilanne on tuonut uusia rajoituksia seurakuntien loppuvuoden toimintaan: jumalanpalveluksien ja kirkollisten toimitusten osallistujamäärää rajoitetaan, yleisötilaisuuksiin pääsee koronapassilla.
14.12.2021
Virkoja vähennetään Oulun seurakunnissa
Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mikko Kälkäjä: "Säästöjä etsiessä ei ole vääriä mielipiteitä". Oulun seurakuntien vuoteen 2026 ulottuvasta säästöohjelmasta jätettiin myös eriävä mielipide koskien vanhustyön pastorin virkaa ja hautausmaiden määräaikaisia työntekijöitä.
14.12.2021
Kristinusko on uhmakas kuolemalle
Kalle Hiltunen on toiminut Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana lokakuun alusta saakka. Körttiläisyyteen jo lapsena kiinnikasvanut Hiltunen kertoo tässä jutussa näkemyksiään viiden sananparin avulla.
13.12.2021
Pohjoisen piispa juhlii syntymäpäiviään yleisötilaisuuksissa
Piispa Jukka Keskitalon syntymäpäiväjuhlallisuuksiin tammikuussa kuuluu konsertti, kirjanjulkistus sekä juhlaseminaari. Lahjoja piispa ei toivo, vaan niiden sijaan muistamiset voi osoittaa vähävaraisten ihmisten auttamistyöhön.
12.12.2021
Muhoksen kirkkoherranvaalin toinen ehdokas vetäytyy
Tarja Pyy on vetäytynyt Muhoksen kirkkoherranvaalista. Seuraavaksi Oulun hiippakunnan tuomiokapituli pyytää Muhoksen kirkkovaltuustolta lausuntoa kirkkoherran virantäyttöprosessin jatkosta.
8.12.2021
Rauhan Tervehdyksen syyskokous äänesti henkilöistä ja pohti tulevaisuutta
Vuonna 2022 lehden toimituksen resurssit pienenevät ja lehden strategiaa päivitetään. Tilaajaseurakuntien edustajat äänestivät niin puheenjohtajasta kuin hallituksen jäsenistä.
8.12.2021
Limingassa loppuvuoden jumalanpalvelukset etänä
Limingassa ei kokoonnuta kirkkoon jumalanpalveluksiin enää tämän vuoden aikana. Koronailmaantuvuus on kasvanut sellaisiin lukemiin, että kirkkoherran päätöksellä jumalanpalvelukset striimataan 2.1.2022 saakka.
2.12.2021
”Kristitty ei elä uhkarohkeasti”
Ekumeniikan professori, kirkkoherra sekä sairaanhoitajana työskentelevä suurperheen äiti kertovat kantansa koronarokotteeseen. Millaisia terveisiä heillä on ihmisille, jotka eivät ota rokotetta?
30.11.2021
Perheneuvojat kannustavat: Uskalla puhua väkivallasta
Lähisuhdeväkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää eikä kenenkään tarvitse elää väkivallan pelossa, sanovat Oulun seurakuntien perheneuvojat.
29.11.2021
Suora kysymys: Onko koronapassista tullut palautetta?
Tuomiorovasti Satu Saarisen mukaan uutinen koronatodistuksesta on synnyttänyt tunteikasta palautetta. Tuiran kirkolla koronapassin voi tulostaa itselleen 9.12. Jutun lopussa Oulujoen kirkkoherra Ilkka Mäkinen kertoo, miten häneltä, jonon hidastelijalta, sujui koronapassin näyttäminen. Kokemuksesta syntyi tiiviit ohjeet muille ensikertalaisille.
26.11.2021
Hoosiannaa ei lauletakaan joukolla tuomiokirkolla
Koronatilanteen heikentymisen vuoksi Hoosianna-juhla lauantaina 27. marraskuuta pidetäänkin virtuaalisena.
26.11.2021
Rippikoulun hybridiopetusta käsittelevä opinnäytetyö palkittiin
Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseuran vuoden 2021 Majakka-palkinto on myönnetty Heidi Toivaselle hänen opinnäytetyöstään Rippikoulu, hybridiopetus ja covid-19.
25.11.2021
"Meidän on mahdollista jakaa omastamme"
Meillä jokaisella on käsitys oikeanlaisesta joulusta – jokin maku, haju tai muisto lapsuuden joulusta, jonka kautta syntyy joulun tuntu, kertoo piispa Mari Leppänen, tämänvuotisen Kauneimmat joululaulut -kampanjan suojelija.
25.11.2021
Adventti aloittaa joulun odotuksen
Jokaisella adventtisunnuntailla on oma teemansa. Ensimmäisen adventin teema on nöyryys. Toisen adventin aiheena on Kristuksen paluu. Kolmannen teema on katumus ja neljännen aiheena on ilo.
23.11.2021
"Morjens ja otahan kahvia"
Seurakunnat ovat läsnä nuorten arjessa. Oulun Laanilan koulun välituntikahvilassa oppilaat tapaavat seurakunnan ja kaupungin nuorisotyöntekijöitä.
23.11.2021
Poikkeusjärjestelyillä joulua kohti
Koronapasseja ryhdytään käyttämään muun muassa Oulun seurakuntien ja Lumijoen seurakunnan Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa. Adventin ja joulun ajan tilaisuuksien järjestelyjä mietitään monissa seurakunnissa parhaillaan kuumeisesti. Käytännöistä on ajankohtaista tietoa kirkollisissa ilmoituksissa ja seurakuntien verkkosivuilla.
20.11.2021
Kempeleen jouluseimi syntyi yhteisöjen yhteistyöllä
Kempeleläisen lionsklubin aloitteesta syntynyt hanke luo Kempeleeseen uuden hiljentymispaikan. Yhteistyöllä rahoitettu ja teetetty jouluseimiasetelma on kaikkien ihasteltavana joka vuosi adventin aikaan.
20.11.2021
Uudessa mobiilipelissä voi testata kiinnostuksen kirkon ammatteihin
Kirkon koulutuskeskus on rakentanut yhteistyössä Oikotien kanssa uuden, kirkon ammateista kertovan pelin.
20.11.2021
Kirkon mediasäätiö palkitsi ohjaaja Taavi Vartian Oulussa
Pertsa ja Kilu -lastenelokuva voitti Kirkon mediasäätiön Katso minuun… - palkinnon Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla.
18.11.2021
Kasvot puoleksi maalattuina
Tytär löysi isänsä jäämistöstä piirroksia, jotka kertovat, miltä tiernaesityksen hahmojen tulisi näyttää. Näissä kuvissa Murjaanien kuninkaan kasvot on vain puoleksi maalattu.
16.11.2021
Suora kysymys: Mitä evankeliointi on?
Evankeliointi sanana on nykyään hyvin latautunut. Osassa ihmisistä se saattaa herättää jopa ahdistavia mielikuvua uskonnon tyrkyttämisestä. Mutta miksi joukko kirkolliskokousedustajia on huolissaan siitä, ettei seurakunnissa evankelioida tällä hetkellä riittävästi?
16.11.2021
Miehet puhuvat koskettamisesta
Miten rakastettuaan, lapsia, vanhempia tai muita miehiä saa koskettaa? Tätä kysytään miesten adventtitapahtumassa.
16.11.2021
Oulun Kirkkopäivät on kunnioittavan puheen keskustelufestivaali
"On ihan normaalia, että uskonnosta ja hengellisyydestä puhutaan myös julkisessa tilassa. Kirkon ei pitäisi kainostella liikaa", toteaa Jari Kupiainen.
15.11.2021
Etelä esitti hätähuudon - Oulussa sille ei lämmetä
Pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät vaativat, että maan muut aluekeskusrekisterit ottaisivat osan niiden töistä hoitaakseen. Näin saataisiin lyhennettyä virkatodistusten kohtuuttomiksi venyneitä toimitusaikoja. Oulussa ehdotus ei herätä vastakaikua.
12.11.2021
Yli sata lasta kajautti laulun ilmoille
Kuorossa laulaminen on rentoa, sanovat pienet musiikkiharrastajat lasten kuorokavalkadissa.
10.11.2021
Henkisyyttä ja hengellisyyttä tilastojen takana
Milleniaalien näköinen kristillisyys kaipaa enemmän arvostusta, sanoo nuorten aikuisten parissa työskentelevä pastori Iida Glumoff.
10.11.2021
Meditatiivisessa messussa etsitään rauhaa
Valvomisen sunnuntaina 14. marraskuuta Yle Radio1 lähettää ensimmäisen meditatiivisen messun, jossa on vähemmän selittämistä ja enemmän hiljaisuutta.
9.11.2021
Peiton kanssa kirkkoon
Hengellisyydestä etsitään hyvinvointia omaan elämään. Vilttikirkko ja urkurentoutus tarjoavat lepohetken marraskuun pimeydessä.
9.11.2021
Pääkirjoitus: Raamatut esiin kirjahyllyjen uumenista
Oulun piispa Jukka Keskitalo kannustaa tarttumaan uskoa, toivoa ja rakkautta huokuvaan Raamattuun. Pyhä kirja on käännetty jo 1571 kielelle.
9.11.2021
Hevoskärryjä, havuseppeleitä ja nappiverkkarit
Haukiputaan seurakuntakeskuksen valokuvanäyttely kertoo menneistä vuosikymmenistä.
8.11.2021
Siionin virret soivat kapakkaveisuissa Oulussa
Ravintola Tubassa soivat körttien Siionin virret osana Waltava-tapahtumaa 11. marraskuuta. Kapakkaveisut sopivat myös niille, jotka eivät tunne veisuja.
5.11.2021
Rukous pyhäinpäivään
Pyhäinpäivänä muistetaan ja muistellaan edesmenneitä läheisiä. Pyhäinpäivä muistuttaa myös jälleennäkemisen toivosta.
4.11.2021
Veijo Koivula palkittiin ekumenian hyväksi tehdystä työstä
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on myöntänyt oululaiselle Veijo Koivulalle Pyhän Karitsan Ritarikunnan komentajamerkin. Koivula sai komentajamerkin Suomen Ekumeenisen Neuvoston syyskokouksen yhteydessä.
4.11.2021
Lapsensa menettänyt äiti kysyy: ”Kenelle annan kuoleman anteeksi?”
Markkisen perheen Jaakko-poika menehtyi 12-vuotiaana syöpään. Äidin päiväkirjaan tallentui tuolloin koskettavia muistoja.
3.11.2021
Pyhäinpäivänä muistetaan poisnukkuneita rakkaita
Pyhäinpäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 6. marraskuuta. Tuolloin muistetaan edesmenneitä läheisiä iltamessuissa ja hartaushetkissä sekä hautausmailla.
2.11.2021
Piispa vihkii viisi uutta pappia Oulun hiippakuntaan
Pyhäinpäivänä piispa Jukka Keskitalo vihkii uusia pappeja virkoihin eri puolille hiippakuntaa. Yksi vihittävistä papeista saapuu Lapuan hiippakunnan puolelta.
2.11.2021
Piste päättämättömyydelle
Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen: kirkon avioliittokeskustelu karkottaa jo nuoria pois Kristuksesta.
1.11.2021
Ovatko kaikki mukana?
Kirkon on huomioitava aina ensin heidät, jotka ovat vaikeassa elämäntilanteessa. Kukaan ei saa jäädä ulkopuolelle, vaatii Oulun hiippakunta uudessa strategiassaan. Mallia toimintasuunnitelmaan on otettu naapurimaan puolelta Haaparannasta.
1.11.2021
Pyhäkoulut tuomiokirkon kryptassa alkavat
Lapset ja aikuiset voivat osallistua pyhäkouluun ensi sunnuntaista alkaen Oulun tuomiokirkon kryptassa.
28.10.2021
Piispat käynnistävät väitteillään vuoropuhelun Raamatusta
Raamatun tulkintaan liittyy suuri vastuu, sanovat piispat. Raamattua voi heidän mukaansa tulkita monella tapaa, mutta sieltä ei kannata hakea vastauksia kysymyksiin, mihin 2000 vuotta sitten laadittua tekstiä ei edes ole tarkoitettu vastaamaan. Tällä viikolla julkaistu Raamattu ja kirkko -puheenvuoro aloittaa uuden Piispainkirjeiden sarjan.
27.10.2021
Kastehetkeen voi tuoda lapsen kastettavaksi ympäri Oulua
Moni kaste on jäänyt odottamaan parempaa aikaa koronapandemian aikana. Tuiran kirkossa 20. marraskuuta järjestettävä kastehetki on helppo tapa järjestää ikimuistoinen juhla.
27.10.2021
Koko eletty elämä läsnä
Puolisot kantavat suhteeseensa aimo annoksen omaa menneisyyttään, sanoo paripsykoterapeutti Teija Pirnes-Hyvönen.
26.10.2021
Kirkot yhdessä heikoimpien äänenä
Ouluun kokoontuu ensi viikolla kristittyjä eri kirkkokunnista. Heille ekumenia on sitä, että kirkot toimivat yhdessä kaikissa niissä asioissa, joissa se on mahdollista. Yksi kristittyjen yhteinen tehtävä on heikoimpien puolelle asettuminen ja heidän äänensä voimistaminen yhteiskunnassa.
26.10.2021
Ville Rannan pohjaväri on keltainen
Oululaislähtöinen sarjakuvataiteilija Ville Ranta nähtiin lokakuussa Minun uskoni -keskustelusarjan vieraana Tuiran kirkossa. Hän vastaa videolla myös Rauhan Tervehdyksen pikakysymyksiin.
25.10.2021
Suora kysymys: Kuuluvatko hintalaput seurakunnan toimintaan?
Jos seurakunnan tarjoama toiminta käy liiaksi omalle kukkarolle, tunteet nousevat helposti pintaan. Toisaalta moni ihmettelee diakoniatyön edullisia palveluja.
22.10.2021
"Onneksi on myös onnistumisia"
Oulun vankilan pastori Juhani Tervonen tietää, että muurien sisäpuolella on paljon vankeja, joilla ei vapaudessa ketään odottamassa – paitsi vanha tuttu rikosteleva jengi.
21.10.2021
Pappi kysyy: Keitä emme tavoita?
Haukiputaalaisten papilla Sanna Nygårdilla on tausta erityisnuorisotyössä ja lastensuojelussa. Hän haluaisi, että kirkon töissä viivyttäisiin yhä enemmän niiden luona, jotka elävät arkeaan yhteiskunnan ulkokehällä.
20.10.2021
Valtavan häpeän äärellä
Salailun kulttuurissa on tilaa myös rikoksille, tutkija Jyri Komulainen sanoo.
19.10.2021
Suora kysymys: Millaista tietoa sotilaista haluatte, Pekka Asikainen?
Oulussa on seitsemän sankarihautausmaata, joissa lepää 1025 nuorta sotilasta. Kaikkien sankarivainajien tarinat on tarkoitus taltioida verkkosivustolle. Tähän Oulun seurakuntayhtymä kysyy nyt apua sotilaiden läheisiltä.
18.10.2021
"Tapahtukoon sinun tahtosi" ei ole helppo pyyntö papeillekaan
Eri kirkkokuntien edustajat ruotivat yhdessä Isä meidän -rukousta. Onko myös korona Jumalan tahtoma vitsaus?
17.10.2021
Asunnottomien yö muistuttaa: kukaan ei päätä jäädä kodittomaksi
Asunnottomien yö -tapahtumaa vietetään Oulussa tänään sunnuntaina muun muassa Rotuaarilla. Tapahtuma muistuttaa, että asunnottomuuden kokeminen on yksi äärimmäisimmistä syrjäytymisen muodoista.
17.10.2021
Kari Kanalan usko on oranssia
Televisiosta tuttu kirkkoherra Kari Kanala on yksi Tuiran kirkossa järjestettävän Minun uskoni -keskustelusarjan osallistujista. Minun uskoni -illoissa tunnetut vieraat kertovat, mitä esimerkiksi usko, toivo ja rakkaus heille merkitsevät.
14.10.2021
Oulunsalossa kokeillaan virtuaaliurkuja
Oulunsalon kirkossa on kesäkuusta alkaen soitettu urkuja, joiden ääni on peräisin neljän eri keskieurooppalaisen kirkon urkupilleistä. Linkin videosta voit kuunnella, kuinka urut soivat.
13.10.2021
Kolumni: NOMHE
Satu Kreivi-Palosaari on huomannut, että kahvakuulatreenissä ja hengellisessä elämässä on yllättävän paljon samaa.
7.10.2021
Partiolainen lupaa nyt kasvaa katsomuksessaan
"Katsomuskasvatuksesta halutaan luonteva osa partiotoimintaa. Ei niin, että tänään meillä on nyt tätä katsomuskasvatusta ja ensi viikolla opetellaan sitten puukon käyttöä", sanoo Oulun seurakuntien partiotyöntekijä Sanna Parkkinen.
6.10.2021
Yksilön vastuu korostuu yhä
Koronarajoituksissa höllennyksiä: järjestöissä ja seurakunnissa mietitään syksyn alkaessa toiminnan turvallista avaamista.
6.10.2021
Valokuva on usein enemmän kuin pelkkä räpsäys
Rauhan Tervehdyksen lukijat innostuivat kuvaamaan ruskaloistoa. Valokuvaaja Kai Tirkkonen kannustaa ruskabongareita säilyttämään luontokuvat. Hän uskoo, että kuviin sisältyy tunnelmia, joihin voi syntyä kaipaus palata myöhemmin.
5.10.2021
Seurakuntien oppilaitostyölle uudet tilat Linnanmaalla
Linnanmaan kampuksella sijaitsevat uudet @kirkkokampuksella-tilat siunataan käyttöön tiistaina 5. lokakuuta.
28.9.2021
Kaukana parhaista tuotoista
Uusi idea toimi: vaivaisukot olivat Yhteisvastuukeräyksen ilonpilkkuja. Myös modernimmat keräystavat poikivat varoja keräykseen, jonka lopputuottoa korona heikentää merkittävästi jo toista vuotta peräkkäin.
23.9.2021
Kävely tuulessa viesti ystävyydestä ja halusta edistää rauhaa yhteiskunnassa
Uskontojen yhteinen rauhankävely järjestettiin torstai-iltana Oulussa. Vastaava kävelytapahtuma oli samaan aikaan myös Helsingissä ja Turussa. Uskonto on voimanlähde pyrkimyksessä hyvään yhteiselämään, sanoo Katri Kuusikallio USKOT-foorumista.
22.9.2021
Vauva teho-osastolla ja sydän täynnä huolta – äitien vertaistukiryhmässä voi purkaa tuntojaan
Sairaanhoitaja Noora Kitkala ja Oulun seurakuntien lastenohjaaja Auli Kipinä vetävät vertaistukiryhmää äideille, joiden vauva on tehohoidossa osasto 55:llä Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
21.9.2021
Kun tytär menehtyi syöpään, sairaalasielunhoito auttoi Maija Matikaista jaksamaan
Heli-tyttären sairastuminen ja kuolema toivat oululaiselle Maija Matikaiselle turvattomuutta, kipeitä kysymyksiä ja tuskaa. Sairaalapapin tarjoama tuki kantaa häntä vielä viiden vuoden jälkeenkin.
21.9.2021
Iso peruskorjaus lähenee
Intiön kappelia korjataan miljoonilla euroilla, arkkitehti Esa Kauppi riemuitsee arvostuksesta.
14.9.2021
Kolumni: Mitä Jeesus tekisi?
Mikä on oikea ja ennen kaikkea oikeudenmukainen toimintatapa auttaa? kysyy Marjukka Hamari.
9.9.2021
Syyskauden Kakskaks-illoissa kuullaan yhä enemmän puhetta
Uudenlainen konsertti- ja keskustelusarja Kakskaks palaa syksyllä. Vaikka keskustelun määrästä illoissa tuli myös kritiikkiä, jatkossa musiikkia ja puhetta on luvassa yhtä paljon. Aiheina ovat kotimainen ruoanviljely ja kirkko, milleniaalit ja kirkko sekä sielunhoito ja kirkko.
8.9.2021
Kolumni: Katse Kristukseen
Koska identiteettimme on kaventunut omien toiveidemme kokoiseksi ja näköiseksi, itsetuntomme on hyvin suorituskeskeinen. Aikaisemmin saimme itsetuntomme lahjana yhteisöltämme ja Jumalalta, kirjoittaa Ilkka Kurjenmäki.
8.9.2021
Krito-ryhmässä puhutaan vaikeistakin tunteista luottamuksellisesti
Kritossa käsitellään vaikeita tunteita ja jumalasuhdetta kirjallisuuden ja kotitehtävien kautta. – Moni ajattelee, ettei uskova ihminen saisi olla vihainen, mutta sehän on mahdotonta, toteaa vertaistukiryhmää vetävä Heleena Hietala.
2.9.2021
Pyhäkoulun brändi kaipaa ajanmukaistamista
"Kiltti kuin pyhäkoululainen" sanotaan, kun tarkoitetaan naiivia ja väritöntä. Ei ihme, että moni ajattelee pyhäkoulun jääneen ajastaan jälkeen. Suomen Pyhäkoulun Ystävät on työstänyt pyhäkoulun nukkavierua brändiä auttakseen pyhäkoulun uuteen nousuun.
2.9.2021
Lapset ovat kiinnostuneita elämän suurista kysymyksistä
Lapsi tarvitsee paikan, jossa ihmetellä ja pysähtyä, sanoo Karjasillan seurakunnan perhetoiminnan ohjaaja Mari Jääskeläinen.
31.8.2021
Jukka Keskitalo: ”Jeesus opetuslapsineen toimi kaukana pääkaupungista”
Piispa Jukka Keskitalo isännöi parhaillaan piispojen kokousta Kuusamossa. Avauspuheessaan tänään hän muistutti, että usein kristinuskon kannalta vaikeina aikoina hengellisyys on kukoistanut syrjäisilla seuduilla. Murehdittaessa kirkon tulevaisuutta tänä päivänä Suomessa, piispa kääntäisi katseet jälleen maan reuna-alueille.
31.8.2021
Ouluilo-keräyksen varoilla puututaan hätään lähellä
Uusi keräys Oulussa käynnistyy, jotta avustusvarat riittäisivät asiakasmäärien kasvaessa rajusti osassa Oulun seurakuntia.
27.8.2021
Ikäihmiset saivat oman virkistyspäivänsä
Koronapandemia rajoituksineen on koetellut yksin asuvia vanhuksia ja muiden mukaan lähtemiseen reagoidaankin helposti toteamuksella "ei minusta enää sellaiseen ole". Tänään perjantaina pieni joukko ikäihmisiä kokoontui yhteen syömään ja vähän jumppaamaankin.
25.8.2021
Katja Tynkkynen iloitsee: lähtö Boliviaan on pian totta
Katja Tynkkynen odottaa malttamattomana lokakuuta. Silloin on tarkoitus lentää perheen kanssa Boliviaan. Se on Tynkkysen uusi asemapaikka Suomen Lähetysseuran työntekijänä.
25.8.2021
Lähetystyötä tehdään myös Euroopassa, pakolaisten parissa on omia hengellisiä yhteisöjä
Lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat työstään tunturimaisemissa parhaaseen ruska-aikaan. Mukaan Oulun hiippakunnan lähetystapahtumaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista.
24.8.2021
Rippikoulu vetää puoleensa
Myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien parissa on kiinnostusta käydä rippileiri. Tervetuloa joukkoon, vastaa pastori Jonne Pirkola kysymykseen, saako rippikoulun käydä, vaikka ei ole kirkon jäsen.
20.8.2021
Rukoukset kertoivat myötätunnosta
– On selvää, että Afganistanin tilanne ei mahdollista tällä hetkellä kenenkään pakkopalauttamista maahan, piispa Jukka Keskitalo sanoi rukoushetkessä tuomiokirkossa tänään perjantai-iltana.
19.8.2021
Mitrusen naiset pitävät yhtä
Olemme toistemme tukena ja turvana. Yhdessä siirtyvät vuoretkin, kun jollekulle meistä iskee elämän musta hetki päälle, sanovat kolme Mitrusta: Ulla ja hänen aikuiset tyttärensä Rebekka ja Saara Mitrunen
18.8.2021
Kirkonkellot kertovat kuolemasta
Keskiajalta peräisin oleva perinne uhkaa hiipua, sillä yhä useammalle vainajalle ei omaisten päätöksellä soiteta sanomakelloja.
18.8.2021
Rukoushetki Afganistanin tilanteen vuoksi Oulun tuomiokirkossa
Perjantaina 20.8. kello 19 Oulun tuomiokirkossa järjestetään rukoushetki osoittamaan tukea Afganistanissa asuville ihmisille sekä Suomen afgaaneille, jotka surevat kotimaansa ja siellä asuvien läheistensä tilannetta.
18.8.2021
Suora kysymys: Mitä sääntöjä tunnuksille kirkkotilassa?
Oulun tuomiokirkossa 4. elokuuta järjestetyssä sateenkaarimessussa oli kirkon etuosassa lukupulpetteihin kiinnitettyinä sateenkaari- ja transliput.
Lukijakysymyksessä tiedustellaan, voiko alttarilla olla esillä muitakin kankaita kuin vain alttarivaatteita. Lukupulpetit sijaitsevat alttarin ja kirkkosalin välissä.
18.8.2021
Pyhiinvaellus lähellä
Kun sade matkaa tehdessä oikein yltyi, pyhiinvaeltajille toi jaksamista virrenveisuu.
17.8.2021
Pääkirjoitus: Kunnioitusta elämän monimuotoisuudelle
Niin kauan kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva joutuu elämässään kohtaamaan ennakkoluuloja, loukkauksia ja vihaa, tarvitaan sateenkaarimessua, toteaa Timo Juntunen.
17.8.2021
Eheytyshoidot halutaan kieltää lailla
Heinäkuussa kirjattu kansalaisaloite eheytyshoitojen kriminalisoinnista kerää allekirjoittajia myös kirkolliskokousedustajista. Oulun hiippakunnasta aloitteen tueksi asettui kokousviikolla kaksi edustajaa. Oulun hiippakunnan piispa ei pidä allekirjoittamista tarkoituksenmukaisena.
17.8.2021
Kolumni: Sivustakatsojan hyvä osa
Papin ei tarvitse olla "siellä missä tapahtuu". Ehkä pappia tarvitaan juuri siellä, missä ei "tapahdu", pohtii Satu Kreivi-Palosaari.
16.8.2021
Jippu haluaa olla Jumalan juoksutyttö
'- Jumala ei pyydä minua olemaan suurempi tai pienempi. Saan olla juuri tälläinen. Ja se on hyvä lähtökohta, toteaa Bless My Oulu -tapahtumassa esiintynyt laulaja-lauluntekijä Jippu.
13.8.2021
Rippistriimeille on kysyntää
Olympiakisoista raportoinut urheilutoimittaja Kai Nevala osallistui lapsensa rippijuhlaan kesken työmatkaansa Tokiossa. Oulunsalolainen Paula Longi seurasi Nevalan tavoin lapsensa konfirmaatiota etäyhteyden välityksellä.
12.8.2021
Menkää kaikkiin maailmoihin, myös digitaalisiin
Tero Massa: Uskoa on osattava ilmaista myös sosiaalisen median säännöillä
11.8.2021
Vanhempiensa jalanjäljillä
Anna Holmström on tyttöjen ja naisten puolella työssään Tansaniassa. Uusi työkausi sisältää verkostoitumista maan uskonnollisten johtajien kanssa.
11.8.2021
Vain yksi valokuva on saanut nimen etukäteen
Markku Palosaareen valokuvanäyttelyssä katsojat voivat nimetä näyttelykuvia mielessään.
9.8.2021
Siunausta koko Oululle rukoillaan yhdessä
Kaupunkilaisia kutsutaan rukoilemaan Hupisaaren kesäteatterille 14. elokuuta. Bless My Oulu -tapahtuman ohjelmaa voi seurata myös verkossa.
7.8.2021
Onko sinulla rukousnauhoja, nuori kysyi papilta Oulu Priden puistojuhlassa
Oulun seurakuntien teltalla kävi vilkas kuhina Oulu Pride -tapahtuman puistojuhlassa. Rukousnauhojakin olisi mennyt kaupaksi, jos niitä olisi ollut myytävänä.
5.8.2021
Unelma toteutui, kun sateenkaariväki kokoontui jumalanpalvelukseen Oulussa
Oulun hiippakunnan ensimmäistä sateenkaarimessua vietettiin keskiviikkona 4. elokuuta osana Oulu Pride -viikkoa. Virtuaalikirkonkin kautta lähetetty messu keräsi paikan päälle yli sata osallistujaa.
24.7.2021
Ammatti äidin vinkistä
Kaksi vuotta sitten Annu Kivilompolle selvisi, miksi pitkäjänteisyys on välillä hänelle vaikeaa elämässä. Valmistuminen uuteen ammattiin häämöttää kuitenkin jo lähellä.
21.7.2021
Ylijäämäruoka leirikeskuksesta menee diakoniatyön käyttöön
Suvelan leirikeskuksessa Kiimingissä hyödynnetään hävikkiruoka tehokkaasti. Kun leiriläisten aterioilta jää ruokaa, emännät laittavat tiedon diakoniatyöntekijöille. Pakastetetut annokset jaetaan eteenpäin ruoka-apuna.
16.7.2021
Älkää huolehtiko vanhemmat: lapset kyllä pärjäävät luonnossa
Limingan Niittykärppien partiolaiset viettävät parhaillaan Pökkelö-leiriä villissä lännessä. Heti ensimmäisenä yönä osa leiriläisistä joutui arkajalkatestiin. Siitä lapset selvisivät hyvin.
14.7.2021
Jyrkkyys tuo pettymyksiä
Markkinoinnin asiantuntija: Hyvät keskustelutaidot pehmentävät näkemyseroja
13.7.2021
Papillakaan ei ollut varmaa vastausta
Miksi maailmassa on pahaa ja miksi Jumala sallii kärsimyksen? Nämä ikiaikaiset kysymykset jäivät myös Oulujoen rippikoulussa vaille varmoja vastauksia, mutta uusia näkökulmia nuoret saivat elämän haavoittuvuuteen.
13.7.2021
Mitä ryhmät saavat 30 eurolla?
Ryhmiltä peritään tänä kesänä kirkon esittelystä 30 euroa Hailuodon kirkossa. Kirkkoherra Timo Juntunen kertoo sisällyttävänsä esittelyyn mielellään myös muuta ohjelmaa, jos vierailijat sitä tahtovat.
12.7.2021
Oulun tuomiokirkossa puhutaan hengellisestä väkivallasta ja siitä toipumisesta
Hengellistä väkivaltaa ja sen vaikutuksia koskevien kysymysten äärellä ollaan 17. heinäkuuta. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.
8.7.2021
Rippileiri yhdisti alakoulukaverit uudestaan
Tyrnävän rippileirillä uudistettiin ystävyyksiä ja opittiin anteeksiannosta.
6.7.2021
Tukala ilma nousi aamukahvien ykkösaiheeksi
Diakoniatyön tarjoamat aamukahvit on kesätiistaisin katettu Keskustan seurakuntatalon monitoimisaliin. Tarjolla on kahvin lisäksi juttuseuraa ja päivän lehti.
3.7.2021
Seurapuhe patisti ottamaan siipien suojaan myös muukalaiset
Herättäjäjuhlien seurapuheissa ei arkailtu puuttua arkoihin yhteiskunnallisiin aiheisiin, kuten pakolaisuuteen. Ekku ja Maarit Leskelä osallistuivat kesäseuroihin Karjasillan kirkon pihamaalla, jossa seurataan viikonloppuna Kauhavan herättäjäjuhlien ohjelmaa körttiradion välityksellä.
2.7.2021
Piispa Jukka Keskitalo Suviseurojen avajaisissa: Kipeiden asioiden läpikäyminen tekee liikkeestä vahvemman
Piispa kiitteli SRK:n taannoista, uskonnonvapautta koskenutta kannanottoa. "Uskonnonvapaus ensisijaisesti vapautta uskoa", hän muistutti.
30.6.2021
Hyvä jalkapallopeli muistuttaa erehdyttävästi elämää
Kirkkoherra Timo Juntunen löytää täydellisestä jalkapallopelistä monia yhtymäkohtia elämään: toiveikkaimmatkin ponnistelut saattavat päättyä suureen pettymykseen. Osa Pietarin kisaturisteista unohti Juntusen mielestä Huuhkajien opetuksen yhteisen hyvän eteen pelaamisesta.
30.6.2021
Ouluun hautausvaraamo
Hautaan siunaamisiin liittyvät varaukset keskitetään syksyllä yhteen paikkaan, mutta kotiseurakunnassakin voi edelleen asioida
29.6.2021
Kolumni: Yhteiseen työhön
Vapaaehtoistyöhön on kaipuuta, mutta voiko siihen osallistuva aidosti kokea olevansa täysivaltainen toimija? Vapaaehtoisen rooli on kirkossa edelleen monella tavoin rajattu, toteaa Marjukka Hamari.
29.6.2021
Pääkirjoitus: Kankea mutta luotettava
Oululaiset pitävät seurakuntia luotettavina ja uskottavina, mutta toisaalta varovaisina ja kangistuneina. Media, hautausmaa ja kirkolliset toimitukset ovat areenoja, joiden kautta ihmiset ovat seurakuntaansa eniten kosketuksissa, kirjoittaa Elsi Salovaara.
29.6.2021
Kirjan ostamalla voi auttaa pakolaisia kouluttautumaan
Suuri määrä kirjoja ja pari laatikollista äänilevyjä. Keskustan seurakuntatalon kirjojen myyntipisteessä voi tehdä nyt hyviä ostoksia euron hinnalla. Oulun tuomiokirkkoseurakunta lahjoittaa myyntitulot Kirkon Ulkomaanavun työhön.
28.6.2021
Karjasillan kirkkopuistossa voi osallistua herättäjäjuhliin
Oulun alueellisessa tapahtumassa seurataan valtakunnallista Körttiradion lähetystä.
21.6.2021
Juhannuksella on kristilliset juuret
On keskikesän juhlan aika! Jutussa kerrotaan, kuka oli Johannes Kastaja, miten hän liittyy Jeesukseen ja miksi hänen nimikkojuhlaansa vietetään keskikesällä.
16.6.2021
Pääkirjoitus: Tervetuloa kirkkoon!
Jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin voi tulla turvallisella mielellä, kannustaa piispa Jukka Keskitalo. Syksyllä hän toivoo näkevänsä useita "koronasta vapautumisen juhlajumalanpalveluksia".
4.6.2021
Kiimingin mediariparilla ollaan kiinni teknologiassa
Mediariparilla perinteisiä asioita katsotaan ei-niin-perinteisestä näkökulmasta.
3.6.2021
Kaksivuotinen isoskoulutus tuottaa "tosi-isoja" myös Limingassa
Oona Heikkinen ja Enni Järvelä kertovat isostoiminnan tarjonneen yhdessäoloa ja uusia ystäviä. Limingassa isostoiminta yhdistää myös kirkonkylän alueen ja Tupoksen nuoria saman katon alle.
2.6.2021
Kelpaanko minä kirkolle?
Somekysely kertoo, että nuoret kaipaavat kirkkoon keskustelua seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta.
25.5.2021
Kysely selvitti kaupunkilaisten mielikuvia seurakunnasta – Oulun vahvuutena auttamistyö korona-aikana
Kaupungeissa asuvien suomalaisten suurimmat odotukset kirkkoa kohtaan liittyvät auttamiseen. Tuoreen kyselyn mukaan oululaisvastaajat ovat tyytyväisiä seurakuntien tarjoamaan apuun ja tukeen koronakriisin aikana.
25.5.2021
"Riittääkö yksi annos? ", kysyy Laura Stewart ruoka-apua hakevilta
Vähävaraisuus ei ole ainoa syy turvautumiselle seurakunnan ruoka-apuun. – Elämän erilaiset kriisit, kuten sairastumiset tai läheisen menetys, saattavat viedä voimia niin, että valmis ruoka on iso apu arjessa, kertoo diakoniatyöntekijä.
21.5.2021
Rauhaa on tahdottava
Miten rauha syntyisi Lähi-itään? Jukka Hautala ja Maria Leppäkari kertovat näkemyksensä vaikeaan kysymykseen.
20.5.2021
Herättäjäjuhlat sittenkin virtuaalisesti
Vielä keväällä suunnitelmissa oli järjestää herättäjäjuhlat yleisötapahtumana Kauhavalla. Kasvaneiden terveysturvallisuusriskien myötä juhla on päätetty pitää virtuaalisesti.
19.5.2021
Pääkirjoitus: Pyhiinvaellus – merkityksellinen matka
Oulun seurakuntien yhtymäjohtaja Pekka Asikainen uskoo, että pyhiinvaellus voi olla vaeltajalle hyvää tekevä löytöretki: "Moni asia saattaa loksahtaa kohdalleen, kun on aikaa hiljentymiseen ja kulkemiseen."
18.5.2021
Helmihetket hurmasivat
Helmihetki-yksityiskonsertit tuomiokirkossa olivat onnistunut idea. Lisää tällaisia, toivoo nyt moni. Toivemusiikin avulla kerättiin varoja Yhteisvastuukeräykseen.
12.5.2021
Hartaus: Jumala on itse rakkaus
Voisiko helatorstain sanoma taivaaseen korotetusta Kristuksesta tuoda meille viestiä Jumalan läsnäolosta ja rakkaudesta elämässämme juuri nyt? Hoitaa haavaamme syvästä kaipauksesta yhteyteen Jumalan kanssa? kysyy Ulla Mitrunen.
12.5.2021
Psalmit pursuavat iloa, surua, epätoivoa, kiitosta
Onko omia tunteita välillä vaikea pukea sanoiksi? Raamatun psalmit saattavat kuvata niitä yllättävän osuvasti.
11.5.2021
#Yhdessä2021 etsii avaimia kuuntelevaan vuoropuheluun
Tapahtumassa keskustellaan vihapuheesta, vuorovaikutuksesta, nuorista ja toivosta. Virtuaalisesti järjestettävään tapahtumaan ilmoittaudutaan ennakkoon.
7.5.2021
Musiikkia ihan privaatisti
Ihana lahja läheisiltä, huokaisi lähes satavuotias Hilkka Kärkkäinen Oulun tuomiokirkon yksityiskonsertissa. Musiikkitilaisuus oli ostettu Kärkkäiselle äitienpäivälahjaksi.
7.5.2021
Kylvönsiunaus muistuttaa elämän perusasioista
Keväisessä rukoushetkessä pyydämme Jumalaa siunaamaan kasvun, sadon ja viime kädessä jokapäiväisen leipämme.
6.5.2021
Neuvottelut Rauhan Tervehdys -lehden julkaisuoikeuksien siirrosta päättyivät
Rauhan Tervehdys ry:n ja Oulun seurakuntayhtymän välisissä neuvotteluissa Rauhan Tervehdys -lehden julkaisuoikeuksien mahdollisesta siirrosta ei päästy yhteiseen lopputulokseen.
5.5.2021
Kolumni: Minne menet kirkko?
Matti Pikkarainen pohtii, onko kirkossa käynnissä jonkinlainen kilpailu rohkeimmasta tavasta päästä julkisuuteen. Pappien YouTube-videolla laulama Syntisten pöytä -kappale lähentelee ehtoolliseen yhdistettynä hänen mukaansa jo rienausta.
4.5.2021
Seurakunnat toiveikkaina: kesällä lähdetään rippileireille
Seurakunnissa ollaan toiveikkaita, että kesäksi koronatilanne rauhoittuu ja nuoret pääsevät rippileireille. Koronarajoitusten vuoksi rippikoulun toteuttaminen on viime ja tänä vuonna muuttunut monella tapaa. Oulun seurakuntien rippikouluvastaavan Jonne Pirkolan mukaan tämä on ollut rippikoululle myös hyväksi.
4.5.2021
Tehtaalla johdon kutsusta
Veitsiluodon tehtaan ja Kemin seurakunnan hyvät suhteet perustuvat vuosikymmenten työhön. Kun sulkemisuhan alla olevalta tehtaalta johto kysyi seurakuntaa mukaan kriisityöhön, lähtivät diakoniatyöntekijät ja papit heti liikkeelle. Kuusamon nykyisellä kirkkoherralla Taina Mannisella on kolmen vuoden kokemus kriisityöstä Kajaanin paperitehtaalla.
28.4.2021
Video rohkaisee hakemaan tukea lapsettomuuteen
Seurakunnassa voi purkaa surua, jonka taustalla on lapsettomuuteen liittyviä kipeitä kokemuksia, sanoo pappi Maija Hyvönen.
27.4.2021
Seitsemän vuoden hyvästely
Lea Sämpi toimi poikansa omaishoitaja ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan.
26.4.2021
Ulkokirkkohetkessä on tilaa pysähtyä kuuntelemaan Jumalaa ja itseään
Tuirassa järjestetään 28. huhtikuuta ulkokirkkohetki. – Se on eräänlainen ulkoillen tapahtuva pyhiinvaellus, jossa osallistuja saa mietiskellä virikeaineiston pohjalta ja lopuksi nauttia ehtoollisen, tiivistää Tuiran seurakuntapastori Kirsi Chen.
21.4.2021
Harkinnalla, maalaisjärjellä ja hyvällä asenteella on päästy sopuun väkimääristä
Hautaamisjärjestelyt on saatu sovittua suhteellisen sopuisasti korona-aikanakin, sillä osallistujamäärän suhteen seurakunnissa on saatu tehdä tapauskohtaista harkintaa. "Maalaisjärjen käyttö on ollut sallittua", sanoo Oulunsalon kirkkoherra Petri Satomaa. Hän haluaa kiittää hyvästä asenteesta, jolla ihmiset ovat suhtautuneet hautaan siunaamisten väkimäärärajoituksiin.
20.4.2021
Suora kysymys: Miksi vainajan ikä kerrotaan rukouksessa?
Pyhäaamun jumalanpalveluksessa on tapana ilmoittaa yhteisessä esirukouksessa poisnukkuneet seurakunnan jäsenet. Vainajasta sanotaan nimi ja ikä. Ikä on saatettu aiemmin kertoa jopa kuukausien ja päivien tarkkuudella. Mihin tällainen käytäntö perustuu?
16.4.2021
Diakoniatyö houkuttelee uranvaihtajia
Jessica Auranen ajoi aiemmin rekkaa, mutta saa sunnuntaina diakoniavihkimyksen. Pirita Satomaa on myös alanvaihtaja: sosionomi-diakoni on aiemmalta koulutukseltaan insinööri.
16.4.2021
Ensi kesän Suviseurat on verkossa ja radiossa
Tapahtuma järjestetään alkuperäisen aikataulun mukaan 2.–5. heinäkuuta. Radio- ja verkkoseurojen lähetyspaikkana on Reisjärven kristillinen opisto. SRK toivoo saavansa valtiolta tukea kenttäseurojen peruuntumisen aiheuttamaan tappioon.
12.4.2021
Pyhiinvaellusreitin merkkejä on jo maastossa
Reilun sadan kilometrin mittainen Oulujoen pyhiinvaellusreitti avataan 20. toukokuuta.
10.4.2021
Joko tänään kerhoon?
Ilmoittautuminen Oulun seurakuntien syksyn 2021 päiväkerhoihin on käynnissä. Haukiputaalaisen Sonja Taavitsaisen lapset käyvät mielellään kerhossa. Vilma Taavitsainen keksii monta vastausta kysymykseen, mikä kerhossa on kivointa.
8.4.2021
Ääneen lukeminen voi pelottaa nuorta
Sanna Nissistä pelotti nuorena ääneen lukeminen. Oulujoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja harkitseekin tarkasti rippikoulussa, keitä hän pyytää lukemaan Raamattua muiden kuullen. Oulujoen pastori Iida Glumoff kertoo, että vuoron perään lukemista ei harrasteta nykyrippikouluissa. Valtakunnallista Lukuviikkoa vietetään 5.-11. huhtikuuta.
7.4.2021
Nuorten tulevaisuusseminaari keräsi ennätysmäärän osallistujia
Seminaarin pääantia olivat nuorten suunnittelemat työpajat, joissa käsiteltiin mm. nuorten roolia seurakunnissa, yhdenvertaisuutta, mielenterveyden kysymyksiä ja sitä, onko seurakunnassa aktiivisesti toimiminen nuorten maailmassa sosiaalisesti hyväksyttyä.
6.4.2021
Oulun tuomiokapituli: Árpád Kovács ja Juha Valppu haluavat pysyä piispan kaitsennassa
Kolmen papin ärhäkkä vetoomus hylätä piispat hengellisinä johtajina on loppuun käsitelty Oulun tuomiokapitulin osalta.
1.4.2021
Seela Sella pääsiäisen tekstien tulkkina
Oulun tuomiokirkossa taltioitu pääsiäisen ajan teksteihin ja musiikkiin pohjautuva teos Epäilyksen alta – Kuusi laulua kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta julkaistaan pitkäperjantaina 2.4. kello 18 Virtuaalikirkossa.
31.3.2021
Sanan "pääsiäinen" loi kirjakielemme isä Mikael Agricola
Suomen kielen sana pääsiäinen on Mikael Agricolan keksimä uudissana. Se tarkoittaa paastosta ”pääsemistä”, eli pääsiäistä edeltävän neljänkymmenen päivän paaston päättymistä.
31.3.2021
Uusi mies Oulun hiippakunnan johtajistossa
Hiippakuntadekaani Juha Rauhala: "Minulle on tärkeää, että kristinuskoa tulkitaan köyhien näkökulmasta.”
30.3.2021
Yhteiseksi kodiksi tarkoitettu
Ylivieskan kirkon vihkimysjuhlaa voi seurata televisiosta pääsiäispäivänä. Uuden kirkon rakentaminen on Suomessa harvinaista. Tämä vuosi on poikkeus, sillä käyttöön otetaan kaksi uutta kirkkoa.
30.3.2021
Kristityt käyvät yhdessä pääsiäistä kohti
Pääsevätkö seurakuntalaiset juhlimaan ylösnousemusta yhteisillä aterioilla? Voivatko papit pestä katolisessa kirkossa ihmisten jalkoja? Toimitus selvitti, millä tavoin eri kirkkokuntien kristityt Oulun seudulla viettävät pääsiäistä koronarajoitusten keskellä.
30.3.2021
Istahda mukaan Muhoksen Nojatuolihetkeen
Muhoksella helmikuussa aloitetut Nojatuolihetket ovat saaneet hyvän vastaanoton, iloitsevat seurakunnan diakoniatyöntekijät Leena Leskelä ja Pia-Mari Kuure. Seuraavaan jutusteluhetkeen pääsee mukaan virtuaalikirkon kautta 7. huhtikuuta.
30.3.2021
Kanttorit soittavat, vaikka kuulijoita ei näy
Tuiran kanttori Tommi Hekkala muistelee korona-ajan alkua: "Kirkonpenkit olivat tyhjiä, mutta piti uskoa, että verkkoyhteyden päässä oli ihmisiä jopa enemmän kuin jumalanpalveluksissa tavallisesti."
30.3.2021
Oulujoen pyhiinvaellusreitin avajaiset osana Virtuaalitorstaita
Toukokuussa Oulussa pidettäväksi suunnitellut Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat siirtyivät vuodella eteenpäin. Teemaa viritellään kuitenkin jo #YHDESSÄ2021-virtuaalitorstaissa 20. toukokuuta.
29.3.2021
Ristin tie nähdään lyhytelokuvana verkossa
Pääsiäisvaellusta ei tänä vuonna nähdä Helsingin kaduilla, mutta Via Crucis toteutettiin lyhytelokuvaksi verkkoon.
29.3.2021
Lastenraamatuilla on eroja – osan kertomuksia on muokattu liikaa
Mikään taho ei valvo lastenraamattujen sisältöä. Kertomuksia saatetaan typistää liikaa tai niihin saatetaan tehdä lisäyksiä, jotka vääristävät tekstiä, sanoo lastenraamattujen sisältöä tutkinut Kaisa Puustinen.
24.3.2021
Houkutteleeko paluu vanhaan?
Moni seuraa striimattua messua rennosti kotisohvalta kahvia hörppien. Kun tällaiseen kotoisuuteen ja helppoon osallistumiseen tottuu, jääkö lähteminen väliin, kun kirkon ovet joku päivä jälleen avautuvat?
24.3.2021
Uusi kaupunkipolku hoitaa kuntoa ja mieltä
Ouluun avautuu kahdeksi viikoksi pääsiäisen kaupunkipolku. Sen yhdellä pysäkillä voi mielikuvissaan jättää omia murheitaan virran vietäväksi.
23.3.2021
Mitä uutta korona synnytti?
Seurakuntien työntekijät keksivät uusia tapoja ihmisten tavoittamiseen aikana, jolloin kohtaamiset yritetään pitää mahdollisimman vähissä. Nyt ollaan yhdessä verkossa ja ulkona.
19.3.2021
Vakaumukset rohkeasti puheeksi
Katja Castillo: Yhteiskuntarauha vaatii uskallusta kohdata erilaisuus avoimesti.
18.3.2021
Hartaus sunnuntaille 21.3.
Jos olet rukoillut, että kaikkivaltiaan Jumalan tahto tapahtuisi elämässäsi, olet samalla antanut hänelle luvan johdattaa elämääsi, kirjoittaa Oulunsalon seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kirsi Järvelin hartauskirjoituksessaan.
16.3.2021
Suora kysymys: Mitä muuta Maria oli kuin neitsyt?
Jeesuksen Maria-äidin kohtalo kiehtoo ihmisiä. Raamatuntutkija Outi Lehtipuu, jos Maria olisi tulossa kotiisi kylään, miten esittelisit hänet muille vieraille?
16.3.2021
Auttajajoukko kasvoi isoksi
Ikäihmisten hyväksi toimivat oululaisjärjestöt liittyivät yhteen ja tutustuivat toisiinsa. Nyt ne etsivät yhdessä apua muun muassa vanhusten yksinäisyyteen.
15.3.2021
Naisten osuus kirkkoherroista kaksinkertaistui vuosikymmenessä
Lumijoen ja Reisjärven seurakunnissa kaikki vakituiset työntekijät ovat naisia. Tulevaisuudessa tällaisia "all female" -seurakuntia voi olla enemmänkin, kun naisten osuus kirkkoherroista kasvaa.
12.3.2021
Korona vei työt, hätään puututaan nyt varainkeruulla
"Työttömyys ja rahattomuus ovat ajaneet minut ahtaalle, tilanne on toivoton. Pelottaa. Sossusta kehotettiin hakemaan oikeita töitä". Uusi keräys auttaa koropandemian seurauksena työttömäksi jääneitä tapahtuma-alan ammattilaisia.
8.3.2021
Kolumni: Kiitos, Anna Vihervaara
Televisiohahmo Anna Vihervaaran seurassa on ollut mielenkiintoista palata omiin tyttövuosiin. Pieni kiusattu koululainen sai kutsun seurakunnan tyttökerhoon ja kuuli siellä ihastuttavaa puhetta ihmisten ehdottomasta yhdenvertaisuudesta.
3.3.2021
Oulun kirkkoherrojen tiedonanto seurakuntalaisille
Jumalanpalveluksiin voi osallistua osassa kirkkoja myös 8.3. jälkeen, mutta rajoituksia noudattaen. Ehtoollista on tarjolla kolmella tavalla.
2.3.2021
"Kunnioitus esivaltaa kohtaan ei murene, vaikka olisi tarpeen tullen kriittinen poliittisia päätöksiä kohtaan"
Moni suomalainen ei halua kirkon sekaantuvan politiikkaan. Jukka Kolmosen ja Henni Alavan mukaan kirkon kannattaa ottaa paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa.
1.3.2021
Myanmarin kristittyjä lähti kaduille vaatimaan demokratian palautusta
Suomen Lähetysseuran aluejohtajan Olli Pitkäsen mukaan kirkkojen johtajat ovat liittyneet protestoijiin, koska sotilasjuntan vallankaappaus koetaan niin selvästi vääryytenä.
26.2.2021
Ylpeyttä, kateutta, vihaa - mikä on kuolemansynnin rooli nykyajassa?
Mitä kuolemansynnit ovat ja miten ne eroavat muista synneistä? Kysyimme tätä Jussi Rytköseltä, joka nostaa esille ihmisen taipumuksen kuolemansynteihin paastonajan aamuhartauksissaan.
25.2.2021
Seurakuntien sähköiset kokoukset odottavat presidentin vahvistusta
Uusi laki antaa myös kirkon toimielimille mahdollisuuden järjestää kokouksia tarvittaessa täysin sähköisesti ja etäyhteyksillä. Oulun seurakuntien hallinnossa uutta lakia pidetään suorastaan välttämättömänä.
22.2.2021
Yhteistä tekemistä lapsiperheisiin
Seurakunnat ovat koonneet aineistoa, jonka avulla perheet voivat pitää pyhäkoulua kotosalla. Pyhäkoulukirjeen tai -kassin saa Kiimingin, Tuomiokirkkoseurakunnan, Tuiran ja Karjasillan seurakunnasta.
19.2.2021
Kauneimmat Joululaulut tuotti maailman lapsille lähes puoli miljoonaa
Joululaulutilaisuuksien peruuntumisen vuoksi Kauneimmat Joululaulut -kampanja tuotti viime jouluna noin puolet normaalista tuloksesta eli 448 000 euroa.
17.2.2021
Runokilpailu houkuttelee pohtimaan hiljaisuuden teemaa
Kaikille avoimen runokilpailun palkintona on viidenkymmenen euron lahjakortti DOM Second Hand -kauppaan.
17.2.2021
Yle lähettää televisiojumalanpalveluksen jatkossa joka sunnuntai
Korona-ajan alulle laittama joka sunnuntainen tv-jumalanpalvelus on saanut kiittävää palautetta ja toiminta jatkuu. Osa lähetyksistä on kuitenkin uusintoja.
16.2.2021
Pesetkö vaatteen tavan vuoksi vai silloin, kun se on oikeasti likainen?
Kirkon tämänvuotisessa Ekopaasto-kampanjassa vaalitaan vettä. Veden vaalimista on sekin, että ei pestä pyykkiä tavan vuoksi vaan vasta kun vaatteet oikeasti kaipaavat pesua. Pakkanen antaa mahdollisuuden raikastaa vaatteita "vanhan kansan niksillä", lumipesulla.
16.2.2021
Diakonia auttoi yhä useampia
Vuosi 2020 oli kirkon diakoniatyössa erityisen vilkas. Taloushuolet painavat monia, mutta diakonia vastaa myös muuhun hätään.
15.2.2021
Nyt se on mahdollista: käy virtuaalisesti pian valmistuvassa Ylivieskan kirkossa
Vasta julkaistu 3D-video vie katselijan Ylivieskan kirkon sisälle valon keskelle. Piispa Jukka Keskitalo kertoo odottavansa malttamattomana kirkon vihkijuhlaa pääsiäispäivänä.
15.2.2021
Saamenkielinen virsilevy sukeltaa vuosisatojen taakse
Muusikko Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin ja hiippakuntasihteeri Raimo Paason virsilevy julkaistaan ensi lauantaina. Saamelaisen musiikkiperinteen vaaliminen on Näkkäläjärvi-Länsmanille sydämenasia.
15.2.2021
Oulun hiippakunnan strategia valmistuu kesään mennessä
Hiippakuntavaltuusto keskusteli kokouksessaan, millaisia painopisteitä strategiassa pidetään esillä. Kevään aikana valmistelua jatketaan alueen seurakuntia kuunnellen.
13.2.2021
Huhtikuussa päätetään, pidetäänkö Suviseurat pellolla vai netissä
Suviseurat järjestetään tavalla tai toisella 2.-5. heinäkuuta. Reisjärven suviseurojen tunnus on Herra sinuun minä turvaan (Ps. 31:2).
12.2.2021
Rippikoulujen kävijämäärä laski koronapandemian takia
Poikkeusvuonna rippikoulun käyneiden määrä laski kuitenkin vain noin kolmella tuhannella. Viime vuonna konfirmoinnin sai yli 46 000 henkilöä.
12.2.2021
Kuurojen pappi puhuu äänetöntä kieltä
Katso videolta, kuinka viitotaan tervehdys viittomakielen päivänä. Opastajana on kuurojen pappi Sari Timonen.
11.2.2021
Suoraan kysyttynä: Onko pariskuntien kohtelu tasapuolista kirkon perheneuvonnassa?
Koska tasa-arvoinen avioliitto koetaan ristiriitoja herättävänä asiana, välillä esiin nousee kysymys siitä, onko verovaroin tarjottu palvelu tasapuolista kaikille.
10.2.2021
Rippikoulunuoret toivovat leiriä
"Vähän outoa", kommentoivat rippikoulunsa etänä aloittaneet Fanny ja Veera.
9.2.2021
Miksi Mari Leppäsen vihkimysjuhla herätti tunnemyrskyn?
Turun uusi piispa Mari Leppänen on sitä, mitä toivomme kirkkommekin olevan: aito, totuudellinen ja myötätuntoinen. Jo hänen ehdolle asettumisensa piispanvaalissa oli uutinen: yllättäen nuori nainen erityisestä taustasta, lestadiolaisuudesta, nostettiin ehdolle arkkihiippakunnan piispaksi, sanoo viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkija Karoliina Nivari eritellessään syitä Leppäsen suurelle suosiolle.
8.2.2021
Verkkotapahtuma vie äijien iltaan tai vauvojen loruhetkeen
Monelle verkossa tapahtumiin osallistuminen voi olla helpompaa kuin kasvokkain tapaaminen. Ilkka Mäkinen kannustaa kaikkia rohkeasti mukaan: "Ohjelmat on tehty käyttäjäystävällisiksi joten niitä on aika helppo käyttää."
8.2.2021
Oulunsalolaiset saivat viikonloppuna vaivaisukon – kirkkoherra teki puuveistoksen
Oulunsalon kirkon edustalla oleva vaivaisukko kerää Yhteisvastuukeräystä. Puu-ukko syntyi kirkkoherra Petri Satomaan verstaalla. Työkalukseen hän valitsi moottorisahan.
5.2.2021
Helmikuun kuudes on saamelaisten kansallispäivä
Movttegis dearvvahus buohkaide Sáme álbmotbeaivve! Rämmai tiõrvvʼvuõtt pukid säʹmmlai meersažpeiʹvven! Iloinen tervehdys kaikille saamelaisten kansallispäivänä! Kuudes helmikuuta vietetään saamelaisten kansallispäivää. Piispa Jukka Keskitalo lähettää päivän kunniaksi tervehdyksen pohjoissaameksi, kolttasaameksi ja suomeksi.
5.2.2021
Kirkkoon liittyneiden oululaisten määrä kasvoi
Vuoden 2020 lopussa kirkkoon kuului 147 069 oululaista. Määrä nousi muutamalla kymmenellä edellisvuodesta.
4.2.2021
Taloudellinen apu on muutakin kuin rahaa - se voi olla myös neuvontaa
Limingan seurakunta ottaa käyttöön uuden ajanvarausnumeron, johon taloudellista apua tarvitseva liminkalainen voi ottaa yhteyttä. Maanantaisin sovitaan tapaamis- tai keskusteluaika diakoniatyöntekijän kanssa. Avustuksien myöntämisestä päättää diakoniatiimi keskiviikkoisin.
2.2.2021
Vaivaisukko ryhtyy Haukiputaalla yhteisvastuukerääjäksi
Haukiputaalla ideoitiin uusi koronaturvallinen keino lahjoittaa rahaa Yhteisvastuukeräykseen. Oman lahjoituksensa voi käydä antamassa kirkon edessä seisovalle vaivaisukolle.
29.1.2021
Koronavuosi ei pysäyttänyt kirkon perheneuvonnan toimintaa
Tapaamisten siirtyminen pääosin verkkoon on hyödyttänyt osaa perheneuvonnan asiakkaista, mutta osa on jäänyt tilanteen takia myös pois avun piiristä.
28.1.2021
Muutos haastaa johtajaa
Seurakunnan luotsaaminen muuttuvassa yhteiskunnassa vaatii monenlaisia ominaisuuksia. Minkälaisia – siitä kertovat näkemyksensä kirkkoherrat Satu Saarinen, Jaakko Tuisku ja Pekka Tuomikoski.
28.1.2021
Toivottomuus voi johtaa äärimmäisiin tekoihin
Näemmekö toisen ihmisen hädän, miettii diakonian hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka. Hän kannustaa kysymään lähimmäiseltä, onko kaikki hyvin. ”Se ei ole avun tyrkyttämistä vaan osoitus siitä, että näemme toisen ihmisen tilanteen ja välitämme.”
26.1.2021
"Todennäköisesti pääsemme rippileirille"
Tämän vuoden rippikoulut ovat käynnistyneet. Vaikka monet kohtaamiset on siirretty verkkoon, rippikouluvastaava uskoo lujasti että riparileirit toteutuvat.
26.1.2021
Tietoa saa, jos osaa mennä eteiseen etsimään
Useat seurakunnat kertovat päätöksentekoon tulevista asioista vain ilmoitustaulullaan. Kirkkovaltuuston esityslistojen julkaiseminen verkossa voi kuitenkin tulla pakolliseksi. Kunnissa esityslistat on laitettava verkkoon, sillä se lisää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon.
26.1.2021
Turvallinen paikka tiukassa
Kirjailija Kaisa Raittilan teos Yhteyden rakentajat piirtää karun kuvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksista kirkossa. Rohkeita esitaistelijoita on tarvittu, jotta kirkko olisi joku päivä tasavertaisesti avoin kaikille.
25.1.2021
Remontoidun kirkon ovet aukaistaan juhlapäivänä ehtoollisvieraille
Tyrnävän kirkon uudelleen käyttöönottojuhla on sunnuntainan 31. tammikuuta. Kirkon ovet ovat avoinna tunnin ajan messun jälkeen ehtoollisen viettoa varten.
22.1.2021
Virtuaalijumalanpalveluksessa ei kerätä kolehtia, mutta niissä voi mainita rahankeräyskohteen
Seurakunnissa odotetaan kiinnostuneena ehdotusta siitä, mikä on tulevaisuuden mobiilikolehti. Työryhmä valmistelee parhaillaan koko kirkolle yhteistä mallia. "Uudentyyppisiä rahankeräysmalleja todella tarvitaan", sanoo Oulujoen kirkkoherra Ilkka Mäkinen.
21.1.2021
Suljetut kirkon ovet koettelevat monia, Inkeri Ahola kaipaa kipeästi ehtoollista
Jumalanpalvelus paikan päällä kirkkotilassa ja YouTubesta seurattuna ovat kaksi eri asiaa. Tätä mieltä on aktiivinen liminkalainen kirkossakävijä.
20.1.2021
Körtit, miksi te ette puhuttele toisianne?
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on yhä voimassa hoitamisen kulttuuri eli hoitokokoukset (Kaleva 14.1.). Liikkeen parissa puhuttelukäytäntöä perustellaan Raamatulla. Eikö Matteuksen evankeliumia lueta samalla tavalla herännäisyydessä?
20.1.2021
Rokotekeskustelu tarvitsee faktoja
Aiotko ottaa koronarokotteen? Tätä kysyimme neljältä henkilöltä. He kommentoivat myös kysymystä, uskaltaako Suomessa olla avoimesti rokotekriittinen?
19.1.2021
Pääkirjoitus: Hengellinen väkivalta satuttaa syvältä
Hengellisen painostuksen uhri saattaa kärsiä kokemastaan vuosia ja vuosikymmeniä. Asia ei ole yhdentekevä. Meidän kirkon ihmisten tehtävä on sekä hoitaa näitä uskonnolla haavoitettuja että pyrkiä estämään hengellinen väkivalta kun huomaamme sitä ympärillämme, toteaa Hailuodon kirkkoherra Timo Juntunen.
18.1.2021
Ehtoolliselle pääsee sittenkin
Tuiran seurakunta on päättänyt järjestää ehtoollishetkiä kaksi kertaa viikossa, Yli-Iissä ehtoollista tarjotaan kirkossa ensi sunnuntain virtuaalimessun jälkeen.
18.1.2021
Lauantai on Oulujoen suntioille usein kiireinen päivä
Oulujoella on yli 200 arkku- tai uurnahautausta vuodessa. Ei siis ihme, jos suntioilla pitää lauantaisin kiirettä.
18.1.2021
"Kirkkokunnan rajan voi ylittää helposti verkossa"
Nettilähetykset ovat helppo keino kurkistaa sisään toiseen seurakuntaan, sanoo Oulun vapaaseurakunan pastori Risto Wotschke. Parhaillaan vietetään kahdeksan päivän mittaista jaksoa, jolloin kristityt eri puolilla maailmaa rukoilevat yhdessä.
14.1.2021
Juha Rauhala Oulun hiippakuntadekaaniksi
Ruotsin Haaparannassa, Pudasjärvellä ja Taivalkoskellakin kirkkoherrana toiminut Juha Rauhala aloittaa hiippakuntadekaanina maaliskuun alussa.
7.1.2021
Oulujoelta saa ulkoiluseuraa
Perheet voivat kysyä Tom Pajukangasta tai Anu Suomalaista ulkoiluseuraksi. Ulkoilukummit lupaavat tarjota kaakaot ja sämpylät yhteisessä ulkoiluhetkessä.
4.1.2021
Korona-aika on loiventanut kirkon jäsenmäärän laskua
Kirkon tutkimuskeskus ennakoi, että vuonna 2020 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneiden määrä tulee nousemaan edellisvuodesta, ja kirkosta eronneiden määrä jäänee edellisvuotta alhaisemmaksi.
4.1.2021
Yhteyshenkilö hengellistä väkivaltaa kokeneille
Oulun hiippakuntaan nimitetään tammikuun loppuun mennessä henkilö, johon voi ottaa yhteyttä kohdattuaan hengellistä väkivaltaa. Kirkkohallituksen tuoreessa raportissa esitetään myös muita toimenpiteitä hengellisen väkivallan kitkemiseksi.
29.12.2020
Kirkkoherra on seurakuntalehden uskollinen ystävä
Muhoksen kirkkoherran Jouni Heikkisen mielestä seurakuntalehden ei pidä julistaa totuuksia, vaan pikemminkin avata ovia ihmisten omalle ajattelulle.
– Lehden tehtävä on minusta lopulta sama kuin kirkkoherran: haluan laittaa uskon sanomaa tarjolle ja sitä voi jokainen makustella rauhassa.
28.12.2020
Uuden testamentin uuden käännöksen voi ladata verkkokirjakaupoissa
Suomen Pipiliaseura on toteuttanut yleisön toiveen omalle laitteelle ladattavasta UT2020-äänikirjasta. Ilmainen äänikirjaversio on yhä kuunneltavissa Piplia-sovelluksen kautta.
24.12.2020
Ensimmäisen joulun tarina herää henkiin minielokuvassa
Pieni elokuva Suuresta Kertomuksesta tuo ensimmäisen joulun kertomuksen oululaismaisemiin - nähdäänpä mukana tiernapojatkin.
18.12.2020
Pappi kaipaa seurakuntaa, joulukirkkovieras kirkkosalin harrasta tunnelmaa
Oulujoen kirkkoon saapuu varhain jouluaamuna pastori Iida Glumoffin lisäksi kanttori, suntio ja nuorisotyönohjaaja. Kirkkosaleista on poissa tänä jouluna joulukirkkoväki. Maija Rimpeläisen tuleva joulu on erilainen, sillä epidemia pitää kiinni myös Tyrnävän kirkon ovet.
17.12.2020
Oulussa pidettäviä Kirkkopäiviä siirretään vuodella eteenpäin
Toukokuulle 2021 valmistellun Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntayhtymän #yhdessä2021-tapahtuman johtoryhmä on tehnyt päätöksen siirtää tapahtuma koronavirustilanteen takia vuodelle 2022.
17.12.2020
Kirkon keskusteluapu päivystää joulunakin
Yksinäisyyden tunne voi korostua juhlapyhien aikaan. Henkistä taakkaa voi keventää ottamalla yhteyttä Kirkon keskusteluapuun soittamalla, chatissa tai netissä. Kirkon keskusteluapuun voi kirjoittaa myös perinteisen kirjeen.
16.12.2020
Kirkon viestintäpalkinto keskustelukulttuuria kehittävälle Erätauko-säätiölle
Kirkkohallitus on myöntänyt Kirkon viestintäpalkinnon 2019–2020 Erätauko-säätiölle, joka pyrkii toiminnallaan muuttamaan suomalaista keskustelukulttuuria rakentavammaksi, vähentämään yhteiskunnan jakautumista ja lisäämään ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan.
15.12.2020
"Tästä tuli upea!"
Useiden kirkkojen ja seurakuntatalojen ikkunoista löytyy seimiasetelmia, joita voi käydä ihailemassa vaikka iltakävelyllä. Kiimingin seurakuntakeskuksen ikkunassa riittää yksityiskohtia.
11.12.2020
Huijarit häiritsivät Kauneimpien Joululaulujen -Facebook-tapahtumia
Oikeat Kauneimmat Joululaulut -tapahtumat ovat aina ilmaisia. Rikolliset tehtailevat Kauneimmat Joululaulut -valetapahtumia, joiden tarkoituksena on saada varomaton käyttäjä esimerkiksi antamaan luottokorttitietonsa vääriin käsiin.
8.12.2020
"Pyykkiä voi viikata parvekkeella ja ruokakaupassa käynti on elämys"
Aurinkorannikon seurakunta sai uuden aktiivin, kun Marja Forsblom toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja muutti Fuengirolaan.
4.12.2020
Joulunodotus meni uusiksi
Koronatilanteen paheneminen mylläsi uusiksi niin kanttorin kuin kuorolaisen joulunalussuunnitelmat. Perhekerhossa lastensa kanssa käynyt äiti toivoo, että seurakunnan kerho löytyisi myös verkosta.
2.12.2020
Hengellisen väkivallan torjumiseen esitetään konkreettisia toimia
Tuoreessa tutkimusraportissa annetaan kirkolle ehdotuksia hengellisen väkivallan kitkemiseksi. Raportin tekijät kaipaavat myös pohdintaa siitä, millaista on väkivallaton teologia.
1.12.2020
Yleisötilaisuudet peruttu, toimintaa tauolle, jumalanpalvelukset etänä
Loppuvuosi on seurakunnissa perinteisesti kauneimpien joululaulujen, joulupolkujen, jouluaskartelujen ja muiden jouluisten tapahtumien aikaa. Tänä vuonna yleisötapahtumia ei järjestetä 1.-18. joulukuuta välisenä aikana. Syynä on heikentynyt koronatilanne.
30.11.2020
Oulu sai uuden toimintamallin helpottamaan kriisitilanteiden sosiaalisia ongelmia
Kun alueellinen tai kansallinen kriisitilanne iskee, Oulussa on nyt käytössä toimintamalli diakonia- ja sosiaalityön asiakkaiden auttamiseen. Mallin laatimisessa on hyödynnetty koronakevään ja Oulu-avun kokemuksia.
27.11.2020
Rauhan Tervehdyksen tulevaisuusneuvotteluja päätettiin jatkaa
Toisin kuin Rauhan Tervehdys ry:n hallitus esitti, yhdistyksen syyskokous päätti jatkaa neuvotteluja Oulun seurakuntayhtymän kanssa lehden julkaisutoiminnan mahdollisesta siirtämisestä yhdistykseltä seurakuntayhtymälle.
26.11.2020
Ensimmäisenä adventtina syttyy kynttilä ja alkaa joulun odotus
Sunnuntaina 29. marraskuuta sytytetään ensimmäinen neljästä adventtikynttilästä. Valon määrä lisääntyy, kun joulu lähenee.
25.11.2020
Hoosianna-juhla nähdään tänä vuonna pelkästään Virtuaalikirkossa
Seitsemättä kertaa järjestettävä Hoosianna-juhla toteutetaan lauantaina 28. marraskuuta poikkeuksellisesti vain videolähetyksenä.
25.11.2020
Jouluradio tuo uskon, toivon ja rakkauden myös koronasyksyn jouluun
Jouluradio kuuluu Oulun seudulla taajuudella 91,6 MHz. Nettiradion kautta joulutunnelmaan pääsee yhdeksän erityylistä musiikkia tarjoavan kanavan kautta.
25.11.2020
”Ole kärsivällinen – aikanaan munakin kävelee”
Adventti aloittaa joulun odotuksen. Harri Filppa, Riitta Kalliorinne, Erja Stolt ja Joonas Vapaavuori kertovat kokemuksensa odottamisesta.
24.11.2020
Seurakuntalaiset tekivät himmelin kirkkoväen iloksi
Oulun tuomiokirkossa on ensimmäisestä adventista lähtien jouluisena koristeena talkootyönä valmistunut kultainen himmeli.
23.11.2020
"Kirkot henkivät ihanaa rauhaa", tietää Paula Koivuniemi
Kauneimmat Joululaulut -kampanjan suojelijana toimii tänä vuonna Paula Koivuniemi, yksi Suomen iskelmätaivaan kirkkaimmista tähdistä.
23.11.2020
Olavi Rimpiläisen piispanristi palasi kotiin
Oulun piispantalossa pidettiin harvinainen tilaisuus, kun edesmenneen piispa Olavi Rimpiläisen eläkeristi palautettiin seremoniallisesti hiippakunnan hoiviin.
17.11.2020
Liminkalaiset haaveilevat matkasta Taizéen
Kaksi aikaisempaa reissua Ranskassa sijaitsevaan veljesyhteisöön tekivät lähtemättömän vaikutuksen Okko Tuuriin ja Kirsi Junnonahoon. Limingan seurakunnan nuoret aikuiset toivovat pääsevänsä uudestaan matkaan pääsiäisenä.
17.11.2020
Väitöstilaisuutta pastoraalisesta johtamisesta voi seurata suorana lähetyksenä
Pekka Asikainen väittelee 20.11. Helsingissä. Tutkimustaan varten hän on haastatellut 32 kirkkoherraa.
12.11.2020
Köyhä näyttäköön köyhältä
Mitä köyhyydestä ajatellaan? Olettamukset luovat häpeää ja vievät voimia.
11.11.2020
"Köyhät ja syrjityt eivät saa kärsiä uudistuksistamme"
Suomen Lähetysseura leikkaa kuluja kolmella miljoonalla. Tavoitteena on tehdä jatkossa lähetystyötä entistä tehokkaammin. Tulemme varmistamaan, että seurakuntien tuki suuntautuu toimenpiteistämme huolimatta niille köyhille ja syrjityille ihmisille, joille apu on tarkoitettu, sanoo järjestön johtaja.
30.9.2020
Miksi miesten vaivasta tuli rukousaihe?
Pastori Jan Ahonen on allerginen liturgiselle lirkuttelulle ja puhuu siksi Jumalalle teeskentelemättömästi myös vihottelevasta eturauhasestaan.
28.9.2020
Uusitussa veisukirjassa on poppia, räppiä ja rauhaa
Uusi versio Nuoren seurakunnan veisukirjasta toimii riparilla ja bändiharkoissa. Perjantai-iltana Keskustan seurakuntatalossa lauletaan läpi kaikki kirjan sisältämät 130 kappaletta.
24.9.2020
Oulun tuomiokirkon uusi taideteos julkistetaan lauantaina
Taidemaalari Sampo Kaikkosen teokseen pääsee tutustumaan launtai-iltana 26. syyskuuta. Kirkonovet ovat avoinna aina iltakahdeksaan asti.
23.9.2020
"Auttaminen on oikein, jokaisen elämä on arvokas"
Tasaamalla antajakin rikastuu, sanoo Suomen Lähetysseuran hallitukseen kuuluva Juha Nivala.
18.9.2020
Piispat: Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu selkeyttää vihkikäytäntöjen oikeudellista tilannetta
Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätös antaa varoitus samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkineelle papille oli oikeutettu. Näin totesi Korkeimman hallinto-oikeus tuoreessa ratkaisussaan.
17.9.2020
"Sellaiset kirkot kasvavat, joissa heikoimmista pidetään huolta"
Vuoden diakoniatyöntekijäksi valittu Mirva Kuikka auttaa seurakuntien diakoniatyöntekijöitä löytämään heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Vain välittävä kirkko kasvaa ja on elinvoimainen, Kuikka sanoo.
17.9.2020
Perheiltä halutaan kuulla, miten usko ja arvot siirtyvät sukupolvelta toiselle
Oulun seudulta haetaan perheitä tutkimukseen, joka selvittää, miten usko, arvot ja katsomukset välittyvät – tai eivät välity – perheissä sukupolvelta toiselle.
14.9.2020
Isän menetys teki Henna Niemisestä muusikon
Virsiä ja omaa musiikkiaan esittävä lauluntekijä konsertoi Hailuodon kirkossa lauantaina 19. syyskuuta.
9.9.2020
Tavallista paremmat kahvit
Pyhällä Luukkaalla juotiin kirkkokahvit viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa koronakevään ja -kesän jälkeen. Yhteistä hetkeä oli kaivattu pitkään.
8.9.2020
Sometus on osa työtä Haukiputaan seurakunnassa
Lisää rohkeutta, hauskuutta, hetkeen tarttumista – mutta myös suunnitelmallisuutta. Enemmän aikaa some-sisältöjen tekemiseen. Tällaiseen suuntaan Katri Haapakorva ja Karita Isola haluaisivat kehittää seurakuntansa somettamista.
8.9.2020
Kun rohkea Ester kauneuskilpailun voitti
Yli-Iissä käynnistyy luentosarja, joka pureutuu Raamatun naisten elämänkohtaloihin.
7.9.2020
Aika au pairina Floridassa opetti, kuinka erilaista elämää ihmiset voivat elää
Lähetyssihteerin sijaisena Kiimingissä aloittanut Noora Huotari haluaa tehdä maailmasta paremman paikan elää.
3.9.2020
Kurssin kautta vapaaehtois- tai lähetystyöhön
Suomen Lähetysseura kouluttaa vapaaehtois- ja lähetystyöstä kiinnostuneita tänä syksynä myös Oulussa.
25.8.2020
Rukous voi olla lääkärin työkalu Tansaniassa
Oululaislähtöinen Leena Pasanen on asunut Tansaniassa liki 40 vuotta. Lastenlääkärinä Ilembulassa toimiessaan hän kirjoitti Suomeen säännöllisesti kirjeitä. Torstaina 27. elokuuta Pasanen lukee katkelmia Tansanian-kirjeistään Oulujoen pappilassa.
25.8.2020
Arvostusta kirkon aarteille
Kirkollisten toimitusten ympärille rakennetaan krääsää, mikä ei niihin kuulu. Sen sijaan kirkon pitäisi kertoa selvästi, mitä toimitukset tarkoittavat, toteaa Erja Oikarinen pääkirjoituksessaan.
18.8.2020
Kirkolliskokous pui samaa sukupuolta olevien vihkimistä - Mitä ajattelevat Oulun hiippakunnan edustajat?
Kysyimme aiheesta Tuula Okkoselta, Janne Kaisanlahdelta, Jukka Hautalalta, Matti Taskilalta ja piispa Jukka Keskitalolta.
18.8.2020
Pääkirjoitus: Vallankäyttö sopii huonosti kirkolle
Naiselle ei haluttu avata pappisvirkaa, koska miehet halusivat pitää kiinni oikeudestaan päättää, mikä on naisen paikka tässä yhteiskunnassa ja kirkossa. Samasta epärehellisestä vallankäytöstä on kysymys nyt, kun puhutaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä, toteaa Mikko Salmi.
13.8.2020
Ministeri Saarikko: Suomalaiset arvostavat kirkon toimintaa kriisin aikana
Koronavirusepidemian alettua kirkko on löytänyt uusia keinoja tuoda toimintaansa lähemmäs ihmisiä. Suomalaiset arvostavat kirkon toimintaa kriisin aikana, sanoi kirkolliskokouksessa Turussa vieraillut tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.
13.8.2020
Kirkolliskokous jatkuu torstain ja perjantain Turussa
Turussa parhaillaan koolla oleva kirkolliskokous käy tänään torstaina vielä lähetekeskusteluja edustaja-aloitteista sekä saa mahdollisesti piispojen vastauksen liittyen avioliittokäsitykseen ja kunnioittavaan keskusteluun. Torstaina pidetään myös iltaistunto, joka alkaa kello 18. Kokousta voi seurata verkossa ja Twitterissä. Kirkolliskokous päättyy perjantaina.
12.8.2020
Pääkirjoitus: Kaikki kummius on arvokasta
Satu Kreivi-Palosaari on havainnut kahdenlaista näkökulmaa kummiuteen; perinteisen kirkon kummiuden ja kummiuden, joka ei välttämättä liity kristilliseen kasvatukseen.
6.8.2020
Kirkon Ulkomaanavulta hätäapua Beirutiin
Katastrofirahastosta myönnetyn 50 000 euron lisäksi Beirutin räjähdyksessä kärsineille avataan hätäapukeräys.
6.8.2020
Piispat: Avioliittokeskustelun ratkaisua on etsittävä erilaisten käsitysten hyväksymisestä
Piispojenkin keskuudessa on erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko kirkollinen vihkiminen mahdollistaa myös samaa sukupuolta oleville pareille. Kristittyjen ykseys ei heidän mukaansa vaadi asiassa täydellistä samanmielisyyttä.
5.8.2020
"Piispojen on otettava kantaa"
Yhteisten kirkkovaltuustojen puheenjohtajat Oulussa ja Helsingissä pitävät tärkeänä, että kirkko puolustaa yhteiskunnassa sorrettuja. Rauhan Tervehdys haastatteli kirkkovaltuustojen puheenjohtajia, Mikko Kälkäjää (MK) ja Hanna Mithikua (HM).
4.8.2020
Laajojen virkatodistusten laadinta ruuhkautti Oulun aluekeskusrekisterin
Yhden luukun palveluperiaate ei toteudu vielä kaikissa seurakunnissa, mikä kohdistaa paineita aluekeskusrekistereihin.
4.8.2020
Aito kiinnostus käynnistää keskustelun
Papin yksi ammattitaito on small talk eli rupattelu ihmisten kanssa. Juhlat, kuten häät tai hautajaiset, kokoavat sukuja ja tuttavia yhteen, ja tässä joukossa pappi ei useinkaan tunne vierasjoukkoa. Miten keskustelun voi silloin saada syntymään? Kokemus tuo asiaan arvokkaita vinkkejä.
29.7.2020
Kastehetkessä voi pitää ristiäiset isommallekin lapselle
Oulussa järjestetään syyskuussa kaksi kaikille avointa kastetilaisuutta, joiden jälkeen tarjoillaan kakkukahvit. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään vuosittain useita.
28.7.2020
Pääkirjoitus: Ajasta ja paikasta riippumatta
Kirkon pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat. Ja missä sitä nykyään ollaan enemmän kuin puhelimella, muistuttaa Kati Jurkko.
19.7.2020
Kolmen konfirmaation työpäivä
Kun rippikouluryhmiä pitää jakaa pieniksi joukoiksi koronatartuntariskin minimoimiseksi, urakoivat papit ja kanttorit kesäviikonloppuisin useita messuja peräjälkeen. Rauhan Tervehdys seurasi Karjasillan kirkossa pastori Pekka Mustakallion työpäivää.
19.7.2020
Hartaus: Oikeudet kuuluvat muillekin, eivät vain minulle
Sääntöjen ja käskyjen ainaista noudattamista on välillä vaikea ymmärtää, vaikka ymmärtäisimme niiden olevan sitä varten, että meidän olisi hyvä elää keskenämme erilaisina, arvokkaina ja omanlaisinamme.
17.7.2020
Leirillä on tilaa myös leppoisalle yhdessäololle
Rovastikunnallisella nuortenleirillä elokuussa Oulun ja Iin seurakuntien nuoret voivat tutustua toisiinsa muun muassa meloen, värikuulapeliä pelaten ja köydellä laskeutuen. Tärkeässä osassa on myös kiireetön, leppoisa yhdessäolo.
16.7.2020
Herätysliikkeen rippikoulut kokivat suosion nousun
Vanhoillislestadiolaisten rippileireille on tunkua. Suosiossa on ollut selvää kasvua. Erityisesti Etelä-Suomessa liikkeen rippikouluihin tulee nuoria, joilla ei ole aikaisempaa kontaktia lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. "Nuoria on löytänyt takaisin Jumalan valtakuntaan", iloitaan liikkeen Päivämies-lehdessä.
12.7.2020
Kutsu kävi omalla nimellä
Jeesuksen lähimmät opetuslapset tiedetään kaikki nimeltä. He eivät olleet Jeesukselle vain epämääräinen tukijoukko, vaan jokainen oli myös yksilö. Samoin meidätkin on jo kasteessa kutsuttu yksilöinä ja persoonina. Näin kirjoittaa hartaustekstissä tälle sunnuntaille Samuli Korkalainen.
11.7.2020
Pyhiinvaellus yhdistää hiljaisuutta, hengellisyyttä ja historiaa
Oulun ja Vaalan välillä kulkeva Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti esitellään ensi keväänä Oulussa järjestettävillä valtakunnallisilla Kirkkopäivillä.
9.7.2020
Ateisti, agnostikko, uskovainen
Suhdetta uskontoon kuvataan termeillä, joita tarvittaisiin lisää. Mihin uskoo uususkonnollinen ihminen? Tutkija Kimmo Ketola selvittää kymmenen yleisimmän määrittelyn sisältöä.
26.6.2020
Piispa Jukka Keskitalo: Minusta on täysin sopimatonta rinnastaa jokin ihmisryhmä vieraslajeihin
Piispa Jukka Keskitalo muistutti Suviseuroissa, että esivalta on saanut valtansa Jumalalta ja on myös Jumalalle vastuussa toiminnastaan. Rauhan Tervehdykselle piispa toteaa, ettei viittaa kommenteillaan mihinkään ajankohtaiseen yksittäiseen poliittiseen tapahtumaan.
26.6.2020
Suviseurojen juhlakentät löytyvät nyt kotipihoilta
Suurtapahtuma Suviseurat on saanut uusia muotoja koronapandemian keskellä. Seuraväen ilonaiheena ovat muun muassa herätysliikkeen rippileirit, joissa on aiempaa enemmän osallistujia.
16.6.2020
Árpád Kovács sai Oulun piispalta kirjallisen huomautuksen, Kovácsin tulee jatkossa käyttäytyä pappisvirkaan soveltuvalla tavalla
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo on antanut Oulun seurakuntien kansainvälisen työn pastorille Árpád Kovácsille kirjallisen huomautuksen. Huomautuksen taustalla on muun muassa Oulun anarkistiliiton Facebook-sivuilla julkaistu kuva, jossa naamioitunut henkilö esiintyy Kovácsin omistaman aseen kanssa.
15.6.2020
Papin vapaa on yksityisasia - vai onko sittenkään?
Tuore kohu pastori Árpád Kovácsin ympärillä herättää kysymyksen papin vapaa-ajasta. Onko pappi papin roolissa silloinkin, kun ei ole virantoimituksessa vaan viettää vapaa-aikaansa harrastuksensa parissa?
12.6.2020
Messuikävä sai helpotusta heti kun rajoitukset höllentyivät
Tuiran ja Oulujoen kirkoissa ei koettu ryntäystä, kun kirkkojen ovet aukenivat lähes kolmen kuukauden jälkeen läsnä olevalle seurakunnalle. Jutun lopussa toimittaja Riitta Hirvonen kysyy, oliko ovien aukaiseminen seurakuntalaisille lopulta reilua tässä vaiheessa, kun kaikki eivät kuitenkaan uskalla lähteä vielä kirkkoon.
11.6.2020
Terveisiä maailmalta: Omanissa opin sanoittamaan uskoani
Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä Aaro Rytkönen on kuullut keväällä Arabian niemimaan kärjessä sijaitsevassa Omanissa harvinaisia rukouskutsuja.
11.6.2020
Terveisiä maailmalta: Ihmiset eivät ota etäisyyttä, kylät ottavat
Meille Ukarumpa on hyvä paikka elää ja tehdä työtä, vaikka kaikki on niin erilaista kuin Suomessa. Haluaisimme olla täällä vielä pitkään, sanoo Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Maria Vuorma. Hän työskentelee Mikko-puolisonsa kanssa Papua-Uusi-Guineassa.
11.6.2020
Terveisiä maailmalta: Koskaan en ymmärrä kokonaan tätä maata
Lähetystyöntekijä Kirsi Salmela Thaimaasta sanoo, että työssä onnistumisen näkee siinä, kun lapset alkavat unelmoida tulevaisuudesta. Silloin heissä on alkanut elää kallisarvoinen tulevaisuudenusko.
10.6.2020
Terveisiä maailmalta: Tansanian maaseudulla radio on tärkein tiedonlähde
Anna Holmström on tehnyt töitä Tansaniassa jo vuodesta 2009: ensin YK:n palveluksessa, ja nyt viime syksystä lähtien Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina.
6.6.2020
Koettelemusten kautta papiksi
Petri Lukka vihitään sunnuntaina papiksi Oulun tuomiokirkossa. Papin tehtäviä kohti häntä ovat kuljettaneet elämän kovat kohtalot.
5.6.2020
Entä jos en muista jokaista ohjetta?
Koronaepidemiasta johtuen seurakunnat antavat ohjeistuksia, jotka koskevat jumalanpalvelukseen osallistumista ja ehtoollisen viettämistä. Oulujoen kirkkoherra Ilkka Mäkinen vastaa seitsemään suoraan kysymykseen ohjeista.
3.6.2020
Ensimmäiset saapuivat reilussa etuajassa
Tuiran kirkossa tehtiin keskiviikkoiltana pienimuotoista historiaa, kun seurakuntalaisia kokoontui messuun paikan päälle reilun kahden kuukauden tauon jälkeen. Viikkomessuun saapui reilu kymmenen osallistujaa. Oli riemullista tulla, sanoi useampi heistä.
30.5.2020
Mitä kuuluu Aidan kummitädille?
Kysyimme vuonna 2013 pienen Aidan kummiksi lupautuneelta Hanna-Leena Lillstrangilta, kuinka hän on pitänyt vuosien varrella yhteyttä kummityttöön ja tämän perheeseen.
29.5.2020
Kirkon ovella käsidesiä, penkeissä metri–kaksi turvavälejä
Kesäkuun alussa pääsee jälleen jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle. Riskiryhmään kuuluvat arvioivat itse, milloin kirkkoon tuleminen on järkevää.
29.5.2020
Kirkkoherrat iloitsevat: mahtava kohdata taas läsnäoleva, laulava, rukoileva seurakunta
Kirkkoherrat toivottavat seurakuntalaiset jälleen tervetulleiksi jumalanpalveluksiin ja ehtoolliselle.
28.5.2020
Kaste ja kummiksi tuleminen on monelle maailman tärkein tapahtuma
Kummit ja kummilapset toivovat toisiltaan eniten yhteyden pitämistä, selviää tuoreesta Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusta. Kummiudella on yhä myös hengellistä merkitystä.
27.5.2020
Lähetysjuhlat lähetetään Kemistä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat lähetetään virtuaalisesti 4.–6. syyskuuta Kemistä ja Keminmaalta. Teemana on Saman veden äärellä.
27.5.2020
Usko pysyi pandemiassa
Lukiolainen, pappi, sairaanhoitaja ja rakennusinsinööriopiskelija kertovat, kuinka koronakriisi on vaikuttanut heidän hengellisyyteensä.
23.5.2020
Presidenttiparin lempivirsi soi muiden toiveiden mukana
13. toukokuuta toteutettu Toivevirsien ilta Oulun tuomiokirkosta on katsottavissa Virtuaalikirkossa.
19.5.2020
Jumalanpalveluksiin voi kesäkuusta alkaen osallistua jopa 499 henkeä
Turvavälit huomioiden kirkkoihin mahtuu kuitenkin reilusti vähemmän väkeä. Kodeissa toteutettavia kirkollisia toimituksia koskee 50 hengen enimmäisosallistujamäärä.
19.5.2020
Oulun seudun murteella laulettu Suvivirsi tallennettiin videolle
- Haluamme tarjota oppilaitosten väelle mahdollisuuden olla mukana pitkässä suomalaisessa perinteessä myös poikkeusaikana, kertoo Suvivirren sanat ouluksi kääntänyt yliopistopastori Ari Savuoja.
17.5.2020
Somehaasteessa jaetaan ideoita kummilapsen muistamiseen poikkeusaikana
Sunnuntaina 31.5. vietetään valtakunnallista kummipäivää. Kirkko kutsuu kummeja osallistumaan etäyhteyksin kummipäivään oman kummilapsen kanssa
16.5.2020
Päivän rukoushetket ovat saatavilla verkossa helatorstaina
Ihmisten tarve rukoilla ja lukea Raamattua on kasvanut. Päivittäistä rukousta ja Raamatun lukemista helpottamaan on koottu materiaalia raamattu.fi-sivustolle.
13.5.2020
Liminka järjestää rippileirit
Konfirmaatioita Limingassa järjestetään aina kaksi yhtä rippikouluryhmää kohden. Tämänhetkinen ohjeistus sallii 1.6. alkaen enintään 50 hengen kokoontumiset.
13.5.2020
Uudesta testamentista on tulossa käännös, jonka ymmärtää nuorikin
No nyt on mielenkiintoista: kuka tahansa voi antaa palautetta Uuden testamentin tekeillä olevasta käännöksestä. Syksyllä julkaistavaa käännöstä ei paineta lainkaan, sillä se on tarkoitettu ennen kaikkea älypuhelimelta luettavaksi.
12.5.2020
Presidenttiparin toivevirsi soi Oulun tuomiokirkon konsertissa
Keskiviikkoina 13.5. ja 20.5. voi osallistua virtuaalisiin yhteislaulutilaisuuksiin. Ensimmäisessä konsertissa kuullaan muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion toive. Toivevirsitilaisuus toteutetaan koronakriisin vuoksi ahdinkoon joutuneiden hyväksi.
8.5.2020
Hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus samalla kertaa
Muhoksen seurakunnassa korona-aika on synnyttänyt uudenlaisen hautaamisen käytännön: hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus voidaan pitää samalla kertaa kirkossa.
8.5.2020
Rento, juhlallinen, kotoisa, yllätyksellinen – aivan ihana päivä
Oulunsalolaisessa kodissa vietettiin huhtikuussa tuplajuhlaa. Toinen juhlan aiheista kerrottiin etukäteen, toinen tuli kaikille vieraille yllätyksenä.
7.5.2020
Uuden testamentin suomennos yleisön kommentoitavana
Suomen Pipliaseura on avannut kaikille avoimen nettikyselyn, johon vastaamalla on mahdollisuus osallistua Uuden testamentin raamatunkäännöstyöhön.
7.5.2020
Kesäkuu palauttaa seurakuntalaiset jumalanpalveluksiin
Niin pappi kuin seurakuntalainen riemastuivat piispojen ohjeistuksesta avata messut viikkojen jälkeen seurakuntalaisille. Paluu lähemmäksi normaalitilannetta mahdollistuu kesän alussa.
7.5.2020
Rakkausklinikalta tukea parisuhteelle
Kirkon perheneuvojat vastaavat verkossa heille lähetettäviin kysymyksiin. Ilmainen palvelu toimii terve.fi-sivustolla.
6.5.2020
Pandemia muuttaa seurakuntien rippikouluja, kesällä moni nuori käy päivärippikoulun
Päivärippikouluihin on päädytty muun muassa Oulussa ja Tyrnävällä. Nuorille halutaan tarjota elämyksellisiä hetkiä, vaikka leirit jäävät väliin.
5.5.2020
Nyt järjestetään ristiäisiä
Koronarajoitusten höllennykset innostavat perheitä sopimaan kastejuhlasta kesälle.
3.5.2020
Senni Loikala kävi aikuisena rippikoulun voidakseen ryhtyä kummiksi Adalle
On etuoikeus päästä kummiksi, sanoo Senni Loikala. Hän kävi rippikoulun aikuisena voidakseen ryhtyä ystävänsä lapsen kummiksi.
3.5.2020
Kummius on lupaus rakastaa
Kummius on lupaus siitä, että olen pysyvä aikuinen Aatoksen elämässä, kuvailee tuore kummitäti, tubettaja Jasmin Muurinen.
29.4.2020
Onneksi on metsä
Toivottavasti korona opettaa ihmisiä valitsemaan aiempaa ympäristöystävällisemmän elämäntavan. Näin sanovat nuoret Haukiputaalta.
27.4.2020
"Yhteistuumaisuutta on seurata annettuja ohjeita"
– Aika tyynesti ovat tapaamani veteraanit ottaneet koronakriisin. He ovat elämää nähneitä ihmisiä ja osaavat ottaa asiat realistisesti. Näin toteaa kansallisena veteraanipäivänä Oulun Sotaveteraanien puheenjohtaja, eversti evp. Reijo Sallinen.
23.4.2020
Kuolemanpelko on tuntemattoman pelkoa
Kuten mihin tahansa ahdistavaan tunteeseen, kuolemanpelkoonkin voi jumittua. Kuoleman ajatteleminen ei sinänsä ole huono asia, mutta jos pelko alkaa hallita elämää, on syytä hakea apua.
23.4.2020
Uusi Karanteenikampa haluaa tuoda virkistystä
Diakonissalaitoksen Karanteenikampa-verkkopalvelussa on tarjolla muun muassa yhteislaulua ja ruoanlaittovideoita.
22.4.2020
Pääkirjoitus: Otetaan oppia taivaan linnuilta
Menneisyys meni jo, tulevaa me emme tiedä. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet, toteaa Kati Jurkko.
20.4.2020
Tyrnävällä ei ole havaittu digikapinaa, kirkkoherra kiittää työntekijöitä rohkeudesta
Verkkolähetykset jäävät pysyväksi tavaksi tavoittaa ihmisiä, sanoo Tyrnävän kirkkoherra Teemu Isokääntä. Korona pakotti seurakunnat digiloikkaan, mutta puhelinkin on edelleen tärkeä työväline.
16.4.2020
Suviseurat järjestetään tänä kesänä radiossa ja netissä
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suurin tapahtuma kokoaa väkeä Reisjärvelle vasta kesällä 2021.
15.4.2020
Koronakriisi kuormittaa eniten alle kolmekymppisiä
Henkisesti vähiten kuormittuneita ovat yli 70-vuotiaat, selviää Kirkon tutkimuskeskuksen teettämästä tutkimuksesta.
14.4.2020
Diakoniaan keräysvaroja - tätä toivotaan nyt Oulussa
Oulun seurakuntayhtymässä keräyslupahakemus on jo valmistelussa.
14.4.2020
Loistavaa teologiaa kahdessa sanassa
Liisa Jaakonsaaren mielestä Raamatun yksi voimallisin kohta on jouluevankeliumin sanoissa "älkää pelätkö"
12.4.2020
Toivon terveisiä: Haastettu lähimmäisyys
Ojennettu käsi, keskustelu, rukoileminen jonkun puolesta, ruoka-apu tai muu avustaminen voi puhua ihmisille enemmän evankeliumia kuin yksikään somekanavan kautta välitetty viesti, muistuttaa Katri Tuomiharju.
10.4.2020
Ikonit johdattavat pääsiäisen ihmeeseen
Pääsiäinen on kirkon vanhin juhla. Se on kristityille myös kirkkovuoden suurin juhla. Ikonit eivät ole taideteoksia, ne ovat hartauden välikappaleita. Ikonien matkassa pääsee kulkemaan pääsiäisen valoon.
8.4.2020
Kirkko lähelläsi - Radio & verkko 8.-15.4.
Yle1-kanavan neliminuuttisissa Pisara-hartauksissa nähdään oululaisia maisemia ja kuullaan paikallisten toimijoiden pohdintoja.
7.4.2020
Rukous kulkee papin mukana
Liminkalaisten pappi Eeva Mertaniemi tekee monia töitä kotona etäyhteyksien avulla, mutta kohtaa ihmisiä kasvotusten kirkollisissa toimituksissa. Kiirastorstaina hän on kirkossa ilman seurakuntaa eikä ehtoollista voida nauttia yhdessä. Se on hämmentävää, Mertaniemi sanoo.
4.4.2020
Palmusunnuntaina 5.4. virvotaan virtuaalisesti
Virpomistervehdyksen voi jakaa esimerkiksi sähköpostilla, WhatsApp-viestinä, Instagramissa tai Facebookissa.
4.4.2020
Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko
Hiljaisella viikolla muistellaan Jeesuksen elämän viimeisiä päiviä. Kärsimyksen päivät kääntyvät suureksi iloksi.
2.4.2020
Koronarajoitukset pienensivät häiden, hautajaisten ja kastejuhlien osallistujamääriä
Kirkollisissa toimituksissa noudatetaan kymmenen hengen osallistujamäärää. Kasteet ja vihkimiset pidettäväksi kotien sijaan seurakuntien tiloissa, joissa turvaväli on helpompi järjestää.
1.4.2020
Toivon terveisiä: Avataan silmät mahdollisuuksille
Kriisi on aina myös mahdollisuus johonkin uuteen. Paljon on meistä itsestämme kiinni myös tulevaisuudessa, pohtii Heli Mattila.
26.3.2020
Piispat tarkensivat rajanvetoa saattoväen koosta
Lähiomaiset voivat osallistua hautaan siunaamiseen, vaikka se tarkoittaisi yli 10 henkilön kokoontumista.
25.3.2020
Torstaina voi kuunnella toivevirsiä Hailuodosta
Hailuodon seurakunnan historian ensimmäinen verkossa tapahtuva toivevirsi-ilta on kuunneltavissa ja katsottavissa älypuhelimen tai tietokoneen kautta kaikkialta maailmasta.
24.3.2020
"Siellä nauramme, ja itkemmekin jos asiat niin vaativat"
Alli Alapiessa oli perustamassa Opettajien raamattupiiriä Ouluun 40 vuotta sitten. Piiristä tuli tärkeä, sillä hän on yhä mukana joka toinen viikko pidettävissä tapaamisissa.
24.3.2020
Kirkko lähelläsi: Radio+virtuaalikirkko+tv 25.3.-2.4.2020
Kooste kirkon alueellisesta ja valtakunnallisesta ohjelmatarjonnasta niin radiossa, televisiossa kuin Virtuaalikirkossa ja YouTubessa.
21.3.2020
”Kirkkoon on tultu ilojen ja surujen kanssa aina”
Miksi nyt on tärkeää pitää kirkkojen ovet auki ihmisille? Rauhan Tervehdys kysyi tätä kirkkoherroilta.
20.3.2020
"Ensin ajattelin kanteleen olevan maailman tylsin soitin"
Ida Elinasta tuli kanteletaiteilija, joka on on keikkaillut aktiivisesti Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja eri puolilla Eurooppaa.
20.3.2020
Jumalanpalvelukseen ei nyt osallistuta kirkon penkillä vaan etäyhteyksin
Koronavirustilanteen vuoksi seurakuntalaiset opettelevat nyt toimimaan "etäseurakuntalaisina". Tutun kirkon penkkiin ei sunnuntain jumalanpalveluksen ajaksi voi istahtaa, vaan jumalanpalveluksiin osallistutaan nyt etäyhteyksin.
19.3.2020
Kirkot avasivat ovensa hiljentymiseen ja rukoukseen
Seurakuntien pääkirkot ovat avoinna hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten sunnuntaisin. Osa seurakunnista pitää ovia auki useammassakin kirkossa tai myös muina viikonpäivinä. Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten.
17.3.2020
Kolumni: Tasa-arvoisen rakkauden soisi olevan suurin kirkossakin
Toivottavasti kirkolliskokouksen riittävä enemmistö löytää pian sopivan kompromissin tässä asiassa, kirjoittaa Olli Kohonen.
17.3.2020
Herättäjä-Yhdistyksen seurat ja nuortenleirit siirtyvät verkkoon
Facebookin tapahtumasivulla lähetetään suorana lähetyksenä seurapuheita ja veisataan yhdessä. Myös peruttu nuortenleiri toteutetaan — Minecraftiin rakennetussa Aholansaaressa.
13.3.2020
Oulussa jumalanpalvelukset pidetään, toimitukset hoidetaan, kokoontumisia perutaan
Jumalanpalvelukset jatkuvat, mutta muu toiminta laitetaan minimiin. Jokaiseen seurakuntaan tulee päivystävä puhelin, jossa vastataan ympäri vuorokauden.
13.3.2020
Tyrnävä luopuu ehtoollisen jakamisesta jumalanpalveluksissa
Tyrnävän seurakunta lopettaa kaiken viikkotoiminnan perjantaista 13.3. alkaen. Työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostilla.
13.3.2020
Piispantarkastukset ja hiippakunnan 170-vuotistapahtumat siirtyvät
Piispa Jukka Keskitalon mukaan kirkolla on tärkeä rooli uskon, toivon ja lohdutuksen välittäjänä. Oulun hiippakunnan juhlatapahtumat ja piispantarkastukset on päätetty siirtää syksyyn ja Rovaniemen kirkkoherran vaali voi myös siirtyä.
12.3.2020
Oulun hiippakunta: laitoshartauksista vanhainkodeissa on syytä luopua
Jumalanpalvelukset, vihkimiset, hautajaiset ja kasteet hoidetaan myös poikkeusaikoina. Hiippakunnan mukaan korona-riskin aikana laitoshartauksista esimerkiksi vanhainkodeissa on syytä luopua. Seurakuntia kehotetaan harkitsemaan myös muiden tapahtumien ja toimintojen tarpeellisuutta.
12.3.2020
Seurakuntien toiminta jatkuu mahdollisimman normaalina koronan aikanakin
Niin korona kuin muut taudit voivat sairastuttaa nopeasti. Seurakunnat huolehtivat hengellisestä elämästä myös epidemia-aikana. Jumalanpalvelukset voidaan pitää, vaikka pappi sairastuisi juuri ennen kirkonmenoja.
5.3.2020
Usko on mysteeri ja hyppelevä lohi
Näyttelijä ja kaksi poliitikkoa avautuvat uskostaan uudessa keskustelusarjassa.
4.3.2020
Kirkonkellot soivat perjantaina 13. päivä Talvisodan päättymisen vuosipäivän kunniaksi
Koko maassa soivat kirkonkellot, kun talvisodan päättymisestä on kulunut 80 vuotta. Ohjelmassa on myös seppeleenlaskuja ja muistojuhlia.
4.3.2020
Kellonkartanon ovet ovat pian avoinna myös talvella
Haukiputaalla sijaitsevan kristillisen kurssikeskuksen miljoonaluokan hanke toteutetaan lahjoitusvaroin ja talkootyöllä.
3.3.2020
Jälleen uusi palkinto Suomen Lähetysseuran vammaistyölle
Kymppileirille osallistuvat oululaislapset tukevat palkittua työtä etiopialaiskuurojen hyväksi.
3.3.2020
Katekismuksen äänikirjassa kuuluu oululaisääni
Katekismuksen ovat lukeneet äänikirjaksi emerituspiispa Eero Huovinen, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä sekä Oulun seurakuntien yhtymäjohtaja Pekka Asikainen.
2.3.2020
Oululaispappi puhuu jälleen ekumeniasta, edelliskertaa seurasi kohu
Pastori Päivi Jussila toteaa uudessa Hengellisessä kuukauslehdessä, että ekumenia on poissa muodista lopullisesti. Ekumenia, johon Jussila itse uskoo, on eri kirkkokuntiin kuuluvien ihmisten ystävyys, naapuruus, työtoveruus tai perhe.
26.2.2020
Sittenkin uusia kanttoreita
Uudistettu musiikkipedagogin tutkinto Oulun ammattikorkeakoulussa palautti ilon, sanoo opiskelija Teresa Keskisipilä.
25.2.2020
Pääkirjoitus: Hiljennä!
Ihminen tarvitsee lepoa ja rauhaa voidakseen olla luova ja voidakseen hyvin, muistuttaa Niilo Pesonen.
21.2.2020
Laskiainen valmistaa paastoon
Laskiaistiistain jälkeisenä keskiviikkona alkaa paasto. Paasto ei kuitenkaan ole päämäärä vaan keino hidastaa vauhtia ja antaa tilaa hengellisyydelle.
21.2.2020
Ekopaaston teemana on tänä vuonna vaatteiden vastuullisuus
Ekopaaston merkeissä Oulussa pidetään vaatteidenvaihtokutsut, Haukiputaalla kerätään lasten ja nuorten vaatteita.
21.2.2020
Kiinnostaako vapaaehtoispesti kaukomailla?
Suomen Lähetysseura hakee parhaillaan ihmisiä syksyn 2020 vapaaehtoistehtäviin. Uutta on, että Lähetysseuran vapaaehtoisohjelman kautta voi nyt hakea myös Luterilaisen maailmanliiton vapaaehtoistehtäviin.
20.2.2020
EXL-ryhmä aloittaa
Lestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneille tytöille perustetaan Oulussa oma vertaisryhmä.
19.2.2020
Pariskunnille on tarjolla siunausta ja rukousta
Avioliittonsa siunaamista pyytää ani harva, mutta tulevaisuudessa tätä kirkollista toimitusta voi haluta yhä useampi.
13.2.2020
Katolisten sisarten opettamaa meditatiivista rukousta, piirtämistä ja lopuksi urkurentoutus
Limingassa etsitään pyhän kokemusta tavoilla, joihin ei tarvita puhetta.
12.2.2020
Kirkon uudet päättäjät valittiin
Edustajat kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon kaudelle 2020-2024 on valittu. Oulun hiippakuntavaltuuston jäsenistä suurin osa on uusia, ja kirkolliskokoukseen valittiin jopa yksi Jerusalemissa tällä hetkellä asuva pastori.
11.2.2020
Tuleeko tästä kansainvälinen emoji anteeksiantamiselle?
Virallisia emojeja on yli 3000. Yksikään niistä ei kuvasta anteeksiantamista. Suomen ev.lut. kirkon aloittamassa kampanjassa saatiin satoja ehdotuksia anteeksiantamisen kuvasymboliksi. Voittajaa ehdotetaan kansainväliseen emoji-kuvastoon.
11.2.2020
Vainajat saateltiin tuoksuvassa arkussa kohti Eedenin puutarhaa
Kasvit ja yrtit olivat tärkeä osa entisajan hautaamismenoja. Pohjois-Pohjanmaan museon näyttely kertoo pohjoissuomalaisten hautaustavoista 1300–1800-luvuilla.
10.2.2020
Oululaiset yritykset, yhdistykset ja yhteisöt haastetaan Yhteisvastuuseen
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teemana on vanhemmuuden tukeminen. Oulussa seurakunnat ovat haastaneet myös kolmannen sektorin mukaan keräykseen.
6.2.2020
Pienen porukan merkittävät vaalit
Tiistaina 11.2.2020 valitaan edustajat Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokoukseen ja kaikkiin hiippakuntavaltuustoihin. Enemmistö näistä kirkon päättäjistä on maallikoita. Oulun hiippakunnassa äänestämään pääsee alle 1800 henkilöä.
4.2.2020
Pienen lapsen saa tuotua kirkkoon, mutta vanhemmalla lapsella on jo oma mielipide
Lasten kasvattaminen kristinuskoon ei ole helppoa, sanovat Oulun kristityt sudanilaiset. Sudanilaisen kulttuurin ylläpitäminen kuitenkin onnistuu, samoin kuin kokoontuminen yhteisiin jumalanpalveluksiin Kastellissa.
3.2.2020
70-vuotiaan Yhteisvastuukeräyksen ensimmäinen potti tuli pohjoiseen
Lapsiperheiden huono tilanne Pohjois- ja Itä-Suomessa sodan jälkeen synnytti keräyksen, joka varojen keruun lisäksi haluaa synnyttää keskustelua keräyksen aiheesta. Tänä keväänä keräyspotti menee vanhemmuuden tukemiseen.
31.1.2020
Kahvia, siemenleipää ja terveiset kaukomailta
Toivon paja innostaa lähetystyön piiriin Yli-Iissä.
31.1.2020
Oulun Tuomasmessut uudistuvat ajankohdan, musiikin ja kohtaamisten osalta
Kastellin kirkkoon kokoonnutaan jatkossa sunnuntai-iltaisin oman bändin tahdittamina. Vapaaehtoiset ovat jatkossakin messun kantavia voimia.
31.1.2020
Taaperomessussa lapsi on tärkein
Oulujoella kehitellyssä perheen pienimpien kirkkohetkessä saavat kuulua elämän äänet.
29.1.2020
Luvassa on lisää tukea vanhemmille
Yhteisvastuukeräys 2020 julistaa: perheissä ei tarvitse pärjätä yksin. Tukea kerätään valtakunnallisille järjestöille uuden toiminnan kehittämiseen.
27.1.2020
Ilmaisia lapsiparkkeja järjestetään Limingassa, Lumijoella ja Oulussa
Vanhemmille seurakuntien lapsiparkit tarjoavat hetken aikaa omille jutuille tai mahdollisuuden tehdä jotain isompien lasten kanssa.
27.1.2020
Suomalaislähetin kokemus: itku silmissä ulos museosta
Vainojen museo Yad Vashem on paikka, jossa jokaisen Jerusalemissa kävijän tulee vierailla. Sieltä ei pääse pois kuivin silmin. Historian tapahtumia vasten on vaikea ymmärtää eri puolilla maailmaa voimistuvaa antisemitismiä. Näin toteaa Israelissa työskentelevä Iina Matikainen päivänä, jolloin Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta on kulunut 75 vuotta.
23.1.2020
Kipeästi alkanut polku kuljettiin loppuun
Keskiviikkoseurat päättyivät Oulussa 60 vuoden jälkeen. Pentti Huhtinen kertoo, kuinka seurat syntyivät lestadiolaisen liikkeen hajaannuksessa.
23.1.2020
Kirkon keskusteluapu oli entistä suositumpaa
Keskustelujen määrä nousi 16 prosenttia. Arjen ja ihmissuhteiden ongelmia ratkottiin yhteensä 591 vuorokauden verran.
22.1.2020
Oulun seurakunnat jakavat Lasten Raamattuja neljävuotiaille
Raamattujen lahjoittamisesta aloitteen tehnyt Hanna Aho uskoo kirjan olevan tervetullut lahja.
21.1.2020
Tervetuloa hiljentymään, juttelemaan ja kuuntelemaan
Aina, kun Oulun tuomiokirkon ovet ovat auki, sisään tulee väkeä. Niinpä ovia pidetään auki seurakuntalaisten voimin yhä enemmän, keskiviikkoisin kello 12-19.
18.1.2020
Varpunen jouluaamuna nousi Kauneimpien Joululaulujen suosikiksi
Sakari Topeliuksen klassikko voitti joulukuussa myös Rauhan Tervehdyksen äänestyksen joululaulusuosikista.
17.1.2020
Ratapihan tuoksahdukset jäävät historiaan - Tyrnävän kirkkoa remontoidaan 2,6 miljoonalla
Kirkko on kiinni pääsiäisestä adventtiin.
15.1.2020
Ritaharjun uusi seurakuntakoti Varpunen viettää avajaisia
Tuiran seurakunta on saanut uudet tilat Ritaharjuun. Varpuseksi nimettyssä seurakuntakodissa Riistatie 1:ssä vietetään avajaisia torstaina 23. tammikuuta. Varpusessa kokoontuvat muun muassa kouluikäisten kerhot, perhekerhot, alle kouluikäisten ja heidän vanhempiensa musiikkiryhmä sekä lapsiperheiden äideille suunnattu ryhmä.
14.1.2020
Alttaritaulun tulkinta vaatii tietämystä, muistuttaa taidealan ammattilainen
Oulunsalon seurakunnassa on viritelty keskustelua, pitäisikö alttaritaulu vaihtaa. Kömpelö ja liikuttava, kuvailee amanuenssi Elina Vieru Oulunsalon maalausta.
10.1.2020
Ritaharjun uusi seurakuntakoti sai nimen Varpunen
Avointen ovien tupaantulijaisia vietetään 23. tammikuuta. Ohjelmassa on nimikilpailun voittajien palkitsemisen lisäksi tarinoita, musiikkia, yhteisötaideteoksen tekoa, hevoskärryajelua ja läskipyörällä ajoa.
8.1.2020
Kodin siunaus osoittaa kiitollisuutta omaa kotia kohtaan
Kodin siunaus onnistuu luontevasti vaikka osana tupaantulijaisia tai kotikastetta. Pastori Pekka Mustakallio siunaisi koteja mielellään useamminkin.
5.1.2020
Uskontojohtajilla on paljon vaikutusvaltaa
Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt Afrikassa pystyvät vaikuttamaan yhä suurempaan joukkoon ihmisiä, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson sanoo. Hänen kommenttinsa liittyy ulkoministeriön tuoreeseen selvitykseen.